Mies ja (epä)toivottu raskaus

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Paukku
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
P

Paukku

Silmät suurina ihmettelijä
Onko täällä ketään joille on raskaus tullut aivan täytenä yllätyksenä? Kuinka teän ukkokullat ovat reagoineet?

Meillä tosiaan tuli aika yllätyksenä koko homma. Plussasin ja aikani mietittyä aloin nauttimaan ja hyväksyä ja päätin pitää lapsen. Mies tosin oli kyllä heti sitä mieltä että kesken on laitettava. Oman pään pidin, sanoin sille että jos et halua lasta niin siihen en voi sua pakottaa, joten en ole mitään myöskään sitten vailla. Vajaa viikon se kaljaa killitti ja paikallisessa pubissa istui, sanoi haluavansa omaa aikaa.

Nyt musta tuntuu, että se on jo sisäistänyt raskauden, ei halua erota mutta musta siltikin tuntuu että tätä lasta se ei halua. Voiko sen mieli muuttua?

Mä en uskalla puhua sille koko vauvasta mitään ettei se ahistu.

Aaaaaarrgh!
 
Hmm... Sinun miehesi puolesta en tietenkään voi sanoa mitään ja varmasti se mieli voi muuttuakin. :) Kuinkahan pitkällä raskaus on? Mietin vain, kuinka paljon on aikaa ollut sopeutua ja kuinka paljon vielä aikaa jäljellä?

Kerrotaan nyt kuitenkin ihan lähipiiristä tarina, jossa mies sai tietää jo uuden suhteen aloitettuaan, että edellinen säätö oli raskaana hänelle. Kävi ilmi, että tämä säätö oli kuvitellut heidän välilleen paljon enemmän ja voivansa pitää miehen itsellään, jos tulee raskaaksi hänelle ja siten jättänyt ehkäisypillerinsä ottamatta miehen tietämättä. Mies suuttui, ei todellakaan palannut naisen luo, lapsen synnyttyä tunnusti kyllä tämän (vaadittuaan kyllä varmuuden vuoksi isyystestin) ja maksoi elatusmaksut kiltisti. Kuitenkin katkeruus on edelleenkin kova, vaikka tapahtumasta on vuosia. Miehelle on kova pala, että hänellä on lapsi, jolle ei ole koskaan ollut isä. Tilannehan on sekä hänelle, että lapselle epäreilu. Lapsella on isä, joka ei häntä ole koskaan halunnut ja isällä lapsi jota ei ole halunnut, mutta rahallisesti vastuussa kuitenkin. Tällä miehellä on nykyään kaksi lasta, joille kyllä on ollut ihan täyspäiväinen isä, mutta se yksi lehtolapsi sielä kummittelee edelleen. Syyllisyys lapsen hylkäämisestä kalvaa, toisaalta hän on todella katkera asiasta. Varmaan ei lapsen äidilläkään ole kovin hääppöinen olo ole aikanaan asiasta ollut.

Itse toivoisin, ettei kukaan mies (tai tietenkään nainenkaan äidiksi) joudu koskaan isäksi vastoin tahtoaan. Edes sellaiseksi, joka vain maksaa elatusmaksuja. Suomessa (ja tietääkseni suurimmassa osassa länsimaita?) kun on mahdollista pakottaa isä rahalliseen vastuuseen lapsestaan, oli miehellä suostumus lapsen alkuunpanoon tai ei. Vanhemmuus on iso ja tärkeä asia, jonka pitäisi kyllä mielestäni perustua vapaaseen tahtoon ja yhteisymmärrykseen.


En halua moralisoida ja todellakin olen sitä mieltä, että sinulla on täysi valta päättää pitää lapsi, mutta oletko aivan varma, että lapsen synnyttyä kykenet todella hyväksymään miehen päätöksen, jos hän ei lapseen halua olla missään yhteydessä?

