Miehen reaktio

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Simbahh
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Simbahh

Simbahh

Jostain jotain jo tietävä
Toukomammat 2016
Mites teillä on miehet reagoineet ensinnäkin plussatestiin ja sitten myöhemmin, kun on asiaa saanut jo jonkin aikaa sulateltua?
 
Innoissaan ja onnessaan koko ajan ♡ lukenu jokaikisen lippulapun neuvolasta, kanniskelee ultrakuvaa lompakossa ja viime viikolla oli yhtä hymyä kun pääsi kaverilleen kertoon. :) oikeen lutunen, innokas isukki ja välillä tosi raskas hössö :D
 
Meillä kun tein raskaustestin, niin ite olin tosi oudoissa fiiliksissä, vaikka olikin suunniteltu, niin menin sitten sohvalle istumaan ja jätin testin keittiönpöydälle. Toinen sitten kyseli että " NO MITÄ SE TESTI SANOI?!" ja käskin vaan mennä katsomaan keittiönpöydältä. :D
Tuli pitkä hiljaisuus ja sitten se tuli mun viekkuun istumaan ja sanoi innoissaan että " Me saadaan vauva!"
Ja samalla fiiliksellä on mies ollut koko ajan. :) Tosin ei kuulemma ollut todellinen olo ennenkuin päästiin ekaan ultraan, jolloin meinas kuulemma tulla itku.
Innoissaan sitten kertoi parhaalle kaverilleen ja perheelleen.
Ja yhdessä ollaan suunnitellut jo nimiehdotuksia ja kummeja.
 
Meillä myös mies iloinen ja innoissaan, vaikka syksy on mennyt niin työkiireissä, että ei ole varsinaisesti mitenkään erityisesti ehtinyt/jaksanut "intoilla". On niin väsynyt ja mieli askartelee työasioissa, toisaalta mulla vähän sama homma, että matalalla profiililla mäkin olen ollut. Mutta neuvolaan ym tulee mielellään ja kuuntelee kyllä, jos mulla on jotain mielen päällä. Ja ultrassa tilanne jotenkin realisoitui hänellekin (siihen saakka oltiin kummatkin aika lailla 'no, saa nähdä näkyykö siellä mitään'-fiiliksellä) ja oli ihan vedet silmissä. Kun lähdettiin sairaalasta, otti kädestä kiinni ja huomasin, että alkoi miltei itkeä. :Heartred Eli iso juttu ja oli hänkin tahollaan jännittänyt, että tuleeko taas huonoja uutisia. Ultran jälkeen ilmoitti heti sisaruksilleen ja vanhemmilleen, ja anoppi olikin sitten mennyt ihan pitkin seiniä. Tätä on näet odotettu. :grin
 
Meillä tää oli alunperin miehen idea, vaikka mua ei kyllä kauaa tarvinu asian suhteen lämmitellä. :D
 
Plussauksen jälkeen oli eka reaktio suunnilleen vain helpotuksen huokaus että " luojan kiitos, nyt ei tartte enää peittoa heilutella" :D tottahan toki innoissaan, mut samat fiilikset oli kyllä itelläkin kun niin pitkään on pitäny petipuuhat harjoittaa tietyn aikataulun mukaan jne, ettei muuten pahemmin oo innostanu.
Nimiehdotuksia on jo miettinyt ja kuuntelee kovasti sydänääniä ja kerran kaupassa jo mietti, että kohta saa ostaa jonkun pikkupikku vaatteen ☺
 
Minä *ryntää olohuoneeseen pussailemaan miestä*
Mies: "No mitäs sä nyt tähän tulit pomppii?:
Minä "Raskaustesti oli POSITIIVINEN!!!"
Mies "Aijaa!?! Oikeesti?!?"
Minä "Joo, kato" *ojentaa pissatikun käteen*
Mies "Hienoo"
Minä "Haluuks käydä ulkona miettii asioita tupakin kanssa?"
Mies "Joo..."

