Kuulosti hyvin tutulta tuo Sinisilmän tarina.
Meillä miehen juominen vähän vähentynyt, mutta edelleen näkee asian niin että nyt "pitää vielä ryypätä kun voi"..
Itse olin myös pari vuotta sitten kovin kova juhlimaan, mutta miehen ehdottelusta lopetin lähes kokonaan.
Ennen raskautta en juonut kuin muutaman kerran vuodessa ja oma mielenterveys parani.
Noh, Mies menetti 30.v. olleen parhaan ystävänsä viime elokuussa ja edelleen juo sitten suruun
viikonloppuisin, sillon tällöin mennen ihan överiksi. Sanoo mitä sattuu, eikä muista mitä on tullut sanottua.
Tässä tilanteessa joudun huolehtimaan hänestä superkänneissä, lohduttamaan ja parantamaan känni ja
krapulamasennusta. Viikot hänellä töissä ihan hirveetä tuskaa kun haluaisi vaihtaa alaa kun koulutuskin on,
mut töitä ei. Sen takia haluaa viikonloppuna vetää viskiä tai viiniä. Joka toinen kerta menee ihan muutamalla,
mutta sitten taas on sellasia viikonloppuja etten haluaisi nähdä ees häntä kännissä enkä krapulassa.
Eikä tietenkään ymmärrä, jos olen suuttunut jostain kännisanonnasta, eli menee kännin piikkiin, ilman
anteeksipyyntöjä, koska oli vain kännissä ja masentunut. Äh. Tiedän ettei vieläkään ymmärrä raskauttamme,
etenkin kun hän on toivonut lasta jo 15 vuotta. Käyty ollaan ekassa ultrassa yms. ja kuultu sydänäänet.. mutta..
Hirveet suunnitelmat myös kesälle ja syksylle.. festareille ja keikoille missä ennen ollaan yhdessä käyty.
Ei vain käsitä, ettei miun keho enää kykene tollasiin, vaikka rv 14 vasta. "Mutta kun on viimeinen tilaisuus, koska
sitten ei muutamaan vuoteen pääse minnekkään"! Eli "pakko" mennä. Etenkään kun mulla ei ole ollut kummempia
oireita kuin väsymys. "Olisikin pahoinvoinnit yms." jottei tarvitsisi lähetä mihinkään ylimääräiseen,
vaikka ihanaahan toisaalta oisi viettää kesä ja syksy yhdessä niin, mutta kun töissäkin käyminen
tai yleensä arjen eläminenkin on jo ihan tarpeeksi hankalampaa..
Että näin meillä.
