Mietteitä tulevaisuudesta...

E

eyewink

Vauhtiin päässyt keskustelija
Niin että tänne tällaisia ajatuksia :)

Minkälaisia ajatuksia teillä pyörii nyt kun nämä tammivauvat alkaa jo pian konttaamaan, eikä aikaakaan kun kävelemään! ja se pieni synnäriltä tuotu nyytti on kaunis muisto vain? -Kuinka isoa lapsilukua olette ajatelleet? -onko uutta vauvakuumetta jo ilmaantunut?
Entä onko edellisestä raskaudesta/synnytyksestä/lapsivuodeajasta jäänyt negatiivisia ajatuksia? Ajatus saa lentää! Ja olisi kiva lukea niistä.. :)
 
Omia mietteitäni....

Pientä vauvakuumetta ilmassa... ;) Sekä minulla että miehellä. Mies periaatteessa haluaisi jo, minä pikkusen hankaan vastaan; olenko vielä valmis? Onko Emma vielä liian pieni, jaksanko hoitaa häntä varsinkin alkuraskauden väsymyksen aikana...? Miten ihmeessä pärjään kahden kanssa?? Emma kun on osoittautunut persoonaltaan erittäin vilkkaaksi yksilöksi joka kaipaa kokoajan virikkeitä ja aktivointia ja turhautuu kun mieli tekis vaan kroppa ei osaa... ;)

Minä haluaisin ainakin (vähintään) kolme lasta. Seuraavaksi olisi kiva saada poika :) Tyttö olisi myös kiva, ihan sen takia että Emma saisi pikkusiskon mutta poika olisi kiva että saisi kokea molempien sukupuolten vanhemmuus :)
Olen siitä onnellisessa asemassa että mieheni haluaa "niin paljon lapsia kuin mahdollista", määrää ei olla "sovittu" mutta hänellä ei ole mitään sitä vastaan että lapsia on enemmänkin kuin kaksi ja minä hoidan heitä kotona mahdollisimman pitkään. Eli eletään käytännössä miehen tienaamilla rahoilla.... (Minua se välillä haittaa, en haluaisi elää siivellä...) Mieheni haluaa että olen kotona lasten kanssa ettei heidän tarvitse mennä vieraan hoitoon kovin aikaisin.

Olen tutustunut itsessäni uuteen puoleen- kotiäitiyteen ja voisin sanoa että nautin tästä nyt täysin rinnoin kun se vain ensin vaati sen tottumisen (alussa oli rankkaa olla "vain kotona" ja toistaa samoja rutiineja).

Synnytys oli kaikenkaikkiaan mahtava kokemus mutta pieni pelko siitä supistelukivusta silti jäi. Nyt kun heitetään mieheni kanssa juttua ilmoille seuraavasta vauvasta, mieleeni juolahtaa edellinen synnytys ja se kaksi tuntia kestänyt helvetti ennen epiduraalia! Se oli kamalaa!
Ja pienenä pelkona on alkuraskauden tuoma väsymys, miten jaksan vilkkaan vauvan kanssa sen mahd kolme ensimmäistä kuukautta??
Emmaa kun odotin, olin aivan rikki sen ajan! En voinut pahoin, en oksennellut enkä muuta sen kaltaista, mua vaan väsytti ihan kokoajan! Sen että töissä jaksoin käydä, sen jälkeen vietin aikani nukkuessa! Miten sitten jos väsymys seuraavassa raskaudessa on samanlaista ja kun on tuo "vaativa" vauva??

Joskus olen kuullut että vauvat muuttuu helpommaksi kokoajan, saa nähdä :) 
 
mä oon aina halunnut kolme lasta, alunperin ajatuksissa oli synnyttää itse kaikki kolme, mutta nyt on hieman mieli muuttunut. lapsiluku-haave ei ole muuttunut, mutta haluaisin vielä toisen lapsen ja olen saanut miehenkin pehmiteltyä ajatukseen ja yrittämään toista vauvaa. mies on suostunut yrittämään toista, mutta kolmatta en kuulemma enää saa, koska jos toinen tulisikin, meillä olisi lapsia jo kolme ja mulle se riittää myös. toivoisin, että Ilona saisi pienellä ikäerolla sisaruksen, jotta olisi leikkikaveri. meillä asuvan isoveljen kanssa Ilonalla on ikäeroa 8,5 vuotta ja vanhemman isoveljen kanssa 13 vuotta. olen ajatellut, että jaksaisin kahden pienen kanssa ja Ilonakin olisi mulla kotona, kun en millään haluaisi laittaa häntä päivähoitoon vielä, mutta eipä mulla ole vaihtoehtoja. mähän siis palaan töihin helmikuun alussa, joskin olen suunnitellut tekeväni 30-tuntista työviikkoa (ns. osahoitovapaa) eli olisin neljänä päivänä töissä ja yhden kotona.

