Mielialasta

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Mumssi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Mumssi

Oman äänensä löytänyt
Mulla on ollut jokseenkin tukalia mielialoja viime aikoina ja mietin meneekö tämä tosiaan raskaushormonien piikkiin. Ärtymystä ei ole, kuten monilla muilla, mutta unettomuutta ja ahdistuneisuutta sen sijaan aika tavalla. Ajatuksissa ahdistus liittyy enemmänkin parisuhteeseen kuin raskauteen.

Vaikka raskaus onkin kaikin puolin toivottu, parisuhde on ollut aika haastava alusta asti (kestänyt muutaman vuoden), ja erotakin on ehditty matkan varrella enemmän kuin kerran. Raskautta edeltävänä aikana on mennyt suhteessa koko ajan paremmin, mutta raskaus on ehkä vähän yllättäen, ottaen huomioon kuinka pitkää lapsihaaveet ovat olleet tapetilla vaikeuksista huolimatta, nostaneet pintaan hirveästi tunteita ja hirveän vaikeita sellaisia. Pahimpina hetkinä ajattelen, etten edes haluaisi koko lasta, vaikka pohjimmiltaan tiedän ettei tämä ole totta. Mutta pelot siitä, että vanhat vaikeudet vyöryvät taas jossain vaiheessa päälle parisuhteessa, nostavat terhakasti päätään. Miestä en voi syyttää näistä olotiloistani mitenkään. Hän on ollut erittäin ymmärtäväinen ja tukeva näiden mielialojeni suhteen, jotka siis tosiaan kumpuavat jostain sisältäni vanhoista asioista (tätä parisuhdetta paljon vanhemmistakin), eivätkä esim. hänen käytöksensä herättäminä. En ole itse kärsinyt masennuksesta ainakaan tietääkseni, mutta viime aikojen ajoittaiset tuntemukset ovat kyllä ihan masennuksen kanssa täsmääviä.

Ja sitten on tietysti päiviä, jolloin kaikki on hyvin ja ilo pikku elämästä sisällä rajaton. Jotenkin nää tunteiden ääripäät tuntuvat vain todella venyneen aika kauas toisistaan sitten plussaamisen. Heittelehdin laidasta laitaan. Tänään on taas parempi olo, mutta esim. eilisilta oli kamala.

Onko muilla tällaista?
 
Mumssi: Et ole ainut, täällä ihan samoja tuntemuksia ja olen myös miettinyt, onko tämä masennusta..niinkuin "aikuisten oikeesti".
Mulla auttaa urheilu ja ajattelu ja mieheni kanssa keskustelu.
Mutta ei ole kivaa, ja kummallisinta on, että tää on mun kolmas raskaus[8|].
Ei mulla näin pahoja tuntemuksia tuolloin ollut.
 
Kuulostaa ihan normaalilta, että mieliala sekä ajatukset tulevaa pienokaista kohtaan vaihtelevat. Olen samoin tuntenut koko raskauden ajan. Laidasta laitaan mennään ajatusten kanssa. Oon sairastanut vakava asteisen masennuksen ja koen, että tunteiden heittely ei ehkä kuitenkaan ole sitä varsinaista kliinistä masennusta, omalla kohdalla ainakaan. Voin toki olla väärässäkin. Mutta omalla kohdallani tunnen, että mielialan vaihtelut johtuu muuttuvasta elämäntilanteesta, sekä peloista sitä muutosta kohtaan. Ja ahdistuksen tunteiden olen ajatellut johtuvan siitä, että tieto tulevasta lapsesta iskeytyy vähitellen tajuntaan.

Unettomuus: vetää ihmisen aika nopeasti loppuun, on ärsyttävää, pitkä kestoisena tulee hoitaa. Yleensä unettomuus viittaa siihen, että ihmisellä on stressiä, jonka seurauksena elimistö käy ylikierroksilla. Ihminen ei osaa rauhoittua uneen tai uni katkeaa kesken. Jos on aamulla herätessä virkeä olo ja suoriutuu päivän toimista, niin silloin ihminen saa tarpeeksi unta. Unettomuudesta tulee huolestua, jos se kestää pidempään kuin kaksi viikkoa.

