Mikä mua vaivaa?

Daaria

Daaria

Satasella mukana keskusteluissa
Ihmettelen miksi olen näin kumma... Mikä minulla on, ja mitä pitäisi tehdä?

Esimerkkejä:

-En syö marjoja juurikaan, ne kun ovat arvokkaita ja hyviä, sen sijaan säästän niitä miehelle ja vauvalleni.
-Vauvani syö paljon terveellisemmin kuin minä, hänelle keitän parsakaalit, porkkanat, kalat ym. Itse syön mitä sattuu, nuudelia, pastaa, valmisruokia.
-En harrasta liikuntaa, ellei vaunulenkkeilyä kauppaan lasketa liikunnaksi, siihen ei tosin ole juuri aikaakaan pienen lapsen kanssa.
-Syön epäterveellisesti, joka päivä tekee mieli suklaata ja muita herkkuja, riivattu himo iskee niihin.
-Olen ylipainoinen (lievästi) ja ajattelen painon pudotusta toisinaan, mutten halua tarttua siihen. Raskauskilot kyllä karisivat heti pois, mutta muut ei. Välillä tuntuu kuin haluaisin odottaa terveyteni romahtavan pohjamutiinsa, ja sitten vasta tekisin jonkun suuren elämänmuutoksen ja kaikki olisi taas kuin joskus nuorena. Mutta ilmeisesti vielä ei olla tarpeeksi epäterveellisessä kunnossa.
-Väsyn kauppareissusta ja mistä vain aktiviteetista, johon pitää lähteä vauvan kanssa.
-Anoppi tarjosi lapsen hoitoon apua, mutta en osaa ottaa sitä vastaan, stressaan vain siivoamisesta, ja passaamisesta ja anopin ruokkimisesta ja kahvitteluista.
-Olen anteeksipyytelevä ja miellyttämishaluinen. Silloin kun olin hoikka, minua katsottiin pahalla, koska olin liian hoikka. (Hoikempi kuin ne toiset siis.)
-Häpeän itseäni, suuresti.
-En uskalla mennä perhepuistoon, sillä ujostelen vieraita ihmisiä, enkä ole varma täytänkö nykymuodin mukaiset äitikriteerit (onko vaunut oikeat, lapsen vaatteet, ruokailumenetelmät, vaipat yms yms)
-Haluaisin pärjätä työelämässä, ja olla silti hyvä äiti, mutta pelkään kotona olemisen tuhoavan työnsaantimahdollisuudet. Pelkään, että työnantaja vihaa minut maanrakoon, jos perheeni vielä kasvaa.

Toivon, ettette hauku minua liikaa, itsetuntoni on äärimmäisen heikko, ja osaan kyllä haukkua itsekin itseäni. Vilpittömiä näkökulmia kaipaan! Siksi kirjoitan tänne, enkä suomi24:ään, vauvaan tms.
 
Kuulostaa minusta ihan normaalille vauva-arjelle. Tosin muiden äitien ja isien tappaminen on ihan ok, vaikka kaikki ei olisi viimeisen päälle muodin mukaan. :) Ulkona käyminen ja aktiviteetit ovat lapselle usein tärkeämpiä kuin äidille.

Minulla on vielä kaikki raskauskilotkin jäljellä, kun edes kahden imetys ei niitä vienyt. Imetyksen loputtua yritän ottaa oman kehoni tärkeimpään rooliin. Onneksi nyt pystyy jo tytöt syömään samaa ruokaa kuin aikuiset, joten oma ruokavalio alkaa parantua.

Olisiko ihan hullu idea ottaa ajatuksiasi puheeksi neuvolassa? :)
 
Ihan ekana, elaffy tarkoitat tappamisella varmaan tapaamista :laughing002 pakko oli mainita, naureskelin vaan kun oli niin "radikaali" kirjoitusvirhe - en siis tarkoita pahalla:happy090

Toisekseen voin allekirjoittaa melkein joka kohdan myös..

