Mielikuvat tulevasta lapsesta

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Onko sinulla ollut mielikuvia tulevasta lapsesta? Oletko kuvitellut lapsen olevan esim. tiettyä sukupuolta tai tietyn näköinen?

Kuvittelin ehkä teinistä asti saavani vaaleahiuksinen ja sinisilmäisen tytön, sellainen olin itse lapsena. Sellaisen tytön sainkin, kun esikoiseni syntyi. <3
 
Esikoista odottaessa ei ollut hirveästi mielikuvia. Nyt on vahva tyttötunne, joten tyttöä kuvittelen saavani. Saa nähdä toimiiko vaistoni tässä asiassa. Kuvittelen myös vauvalla olevan tumma tukka syntyessään, sillä esikoisella oli samoin kuin itselläni ja miehellä.
 
Minulla ei ensimmäisellä kerralla ollut varsinaisia mielikuvia, oli vaikea ylipäätään hahmottaa että vatsassa on ihan oikeasti ihminen. Jollakin tasolla taisin mieltää tytöksi (ehkä runsaasta raskauspahoinvoinnista johtuen) mutta poika tuli. Oletin myös sukupuolesta ultrassa kuultuani, että poikamme olisi pellavanvaalea ja sinisilmäinen, kuten hän onkin. Toisen raskauden aikana osasin hahmottaa sen paremmin, että oikeasti on vauva tulossa ja tällä kertaa tunne tytöstä oli erittäin vahva. Poika tosin hänkin on. Ajatuksena oli myös, että todennäköisesti vauvalla voisi olla punaiset hiukset ja siltä nyt hieman vaikuttaa että on. :grin
 
Esikoisesta oletin, että hän on lähes kalju ja tukasta tulisi vaalea. Oli runsas musta kihara tukka. Toisesta ei ollut muita oletuksia, muuta kuin että on erilainen kuin esikoinen. Päättelin, että kun esikoinen on tyttö, niin erilainen tarkoitti poikaa. Olin väärässä, mutta toisella kerralla tuli se vaalea lähes kalju vauva.

Nuorimmaisen lapsen isän tapasin kymmenen vuotta ennen kuin aloimme seurustella, hänellä ei ollut lapsia, mutta näin hänet vaalean pojan isänä (miehen tukan väri on tumma). Poika tulisi olemaan vanttera ja vauhdikas.
Vasta vuosikymmenen jälkeen tiesin, että minä olen tuon pellavapään äiti. Raskausaikana osasin jo odottaa häntä.
 
Meille ultrassa kovin tyttöä luvattiin; olihan se hämmentävää, kun alusta asti oltiin varmoja, että poika se on. Ollut niin helppo raskaus kaiken kaikkiaan; oksennukset voin laskea yhdellä kädellä. No, kaipa hyvä näin, jos olisi seuraavatkin raskaudet yhtä helppoja, ellei helpompia! :hilarious:
Muita ajatuksia.. no meillä suvussa naiset aika pitkälti samasta puusta veistetty; uskon, että ulkonäöllisesti paljon mun näköinen. Miehellä on vaaleansiniset silmät ja mulla taas sekoitus vihreää ja ruskeaa; saa varmaan vaaleanvihreät silmät. Vaaleat, miltein valkoiset hiukset, joihin sitten ajan myötä tulee punaista pigmenttiä.
Persoonasta on jotenkin semmoinen tuntu, että siitä tulee herkkä kapinallinen. Jotenkin uskon vahvasti horoskooppeihin, ja jos meidän vauva syntyy LAna tai sen jälkeen, tulee hänestä vesimies. Mun yksi serkku on vesimies ja häntä kuvaa juurikin herkkä kapinallinen. :laughing002
 
Itselläni on mielikuva siitä, että vauvalle tulee musta tukka ja tummat silmät, kuten isällään. Ihonvärin uskon olevan jotain minun ja miehen väliltä: itse olen tosi vaalea ja punertava ihoinen, miehen iho kaunis kullanruskea.
 
Mä kuvittelin ehkä ruskeatukkaista vauvaa ja yllätys oli suuri, kun kätilö sanoi että täällä näkyy vaalea tukka.

Poika on nyt ihan pellavapää. :happy:

Pojalla on myös sitkeä prinssikiekura otsalla mitä en lakkaa ihastelemasta. :Heartblue
 
Takaisin
Top