Jos kärsii akuutista, päällä olevasta masennuksesta, niin mieliala on melkoisen tasapaksu, surullinen, voimaton, lamaantunut, näin ainakin minun kohdallani oli. Normaalin mielialan vaihtelun ja masennuksen erottaa aika, jos masennusoireet kestävät muutamaa viikkoa pidempään, niin kyseessä saattaa olla masennus. Masennusoireitakin tulee olla enemmän kuin yksi, ennen kuin diagnoosia tehdään.

Lievä masennus on ihan normaalia ihmisen elämässä ja menee ajallaan/ itsestään ohi. Lievä masennus saattaa olla seuraus isoista elämän muutoksista, kuten raskaus ja siihen liittyvistä peloista, kun elämä on muuttumassa.

Itse olen päätellyt sairastumiseni jälkeen, että mikä erottaa ns. normaalit ahdistukset ja pelot sekä alakuloisuuden, siitä oikeasta masennuksesta on se, milloin masennuksen oireet alkavat haitata normaalia elämää, jos siis pystyy/jaksaa toimia arjessa normaalisti ja kokee mielihyvän tunteita ja onnistumisia, niin sitten ei ehkä ole ainakaan kamalan vaikeasti masentunut. Sitten, kun se normaali arki alkaa muuttua, jää harrastukset, kaverit, telkkarisarjat, ajatuksena väsymys, väsymys, väsymys sekä itsetunnon lasku, niin siinä vaiheessa kannattaa huolestua.

Tuossa linkki, missä on tietoa masennuksen yleisimmistä oireista:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Masennus

http://www.poliklinikka.fi/?id=2381692&page=6144647

Ja huom! Jos teette masenustestejä netissä, niin niiden antama tulos on vain suuntaa antava, ei lopullinen diagnoosi, mutta jos saa tulokseksi masennuksen, niin ehdottomasti kannattaa hakeutua neuvolaan/lääkärille.

Ja vielä, jokainen tuntee itsensä parhaiten ja tietää, milloin jokin asia on itsessään vialla. Toinen ihminen kokee aina eritavalla samankaltaiset tilanteet, joten ei voi vertailla kauheasti niitä tunteita. Jos sinusta itsestäsi tuntuu, että jokin on vialla, niin sitten kannattaa hakeutua lääkäriin.
 
Kiitokset Kaika ja Hanimami vastauksista. Lohdullista kuulla, että muillakin on tällaista, vaikka toki toivoisin, että säästyttäisiin pahoilta oloilta kaikki.

Olin itse ennen tätä toivottua raskautta osannut uumoilla jonkinasteisia mielialanvaihteluita, mutta en kyllä arvannut, että olo voi olla ihan näin kurja. Toivon, että alakulo/ahdistus helpottaa kun raskausviikkoja kertyy enemmän. Olen kyllä kiitollinen siitä, että voin miehen kanssa puhua asioista, mutta en voi sanoa, että se varsinaisesti auttaisi. Eilen illlallakin puhuttiin rakentavasti pitkään ja silti heräsin keskellä yötä ja itkin ja valvoin pari tuntia. Mies piti sylissä ja paijasi. Mulla on niin syyllinenkin olo näistä oloista, haluaisin osata vaan iloita asiasta. Mä olen ollut aikaisemmin ollut meidän suhteessa ihan selvästi se tasapainoisempi osapuoli ja nyt on roolit heittäneet ihan häränpyllyä.

Eilen tulin tokaisseeksi, että oksentelisin sata kertaa mieluummin vaikka 24 h päivässä kun olisin näissä mielentiloissa (jotka eivät siis ole kokoaikaisia, mutta aikaan tiuhaan ilmeneviä). Tänään yököttää ekan kerran kunnolla, eikä tääkään nyt niin kivaa ole. Toivon voivani luottaa siihen, että olot helpottaa viimeistään siinä vaiheessa kun lapsi, toivottavasti, ilmestyy maailmaan.

Olen lueskellut mielialan vaihteluista netistä, mutta en ole törmännyt missään vinkkeihin siitä, miten oloa voisi hankalissa tunnetiloissa käytännössä parhaiten helpottaa. Vai pitääkö ne vaan kestää? Auttaisikohan tietoisesti tehdyt posiitiiviset mielikuvat? Hengitysharjoitukset? Kirjoittaminen? Olen ainakin päättänyt nostaa asian esiin neuvolassa, ehkä mulle tekisi hyvää käydä jonkun ammattilaisen kanssa juttusilla.
 