Kaikesta huolimatta toivotan sinulle onnellista raskautta ja toivon kaiken menevän parhain päin. :)
 
Mulla vähän toisenlainen yllätysraskaus takana. 2012 joulukuussa kävi sellainen kömmähdys, että yksi pilleri myöhästyi 3 tuntia (eli muistin ottaa sen 15 tuntia myöhemmin kuin yleensä otan, 12 tunnin sisällähän se olisi vielä toiminut ok). Asuttiin yhdessä miehen kanssa ja tuleva hääpäivä oli tiedossa. Raskaus ei olisi ollut katastrofi, mutta seuraavan kesän häitä oltaisi kyllä siirretty siinä tapauksessa. Olin kauhuissani, koska olin aiemmin ollut yhdessä miehen kanssa joka ei kuolleen ruumiinsa ylikään lasta haluaisi, ja pelkäsin että nykyinen mies syyttää minua tahallaan salaa raskaaksihankkiutumisesta ja jättää minut heti. Vaikka olikin puhuttu siitä että molemmat halutaan lapsia, häiden jälkeen. Kerroin kuitenkin heti unohduksesta miehelle, laskin kuinka monta vuorokautta, monta tuntia, on edellisestä yhdynnästä. Edellinen yhdyntä oli tapahtunut kolme vuorokautta aiemmin. Seuraavat seitsemän vuorokautta käytettiin kondomia lisäehkäisynä.

Ja näin tulin sitten raskaaksi. Tota vois pitää jo melkein neitseellisenä sikiämisenä. Yllättävää plussan tikkuun ilmestymisessä oli se, että minä olin se joka meni sokkiin. "En ole valmis. Tupakointikin pitää lopettaa nyt heti. Häät pitää siirtää, valmistelut jäihin. Opiskeluissa paha vaihe. Entä jos minusta ei olekaan tähän". Ja mies oli ilahtunut. Se jutteli mahalleni jossa oli vasta häviävän pieni alkio. Kun olin vuorokauden verran kypsytellyt uutista, aloin itsekin iloita, suunnitella, vauvakuumeilla ja kovasti. Eikä mennyt kovin kauaa kun aloin vuotaa. Klönttiset kuukautiset, eikä ollut epäilystäkään mitä oli tapahtunut. Tein negatiivista näyttäviä testejä ja syytin itseäni, olin varma että keskenmeno johtui siitä että olin ensin ajatellut etten halua sitä. Olin kamalan surullinen, ja mies myös. Nyt on onneksi tilanne se että esikoinen syntyy kohta :) Tämänkertainen raskaus on suunniteltu ja sikiö täysiaikainen.

Tuo on tosi väärin mitä ReginaVeritas kertoi, siis naiselta huijata mies isäksi. Koska noita naisia on olemassa, mun edellinen suhde oli yhtä helvettiä. Menkat oli kerran myöhässä, ja heti mies alkoi sättiä mua siitä että vehkeilen lasta salaa hänen selkänsä takana. Onneksi olivat myöhässä pelkän stressin takia. On ärsyttävää että ehkäisy on aina naisen homma, ja jos tapahtuu vahinko niin se on silloin naisen syy vaikka olisi kuinka huolellinen. Jos olisi eepillereitä miehille, luuletteko että menisivät kaupaksi? Enpä usko. Eihän yksikään mies suostuisi moiseen sivuvaikutukselliseen hormonien synteettiseen ronkkimiseen, kun se on naisen osa. Naisethan on muutenkin niin hormoneillakäyviä...

Mutta Paukku, mitään yleisluontoista ei varmaan voi sanoa, miehet kun on yksilöitä. Ei-toivottu raskaus voi olla positiivinen yllätys tai muuttua sellaiseksi, tai sitten se voi olla negatiivinen yllätys ja hajottaa kaiken. Toivottavasti kumpikaan teistä ei joudu tekemään ratkaisuja joita katuu myöhemmin!
 
Olen kyllä Pippurin kanssa samaa mieltä, että on todella väärin, että periaatteessa ehkäisy jää aina naisen kontolle. Eikä todellakaan varmaan miesten hormonaalinen ehkäisy kovasti ottaisi tuulta alleen. Ei ainakaan ennen kun tuotetta olisi testattu huomattavasti enemmä, kun naisten pillereitä ja kaikesta ei-toivotusta päästy eroon. Pohjimmiltani olen sitä mieltä, että aina tulisi (kummankin osapuolen) muistaa ja hyväksyä se, että aina voi vahinkoja sattua, vaikka mikä olisi ehkäisynä ja jos sen vahingon kanssa ei voi elää, niin sitten ei seksiä harrasteta.