Ei siis mitään ällösöpöä settiä, mutta herttinen miten innoissaan se on ollut tästä!
Kauhealla hötkeellä haluaa olla paikalla ultrissa ja töissä haluaisi kovasti kavereilleen käydä kertomassa :)

Nyt häntä vain harmittaa, kun ei tunne liikkeitä, saati ole kuullut sydänääniä kertaakaan :/
 
Meillä mies ei oikeen reagoi mitenkään ihmeellisesti. Plussasta sanoi okei mut kaikki neuvolat, ultrat jne ollu mukana ja kyllähän tuo saa leveen hymyn naamaan ku sydänäänet kuuluu ja vauva näky rudulla :) <3 se on vaan sen luonne ettei niin hötkyile eikä tästä varmaa tuliskaan mitään jos ois kaks hössöä täälä :D
 
Me ollaan vielä kummatkin aika ihmeissämme asiasta, eikä olla ihan sisäistetty, että meille tulee ihan oikeasti vauva. :D
Meillähän kävi tuuri ja tulin heti raskaaksi, kun olimme päättäneet, että vauva voisi tulla. Ei siis ehditty edes varsinaisesti yrittää. Kumpikin ajatteli, että näin yli 30-vuotiaina aikaa saattaisi hyvinkin mennä se puolikin vuotta.
Ollaan molemmat onnellisia, mies on jo miettinyt pinnasänkyä ja vaunuja. Annoin isänpäivänä muun lahjan ohessa pikkuiset sukat, oli aika liikuttunut.
Rakenneultra 2 vkon päästä. Ehkä alkaa tuntua todemmalta. :)
 
Meillä syntyi pieni kriisi kun raskaus oli yllätys, ei ajateltu kolmatta tähän heti perään jos ollenkaan ja vielä se että nyt tuleekin kolmas ja neljäs. Kovasti miestä huolestuttaa että miten tullaan pärjäämään ja ihan kaikki käytännön asiat että mihin autoon esim mahtuu kaksi turvaistuinta ja kaksi kaukaloa. Eipä tuo vieläkään innoissaan ole mutta pystyy jo aiheesta puhumaan ja on hyväksynyt että tilanne on nyt tämä. Itselläkin vasta ihan äskettäin on tullut fiilis että ihanaa, vauvoja vaikka kyllä oikeasti pistää miettimään miten neljän alle kolme vuotiaan kanssa pärjää etenkin kun meillä on muitakin velvollisuuksia kun lapset tässä maalla kun asutaan
 
No, eipä näin jälkeenpäin ajateltuna innostunut sitten yhtään. Plussatestin tehtyäni lähti karkuun omalle asunnolleen, eikä halunnut että mä menen sinne. Sitten ryyppäsikin siihen syssyyn koko syksyn joka vklp ja pahimmillaan molemmat päivät "purkaakseen" stressiä ja uutisia. Eipä ollut itsellenikään kovin helppoa aikaa ihan jo vaan ton miehen reaktion takia saati sitten oma paha olo henkisesti ja fyysisesti. Nyt on kuitenkin jo seitsemättä viikkoa täysin tipattomalla ja kai jo tottunut ajatukseen, ainakin suunnittelee ja katselee farkkuauton hankkimista ja innostui lähtemään neuvolaan mukaan. Jospa se tästä vielä..
 
Minusta reaktiot on nimenomaan intuitiivisia reaktioita, eikä niitä voi oikein hallita. Tärkeintä on kuinka asennoituu asiaan ja mitä tapahtuu sen jälkeen, kun pää on selvitetty. :)
 
Meillä oltiin pohdittu asiaa kauan ennen kuin alettiin yrittää. Tai ei edes yrittää, kun jätettiin ehkäisy pois ja ajateltiin, että tulee, jos tulee. Mies oli ihan varma, että heti pamahtaa ja mä taas toppuuttelin, että ei se nyt noin mee. Menipä kuitenkin, menkat loppu ja rinnat kipeytyi. Mies kävi ostaa testin, positiivista näytti, niin halattiin hetki ja taisi olla kummallakin tyhmä olo. Pääsi siis mies sanomaan, että oli oikeassa. Tiedetään niitä toisenlaisiakin tarinoita, niin siksikin oli aika kiitollinen fiilis.