Daaria tuli tosta ekasta heti jo mieleen että oletko kenties sitä mieltä että sinä et ansaitse niitä arvokkaita marjoja vai miksi säästelet niitä muille?
Kun kokkaat vauvalle terveellisen ruuan niin mikset samalla itsellesikin?
Liikuntaan löytyy aikaa kyllä jos vauvan toinen vanhempi osallistuu eli hoitaa lasta sen aikaa ja sitoutuu siihen että pääset ku on sovittu. Ymmärrän kyllä että väsyttää, itsellä 9kk ikäinen vauva ja vasta nousemassa pois väsymyksen valtaamasta elämästä! :gen026 ja joskus ei vaan yksinkertaisesti JAKSA!
Itsekkään en osaa apua ottaa vastaan vaikka suoraan tarjotaan - tulee tunne että luuleeko ne ettei pärjätä :eek: typerä ajattelutapa..!!
 
Jatkuu.. (karkas viesti)

Samanlaisia ajatuksia kun itelläkin on ollut ni täytyy sanoa että mies on ollut isona apuna. Hän on työntänyt minua oikeeseen suuntaan esim. marja-asiassa ja epäterveellisessä ruokavaliossa. Miksi syödä huonoa ruokaa kun on mahdollisuus hyvään (olin siis ihan tyytyväinen siihen että söin mitä sattuu millon sattuu) , pirteä terve äiti on koko perheelle hyväksi! :)
 
SeEnsimmäinen:

Joo luulen, että se liittyy siihen, että en ansaitsisi niitä. Mummot ja vaarit(isän isovanhemmat) työllä ja vaivalla poiminut ne, enhän minä possu voi mennä niitä "haaskaamaan".

Muutenkin pakastemarjoihin liittyy jotain suurta kunnioitusta, eihän niitä voi syödä esim lokakuussa, vaan vasta sitten paniikissa ennen uusien saapumista! :D

Miten mies on tukenut sinua?

Meillä välillä työpäivä venyy, ja sitten tulee sukulaisia käymään, ja jatkuva siivoushärdelli kestityksineen on rankkaa vaikka toisaalta mukavaa että on seuraa. Sen huomaan, ettei mies aina tajua mitä on vastuunkanto lapsesta, minä kun olen yleensä miettinyt kaikki asiat, ruokarytmit yms päivän aikana.


elaffy:
En ole miettynyt puhuvani neuvolassa, muutimme vähän aikaa sitten, ja henkilö on vieras, en ole kokenut vielä senlaista yhteyttä, että lähtisin ruotimaan huoliani hänen kanssaan.
 
:D :D :D

Tappaminen on näköjään puhelimeni mielestä ihan ok. :D Joo, tapaamista tarkoitin. :)

Minulle jäi olo, että kirjoittaako aloitusta masentunut äiti. Huoli heräsi. :sad001 Koen, että aloitus itsessään on jo avunpyyntö.

Minä olen paljon miettinyt, voinko ikinä haaveilla kolmannesta lapsesta, kun en ole kahta ensimmäistäkään saanut hoidettua itse. Kaksosten kanssa on "joutunut" ottamaan vastaan apua. Itse osasin sitä pyytää vasta, kun olin aivan loppu ja mietin jo aika synkkiä ajatuksia. Se ei ollut kenenkään edun mukaista.. Aika harva kaksosten äiti pärjää yksinään ilman ulkopuolista apua, joten olisi pitänyt tajuta ottaa sitä enemmän vastaan aiemmin. Myös yhden lapsen kanssa voi äiti väsyä. Oireet tulisi huomata ajoissa ja ottaa apua vastaan. Jos äiti ei jaksa, yleensä koko perhe romahtaa.

Daaria, olet hyvä äiti ja paras mahdollinen hoitaja omalle lapsellesi. Muista se! ♡ Sitä ei millään vaunumerkillä, sormiruokailulla, kestovaippailulla tai imetyksellä mitata. :)

Työnantajasi ei päätä lapsilukuasi. Hän on ottanut riskin palkatessaan töihin fertiili-ikäisen lapsettoman naisen. On hyvin todennäköistä, että tällainen nainen jossain vaiheessa tulee raskaaksi. Sinä teet arvokkaan uhrauksen lisäämällä Suomen väkilukua ja takaamalla talouden jatkumista uudella veronmaksajalla. Jos naiset eivät synnytä ja ole pois töistä, ei tällä valtiolla tai maailmanlaajuisesti koko ihmiskunnalla ole juuri tulevaisuutta ja työnantajilla hoitajia, kun vanhana joutuvat laitokseen.. perhevapaat ovat sinun subjektiivinen oikeus ja toisekseen - teet todella tärkeää työtä tälläkin hetkellä! Mikä voisi olla omaa lasta tärkeämpää? :)
 
elaffy:

