Mieheen ei voi luottaa... :(

P

Papunen

Oman äänensä löytänyt
Moi kaikille!

Ikävä kirjoittaa näin negatiivisessa mielentilassa tänne ensimmäistä kertaa, mutta tuntuu, että nyt olisi ihana löytää vaikka sielunkumppani jakamaan tuntoja. Meillä siis odotellaan vaavia syntyväksi 1.8. Kaikki voisi olla niin ihanasti, ja ajoittain onkin - nytkin takana melkein kaksi kuukautta taivaallisen mukavaa aikaa. Ongelmana on miehen alkoholin käyttö, mun mielestä suoranainen alkoholismi. Tuurijuoppoutta kai lähinnä nykyään, kun pakolla on kotona täysin tipattomana väliajat. Nyt taas jälleen kerran kieltäytyi aamulla ottamasta antabusta ja pakkasi kassinsa + häipyi. On luvannut niin monta asiaa, mm. 6kk juomattomuutta, joka voisi palauttaa edes osan luottamuksesta. Ja luvannut ottaa nuo lääkkeensä. Tänään vaan tokaisi, ettei aio ottaa, että anteeks lupauksen rikkomisesta... Yli kaksi vuotta olen tätä katsellut ja kärsinyt. Selvinpäin on maailman ihanin mies ja varmasti hyvä isä tulevalle lapselleen - mutta mutta. Tuntuu että enää en jaksa, en ole jaksanut näitä samoja ongelmia aikoihin. Joka kerta haluan AIDOSTIKIN lopettaa suhteen, mutta en ymmärrä miten saisin hänet etsimään asunnon itselleen ja lähtemään. Viikonlopun ryyppäämisen jälkeen kun kotiin palaa nöyrä, itkevä ja niin pahoillaan oleva mies, jälleen tyhjiä lupauksia täynnä. Lähtisin itse pois kotoa, mutta tämä on mun taloni, mun neljä koiraani ja mun 12-vuotias poikani, joka asuu meillä aina kaksi viikkoa kahden viikon välein. Nytkin poika on tulossa huomenna, enkä tietenkään voi raahata häntä kotoaan mihinkään. Raivostuttaa, että miehen takia olen jälleen kerran tässä samassa tilanteessa. Ja oman rakkauteni vuoksi. Kyllä se onkin ihmeellinen voima, mikä saa kerta toisensa jälkeen uskomaan, että "tällä kertaa" tilanne muuttuu paremmaksi lopullisesti... [>:]

Mistähän saisi voimaa ja uskoa jatkaa tätä elämää pystypäin ja ilman tuota miestä...??
 
Hei Papunen, kiva kun uskallat tuoda tuntojasi tänne. AA:lla on monia vertaistukiryhmiä läheisen alkoholismista kärsiville, joten sieltä varmasti löytyy apua, jos täältä ei tilannetta omakohtaisesti tuntevaa löydykään.

Anteeksi, että otan näin jyrkän linjan - saattaa tämä vaikuttaa vähän jeesustelultakin, mutta... alkoholismi on sairaus, josta ei voi parantua koskaan, eikä sitä pysty torppaamaan, jos ei itse ongelmallinen sitä tahdo.

Työni kautta oon jonkun verran tavannut ihmisiä, jotka ovat joko olleet lupaajia, tai lupauksen kohteita, ja niin usein tämä sama surullinen virsi vain toistuu ja toistuu, ennenkuin tapahtuu jotain oikeasti rävähdyttävää. Moni yllättyisi, kuinka tavallista tämä on ihan tavallisissa suomalaisissa perheissä!

Sun täytyy tulevan pienoikaisesi, ja jo olemassaolevan lapsesi, takia nyt vaan löytää tahdonvoimaa ja tehdä stoppi. Kuten itsekin olet havainnut, niin lupaukset on kovin helppo pyörtää, eikä tilanne oikeasti muutu! Edes ajoittaisen alkoholistin kanssa samassa taloudessa ei ole hyvä elää kellään, ei ainakaan vielä viattomalla lapsella, jolla ei ole mahdollisuutta edes vaikuttaa muuhun tai tietoa paremmasta! Eikä yleensä alkoholisti ole käytösmallinakaan paras mahdollinen esikuva lapselle...

Otat ystävän avuksi ja turvaksi, ja sanot miehelle, että se on nyt loppu. Pakkaat vaikka tavarat valmiiksi, etkä suostu enää kuulemaan yhtään anteeksipyytelyä ja vakuuttelua. Mikään ei estä teitä yrittämästä parin vuoden päästä uudelleen, jos mies on luottamuksensa siihen mennessä pystynyt takaamaan. Kenties hän pystyy jollain tavalla olemaan isänä jo sitä ennen? Vaikka arki pienen vauvan kanssa tuntuu pahalta ajatukselta, niin apua löytyy kyllä muualta! Pahempaa on aiheuttaa lapselle traumoja jo ensihetkestä alkaen, sillä silloin lapsen turvattomuuden tunne vaikuttaa vahvasti lapsen persoonaan ja turvalliseen kehitykseen.