Arki meillä rullaa ihan normaalisti, mies ja minä tehdään asiat ja päätökset yhdessä, mutta meillä on muutenkin niin. Eli molemmat ollaan iloisia, mutta hyvin "tavallisia". Ainoa ero on se, että mä huolehdin siitä, onko kaikki hyvin ja mies lohduttelee. :D
 
meillä mies on jo pidemmän aikaa puhunu et "hommattaisko" vielä se poika? (saa nyt nähä kumpi täällä on :D ) itse olen ollut aina vastaan, halusin nauttia itsenäisestä elämästä kun siihen aloin pikkuhiljaa pääsemään (nuorin vajaa 3v). Sit kun raskaus tuli yllätyksenä, en oikein osaa sanoa mitä mieltä mies oli, mutta tuki kyllä minua ja sanoi kun epätoivoissani kysyin, että :onko tässä muuta mahdollisuutta kun vaan hyväksyä asia, ettei ole.
Alkuhässäkän jälkeen ja kun itse pääsin sinuiksi sen kanssa, ei ole paljoa puhunut eikä ultraankaan tullut kun yrittäjä. Välillä mietin katkerana et no kannetaan peijooni tää sitten yksin mt järellä yritin miettiä et ei niitä töitä kukaan muukaan tekisi. Toivottavasti rakenne ultraan päästään molemmat (tai mieshän vois mennä sinne yksin vuorostaan :'D ) ja yrittäny ajatella että onhan se miehellä vaikea alkuraskaus ku se ei näy muuten ku kärttysenä vaimona :D niin tajuta et vauva tulossa.
mt sillain hyvin ottanut että jaksaa tätä hormoonimyrskyä ja väsymystä (aluksi kyllä piti oppia molemmilla siihen et kotityöt välillä odottelee kun ei jaksa) ja siitä oonki kiittäny monta kertaa. Parisuhde ihanan seesteistä nyt kaikesta huolimatta :) et ainakin loppuviimein tää raskaus tekee vaan hyvää meille!
 
Meillä kun oli vauvaa yritetty jo 2v, hedelmöityshoitojen piti alkaa seuraavasta kierrosta ja yksi keskenmeno tammikuulla niin hieman oltiin varovaisesti onnellisia aluksi. Pelko ja huoli taisi olla suurin tunne alkuun.

Mä tein raskaustestin äitini luona, olin illalla menossa viihteelle ja halusin varmistaa tilanteen (mitenkään en siis uskonut olevani raskaana eikä ollu mitään oireita) testiin piirtyi kuitenkin tosi hailakka viiva. Lähetin siis tyylikkäästi miehelle watsappilla kuvan testissä että näkeekö hänkin hailuran. Sit alkokin testihulluus ja mies sai vielä useamman kuvan testitikuista, johon siis aina tummempi viiva ilmesty.
Vasta rv7, kun käytiin varhaisultrassa se iski molempiin että meille on tulossa vauva! Siellä mies itki, oli onnellinen. Edelleen on innoissaan, käynyt neuvoloissa ja odottaa kovasti rakenneultraa! Ollaan onnellisia että vihdoin saamme kokea tämän!! :) ♡
 
Meillähän tää kuvio meni niin, että ei asuttu viä yhessä, kun positiivisen testin tein. Parisuhteessa kyllä siis oltiin, mutta työpaikkaa en täältä saanut, kun en halunnu firmaa vaihtaa. Nyt kuitenkin sisäisellä siirrolla sain töitä Tampereelta samasta firmasta samoista työtehtävistä. :)