Enkä todellakaan kertonut tuota tarinaa siksi, että pitäisin naisia, joille sattuu vahinkoraskauksia, syyllisinä. Kerroin sen siksi, että se on ainoa kokemukseni, mikä on millään tavalla kosketuspinnassa aloittajan tilanteen kanssa (vaikkakin melko etäisesti) ja koska uskon, että helposti kuitenkin saa niitä hyviä tarinoita täällä kuulla. :) Kuitenkin täällä melko vähän on miehiä omaa näkökulmaansa kertomassa.
 
Muokattu viimeksi:
Vähän off topic: Miehille on olemassa ehkäisyruiske, joka toimii tilapäisen vasektomian tavoin. Ehkäisyteho kestää 10 vuotta ja vaatii peräti kaksi pistosta (puudutuksen, jonka jälkeen ruiskutetaan geeliä tukkimaan siemenjohtimet). Lisäksi se on helposti peruttavissa milloin tahansa liuottamalla tukos erillisellä pistoksella.

Intiassa on kuulemma ollut vastaava tekniikka käytössä jo kymmenisen vuotta, nyt kai lähivuosina tulossa jenkkilässä vasta kokeiluun. 2016 näytti olevan Vasalgelin tutkimuksen aloitus siellä päin. Saa nähdä todetaanko sielläkin toimivan odotetusti ja tuleeko markkinoille sit milloin / ikinä. Kun hemmetin paljon halvempi ja parempi vaihtoehtohan tuo on kuin naisten hormonaalinen ehkäisy jos vain tosiaan toimii kuten väitetään. Eikä ehkäisy olisi enää vain naisesta kiinni vaan miehenkin olisi helpompi turvata toiveensa lasten suhteen.
 
Meillä oli ihan yllätys, syönyt e pillereitä nelisen vuotta ja yhtäkkiä testi näyttikin plussaa :D Järkytyksenähän se tuli, mutta itse tiesin heti että vauva pidetään, miehellä keski kauemmin sisäistää ja ymmärtää asia, mainitsi abortin ohimennen muttei ainakaan minun tietääkseni sitä harkinnut :) Ihan ookoosti meni, hieman paineissa oltiin pari ekaa päivää...
 
Ei ole suoranaista kokemusta asiasta. Oli vain ajatus "entä jos" kun synnytyksen jälkeen tulleiden menkkojen ja siitä seuraavien väli oli yli 40vrk. Siinä sitten tilannetta ihmetellessäni mies tuumas että no se olis sitten sairaala reissu.. Eli todennäköisesti tarkoitti keskeytystä, kun edellinenkin on vasta 5kk enkä sektion takia sais raskautua vielä puoleen vuoteen. Mutta mutta, minusta kun ei siihen aborttiin olisi jos vauva ei olisi vakavasti vammainen.. Eli jos tulis tiukka paikka niin ukko sais mennä.. Ainakin nyt tuntuu siltä:confused:..
 
Olimme tunteneet tulevan lapseni isän kanssa vasta vähän aikaa, kun huomasin olevani raskaana. Unohdimme yhden kerran ehkäisyn ja se oli siinä. Mies siis tiesi etten syönyt pillereitä. Hän yritti ensin ylipuhua minua aborttiin. Ilmoitin, että pidän lapsen enkä velvoita häntä mihinkään jos hän ei halua. Nyt sulateltuaan jonkin aikaa asiaa hän myönsi olevansa jopa iloinen. :)
Exäni kanssa minulla oli sama tilanne ja silloin tein abortin. Vuosia sen jälkeen yritimme lasta kaksi vuotta tuloksetta.
Tuntuu, että tämä tyyppi todellakin haluaa tulla maailmaan ja olen erittäin onnellinen siitä. Toivottavasti kaikki menee nyt vain hyvin! :Heartred
 
