Sisustatteko kotianne? Millainen sisustus teillä on?
Me ollaan miehen kanssa aika laiskoja miettimään sisustusta. Näin ollen meillä on mm eriparisia valkoisia kirjahyllyjä ja esimerkiksi oma työpöytäni on ollut käytössäni siitä lähtien, kun muutettiin ollessani yläasteella. Edellinen asukas ei halunnut pitää työpöytää, kun taas minulle se sopi oikein hyvin, joten asukas jätti sen jälkeensä pois muuttaessaan. Toisaalta se kyllä sopii sisustukseemme niiltä osin mitä ollaan sisustettu. Se kun on puinen ja suosin puisia (ja puun värisiä) kalusteita (jos on varaa ja niitä löytyy). Toivon että joskus saataisi vaihdettua meidän kirjahyllyt kunnolliseen puiseen kirjahyllykköön, mutta toistaiseksi siihen ei ole varaa eikä huonekaluliikkeissä tunnu sellaisia olevan myytävänäkään. Väreissä meiltä löytyy aika paljon sinisen eri sävyjä ja kuoseissa on luonnon läheisyyttä. Lapsen huoneen verhoissa esimerkiksi on peuroja ja jäniksiä. Koriste-esineissä taitaa näkyä kiinnostuksen kohteemme fantasia.