Kesä on paras ja ihanin. On lämmintä, ja jos ei ole, niin ainakin valoisaa. Ei tarvitse käydä läpi hirveää pukemisruljanssia ennen ulos lähtöä. Koti ikään kuin kasvaa, koska pihalla ollaan niin paljon, että se on kuin osa taloa. On jos jonkinlaista tapahtumaa, ja ihmiset tuntuvat olevan iloisemmalla tuulella kuin synkempinä vuodenaikoina. Myös toukokuu on ihana - vähän kuin kuukausien perjantai, jolloin koko kesä on vielä edessä. :)
Ei syksyssäkään vikaa ole niin kauan, kuin ilma pysyy kohtalaisen lämpimänä ja on ruskaa ym. Mutta onhan se marraskuun pimeys aika synkkää aikaa. Siitäkin silti selviää, koska edessä on joulu, jota odottaa.
Eniten inhoan pitkää talvea ja kevättalvea, sitä tammi-maaliskuuta kun tuntuu, että talvi vain jatkuu ja jatkuu eikä kevät ala koskaan. Jokainen ulkoilu vaatii eteisessä vuodatetun tuskanhien, kun yrittää sulloa vastustelevia taaperoita ulkovaatteisiin. Aamulla pitää varata tuplasti aikaa edellä mainitusta syystä sekä siksi, että ennen liikkeelle lähtöä pitää jynssätä auton ikkunat paljaiksi jäästä. Ja päivä tuntuu superlyhyeltä, kun pimeä tulee edelleen niin aikaisin.
Hyi, yök. En kyllä odota talvea yhtään. Minun puolestani joulukuussa voisi olla sellainen yhden kuukauden mittainen talvi, ja sitten tammikuussa voisi alkaa kevät.