Meillä kans yllätysraskaus.Ei oltu kauaakaan seurusteltu kun huomasi olevani raskaana ehkäisystä huolimatta. Miehellä edellisestä suhteesta 8v ja 4v tytöt (asuvat äitinsä luona) ja itselläni 4v tyttö. Yhdessä päätimme pitää lapsen ja olimme kumpikin iloisia asiasta. Nyt (rv 23+4) olen huomannu että mies halua puhua asiasta ja välttelee koko vauva asiaa. Eilen hän totesi minulle minun mainitessani liitoskivuista että älä valita, itsepä sen halusit pitää. Muutenkin olen herkillä ollut niin kyyneleethän siinä silmiin kirposi ja ilmoitin menevän nukkumaan. Oli se isäntä tullut viereen nukkumaan mutta aamulla mitään sanomatta lähti töihin - viesti tuli perään et tulee kuulemma neljältä kotia.
 
Edellisessä suhteessani, pitkään kestänyt ja vakavalla pohjalla. Kihloissa ja asuttukin jo muutamia vuosia yhdessä. Mutta nuoria oltiin. Minä aloin kaipaamaan lasta, ja vauvakuume oli kova. Asiasta paljon juteltiin ja juteltiin. Vuoden mietinnän jälkeen silloinen mieheni näytti vihreää valoa ja oli sitä mieltä, että nyt on hyvä aika. Oli jutussa mukana koko ajan. Ei mennyt kuin pari kuukautta, kun testi näytti plussaa.

En ikinä unohda sitä ilmettä mikä mieheni kasvoilla näkyi.
"eihän sen vielä pitänyt tulla. kyllähän siinä ainakin vuosi piti mennä. en minä sitä halua. ihan saat yksinäs sen pitää."
Maailmani ja koko luottamukseni romahti siihen kohtaan. Eihän tän näin pitänyt mennä.

Pohdittuani asiaa olin varma etten kykene siihen yksin, joten mies sai tahtonsa läpi ja raskaus keskeytettiin.
Vaikee varmaa arvata, että siitä alkoi suhteemme alamäki ja lapsia en uskaltanut enää koskaa haaveilla hänen kanssaan. Muutamia vuosia myöhemmin erosimmekin.

Nyt 10 vuotta myöhemmin, 2 lapsen äitinä tiedän että olisin pärjännyt yksin. Ei vain rohkeus silloin riittänyt. Kun asiaa mietin niin edelleen harmittelen miksen silloin päättänyt toisin.
 
Meillä meni näin:

miehestäni sain kuulla uutenavuotena, yhteiseltä tuttavaltamme, juttelimme ja tapasimme. alkuhuumaahan siinä oli ja hauskanpitoa kuukaude verran ja toisena kuukautena sitten rupesin miettimään missä ne menkat luuraa. Noh, tein r-testin mieheni luona ja kun ukko rakas tuli tauolle töistä niin kysäsin että uskaltaako kertoa uutisen..

Myöntävä vastaus tuli ja kerroin että olen raskaana, pelkäen miehen reaktiota kun ei tosiaankaan olla kauaa tunnettu. Ja mies tiesi etten käytä ehkäsyä, kun en ollut koskaan ehkäsyä käyttänyt, paitsi miehet joutuneet kondomia käyttää, paitsi tämän nykyisen kanssa ei käytetty. Yllätys oli suuri, miehellä tuli oikein leveä korviin asti hymy ja häkellys hänen silmissään. Ja ainoa miten reaktioi sillä hetkellä kysymällä, että mitenkä hänen suunitelmansa nyt käy. Oli ihan paras reaktio minusta :)

Raskausneuvolassa ukko-kultani kävi säntillisesti, mitä monen muun miehet eivät tee ja alkoholia eipä kittaile kuin muut miehet.. tsih, ja tässä sitä ny ollaanki 8kk tytön vanhempia, vastoinkäymisien ja tutustumisen varjossa suhteellisen tyytyväisiä elämäämme, tosi harvoin kyllä näin käy, mutta hyvin onnellinen olen että molemmat olemme täysillä tässä suhteessa ja vanhempina tytölle mukana. :)
 
