Kiinnostaisi kovasti kuulla, miten teillä muilla miehet suhtautuu/tukee näin loppuraskauden aikana. Onko niistä mitään iloa teille? Meillä on se tilanne, että mies odottaa kovasti vauvaa, haluaa olla läsnä synnytyksessä ja on huolissaan että en liukastu liukkailla kävelyteillä tms. Mutta henkisellä puolella en koe hänestä mitään tukea. Hän esim. vähättelee synnytystä toteamalla että naisilla on vaan alhainen kipukynnys ja hänelläkin on ollut vaikka minkälaisia loukkaantumisia urheilu-uransa aikana. Eikä hän ymmärrä tai välitä siitä, että loppuraskaus on ajoittain henkisesti ja fyysisesti todella raastavaa aikaa ja toivoisin sen olevan jo ohi. Ainakaan mitään tukea hän ei osoita ja kommentit on niin vähätteleviä, että en juurikaan edes ota tuntemuksiani puheeksi. Mietin vaan, että onko vika miehessä vai ovatko odotukseni kenties liian korkealla? Tällä hetkellä minusta tuntuu että en halua miestä mukaan synnytykseen vähättelemään, mutta toisaalta en myöskään halua olla kohtuuton ja riistää häneltä ensi hetkiä vauvan kanssa.
Mietteitä miehistä ja heidän roolistaan
- Ketjun aloittaja Amqum87
- Aloituspäivämäärä
Onpa harmillinen tilanne! Varsinkin just raskauden viime kuukausina sitä tukea tarvitsee. Ja synnytys on sellainen tilanne, jossa tukijalla tai tukijoilla on ratkaiseva merkitys, varsinkin sen suhteen, miten jälkeenpäin kokee synnytyksen. Sinulla on oikeus päättää, kenet haluat tukijaksi, ja kannattaa valita sellainen henkilö, jonka seurassa voit olla täysin haavoittuva ja johon luotat täysin. :)
Synnyttäneenä sanoisin, ettei miehelläsi voi olla aavistustakaan, millaista on synnyttää. Ilman vähättelyä. En itsekään aavistanut ensikerralla. Jos miehesi muuta väittää, hän ei tiedä, mistä puhuu. On olemassa kipua ja sitten on synnytys. Yhtään vähättelemättä hänen urheiluvammojaan, synnytys on jotain muuta. Se on erilaista. Toki en ole itse laajaa kirjoa urheiluvammoja kokenut, mutta mikään kipu, jota elämässäni olen kokenut, ei ole ollut samanlaista kuin supistukset. Synnytys on muutakin kuin kipua, se on henkistä, fyysistä ja ties mitä. Luomista. :)
Omasta miehestäni voin sanoa, että harjoitus on tehnyt mestarin. Esikoisen odotusaikana mieheni oli mielestäni lähinnä, no, itsekeskeinen, kun taas itse ajattelin kokoajan syntyvää vauvaa. :) Mieheni on itsekin sanonut jälkeenpäin, että hän ajatteli, että hänen roolinsa alkaa syntymästä. Ja onhan se miehen kokemus erilainen, kun vauvaa ei konkreettisesti ole samalla tavalla kuin naiselle. Synnytys vei mieheltä sanat suusta ja hän oli tukenani joka hetkessä. Nyt kakkosen kohdalla mieheni onkin ollut paljon ymmärtäväisempi. :)
Synnyttäneenä sanoisin, ettei miehelläsi voi olla aavistustakaan, millaista on synnyttää. Ilman vähättelyä. En itsekään aavistanut ensikerralla. Jos miehesi muuta väittää, hän ei tiedä, mistä puhuu. On olemassa kipua ja sitten on synnytys. Yhtään vähättelemättä hänen urheiluvammojaan, synnytys on jotain muuta. Se on erilaista. Toki en ole itse laajaa kirjoa urheiluvammoja kokenut, mutta mikään kipu, jota elämässäni olen kokenut, ei ole ollut samanlaista kuin supistukset. Synnytys on muutakin kuin kipua, se on henkistä, fyysistä ja ties mitä. Luomista. :)
Omasta miehestäni voin sanoa, että harjoitus on tehnyt mestarin. Esikoisen odotusaikana mieheni oli mielestäni lähinnä, no, itsekeskeinen, kun taas itse ajattelin kokoajan syntyvää vauvaa. :) Mieheni on itsekin sanonut jälkeenpäin, että hän ajatteli, että hänen roolinsa alkaa syntymästä. Ja onhan se miehen kokemus erilainen, kun vauvaa ei konkreettisesti ole samalla tavalla kuin naiselle. Synnytys vei mieheltä sanat suusta ja hän oli tukenani joka hetkessä. Nyt kakkosen kohdalla mieheni onkin ollut paljon ymmärtäväisempi. :)