mulle jäi synnytyksestä traumoja siitä kaikesta kivusta sekä siitä, että vauva joutui eri osastolle enkä päässyt hänen luokse kuin neljä kertaa päivässä. olen kyllä varmaan jo unohtanut sen kaiken, koska se ei estä mua haaveilemasta ja yrittämästä pikkukakkosta. imetys oli yksi ahdistanut tekijä, mutta nyt mä saattaisin jopa onnistua seuraavan kohdalla siinäkin ja jollen, en ehkä saisi siitä aikaan niin kovaa stressiä.

mä olen myös viihtynyt kotona eikä töihin ole juuri ollut ikävä. meillä on kuitenkin Ilonan kanssa ihan ohjelmaakin ja omat päivärutiinit sekä lisäksi me käydään kyläilemässä tuttavilla ja vauvajumpassa. kaipaan mä kyl välillä töihinkin :)

Ilona on ollut aika vaativa vauva, joskin nyt on alkanut vähän helpottaa. hän on ollut niin äidin tyttö ja apinanpoikanen, ettei muut oo juuri kelvannut, etenkään ilta-aikaan. ollaan kyl mietitty, mitä Ilona olisi mieltä äidin jakamisesta, mutta ei mua sekään oikeastaan huolestuta. väsymyskään ei pelota, olenhan mä tätä kirjoittaessani viettänyt taas tosi levottoman yön ja elossa ollaan silti :)
 
Mä oon ajatellu että kaks lasta ois se meidän luku, toinen tosin ei oo tulossa vielä toviin.. Haluun nauttia täysillä Aadasta ja antaa sille kaiken mun huomion ainakin seuraavat 3 vuotta. Mies haluaa myös toisen, mutta on samoilla linjoilla asian kanssa että haluu nauttia nyt täst yhdestä ensin. Niin ja meillä kontataan jo! :D

Usein iltasin jos ei saa unta tulee mietittyä sitä synnytystä.. herää kysymyksiä mihin ei enää saa vastausta. Mulla oli rankka synnytys.. 3pv käynnistyksessä, 26h salissa ja 3tunnin ponnistus vaihe pelkän ilokaasun voimalla.. Muistan sen kivun vieläkin joten senkään puolesta en oo valmis vielä toiseen. Ja meillä myös se kun Aada joutu sinne lastenosastolle ja oltiin koko aika periaatteessa erossa, paitsi ne kerrat kun sai sitä mennä sinne syöttämään.

Aada on ollu tosi helppo lapsi kaikin puolin, kaikillahan niitä huonoja päiviä joskus on joten niistä ei olla. Mä rakastan yli kaiken olla äiti, tää on ku luotu mulle. Me ollaan saatu niin hyvin kaikki pelaamaan tääl kotona miehen kanssa että mun ei oo juuri tarvin kauheesti mistään luopu, saan treenata koirien kanssa 3x viikossa niinku ennen aadaakin, saan nähä ystäviä ja käydä tuulettumassa tietyin väliajoin.

Mulla on suunnitelmissa olla kotona ensuvoden heinäkuuhun asti, jonka jälkeen palaan töihin ja Aada alottaa päivähoidon.

Ja se on ollut hienoa että miten tän koko prosessin ajan on ollut apua ja vertaistukea lähellä! Eli suuri kiitos Facebooks ryhmälle ja tälle foorumille. On saanut moniin kysymyksiin vastauksia ja apua jos sitä on tarvinut. :)

Hyvää loppu kesää kaikille!
 