Yllätyksenä tuli täälläkin. Pari vuotta ollaan seurusteltu, kihloissa ja avoliitossa. Itsellä oli ajatuksena, ettei välttämättä ikinä omia lapsia, korkeintaan sitten kun elämäntilanne muuten ok. Minipillereitä siis käytin ja otin ne ihan säännöllisesti. Ennen marraskuuta vaihdoin merkkiä kun toiveissa oli että kuukautiset jäisivät pois tai muuttuisivat säännöllisiksi. Pois jäivät, 4 vko myöhemmin tein rutiinilla negatiivisen raskaustestin. Mies sanoi olevansa helpottunut siitä, kun vauva ei kuulemma oikein sopisi nyt elämäntilanteeseen.
Helmikuussa kävin lääkärissä kun oli ollut päänsärkyä ja huonoa oloa - diagnoosina migreeni. Pari kk myöhemmin alkoi vatsassa tuntua kuplivaa liikettä, ja aloin jo pohtia mitä vakavaa sairautta podin. Päätin kuitenkin tehdä uuden testin, vaikka mies olikin sitä mieltä että ihan turhaan, kun ei minulla ollut mitään oireita.
Se sitten samantien näytti positiivista. Miehelle en saanut itkultani sanottua mitään, kävi itse katsomassa tuloksen. Pari päivää pohdittiin, että mitäs nyt. Päätettiin yhdessä että pidetään ja hyvä niin, päästiin melkein suoraan ultraan ja siellä kuultiin että viikolla 21 mennään...
Alkushokin jälkeen mies on ollut älyttömän innoissaan lapsesta (vaikkei hänelle olekaan ensimmäinen) ja on ollut mukana jokaisella neuvolareissulla. :)
 
Seksia ilman ehkaisya on harrastettu 2 vuotta ja tuleva ex on heilutellut huuliaan etta jos vahinko kay on se iloinen vahinko (yksi keskeytys hanen toiveestaan jo takana) kun testi oli positiivinen, korjasi sanojaan siten etta on onnellinen minun puolestani muttei omastaan, on kayttaytynyt todella lapsellisesti viimeisen kuukauden huolimatta siita etta olen sanonut etten aio sinusta vakisin leipoa isaa mutta koska lapsen elatuksesta ei edes aiti voi sopia niin ettei halua isalta mitaan (velvollisuus tulee suoraan laista ja suojelee lasta koska kyseessa on lapsen oikeus elatukseen eika ex kumppanin oikeus) elatusvelvollisuudelta et voi valttya vaan silloin olisi tullut jattaa seksin harrastaminen kokonaan valiin tai huolehtia ehkaisysta. Needless to say ettei kaveria kiinnostanut hoitaa sitakaan kuntoon vaan asia oli minun harteillani sikali kun sita kaytettiin.
Naiden vuosien jalkeen en todellakaan pode pahaa omaatuntoa siita etta lapsen huoltajana valvon lapseni etua, lapselle riittaa yksikin vanhempi jos toisesta osapuolesta ei siihen ole.

Mua jotenkin kyllastyttaa tuo miesten uhrilammas asema, helposti voidaan vedella ilman ehkaisya mutta kun seuraus ilmoittelee olemassa olostaan ollaan niinkuin tulisi hirveana yllatyksena kuin Anneli Jaatteenmaelle se kuuluisa faksi taysin yllattaen ja pyytamatta ja aletaan venkuloimaan milloin millakin verukkeella ja vetamaan marttyyrin viittaa harteille. Jos isaksi tulo ei nappaa niin 2000 luvulla miehen voi ja kannattaakin huolehtia ehkaisysta omalta osaltaan.
 