Mumssi, älä pelkää tuntemuksiasi :) Älä kuitenkaan jää niiden kanssa yksin, sillä mikäli kysymys on masennuksesta, niin siihen on aina parempi puuttua ajoissa :)

Itse olen kärsinyt masennuksesta virallisesti 12v eli puolet elämästäni. Ensimmäiset masennuslääkkeet minulle määrättiin tosiaan 12- vuotiaana. Kyllähän nuo mielialat edelleen heittelevät ja raskaus vielä voimistaa niitä, mutta olen oppinut elämään sen kanssa. Tokihan tämä haittaa elämää ja on niitä päiviä jolloin ei kerta kaikkiaan jaksaisi yhtään mitään, mutta elettävä se vaan on. Kaikilla meillä on omat painolastit, mutta onneksi niiden kanssa ei tarvitse olla yksin :)

Kamlasti en osaa itseapuvinkkejä antaa, mutta itselläni ainakin auttaa säännöllinen vuorokausirytmi. Ja tietenkin kannattaa mahdollisuuksien mukaan tehdä sellaisia asioita, jotka tuottavat itselle hyvää mieltä :) Iloitse elämästä ja raskaudesta, mutta alakulostakaan ei pidä tuntea 'syyllisyyttä'- ihmisellä on oikeus kaikkiin tunteisiin! :)

PS Nopeasti googlettamalla löysin tällaisen kirjan: http://hels.fi/node/205
Vaikuttaa ihan hyödylliseltä, voisi itsekin lukaista :)
 
Mulla kanssa nämä mieliala-asiat pohdinnassa aika lailla, kun oon elänyt kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa viimeiset 10 vuotta, ja parina viime vuotena saatiin vihdoin lääkitys just kohdalleen ja olo on ollut lähestulkoon oireeton. Raskaaksi tultua piti sitten lopettaa kaikki lääkkeet, mietitään vielä lääkärin kanssa jotain korvaavia, mutta aika vähissä just itselle sopivat on, mitä ei olis aikaisemmin kokeiltu ja jotka ei mulla toimineet.
Outo juttu sitten on ollutkin, että raskauden aikana on ollut ihmeen tasainen mieliala, lääkäri sanoi, että joskus luonto auttaa näissä asioissa. No, hyvä niin jos näin on.. Mulla kevät on ollut yleensä masennusaikaa, mutta nyt on hyvä fiilis. Välillä vähän liiankin hyvä, mitä nyt sitten toisaalta seurataan, ettei mene hypomanian puolelle.. unet vähentyneet jne. Se on sellaista jatkuvaa tasapainon etsintää tämä elämä usein..
Ei kuitenkaan kannata yksin miettiä asioita turhan pitkään, jos yhtään mietityttää. Itse oon ainakin saanut apua kun oon sitä tarvinnut. Tsemppiä vaan kaikille näiden asioiden kanssa eläville!
 
Blinga, itse syön depikseen serotoniinin takaisinotonestäjiä, niitä käytän kyllä raskauden ajankin (tosin annosta pienennettiin kaiken varalta). Kuitenkin kun niin kauan niitä syönyt niin ei voi seinäänkään lopettaa. Tietysti harmittaa että joutuu lääkettä syömään, mutta ihan samalla tavalla allergialääkkeen kanssa; ilmankaan ei pärjää.
 
Lune, mullakin lääkäri mietti tuon tyyppisiä lääkkeitä, on joskus aikoinaan ollut käytössä, kun oli enemmän masennusoireita. Nyt ei otettu vielä ainakaan käyttöön, kun on tosiaan mieliala aika korkealla ja sit olis vaarana että menee överiksi.. Mutta se on aina kuitenkin hyvä tietää, että jotain raskaanakin käyttökelpoista lääkettä on jos sellainen tilanne tulee.
Mäkin jätin omat lääkkeet pois viikon kuluessa annosta pienentämällä, onneksi sujui ihan hyvin.. Siitä on nyt jo monta viikkoa, ja so far so good... pidetään peukkuja pystyssä et niin jatkuis!
 
Takaisin
Top