Alkuun jäi synnytyksestä huono fiilis ja nytkyn siitä on puhunut niin en koe sitä enään niin rankkana.. Kolme päivää kun kärsin niistä supistuksista ja olin ihan väsynyt kun en nukkunut niin sekin vaikuttanut ja tuntunut sen takia ehkä kamalammalta mitä todellisuudessa ja näin jälkeenpäin ajateltuna oli.. Vauvakuume on ! Olenkin miehelle jo puhunut mutta ihan vaan vihjaillut mutta kieltävää vastausta ei oo tullut ;) josko tässä kohta puoliin tapahtuis jotain. Meille molemmille kaksi lasta on riittävä joten senkin vuoksi haluaisin pienellä ikäerolla. Toki sitä miettii kuinka sitten jaksaa juurikin jos alkuraskaus olisikin rankka.. Edellisessä ei ollut muuta kun alussa hieman pahaa oloa mutta muuten ei mittää.. Onko muilla mimmoisilla ikäeroilla lapsia ?
 
Mielessä on tällä hetkellä aika pitkälle vaan tämä hetki, jossa yritän myös täysillä elää. Suunnittelematta liikaa tulevaisuutta, sillä saimme miehen kanssa vuoden vaihteessa huomata, että suunnitelmat eivät kuitenkaan pidä. Saimme pienen iskun päin kasvoja. Mutta haaveita toki on.

Haaveilen jääväni äitiyslomani jälkeen hoitovapaalle ja tekeväni töitä iltaisin/viikonloppuisin sen verran, että pärjäämme rahallisesti. Tyttöä en kuitenkaan ennen kahta vuotta haluaisi hoitoon viedä. Lisää lapsia haluan, ehdottomasti. Ja monta, ainakin 3 tai 4. Mieheni mielestä sopiva lapsi luku olisi kuitenkin 2. Joten saa nähdä kumpi antaa periksi :)

Vauvakuumetta on, mutta haluan antaa tämän esikoisen nauttia siitä ajasta kun saa olla ainokainen ja saa kaiken huomioni. Ja haluan jatkossakin jokaisen lapsen jonka vaan saan olla rauhassa vauva, eli yksi vauva meillä vain kerrallaan :) Vaikka aina kai lapset on "äidin pikku vauvoja".

Synnytyksestä jäi hyvä maku suuhun, eli se ei pelota. Raskaus ajankin voin ihan hyvin, joten jaksaminen silloinkaan ei huoleta.
 
Mä oon kyllä sellanen tulevaisuuden miettijä ja suunnittelija vaikka tiedän et ei mikää koskaan mee niinku suunnittelee.
Mut niin mä oon tykänny ainaki tähän mennes et tuo meidän n.1v9kk oli hyvä ikäero lapsille:)En toki joka päivä oo samaa mieltä mut suurimman osan viikkoa:DMeillä ryömitään ja noustaan kans jo konttausasentoon eli tod.näk.pian kontitaan.

Niin ja siis oikeesti tää on ihan"hirveetä" mulla on TAAS vauvakuume mut no toki vähän erilainen ku ennen koska en tosiaankaan halua nyt enää kolmatta heti perään koska välillä on rankkaa kahdenki kanssa.Mutta siis lisää lapsia meille kyllä tulee yhteensä 3 tai 4 jotenki en osaa ajatella et olis kauhee katras et ehkä se 3 kuulostais hyvältä mut saa nähdä mies on silleen samoilla linjoilla et ainaki yks vielä:)

Mutta niin mulla nyt sekin et ei oo mitään työpaikkaa odottamassa mutta töihin olis vähän pakko mennä.Tällä hetkellä ajatuksena olis kouluttautua oppisopimuksella uuteen ammattiin,mutta ennen sitä jos paikan löydän niin mieluusti tekisin jotain vikonloppu vuoroja ja muutamia vuoroja viikolla niin et ei tarvis laittaa muksuja hoitoon.oppisopimuksen vois sit alottaa ens vuoden syksyllä tai sit jo keväällä.Mut niin mikään harvemmin menee suunnitelmien mukaan niin kattoo nyt:D

Mut teille joilla yks lapsi ja harkitsette toista niin kyllä sitä sit vaan jaksaa että suosittelen suht.pienellä ikäerolla:)
 
Toi jihan teksti vois olla melkeimpä mun suusta... 