Olipa "lohdullista" löytää tämä ketju! Minulla on siis sellainen tilanne, että miehen kanssa ollaan oltu yhdessä ihan teineistä asti (nyt takana 6,5v yhteiseloa) ja meillä on 5,5v lapsi. Olen ajoittain potenut vauvakuumetta ja miehelle supatellut, että kai me hankitaan vielä joskus toinen lapsi. Mies on ollut sitä mieltä, että ehkä joskus mutta ei vielä pitkään aikaan, koulut pitää ensin käydä loppuun jne. Itsekin olin sitä mieltä, että hankin ammatin ja alan sitten painostaa miestä vauvan "tekemiseen". Noh, söin pillereitä ja kevättalvella ihmettelin, kun menkkoja ei alkanutkaan kuulua. Tein testin asenteella "olisipa ihana nähdä kaksi viivaa, vaikka toiveajatteluahan tämä on". Kuinka ollakaan, testiin ilmaantui haamuviiva ja oli pakko kipaista hakemaan digitaalinen testi, jossa ihan selvästi luki että raskaana. Miespä ei asiasta riemastunutkaan, vaan epäili että olin vauvakuumeeni kourissa jättänyt pillerit syömättä ja hän teki selväksi ettei ala isäksi lapselle jota ei ole tahtonut. Olin jo kerran tehnyt miehen toiveesta abortin, joten päätin että nyt pidän lapsen vaikka yksinäni. Olin kuitenkin melko varma, että raskaus menee kesken ja elämä jatkuu normaalisti.

Tässä sitä kuitenkin ollaan, elävä sikiö on kahdessa ultrassa nähty, viikkoja on 18+5 ja vauveli myörii masussa siten, että pakko se on uskoa, että hengissä siellä edelleen ollaan. Mies ei vielä ainakaan ole minnekään lähtenyt, asiasta ei juurikaan olla keskusteltu, mutta mahani kasvua hän kommentoi leikkisillä "Pitäiskö sun syödä vähän vähemmän"-kommenteilla ja välillä hipelöi vatsaani. Seksikin on toistaiseksi maistunut ja yhteiselo muutenkin sopuisaa ja normaalia. Jännityksellä odotan, että näenkö sen päivän että mies pakkaa kamansa ja oikeasti häipyy, vai ehtiikö hän marraskuun loppuun ja laskettuun aikaan mennessä tottua ajatukseen ja tulla järkiinsä?

Esikoisemme on ollut aina tosi helppo ja kiltti lapsi, vastasyntyneestä asti nukkui 6h yöunia eikä turhia itkeskellyt, ja mieheni on aivan tyttäremme pauloissa ja tyttö ihan isin tyttö. Siitäkin syystä ihmettelen, miksi mies nyt laittaa vastaan niin hanakasti, kun esikoisellemme hän on aina ollut todella hyvä ja rakastava isä :/
 
Taisi käydä niin että olen vahingossa raskaana, testiä en ole vielä tehnyt mutta ennestään yksi lapsi ja oireet vähän samoja, kun edellisessä raskaudessa. Oon tuntenut mahdollisen lapsen isän alle kaksi kuukautta ja harrastettiin suojaamatonta seksiä ”varmoilla päivillä” minulla edelleen menkat päällä. Mahdollisen lapsen isä tiesi, etten käytä mitään hormonaalista ehkäisyä.
Menin paniikkiin kun tällä viikolla tuntui kuin rintoihin nousisi maito alavatsakipujen saattelemana ja aloin katsoa kalenteria ja googlailemaan lisää ja tajusin että ovulaatio-ajankohta on tosiaan voinut aikaistua. Mun ois pitänyt tää jo tietää, kun esikoisen laskettuaika aikaistui, mutta tunsin ”ovulaatiokipua” oppikirjojen mukaan oikeana ajankohtana jolloin kyseessä on voinut olla muu juttu kuin hedelmöittyminen ja ajattelinkin esikoisen ultratuloksia kuunnellessa et ne koneet jotain sekoilee.

