Mulla nää mielialanvaihtelut liittyy lähinnä mun masennukseeni, ei mieli oikeestaan enää paljo vaihtele, vaan yritän sinnitellä päivästä toiseen tän olotilani kanssa. Kaikki johtuu siitä etten uskalla syödä mun hyväksi kokemaani lääkitystä raskausaikana, vaikka joskus psykiatrini mulle suositteli syömään raskaudenkin aikana. Mielestäni ei vain ole tarpeeksi kiistatonta tutkimustulosta siitä vaikuttaako lääke sikiöön vai ei... Ja niin joka raskaudessa se masennus on iskenyt, ekassa helpotti kovasti kun sain käydä mielenterveystoimistossa keskustelemassa ja purkamassa oloani parikin kertaa viikossa aivan ihanan hoitajan luona. Sit muutin toiselle puolelle Suomea ja yhteydenotto tonne mt-toimistoon tuntuu vaikealta kun se on 65km:n päässä ja todella hankala olis siä käydä keskustelemassa kun on 4 pientä lasta kotona. Ei ole ketään jolle viedä lapset hoitoon jos mies ei satu oleen kotona, niin ja mies on yrittäjä ja töitä välillä 7pvä/vko....
Se helpottaa aina välillä kun muistaa, että tämä on sellanen sairaus jolle en itse mitään mahda ja lääkärin mukaan hyvin todennäköisesti on minulla lopun elämää. En siis ole mitenkään hullu, vaan mulla on ilmeisimmin vikaa kemiallisessa systeemissä ja se on sairaus siinä missä mikä tahansa sairaus. Ja tosiaan olen sairastanut sitä yli15 vuotta, joista lääkitys ollut käytössä vasta viitisen vuotta, tosin pitkiä taukoja raskauksien vuoksi. Ja lääkitys toimii, se ei muuta mua mitenkään, koen ihan yhtälailla iloja kuin surujakin, mutta semmonen helvetillinen ahdistus ja itkuisuus pysyy poissa. Ärsyttää että joutuu lääkettä syömään, mutta joka kerta kun tauotan lääkkeen ja masennus palaa, se on aina voimakkaampi. Siskoni joka on lääkäri kertoi että monesti on haitallista lopettaa lääkitys kun uudelleen voi olla vaikea saavuttaa lääkkeellä samaa tehoa kuin aiemmin, sillä masennukset voimistuvat ja jaksot pitenevät...
No tulipahan kirjoitettua romaani... Olis mielenkiintosta tietää onko täällä ketään muuta joka kärsii samasta sairaudesta?