Mulla kans tulevaisuus pyörii mielessä lähes joka päivä... Aina suunnittelen ja haaveilen ja mietin tulevaa. Ainahan se ei todellakaan toteudu mutta haaveitahan saa olla. :) 
Meillä ikäeroa tuli lapsille 1v4kk joka on mun mielestä hyvä ikäero. Isoveli osas kuitenkin jo tytön syntyessä syödä itse melkein kaikki ruoat ja osasi myös silloin leikkiä jo yksinäänkin. 
Nythän nää on "parhaat kaverukset" ja leikkivät jo yhdessäkin. Tietty joskus isoveikan täytyy vähän kiusia ja sillon itku tulee pienemmälle. :) Mut nää on näitä arjen ihania piristyksiä jos niin voi sanoa. :D 
Mun mielipide on että jos mietitte toista lasta tai kolmatta, kannattaisi ne tehdä 1-2vuoden ikäerolla, ompahan sitten leikkikaveriksi toisilleen. :) 

Siitäpä päästiinkin sit tähän seuraavaan aiheeseen nimittäin vauvakuume! 
Olen aina halunnut ainakin kolme lasta. Ja se mielipide mulla on edelleen että haluan sen kolme. Mutta miehen kanssa on nyt puhuttu että nää kaks riittää, katsotaan muutaman vuoden päästä sitä kolmatta.
No nyt mun mieleen on tullut että nythän se kolmas kannattas tehdä tähän putkeen ettei tarvii sit "aloittaa alusta" koko vauvarumbaa myöhemmin. Saisivat kaikki kolme kasvaa yhdessä ja pienillä ikäeroilla. Tästä en ole miehelle vielä maininnut koska luulen että hää luulee mua hulluksi :D Hulinaa ja vilinää riittää nytkin niin vielä kolmas tähän... 

Työpaikkaa mullakaan ei ole odottamassa joten tässä on mietintämyssyn alla että mitähän sitä alkais tehdä, kovin pitkään ei ole varaa olla kotona, isot lainat yms.. menot painaa päällä. Lähihoitaja olen koulutukseltani joten töitä varmasti on jossain päin mutta vorotyötä en halua tehdä nyt kun lapset on pieniä, se ei sovi mulle eikä mun perheelle. 
Oppisopimukseen mullakin on jo paperit vetämässä, katsotaan miten sen homman käy. Koulunpenkille ei ole varaa mennä istumaan joten tuo oppisopimus olisi hyvä vaihtoehto. 

Ja te ketkä mietitte pientä ikäeroa ja jaksamista raskauden aikana.. Poika oli 8-9kk kun aloin odottaa tyttöä, mun pahoinvointi kesti 6-24viikot ja päivittäin monta kertaa oksensin, kummasti sitä vaan jaksaa vaikka minimiteholla kun tietää minkätakia täytyy jaksaa! :) Minäkin makasin sohvalla ja poika leikki vieressä, syöntihommat tein pakon edestä, mies hoiti illalla paljon. Joten kyllä kaikki järjestyy. 

Molemmat synnytykset on itsellä olleet ihania, positiivisia kokemuksia joten pelkoa uudesta synnytyksestä ei ole ja sekös se vasta tätä vauakuumetta nostattaa! Toinen synnytys oli ihanan rauhallinen ja nopea, palautuminen unelma nopeaa joten senkään puolesta ei ole paha maku synnytyksestä. 
 
No kyllä täälläkin on välillä vauvakuumetta, mutta toisaalta olen ihan tyytyväinen päätökseen odottaa vuoden tai kaksi ennen kun yritämme seuraavaa. Eli kaksi lasta olisi meillä suunnitelmissa. Kolmatta voidaan katsoa myöhemmin sen mukaan miltä elämämme näyttää muutaman vuoden päästä. Jos alle kolmekymmpisenä olisin saanut esikoiseni, voisin hyvin kuvitella enemmänkin kuin kaksi mutta toisin kävi :) 
Tyttö on ollut helppo vauva vaikka aktiivinen neiti onkin mutta en pelkää sitä tupla-työtä kahden pienen kanssa kun tämä ensimmäinen meni näin hienosti. Palaan kuitenkin loppuvuodesta töihin jotta pärjäämme rahallisesti. Mieheni sitten on tammikuuhun saakka isäkuukautta viettämässä kotona. Otan kyllä tytön takaisin kotiin jos tässä seuraavan parin vuoden aikana saadaan sisarus. 
Synnytys oli kivulias mutta juuri niin kuten ajattelinkin, eli ei jäänyt paha mieli vaikka käynnistyksen johdosta kivut oli valtavat ja ponnistus mentiin täälläkin ilokaasun avulla ja siitä vasta kivuliaat muistot onkin. Mutta synnytys kesti "vain" sen 11h ja kyllä sen suorituksen tekisin heti uudelleen kun palkintona oli mahtavin ikinä, pieni oma rakas tyttövauva. 
 