Nyt kuitenkin tilanne se, että sanoin mahdolliselle isälle, että on saattanut käydä vahinko ja hän syyllistää yksin minua. Olin laittanut hänen kanssaan pillit jo pussiin edellisviikolla, kun eletään niin erilaisia elämäntilanteita (hän eronnut vasta pitkästä suhteesta ja touhuaa antaumuksella sinkkumarkkinoilla) Yleensä olen miesten kanssa käyttänyt kondomia ja nyt oli siis kuukautisten vikat päivät menossa ja alunpitäen meidän ei pitänyt edes harrastaa seksiä.
Mulla on ura siinä vaiheessa, etten tahalleen olisi tälläistä ikipäivänä mennyt tekemään, kuvioissa liikaa ihmisiä yllätysraskaudelle; miehellä kaksi lasta ja itselläni yksi. Ikää on 33, täytän tänä vuonna 34 ja ajattelin että toisen ja viimeisen lapsen jos voisin saada 36-vuotiaana, jonkun ihanan ihmisen kanssa, kun ura vielä astetta paremmalla tolalla. Ei näin. Kaikkihan on vielä spekulaatiota, kun vielä ei ole järkeä testata.
Olen miettinyt että tämän ikäisenä en vaan pysty enää aborttia tekemään ja nolottaa ajatuskin että joutuisin terkkarille änkyttämään vahinkoraskaudesta tämän ikäisenä, puhumattakaan työpaikalla kertomisesta tai ystävistä ja sukulaisista ja esikoisen toisen puolen suvusta. Sain tänään paniikkikohtauksen kun oon tässä pyöritellyt vaihtoehtoja yksin läpi ja kuulostellut kehoani joka oireilee ja en saanut esim. tänään mitään töitä tehtyä kun väsytti niin paljon, teen töitä etänä ja osilla töistä aika kiire. Tavallaan hölmöä että sanoin mahdolliselle isälle mitään, mutta ajattelin että parempi että sanon että vahinko on saattanut tapahtua kuin se että läväyttäisin testipäivänä positiivisesta testistä kuvan. Hänelläkin olisi aikaa sulatella edes alitajuisella tasolla ensin niin ei ehkä raivoaisi mulle niin kovin sitten testipäivänä, koska silloin en enää ehkä pysty käsittelemään minkäänlaista syyllistämistä, varsinkaan kun hän itse on ollut ihan tietoisesti osa syyllisenä asiaan.

Tää kaikki on tosiaa spekulaatiota, mutta olen helvetin ahdistunut ja oli vaan pakko avautua johonkin, etten ihan yksin tän asian kanssa ole.
 
Onpas tilanne! Toivottavasti testipäivä on pian ja saat asioita ajateltua. Kummin vain raskaustestin tulos onkaan, asioilla on tapana järjestyä. Toivottavasti mieskin rauhoittuisi. Onhan hänkin ollut mukana hommailemassa yhtä lailla. Tsemppiä!
 
Kyllä se tosiaan testissä näkyy, jos on oireita. Oireita tulee monesta muustakin syystä, ja erityisesti herkät ihmiset usein erehtyvät ajattelemaan niitä raskausoireiksi.

Niin kauan kun testi on nega, et ole raskaana, joten niin kauan ei ole syytä kenellekään (mukaan lukien mies) mitään kertoa tai panikoidakaan.
 
Kävi niin tai näin, olit minkä ikäinen hyvänsä on ratkaisu sinun ja olet sen varmasti pohtinut läpikotaisin. Sitä ei kukaan saa tuomita.
Terveydenhuollon ammattihenkilö varmasti ymmärtää tämän.

Viimeiset 4 vuotta ilman tuota x kumppania ovat olleet mitä ihanimmat. Vaikka olinkin lapsen kanssa ”yksin” ei omaa energiaa kuluttanut huono parisuhde. Sain nauttia täysillä lapsiarjesta.
Nyt perhetilanne on muuttunut ja meilläkin on ehkäisynä ollut keskeytetty yhdyntä ja varmat päivät tasan 28 päivän kierrolla lopputuloksena 2 raskautta, toinen päättyi keskenmenoon ja tämä pulla kyydissä nyt viikolla 33. Mies pyysi valehtelemaan ammatikseen joko putkimies tai puuseppä neuvolaan kun kysyivät käytettyä ehkäisyä (lääkäri) totesin, että tule toki itse kertomaan.
Ero miesten reaktioissa oli kuin yöllä ja päivällä.
Vahvisti oman päätöksen olleen ainoa oikea.
Nyt on lapsiluku täynnä, enkä tule synnäriltä kotiin ennenkuin torvet on klipsattu kiinni.
Asiat eivät aina mene ideaalin mukaan, mutta tämä tuntuu hyvältä ratkaisulta juuri nyt, enkä tekisi mitään toisin.
 
Takaisin
Top