Juu eihän se työnantaja lapsien määrästä päätä...lähinnä voi PÄÄTTÄÄ työsuhteen..."tuotantoteknisistä syistä"... ja sitten kun ois fudut niin eipä sitten muut työnantajat huolis töihin... :sad001 (itsekin kyllä ihmettelen miksi palkkas munikäisen naisen, tais olla epätoivosia tms)

Masennuksesta en tiedä, sellaista en ole ainakaan suostunut myöntämään itselleni. Ja enimmäkseen on hyviä päiviä, toki niitä on masentuneellakin, iloisia hyviä päiviä. Touhuakin on riittänyt, ettei liikaa ehdi edes miettiä. Uupumus alkoi oikeastaan jo työaikana, kun tein pitkiä päiviä ja lomilla opiskelin, enhän minä nyt lomaa tarvitse! Äitiysloman piti olla se rentouttava pääsy pois "oravan pyörästä" ja onhan tämä erilaista... raadantaa kuitenkin
 
Daaria, mietteesi kuulostavat valitettavan tutuilta masennusajoilta. En tarkoita, että välttämättä olisit masentunut, mutta jonkinlainen tuki ja ajatteluapu voisi olla tarpeen - ihan jo ulkopuolisen ajatukset voivat auttaa näkemään toisesta näkökulmasta asioita ja kohottaa alentunutta itsetuntoa. (Tuo alentunut itsetunto on muuten raskauden jälkeen todella yleistä äideille kaikkien hormonaalisten ja fyysisten muutosten jälkeen!) :)

Äitiyslomaa ei muuten pitäisi kutsua todellakaan lomaksi! Se on kaikkea muuta, raskaampaa kuin moni työ, kun on koko ajan vastuussa toisen tarpeista! Itsehän kävin muutamalla kurssilla, kun lapsi oli ihan pieni. Muutaman tunnin opiskelu viikossa oli mun lepohetki vauva-arjesta! :wink
 
Daaria sanoi:
elaffy:
Uupumus alkoi oikeastaan jo työaikana, kun tein pitkiä päiviä ja lomilla opiskelin, enhän minä nyt lomaa tarvitse! Äitiysloman piti olla se rentouttava pääsy pois "oravan pyörästä" ja onhan tämä erilaista... raadantaa kuitenkin
Click to expand...

Jep, kuulostaa siltä, että lomaa sinä tarvitset! :Heartpink
 
Daaria, taloudelliset ja tuotannolliset syyt irtisanomiselle ovat ihan normaaleja nykyään. :) En tarkoita, että se olisi oikein ja hyväksyttävä irtisanoa perhevapaille jäänyt ja takaisin töihin palaava nainen, mutta se ei estä sinua saamasta esim työttömyysrahaa tai uutta työtä. Itselläni odottaa irtisanominen, kun töihin palaan. Syytä en vielä tiedä, mikä virallisesti tulee olemaan, mutta taustalla ovat henkilökohtaiset syyt.

Minkä ikäinen lapsi sinulla on?
 
Miramaria:
Muutimme, koska ajattelin että vanhemmistani olisi hoitoapua lapsen kanssa, mutta petyin, sillä heillä ei ole aikaa, eikä voimia, eikä välttämättä kiinnostustakaan auttaa. Äitituttavista toivoin seuraa, mutta kovasti tuntuu tulevan myös paineita siitä miten pitää olla äiti ja mitä tarvikkeita pitää olla, ja mitä ei saa olla ettei kateus iske ym ym. Ja ovat aikataulunsa buukanneet täyteen kaikkea, ettei ehdi nähdä silloin tai tällöin. Itselle vaunulenkki kauppaan on jo ohjelma, joka vie voimat, en ymmärrä miten jotkut jaksavat useita ohjelmia ja yövalvomisia. Oikeastaan ei olisi oikeutta edes valittaa, vauva nukkuu yöt läpeensä, mutta huomaan olevani vähäisempi kuin nämä superäidit.


elaffy: lapsi on 9kk, nyt hänestä alkaa olla jo seuraakin, huumorintajuinen vesseli. Jään hoitovapaalle kunnes täyttää 1,5v Tuntuu vielä liian pienelle laittaa päiväkotiin, etenkin kun on äidissä kiinni kokoajan.
 