Ihana lukea muidenkin mietteistä tulevaisuuden suhteen! :)

Minä olen paljon miettinyt tuota työhommaa..
Meillä on sellainen tilanne että löydettiin ennen tytön syntymää aivan ihana tarpeeksi iso omakotitalo tosi isolla ja hienolla tontilla joka on vieläpä edullinen vuokraltaan, ettei tästä ole vielä vuosiin kiirettä omaan taloon.
Meillä on jo tontti odottamassa oman talon rakentamista ja sitten kun itse palaan työelämään lasten ollessa tarpeeksi vanhoja, alamme rakentamaan omaa. TAI ostamme mieheni jo valmiin kotipaikan edullisesti jota hänen vanhemmat ovat yrittäneet meille jo jonkin aikaa kaupata.
Olen itse työskennellyt jo vuosia lastenhoidon parissa niin päiväkodeissa kuin perhepäivähoitajana ja olen miettinyt että toimisin muutaman vuoden perhepäivähoitajana niin saisi omat lapset kasvaa siinä sivussa.
Olen ajatellut että kaksi vuotta ikää on ehdoton minimi ennenkuin pistän omat lapseni julkiseen hoitoon. Sitä ennen asumme edullisesti vuokralla ja/tai minä toimin perhepäivähoitajana TAI käyn ilta/viikonlopputöissä jolloin hoitajina toimii isä ja tutut turvalliset mummot jotka onneksi asuvat samalla paikkakunnalla.

Että tarkoin tulee itsellänikin mietittyä näitä asioita vaikka totta on että harvoin ne sitten kuitenkaan onnistuvat ;P

Hemppa; en tahdo luoda paineita vauvantekosuunnitelmiin mutta pakko sanoa tähän sinun pähkäilyysi että miehelläni on kaksi veljeä, hän on itse vanhin ja hänellä ja keskimmäisellä on n. 1,5 vuotta ikäeroa.
Kolmas on paljon nuorempi, 7 vuotta nuorempi kuin mieheni. Ja heidän juttujaan kuunnellessa tämä nuorin veli on jäänyt tavallaan kaikesta paitsi..
Kaksi veljestä on tehny asioita mihin nuorimmainen ei ole päässyt mukaan koska on ollut liian pieni, häntä ei ole ns huolittu mukaan.
Tämä nyt tosin kärjistetysti koska teillä ei taida olla suunnitteilla ns. iltatähteä :) Mutta esimerkki kuitenkin siitä, kuinka helposti kolmas pudotetaan leikeistä pois jos on paljon pienempi.
 
eyewink, kiitos esimerkistäsi. Samaa olen itsekin miettinyt, ajatukset pyörii sisarusten väleistä paljonkin. Toki hyvätkin välit voi luoda myöhemminkin jos lapsena ei ole leikit yhdistäny mutta olisi se käytännönkin kannalta paljon helpompaa jos olisivat kaikki muutaman vuoden ikäerolla. 
Iltatähti ei ole suunnitteilla vaan alunperinkin ajatus oli että kolmas tulisi noin 4-5 vuoden ikäerolla näihin kahteen ekaan ja tuokin  ikäero on jo niin suuri että leikit ei varmasti käy yksiin. 
 