Osasin vähän odottaa, että testiin tulisi kaksi viivaa, kun oltiin lomalla molemmat oviksen aikaan. Kun sitten loman jälkeen palasin kotiin, tein testin maanantaina ennen töihin lähtöä. Soitin sitten miehelle ja rupesi itkemään, itkettiin sitten yhdessä.:Heartred:Heartred

Tuon jälkeen mies on halunnut olla kaikessa mukana. Omalle äitilleen ja siskolle halusi kertoa heti. Ja kavereillensa kertoi heti, kun oltiin käyty yksityisellä ultrassa, tuolloin oli rv 7+4. Ykskään seurantakäynti ei oo mieheltä jäänyt välistä, kun on joka kerta ajannut 150km yhteen suuntaan vaavin takia.

Nyt sitten joka ilta kuuntelee, tunnustelee ja juttelee masulle.. :Heartred
 
Meillä myös alku oli kauhea shokki, kun ei ollut vielä tarkoitus lapsia saada mun opiskelujen takia. Aluksi mies oli jopa vähän vihainen, eniten varmaan itselleen, mutta nyt kun on tottunut tilanteeseen niin hän on kyllä niin avulias ja huolehtivainen ja suunnittelee kovasti jo vauva-aikaa. Eli varmaan oli kuitenkin jossain määrin jo halunnutkin jälkikasvua kun tarkemmin pääsi ajattelemaan :joyful: Haluaa tehdä kaikki hankinnat jo hyvissä ajoin ja korjailee käytettynä ostettua pinnasänkyä ja suunnitteli jopa tekevänsä itse hoitopöydän. Siitä tulee kyllä hyvä iskä :Heartred
 
Meillä mies oli vähän hämillään ja itelleni tuli fiilis ettei tykännyt asiasta vaikka kuitenkin tietoisesti jätettiin ehkäisy pois. Mut luulen ettei hän odottanut että heti ekalla yrityksellä nappaa ja tuun raskaaksi vaan ois kuvitellut että saadaan "yrittää" pitempään :yuck: Mut itelle ei kyl tullu yhtään yllätyksenä kun esikoinenkin saatiin ihan ilman mitään ihmeempiä yrittämiä vaikka ehkäisykin oli käytössä. :dummy1: Jotenkin vaan tuntuu et sillon mies oli paljon enemän onnessaan kuin nytten. Vaikka kylhän on nyt jo enemän puhumassa että "meille tulee toinen vauva" (viikkoja nyt siis 19+5) kuin testin tehtyäni. Ja onpa ollut mukana kaikissa neuvola käynneissä ja ultrissakin :shy: Että eiköhän se vielä vaan innostu lisää!
 
ihanaa kun mies nyt muuttunut ihan erilaiseksi vauvaa kohtaan. alkaa innostumaan jo kun on niin todentuntunen jo. Tuntee itsekin liikkeet ja vatsa jo niin pyöreä että sitäkin ihastellut. Joku päivä/reilu viikko sitten sanoin miehelle et huh kun en oo tajunnu et vauva tuolla mahassa on jo pienen nukkevauvan kokonen joka löytyy meän 3 vuotiaalta. Mies siihen naurahti et elä mittää hänelle se on edelleen ollu sikiö! jotenki tajusin ite sillä hetkellä et eikai sitä voi tajuta ku aikakin niin nopeaa menee ja se ihan alkuraskauskin on myös itelle sitä et välillä unohtaa olevansa raskaana kun on noita muita muksuja ja arki vie ajatukset totaalisesti.

Jospa saisin miehen mukaan rakenneultraan (yrittäjä niin ei oo niin paljo mahollisuuksia järjestää aikaa) niin pääsis hänki näkemään pienen kun ei nt ultraan päässyt.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top