Daaria mies muistuttaa minua että miksi kannattaa syödä terveellisemmin, kokkailee meille aikuisille hyvää ruokaa :) hän ehdottelee että mitä jos lähtisin käymään jossain (salilla kaupassa kahvilla) , toki hän menee ensin omat menonsa että ei kyllä omaa aikaansa uhraa :D

Itsellä auttoi se että näkee kavereita/ystäviä/sukulaisia ja puheenaiheet keskittyy muuhun kuin lapsiin. On suorastaan kiellettyä puhua vauva-arjesta tai lapsista yleensäkkään, pitää nollata aivot kokonaan siltä osin pariksi tuntia edes. Tuntuu ehkä ajatuksena pahalta mutta se toimii! Välillä tekee mieli vain jäädä kotiin ja rypeä väsymyksessä mutta on otettava itseä niskasta kiinni ja lähdettävä pois. Olisin varmasti saanut jonkin sortin masennusdiagnoosin mutta olen samanlainen kuin sinä, en myönnä että olisin (ollut koskaan) masentunut..

Jos tuntuu ylivoimaiselta lähteä sieltä kotoa niin kannatan puhumista ammatti-ihmisen kanssa tai sellaisen joka mahdollisesti on kokenut samanlaisen elämän tilanteen. Puhuminen auttaa monia :)
 
Hei Daaria!

Ensimmäisenä tuli mieleeni, että miten tärkeää olisi pystyä luopumaan sen huolehtimisesta ja ajattelemisesta mitä muut ihmiset mahdollisesti odottavat, ajattelevat tai mitä he ovat mieltä. Tässä elämäntilanteessa vain Sinulla ja perheelläsi on todellisuudessa väliä. Ei työnantajalla, vanhemmillanne, muilla äideillä... Sinä olet nyt tärkein, sillä olet yhden elämäsi tärkeimmän tehtävän äärellä. Olet monenlaisen uuden luomisprosessissa, olet tullut äidiksi ja ottanut rakkaudellisen vastuun toisesta elämästä.

Kaikki minkä panostat itseesi heijastuu ympärillesi! Keskity itseesi ihan todella. Monesti äidit ovat perheen kantava voima - henkinen ja fyysinen. Sinä tarvitset ja satavarmasti ansaitset kaiken hyvän ja voimaannuttavan! Ota pieniä askelia, omien voimiesi mukaan. Aloita vaikka siitä, että kerrot itsellesi miten arvokas ja ihmeellinen juuri Sinä olet! Ala tunnustella ja hyväksyä se, että ei ole olemassa toista sinua. Sinä olet paras äiti lapsellesi ja valittu, riittävä ja hyvä kaikkiin niihin tehtäviin joita elämä eteesi asettaa. Sinä ansaitset onnen, ilon ja rakkauden elämääsi. Olet oman elämäsi päätähti!

Ala panostamaan siihen mitä syöt. Ota ne marjat ja nautiskele! Vaikka mielesi väittäisi mitä tahansa inhottavaa - älä usko sitä! Päätä ja valitse itsesi ja oma hyvinvointisi kerta toisensa jälkeen. Hiljalleen vanhat rajoittavat ja haitalliset mielenmallit ja kaavat purkautuvat uusien, omaa eheyttä tukevien tieltä... Sinun valinnoillasi ja päättäväisyydellä on tässä suuri merkitys. Terveellinen ruoka, lisäravinteet, sekä superfoodit antavat tarvitsemaasi lisäenergiaa. Säännöllisesti nautittuna ne vaikuttavat myös aivojen välittäjäaineisiin ja ilo alkaa palata elämään. Kun keho alkaa voimaantua, jaksat paremmin liikkua ja tehdä mitä ikinä haluat.

Itseäni on auttanut mielikuvat siitä miten oma voimaantumiseni ja panostus itseeni heijastuu ympärilleni voimana ja jaksamisena, ilona ja inspiraationa. Ravitsen muita, kun ravitsen itseäni. Huolehdin muiden jaksamisesta, kun huolehdin itsestäni. Tästä muodostuu positiivisen panostamisen kierre, joka ylläpitää kokonaisvaltaisia voimavaroja ihan koko perheelle!