Oon kans tuota miettiny mistä eyewink laitto esimerkin et miten sit se kolmas jos on hirveen pitkä ikäero. Toki meilläkin ajatus 4-5v mut miettinyt jos sit vaik 5 vuoden päästä toiset 2 mut onko ihan hullua sit et miten jaksaa ja miten taloudellisesti pärjää toki mä kyl ajattelen niinki et ei lasten lukumäärää taloudellisesti ajatella eihän se raha onnelliseksi tee eikä sillä kasvateta:)Mutta sitäkin miettinyt että kuitenkin kun nyt on jo  tyttö ja poika niin vaikka olis vaan yksi pidemmällä erolla niin tulis sit varmaan kuitenkin läheiseksi sen samaa sukupuolta olevan kanssa.No tiedä häntä ja menee monimutkaseksi.Josko YRITTÄIS elää tätä hetkee miettii sit myöhemmin montako lasta ja seuraava sit ku siltä tuntuu:)Nyt on melkeen pakko mennä töihin ennen seuraavaa kuitenkin et saadaan tosiaan lainaa maksuun:)
 
Meillä päivät on näiden kahden kanssa välillä melkoista hulabaloota. Mutta silti musta vaan enenevissä määrin tuntuu, että katraasta puuttuu yks pikkuviikari. ;)
Yhäkin isäntä on hiukan vastahankaan. Toisaalta ymmärrettävää ehkä, kun hällä ikää kuitenkin jo päälle 40. Ja mökistä loppuu jo nyt makuuhuoneet,kunhan Santtu ja Roope saavat jossain vaiheessa omat..  Eli fiksu jos olis,tyytyis näihin kahteen. 

Mulla itselläni on 6 vuotta vanhempi sisko ja 9 vuotta nuorempi veli. Jälkimmäisen kanssa älylliseen kanssakäyntiin ollaan kyetty sen jälkeen kun se yliärsyttävä, kokoajan mukaan tunkeva pikkunatiainen täytti 18. :D  Siskoon välit on olleet hiukan läheisemmät alusta alkaen, olisko sama sukupuoli vaikuttanut. Nyt sitten siskon kanssa asutaankin molemmat täällä jumalanhylkäämän niemen nokassa,on ainut sukulainen alle 160km päässä. :D
Meidän pojilla on ikäeroa 1v3kk8pvä...siskontytöillä 1v3kk1pvä. ;)

Molemmat raskaudet olivat oikeastaan tosi helppoja,vaikka molemmilla kerroilla olin lopussa melkoinen valas ja lihoin 20+kg. Jaksoin molemmilla kerroilla 3vuorotyössäni mammaloman alkuun asti. Esikosta pystyin aika-ajoin antamaan väsylle periksi ja ottaan päiväunet aamuvuorojen jälkeen kun kello oli herättänyt 4:30...toisella kertaa ei onneksi väsyttänytkään niin paljon, tai sitten sitä vaan ei ehtinyt huomaamaan töissäkäynniltä ja esikoisen perässä ravaamiselta. ;)
Synnytykset on niinikään olleet nopeita ja helppoja,toipuminen nopeaa. Tällä toisella kerralla kyllä jäi harmittamaan väärään sairaalaan joutuminen. :/  Jospa isäntä suostuis lopulta kolmanteen ja vois vielä kerran kokeilla ehtimistä Jorviin ja yrittää sillä kertaa viimein sitä istukkaverenluovutusta. :)
 
meitä on ollut vain minä ja sisko ja meillä 3v 3kk ikäeroa. lapsina me oltiin kyllä tukkanuottasilla ja teini-iässä tosi ilkeitä toisiamme kohtaan riidellessä, mutta sittemmin aikuistuessamme ollaan toistemme parhaimpia kavereita. asutaankin kohtuulähekkäin, me Vantaalla ja sisko Espoossa. no välimatkaa on se n. 40km, mutta ei se täällä pääkaupunkiseudulla siltä tunnu. miehellä on vain veli, jonka kanssa hänellä ikäeroa 2v. ja miehen veljen perhe asuu naapurilähiössä 2km päässä meiltä. mies ja veljensä ovat miehen Vantaalle muuton jälkeen lähentyneet.

mainitsinkin noiden miehen poikien läheisistä väleistä, vaikka ikäeroa onkin se viisi vuotta heillä. haluaisin vielä sen toisen, jotta tytöllä olisi iältään läheinen sisarus, mieluiten alle 3 vuoden ikäerolla. olen kyllä skeptinen oman kehoni toiminnan suhteen, että voisin uudelleen raskautua (uskon vasta jos/kun näen), miehessähän ei todistettavasti ole vikaa. meilläkin vain tulee tilanpuute vastaan, mutta sekin me ollaan miehen kanssa keskusteltu: me muutetaan olohuoneeseen, kun tyttö ja mahdollinen pienempi sisarus alkaa tarvita omaa tilaa ja n. 10 vuoden kuluttua toi poika varmaan tekee jo muuttoa omilleen, jolloin vapautuu huone. asutaan siis kolmiossa ja nyt kaikki huoneet on miehitetty ja toi iso ikäero sekä sukupuoli tekee sen, ettei poika ja tyttö tule asumaan samassa huoneessa.
 