täällä tuo mies ihan hyvin mukana ja ymmärtää kyllä...huolehtii yms... :) välillä tuntuu ettei tarpeeks,mut hormonien piikiin pistän sen. :D
nyt on poikienkin kanssa touhuillu enemmän ku ei oo aina töiden jälkeen salille menny,mikä on ollu mukavaa ku ite oikei mitää jaksa/mihinkää taivu... Jospa tuo vauvan tulonki jälkeen poikia hoitaa niinku tähänki asti :)
kotitöihin tietty vois vähä ahkerammin osallistua :D
nyt on poikienkin kanssa touhuillu enemmän ku ei oo aina töiden jälkeen salille menny,mikä on ollu mukavaa ku ite oikei mitää jaksa/mihinkää taivu... Jospa tuo vauvan tulonki jälkeen poikia hoitaa niinku tähänki asti :)
kotitöihin tietty vois vähä ahkerammin osallistua :D
Mies on ihan hyvin mukana ja tietoinen siitä, että raskaus on perseestä ja synnytys sattuu aivan jumalattoman paljon sillä hetkellä ja jopa viikkoja jälkeen päin. Mulla on semmonen kipukynnys, et juoksulenkit murtuneen varpaan kans vahingossa onnistuneet ja pystyn helposti itse tatuoimaan itseäni, mutta synnyttämään en pysty ilman kovia lääkkeitä ja menkat tuntuu kramppeineen tappavalta... Jokaisella se kipukynnys on erilainen ja aika naurettavaa vertailla jtn urheiluvammaa ja synnytystä, jossa pusketaan pihalle keskimäärin nelikiloinen vauva reiästä, jonka yleensä oletetaan olevan tiukka sitä miehen grillimakkaran vahvuista nahkapötköä varten :D Onko miehellä jtn itsetunto-ongelmia? Kenties kateutta sitä kohtaan, että ei voi itse kokea synnytystä? Olisiko kuitenkin mahdollista vielä keskustella aiheesta, että mitä siinä synnytyksessä oikein tapahtuu ja millaista kipua odotettavissa.
Mitä tuohon miehen läsnäoloon synnytyksessä tulee, niin se ei todellakaan ole mikään miehen oikeus, eikä toisaalta velvollisuus. Synnytyksessä se tukihenkilö on tosiaan synnyttäjän tukena ja jos jo ennen synnytystä on olo, ettei puoliso ole se oikea henkilö sinne mukaan, niin lämpimästi suosittelen ottamaan sinne mukaan henkilön, joka on oikeasti tukena ja turvana. Toisaalta taas, voisi nuo typerät mielipiteet pikkuisen hälvetä siinä vaiheessa kun näkee oman rakkaansa niissä tuskissa, kyllä omakin mies oli aivan paniikin partaalla kun näytti niin kipeältä touhu... Älysi silti pitää näpit erossa minusta kuten sovittiin ja oli henkisenä tukena ja paikalla jos jotain tarvitsin.
Kotioloissa mies on se, joka käy töissä ja tuo rahan, mä oon se, joka hoitaa lapset ja kodin. Vauvan synnyttyä mies hoitaa sitten kaiken mahdollisen ja mä voin keskittyä vauvaan/palautumaan synnytyksestä.
Saatan ajatuksen kanssa kirjoitella aiheesta lisää, nyt tämmöinen pikainen tunnepurkaus vain :D
Mitä tuohon miehen läsnäoloon synnytyksessä tulee, niin se ei todellakaan ole mikään miehen oikeus, eikä toisaalta velvollisuus. Synnytyksessä se tukihenkilö on tosiaan synnyttäjän tukena ja jos jo ennen synnytystä on olo, ettei puoliso ole se oikea henkilö sinne mukaan, niin lämpimästi suosittelen ottamaan sinne mukaan henkilön, joka on oikeasti tukena ja turvana. Toisaalta taas, voisi nuo typerät mielipiteet pikkuisen hälvetä siinä vaiheessa kun näkee oman rakkaansa niissä tuskissa, kyllä omakin mies oli aivan paniikin partaalla kun näytti niin kipeältä touhu... Älysi silti pitää näpit erossa minusta kuten sovittiin ja oli henkisenä tukena ja paikalla jos jotain tarvitsin.
Kotioloissa mies on se, joka käy töissä ja tuo rahan, mä oon se, joka hoitaa lapset ja kodin. Vauvan synnyttyä mies hoitaa sitten kaiken mahdollisen ja mä voin keskittyä vauvaan/palautumaan synnytyksestä.
Saatan ajatuksen kanssa kirjoitella aiheesta lisää, nyt tämmöinen pikainen tunnepurkaus vain :D