Onko ulkoisilla asioilla todellisuudessa merkitystä? Onko sillä merkitystä millaiset vaunut on tai mitä ihmisillä on yllään? Ajattelen, että kaikki mikä on rakennettu ulkoisen maailman varaan on katoavaista, särkyvää ja sinänsä epäaitoa. Tämä "ulkoisen maailman paine" on tässä ajassa kova, mutta sen vastaanottamisesta kannattaa kieltäytyä. Todelliset aarteet kätkeytyvät ihmiseen itseensä. Mielenmaailma, tarinat, elämän oppiläksyt, rakkaus ja välittääminen, aitous, rehellisyys, ystävällisyys... Kun olet aidosti oma itsesi saat ympärillesi ihmisiä, jotka pitävät todellisesta sinusta. Tämä on sinällään tärkeää, sillä "pintaliitoisten" kaverisuhteiden ylläpitäminen vie paljon voimia - näin ainakin omalla kohdallani. Haluan kaveripiiriini aitoja ihmisiä, sellaisia joiden kanssa on hyvä olla ihan vaan tämmöisenään, iloineen, suruineen, tunteineen päivineen. Hyvänpäivän tuttuja toki tulee ja menee milloin missäkin... Jos joku ajattelee pahasti tai arvostelevasti sinusta, on se hänen keskeneräisyyttään, eikä todellisuudessa liity sinuun mitenkään. Oikeasti riittää, että riität itsellesi! :Heartpink

Uusi elämäntilanne nostaa pintaan vanhoja haavoja käsiteltäväksi ja puhdistettavaksi - pois uuden tieltä. Eletyn elämän kokemuksista nousee epävarmuutta ja huonommuudentunnetta. Sinua ei kenties ole nähty, hyväksytty ja rakastettu sellaisena kuin olet. Olet kenties toiminut altavastaajana elämässäsi ja tullut näkyväksi muille suorittamisen/tekojen kautta. Menneisyys, uusi elämäntilanne, sen pintaan nostama herkkyys ja lukuisat muutoset asettavat nyt isoja haasteita. Ole siis lempeä itseäsi kohtaan. Kun tiedostat mistä epävarmuus nousee, siitä on helpompi irrottaa. On itsetutkiskelun aika. Mikä/kuka sinussa sanoo ettet ansaitse tai ole riittävän hyvä? Missä on arvottomuudentunteen juuret? Ala tietoisesti irrottamaan vanhasta ja negatiivisesta, sekä panostamaan uuteen, ihan kaikkeen sellaiseen josta sinulle tulee hyvä olo! Ala rakentaa sisimpääsi rakkaudelliselle, hyväksyvälle pohjalle. Ihan itsellesi, itseäsi varten! Ole rehellinen sen suhteen mitä sinä haluat elämältäsi. Mikä tekee sinut tyytyväiseksi ja onnelliseksi.

On melko tyypillistä, että muilta ei vaadita juuri mitään, mutta itseä ruoskitaan eteenpäin ja ollaan vaatimassa koko ajan enemmän, sekä mietitään millaisia meidän pitäisi olla... Lempeys ja armollisuus omaa itseä kohtaan on ensiarvoisen tärkeää! Kumpa joka hetki muistaisimme, että saamme olla juuri sellaisia kuin olemme. :Heartpink

Iloa ja rakkautta Sinulle Daaria! :angel8

Toivottaa, Mesiangervo
 
Haluan hieman avata tuota miten jaksaa järkätä ohjelmaa päiviksi. Minä ainakin koen, että pääsen helpommalla kun lähden lapsien kanssa kahvittelemaan jonku tykö ja kerhoihin, tietty mulla on vauva ja taapero, taaperon kans on kova homma keksiä leikkejä koko päiväksi kotioloissa ja koittaa hoitaa vauva. Lisäksi siinä saa vähän aikuista seuraa ja vertaistukea kun käy tapaamassa muita äitejä. Että en koe itseäni superäidiksi vaikka jaksan lähteä kotoa vaan nimenomaan omaa jaksamista helpottaakseni lähden.