Mä aion mennä marraskuussa takasi töihin, ja neiti menee hoitoon.. Joo, mua kirpasee kovasti laittaa hänet hoitoon, mut karu totuus vaan on, ettei meillä oo varaa siihen, et jäisin kotiin :( Mulla ei vauvakuumetta oikein varsinaisesti oo. Toki toinen lapsi olis ihana, mut oman jaksamisen kannalta ollaan päätetty odottaa 2-3 vuotta jos ei enemmänkin. Neiti on ollut niin helppo tähän asti, että haluan vain nyt keskittyä häneen. Ja olis se rankkaa kahden pienen kanssa. Mut tää on meidän päätös, ja siinä aiotaan pysyä.

Synnytys on vieläkin mielessä. Toki kun neiti meinas ekan kerran syntyy vkolla 27. seuraavan kerran sit vkolla 35. Muutenkin muistan elävästi kun oksensin ja multa meni vetet ja en tajunnut sitä. Pelkäsin ihan sikana, et apua se syntyy nyt, on vielä niin pieni ja kaikkee. Synnärillä eivät uskoneet, joten olin sit vielä viikon kotona, ennen kuin kotipaikkakunnalla tarkistivat, et joo vetet on menneet, synnyttämään. Synnytys ei siis käynnistynyt normaalisti sen jälkeen. Seuraavan kanssa osaa olla viisaampi. Koko odotuksen ajan (ennen ku laittoivat loppuajaksi saikulle) paiskin ihan normaalisti töitä. Nostelin maitolaatikot ym., istuin paikallani, en ehtinyt kunnolla syödä töissä jne. Mun työpaikalla vaan noi tauot ei yksinkertaisesti oo mahdollisia. Mut seuraavan kanssa osaa sit jo toimia ja ajatella erilailla.

Itse synnytys oli helppo, siis ensisynnyttäjälle. 5h55min käynnistymisen jälkeen oli neiti maailmassa. Pieni, alle 3 kg nyytti muutti mun elämäni täysin <3 Mulla käynnistettiin vkolla 38 ja 38+1 käynnistyi ja 38+2 oli neiti maailmassa. Toki lantion ahtaudesta johtuen neidin sykkeet romahti ja jouduttiin ottaan imukuppi avuksi. Sen takia oon päättänyt, et jos seuraavan kanssa näyttää siltä, et on isompi vauva haluan suunnitellun sektion. En ota mitään riskejä sen suhteen, että jos ei mahdukkaan alakautta. Jos siis jo alle 3kgteki tiukkaa, mitä se sitten on jos on isompi.

Tulevaisuudessa, siis ihan tämän, ens vuoden aikana aion etsiä uuden työpaikan. Mielellään paremmat työajat, eli iltavuoro ei loppuis 22 aikaan. Mieluiten koulutusta vastaava työ, eli joku toimistohomma. Vielä ei ole tärpännyt, aktiivisesta etsimisestä huolimatta. Nyt menee muutenkin haastavaksi kun molemmilla vuorotyö ja neiti tarvii hoidosta hakee viimeistään klo.17. Eiköhän ne asiat kuitenkin saada sujumaan.

Semmosia mietteitä mulla, hyvää syksyn alkua koko poppoolle :)
 
Siiri nyt 7kk vanha ja Kerttu 2 vuotta. Vauvakuume jyllää tämän äidin kehossa taas uudestaan. Miehen kanssa ollaan tuumittu, että aletaan yrittämään tammikuussa kolmatta vauvaa. emoticon  Kummatkin raskaudet meni hyvin väsymyksestä ja lonkkakivuista huolimatta, samoin synnytykset. Kipeetä teki kyllä!!!!! mutta nopeeta olivat ohikin ja palkinto mitä mahtavin. emoticon EHDOTTOMASTI toivon voivani kokea kaiken taas uudestaan!!!!!! emoticon
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top