Millainen on hyvä ystävä?

[Bella Swan]

Millainen on hyvä ystävä? Onko sinulla paljon ystäviä? Tai jopa äitikavereita? Pitääkö ystävysten olla samanlaisia keskenään?

Minulla on muutama äitikaveri ja sydänystävä. Meillä on täysin erilainen luonne, tyyli ja harrastukset. Emme oikeastaan ole samanlaisia, mutta kaikkien kanssa minulla on jotain yhteistä, esim. äitiys, lapsuus yh-perheessä, eläinrakkaus, kasvisruokavalio, sama työpaikka, musta ja kaksimielinen huumorintaju.. Samanlainen ei tarvitse olla, mutta jotain yhteistä kyllä. Hyvä ystävä on luotettava, rehellinen ja toiset huomioon ottava.

 

[Vargynja]

Minulla on muutama hyvä ystävä ja jokunen kaveri. Suurimmalla osalla läheisimmistä ystävistä on myös lapsia. Osa ystävistä on jossain määrin samanlaisia, osa hyvinkin erilaisia. Mielestäni ei tarvitse olla samanlaisia, kunhan kemiat osuu yhteen. Se auttaa, jos on jotain yhteistäkin. Hyvän ystävän kanssa on mukava jutella tai olla vain hiljaa.

 

[Ginger]

Minulla on yksi hyvä ystävä. Olemme tunteneet vuosia ja tavallaan hän tuntuu ihan perheenjäseneltä. Hän on minulle hyvin tärkeä ja rakas, juttelemme usein ja jaamme asioita puolin ja toisin. Hän on ollut äärimmäisen tärkeä tuki minulle hankalissa tilanteissa ja olen onneksi pystynyt myös olemaan tukena hänelle. Pystytään tekemään ja jakamaan yhdessä melkein mitä vain. En osaisi kuvitella, millaista olisi ilman, että olisimme tekemisissä. Hän on mies, joten olemme usein saaneet epäilyjä suhteen laadusta, mikä on todella ärsyttävää. Onneksi kummankin kumppanit ovat hyväksyneet ystävyyden. Emme ole varsinaisesti samanlaisia, mutta paljon on yhdistäviä tekijöitä kuitenkin.

Kavereita minulla on muutamia, mutta ei erityisen läheisiä. Usein sitä kaipaisi enemmän kavereita, mutta harvoin koen olevani samalla aaltopituudella kovinkaan monen kanssa. Suurimmalla osalla kavereistani ei ole lapsia. Muutama äitikaveri on, mutta näemme harvakseltaan.

 

[Suski75]

Kyllä pitää olla samanlainen, siis niin, että oleminen on luontevaa, eikä tarvitse koko ajan miettiä, miten tuota vierasta pitäisi palvella ja mitähän se haluaa. Jos toinen koko ajan käyttäytyy odottamattomasti ja pitää ihan outoja juttuja itsestään selvinä, menee koko aika sen ihmettelemiseen, miten tässä pitäisi toimia, olla ja mitä sanoa. Tämän tajusin vasta kolmikymppisenä, kun tutustuin yhteen työkaveriin ja hämmennyin siitä, miten voi aikuisenakin löytyä kaveri, jonka seurassa on niin mutkatonta olla. Asumme kuitenkin eri kaupungeissa, joten nykyään näemme ehkä kerran vuodessa, ja muuten juoruamme puhelimessa. Ja ihan sattumalta meidän lapsillamme on 2 viikkoa ikäeroa.

Toki muitakin äitikavereita on lähellä, mutta heidän kanssaan keskustelu on melko pinnallista, eikä vauvavuoden jälkeen yhteyttä ole juurikaan pidetty. Heidän kanssaan yhteistä oli vain se, että kaikkien vauvat olivat suunnilleen saman ikäisiä, ja kaikilla oli jonkinlaisia haasteita, mutta yhteisiä kiinnostuksenkohteita ei ole, ja odotukset elämästä ovat ihan erilaiset.

Aina välillä (harvoin) tulee vastaan näitä ihmisiä, joiden seurassa on kivaa ja mutkatonta, ja vaikka välillä menisi parikin vuotta ilman yhteydenottoa, niin sitten kun taas ottaa yhteyttä, tulee juoruttua pari tuntia putkeen.

 

[Lapin tyttö]

Ko olis edes se yksi ystävä. Avopuoliso onneksi on mutta muuten ikinä ole ystävää ollut. Oikeastaan en edes tiedä mikä ystävä on jos rehellinen olen

 

[Yölento]

Minulla on ystäviä lapsuudesta ja nuoruudesta lähtien ja äitikavereita on myös. Kukaan ei ole niin kuin minä, en ole tavannut kaltaistani. Ystäväni hyväksyvät minut sellaisena kuin olen ja minä heidät. Pitkän yhteisen historian ansiosta ymmärrämme toisiamme ja vuorovaikutus on helppoa. Emme varsinaisesti ole kiinnostuneita samoista asioista, mutta sekään ei haittaa.

Korona-aikaan on tullut tavattua ystäviä harvoin, kerran-kaksi vuodessa, mutta ystävyydessä se ei haittaa.