Mikä on synnytyksen pahin vaihe?

Mikä on pahinta synnytyksessä

  • Avautumisvaihe

    Äänet: 18 36.7%

  • Ponnistusvaihe

    Äänet: 24 49.0%

  • Synnytyksestä toipuminen

    Äänet: 5 10.2%

  • Muu (mikä?)

    Äänet: 2 4.1%
  • Kaikki äänestäjät
    49
Vargynja

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Oliko teistä synnytyksessä avautumisvaihe vai itse synnytys pahempi? Vai jokin muu?

Omasta mielestäni pahin vaihe oli sektio.
 
Sanon että ponnistus, molemmissa aikaisemmissa synnytyksissä ponnistusvaihe on kestänyt tunnin. Kipu lamaannuttaa ja pakokauhu iskee, se fiilis etten vaan pysty enkä halua siihen. Eka nyt on eka kerta ja toisessa kun synnytys lähti väärille raiteille jo alussa kun käynnistettiin. Ponnistusvaiheeseen päästessä olin jo niin läpi puhkiväsynyt, nukkumatta sekä ruuatta ollut yli vuorokauden hätäsektioriskin vuoksi, joten usko meinasi loppua. Josko kolmas kerta toden sanoo ja tää tuleva menee sit ihan mukavasti maaliin asti :rolleyes:
 
Pitkittynyt synnytys kun kalvoja ei oltu puhkaistukaan ihan kokonaan. Eli oikeasti väsymys.
Vaikka molemmissa synnytyksissä tarvitsin kipu lääkitystä (1. puudute ja 2. epiduraali) niin loppujen lopuksi se kipu oli vain niin hetken ja elelin omassa kuplassa, ettei avautumis ja ponnistus vaihe oikeasti olleet edes pahoja. Kuopuksen kohdalla tuo väsymys oli niin älytöntä kun 3 päivää sitä yritettiin ulos :D Esikoinen tuli tosi nopeaa ja ei ehtinyt edes väsyä, joten oli tosi helppo tapaus :D Vastaan siis... D eli väsymys :D
 
Toi väsymys on kyllä paha. Esikoista tehtiin se kaksi vuorokautta, voimat oli lopussa.

Silti vastasin että ponnistusvaihe. Se vaan tuntuu niin ikävältä. Supistukset vielä voi hengitellä ja huutaa pois yhden kerrallaan, mutta se venymisen tunne on ilkeä.

Ja minä olen sentään päässyt vähällä. Esikoisen ponnistusvaihe oli vajaa 10 min, kuopuksen 2 min. Repeämiä ei tullut. Mutta on se silti yääh.

Onneksi sen myös unohtaa nopeasti kun nyytin saa syliin. Kolmatta kuumeillaan. Ihmismieli on kyllä kummallinen :)
 
Avautumisvaihe ihan ehdottomasti. Synnytys oli käynnissä, kipeitä supistuksia tuli ja tuli, mutta en auennut sitten millään, olin niissä tuskissa sitten 18h. Kaikkea tuli testattua, mutta mitään ei tapahtunut. Lopulta puhkaistiin kalvot, sen jälkeen eteni vähän, jäi taas hetkeksi junnaamaan paikoilleen, kunnes lopulta kysyttiin tutkimuksen yhteydessä että ponnistuttaisko, pää on tässä tuloillaan. Itse ponnistusvaihe oli epiduraalin ansiosta suhteellisen kivuton, mutta en tykännyt ponnistusasennosta. Episiotomia leikattiin, sen kokoonparsiminen oli jokseenkin kyllä kamalaa, tuntui enemmän kuin lapsen ulospykääminen.
 
Mä kyllä sanoisin että toipuminen sektion jälkeen ja sektio yleensäkkin.
Alatiesynnytyksessä ei ollut mielestäni mitään kamalaa, ei spontaanisti käynnistyneessä eikä käynnistetyssä, toipuminen myös nopeaa.
Jälkisupistukset on hirveitä molemmissa synnytystavoissa :arghh:
 
Muokattu viimeksi:
Ponnistusvaihe. Avautumisvaiheen supistuksiin sentään auttoi epiduraali ja ilokaasunaamariin hengittely, mutta ponnistusvaiheen kipuihin ei mikään.
 
Synnytyksestä toipuminen oli mun mielestä pahinta. Järkyttävät jälkisupistukset joiden jälkeen ei tule palkintoa, verta ja hikeä joka paikassa. Lienee selvää, että mulla on synnytykset olleet helppoja, nopeita ja melko kivuttomia :rolleyes:
 
Ihan ehdottomasti avautumisvaihe. Mulla se avautumiskipu on jotain ihan järkyttävää, ja se kestää kauan: ykköstä ja kakkosta synnytin lähes vuorokauden, kolmatta sentään "vain" 9 h. Erityisesti kahdessa ensimmäisessä synnytyksessä avautuminen tapahtui niin hitaasti, että sain kärvistellä järjettömissä supistuskivuissa tuntitolkulla ennen kuin sain epiduraalin. Se vei kivut pois max. kahdeksi tunniksi, ja sitten mentiin taas. Supistukset olivat todella rajuja, mutteivat saaneet aikaan paljoakaan kohdunsuulla. Ja niitä tuli tiheästi: edellinen supistus ei ehtinyt edes loppua kun seuraava jo hyökyi päälle.

