Millaisia järjestelyjä olette tehneet, kun lapsi on aloittanut hoidossa, esikoulussa tai koulussa?

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Oletteko tehneet järjestelyjä kun lapsi on aloittanut hoidossa, esikoulussa tai koulussa? Ja onko esimerkiksi vanhempien työaikaa lyhennetty, työpaikkaa vaihdettu tai muuta?
 
Keskimmäisen lapsen koulun aloituksessa olin osa-aikaisena vakituisessa työssäni. Kuopus aloitti päiväkodin viime syksynä ja tein kolmen päivän työviikkoa, ensi syksystä lähtien teen nelipäiväistä viikkoa. Todennäköisesti yritän järjestellä työaikoja lyhemmäksi niin kauan kuin vain mahdollista. Toistaiseksi työnantaja on ollut tosi kannustava ja nähnyt vaivaa, että saan tehdä lyhyttä työaikaa.
 
Isompi menee kouluun vasta vuoden päästä, ja silloin nuorempi on noin 1,5 vuotias.

Riippuu vähän tilanteesta, mutta luultavasti palaan silloin itse töihin. Työkaverin kokemus on ollut se, että 3-4 päivän aikana joutuu joka tapauksessa tekemään koko viikon työt. Päivittäinen työpäivän lyhentäminen ei pitkän työmatkan takia onnistu sekään.

Onneksi isovanhemmat ovat lähellä :)
 
Olen tehnyt lyhennettyä työaikaa. Olin kesälomalla elokuussa, kun esikoinen aloitti koulun. Keskimmäisen aloittaessa koulun, mummo oli meillä auttamassa ja vastaanottamassa lasta koulusta.
 
Meidän lapsi aloitti päiväkodin nyt vähän päälle vuoden ikäisenä. Minä menen aamuisin myöhemmin töihin, joten vien lapsen, ja puoliso hakee lapsen ja pääsee usein minua ennen töistä. Onnekasta on myös se, että työpaikkamme ja päiväkoti ovat noin 5 min kävelymatkan päässä toisistaan, eikä matkoihin mene aikaa. Tällä tavoin hoitopäivät eivät veny vielä täyden työpäivän mittaisiksi, vaan noin 5-6 tuntia tulee hoitoajaksi .. :) Syksyllä siirryn osa-aikaiseen työhön,
 
Takaisin
Top