Jaksamista sinulle Daaria. Muista pitää itsestäs myös huolta!
 
Muutamia ajatuksia minultakin :)

Minulle sellainen vapauttava oivallus on ollut se, että tekeepä tässä elämässä millä osa-alueella vaan henkilökohtaisia ratkaisujaan, niin joku ne aina tuomitsee. Mutta! Kaikki eivät tuomitse. Siksipä asiat voi aivan hyvin tehdä tavalla, joka on itsellesi paras :) Muiden hyväksyntää on turha hakea, koskaan et tule sitä kaikilta saamaan.

On myös tärkeää antaa itsensä olla sellainen kuin on. Olet ihminen, joka ujostelee vieraiden ihmisten seurassa ja se on ihan ok. Minä olen samanlainen. Se on myös hyvin monelle ihmiselle täysin ok, että joku toinen on ujompi. Sen voi sanoa myös ääneen! Se auttaa ainakin minulla suunnattomasti, jos saan sen sanottua, sen jälkeen itselleni tulee sellainen olo, että minulta ei odoteta mitään suurempia. Olemme treffailleet oman lasketun ajan mammojen kanssa ja ennen ensimmäistä tapaamista kirjoitin heille ihan rehellisesti, että minua sitten jännittää ja aivan kamalasti. Sen jälkeen oli helppo mennä, sillä kukaan ei odottanutkaan minun lipuvan paikalle hurmaten kaikki ja ollen kokoajan äänessä. Eikä kukaan varmasti olettanutkaan mitään, se vain toi itselleni sellaisen varmuuden ja turvan tunteen.

Sanoit miettiväsi laihdutusta ja elämänmuutosta. Se onnistuu sinulta, aivan varmasti! Muutos on kuitenkin aina prosessi, joka kestää, eikä sitä kannatakaan yrittää tehdä päivässä. Pikkuhiljaa jätät herkkuja pois. Siihen jäätävään himoon voi napata herkun, mutta jos tekee vain muuten mieli, niin jättääkin tietoisesti välistä.
Rupea käymään pari kertaa viikossa hieman pidemmällä vaunulenkillä. Minulla auttaa motivaationa se, että lenkillä on jokin päämäärä. Usein kävelen sinne vähän kauempana sijaitsevaan kauppaan. Yllättävän nopeasti se lenkkeily käy helpommaksi ja askel kevenee.
Maistele marjoja pari kertaa viikossa. Syö terveellisesti pari kertaa viikossa. Nopeasti huomaat eron omassakin olossasi.

Ja aina, ihan aina muista olla armollinen itsellesi. Pienet takapakit eivät haittaa mitään, sillä päämäärä on pitkällä edessäsi, ei ensimmäisen nurkan takana.

Voimia ja tsemppiä :Heartred
 
Hei!

Kiitos kaikille ihanista kommenteista! :) Ehkä tämä tästä... Huomasin juuri, että odotan toista lastani, se on kyllä ollut haavekin. Eli ei auta kuin hyväksyä kaikki jännittävä, joka tulee vastaan työnantajan suhtautumisessa ynnä muussa. Mutta ompahan lapset! (jos ei tule keskenmenoa, yksi on jo tullut ennen ensimmäistä...)

Mietin tässä, että ehkä voisin jutella tosiaan jollekin ammattilaiselle, varmaan neuvolan ensikäynnistä voisi lähteä liikkeelle. Muutenkin tuntuu, että ammattiasiat eivät ole aivan kirkkaat, eli mitä musta tulee isona. Tosin ymmärtääkseni, melko monikin nuori on hieman hukassa tämän asian suhteen. Kun kaikkialla toitotetaan, että pitäisi kurottaa unelmiin, mutta työarki onkin karua ja mielenkiinnotonta. Suomessa on vielä sellainen kulttuuri, että jos mokaat jossain asiassa, niin et voi tehdä enää muuta. Tai siltä se ainakin tuntuu, kun seuraa miten julkisuudessa "ammutaan alas" ihmisiä, poliitikkoja, julkisuuden henkilöitä ties mitä. Entä jos valitsee väärän alan, voiko sitä vaihtaa tai koittaa muuta, voiko enää palata? No, näitä asioita onkin mukava mietiskellä, kun äitiyslomat jatkuvat. :wink
 
Takaisin
Top