Kolmas synnytys oli nopeampi, mutta kivut olivat vieläkin rajummat, jos mahdollista. Jo kotona ollessa sattui niin paljon, etten voinut olla oikein missään asennossa, kun jokainen asento ja liikahdus teki kivusta vieläkin sietämättömämpää. Huh, nousee kylmä hiki otsalle kun vain muistelenkin sitä.

Ponnistus toki sattuu todella paljon sekin, mutta mulle se kipu on ollut helpompi kestää. Repivä kipu on kestänyt vain hetken, ja siinä olen tiennyt, että homma on ohi ihan pian. Avautumisvaiheen kipu taas on tuntunut kestävän ikuisuuden - eikä todella kovakaan kipu ole tuntunut vievän asiaa eteenpäin juuri ollenkaan. Ekan synnytyksen ponnistusvaihe kesti puolisen tuntia, toisen 5 min ja kolmannen 2 min. Tuo eka toki oli pahempi kuin muut, etenkin, kun mulle vieläpä nousi korkea kuume juuri ennen ponnistamista, mutta silti avautumisvaihe oli monin verroin kamalampi kokemus.
 
Musta se avautumisvaihe oli ihan kamala! Mulla oli kyllä käynnistetty, oksitosiinitippa meni koko ajan, ei oo muusta kokemusta. Kaks päivää oli enemmän ja vähemmän supistellu ennen ku käynnistettiin. Sitten 12h jatkuvalla syötöllä kovia supistuksia, eikä edistystä tapahtunu sitten millään ennen epiduraalia. Siitäkin oli vain hetkeksi apua, kun aukesin niin vauhdilla loppuun asti. Ponnistaminen oli suorastaan kivaa avautumisvaiheeseen verrattuna, eikä sattunut, vaikka epiduraali-pumppu oli laitettu kiinni jo kolme tuntia ennen kun aloin kunnolla edes ponnistamaan. Puolisen tuntia siinä meni, eikä mun hirveästi tarvinnut mitään tehdä, kun vauva tuntui liikkuvan kuin itsestään ulospäin joka supistuksella. Vasta viimeinen työntö sattui vähän, kun tuli pieni repeämä. Minusta se kiristyskään ei tuntunut yhtään niin pahalta, kuin olin kuvitellut. Ehkä siinä helpotti sekin, kun ties, että kohta tää loppuu ja saa vauvan syliin.
 
Ponnistusvaihe oli ehdottomasti pahin. Avautumisvaiheessa sain paljon helpotusta ilokaasusta ja lopulta myös epiduraalista.
 
Ponnistusvaihe oli ehdottomasti pahin. Siinä tuntui aika pysähtyvän ja vaikka kuinka yritit ponnistaa niin silti se kesti ja kesti, vaikka ei mulla ponnistusvaihe ees kestänyt kauhean kauaa, kun ekasta kesti 21min ja tokasta 18min.
 
Avautumisvaihe (tarkemmin sanottuna sen loppuosa) oli kyllä ihan hirveä. Aukesin aika nopeasti ja kivut yltyivät loppua kohden aivan järkyttäviksi. Ei ponnistaminenkaan mitään herkkua ollut mutta silloin pystyi ainakin tekemään jotain. Se motivoi ja auttoi kummasti kun pystyi itse edistämään tilannetta. Kauheaa vain kitua tuskissaan ilman että asialle voi tehdä mitään itse...:hungover:
 
Mulla ehdottomasti avautumisvaihe, kun mikään ei oikein auttanut. Epiduraali helpotti hieman, mutta sekin vain 1,5-2h kerrallaan ja senkin sain 8 kertaa synnytyksen aikana.
Ponnistuvaihe kesti puolisen tuntia ja vaikka sekin aivan hirveää oli kipujen takia niin silti niin ihanaa kun tiesi, että kohta synnytys on ohi ja vauva sylissä.
Tosiaan synnytys kesti kokonaisuudessaan 30h.
 
Minulle pahinta oli supistelut kun kivut olivat niin jumalattomat etten saanut rentouduttua tarpeeksi, jotta lapsi olisi päässyt laskeutumaan.. Vasta kun olin saanut kohdunkaulan puudutteen, 2x epiduraalin ja olin koko ajan kipupumpussa (josta välillä tuli isompia annoksia) kiinni, alkoi tapahtua.. Ponnistusvaihe oli minusta ihan mitätön verrattuna supistusten kipuun. :D
 
Tää on paha... Kyllä mä ehkä kallistun enemmän ponnistusvaiheeseen, koska molemmilla kerroilla kivut on siinäkin kohtaa ollu kovat, paineen tunne tajuton, se väsymyksen ja epätoivon määrä kun haluais vaan luovuttaa ja heittää hanskat tiskiin. Ehkä jos ponnistusvaiheet olis ollu lyhyitä oisin eri mieltä.
 
Ponnistusvaihe oli pahin, koska se pitkittyi tunnin mittaan ja siinä kohin en enään muuta kivunlievitystäkään saanut kuin ilokaasua. :arghh:
 
Siirtymävaihe ehdottomasti. Kaamea kun kukaan ei ollut kertonu siitä, seuraavassa synnytyksessä osasi jo odottaa ja tiesi että kohta on urakka ohi.
 
Eipä mikään vaihe ollut sen pahempi. Okei. Piiiiitkittynyt latenssivaihe oli pahin. sitä oli vähän kuin varpaillaan koko ajan.

Kätilö oli pahin vaihe ei kemiat kohdanneet YHTÄÄN, en luottanut häneen ja en osannut sitä vaihdatuttaakaan.
 
Takaisin
Top