Kuulemani mukaan monilla synnytys käynnistyy aamuyöllä. Miten sinulla?
Itselläni esikoisen synnytys käynnistyi muistaakseni aamukahdeksan maissa vesien menolla. (Voi kyllä olla että muistan väärin, siitä kuitenkin tulee tänä vuonna 10 vuotta.) Tosin sairaalassa se laskettiin käynnistyneeksi vasta 10 maissa illalla (jolloin olin kyllä jo muutaman sentin auki).
Kuopuksen synnytys käynnistettiin. En yhtään muista, mihin aikaan synnytyksen katsottiin olevan käynnissä. Joskus iltapäivällä varmaan (seuraavana päivänä käynnistelyn aloituksesta).