Toivon, että sain oikean käsityksen tekstistäsi ja tilanteen laadusta. Nämä sanat luettuasi sulle saattaa tulla myös tarve puolustella miestäsi, mutta silti toivon, että pystyt katsomaan tilannetta uudestaan, kaikilta näkökannoilta.
Ja oikeasti, kun olet saanut täällä nämä sanat kirjoitettua, niin tiedän, että sä jaksat työstää tämän asian pidemmälle. Ota yhteyttä paikalliseen AA:n, josta saat tukea ja apua siitä, että miten asuinpaikkakunnallasi saat asiat parhaiten hoidettua. Miehesi ei myöskään joudu tyhjänpäälle, vaan hänellä on mahdollisuus asuntolapaikkaan ja muuhun.

Voimia ja jaksamista, toivottavasti raskausaikasi sujuu onnellisesti! Jos tahdot vaikka yksityisviesteilläkin, niin täällä mä olen. Kuuntelen mielelläni ja olen tukenasi, mutta en ole päihdetyön kivikova ammattilainen, vaan työskentelen ja opiskelen muualla sosiaalialalla :)
 
Niinpä... Kunpa olisikin jotain, mitä en jo tietäisi... Itseasiassa olen kerran käynytkin al-anon -kokouksessa ja oli ihan jees paikka, JOS siis haluaa elää juovan alkoholistin kanssa. Sehän aika pitkälle perustuu siihen, kuinka saada elämä rullaamaan perheessä olevasta alkoholistista huolimatta. Ja tähän mä en vaan aio ryhtyä. Juomattoman alkoholistin kanssa voisin vielä elää, tämä on ihan tarpeeksi raskasta mulle. [;)]

Kun olisikin noin helppoa heittää mies pihalle. Tavarat olen pakannut useamman kerran. Ystävistä ei ole mitään hyötyä, kun rakkain vapaaottelijani (100kg viisi kertaa viikossa treenattua lihasta) saapuu kotiin. Ennemmin hajoaa talo, jos täällä on joku "heittämässä pihalle". Ja tiedän, että lapsestaan sitä ei erota mikään - paitsi viina - silloin tällöin muutamiksi päiviksi.

Raskauden kanssakin on vaikeuksia. Olen jo sairaslomalla suppareitten + kohdunkaulan pehmenemisen ja aukeamisen vuoksi. Miten mahdan selvitä yksin nyt omakotitalossa, kun useina iltoina mies kantaa kaiken mulle sohvalle ja lähestulkoon mutkin vessaan jos oikein on supisteluherkkä olo. Kuka kantaa koiranruokasäkit, siivoaa tarhat, imuroi ja kantaa pyykkikopat? Entäs kaupassakäynti? Multa pääsee vaan iso huokaus, ei tässä voi muuta sanoa. Mä olen aina tottunut pärjäämään omillani, ostin aikoinaan vuosia sitten exän ulos tästä omakotitalosta 14 vuoden hyvän liiton jälkeen ja pyörittelin tätä puljua oikein mukavasti. Mutta vaavin hengellä en leiki - edes oman ylpeyteni ja riippumattomuuteni takia.

Ymmärrän kyllä sanasi ihan 100% ja yhdyn sanomaasi, tuntuu vain, että sitä on joutunut totaaliseen pakkorakoon. Puolustella en tuota aio, itsehän oman elämänsä pilaa. Sen tiedän, että nämä ratkaisut pitäisi tehdä ennen vauvan syntymää, mutta kuinka, sitä en keksi... [&o]
 
Voi ei, tilanteesi ei todella ole kaikista miellyttävin...

Sun täytyy koittaa löytää nyt jostain ihan livenä olevaa tukea, auttamaan ja kertomaan, että kuinka pitää toimia. Kotiapuakin toivottavasti sun on mahdollista kunnalta saada! Täytyy vaan niellä ylpeys, ja vastaanottaa se, mitä on tarjolla. Toivottavasti sulla on sukua tai ystäviä lähellä, jotka tulevat avuksi?

Sun täytyy saada miehesi ymmärtämään, että on tulevan pienen kannalta parasta, että mies hankkii nyt itselleen ihan oikeasti apua. Hänen täytyy tajuta, ettei voi asua kanssanne, jos joudut huolehtimaan myös hänestä! En tiedä, onnistuuko keskustelu, kun hän seuraavan kerran palaa. Ehkä kirje? Jollain keinolla sun täytyy saada kaikki sanottua, avattua miehen silmät.

https://www.secure-tukinet.net/  tuossa on aika informatiiviset nettisivut myöskin, siellä on koottuna tietoa erilaisista tukipalveluista, ja keskusteluryhmiäkin. Myös alueesi seurakunnan diakoniatyössä on varmasti paljon apua tarjoavia, eikä diakoniatyö oikeasti ole sitten Uskon tuputtamista, vaan he ainoastaan toimivat kristilliseltä pohjalta (ellet satu asumaan jossain todella pienessä kylässä, jossa asiat eivät ehkä ole vielä kovin moderneja ja diakonilla liikaa ikää?). Myös asuinalueesi aikuissosiaalityö on ihan hyvä paikka, vähintään keskusteluapua saat sieltä, mutta varmasti myös kullanarvoisia neuvojakin!
 
Voimahali sulle! Sä olet kokenut aivan kamalia, ja mä tosiaan tiedän miltä susta tuntuu :( Toivottavasti pystyt puhumaan sun miehesi kanssa vielä, että saisit sen näkemään, mitä sä joudut kokemaan.
 
Kiitos kaikille rohkaisevista ja ihanista sanoista. Tuntuu mukavalta, ettei tuomita tyyliin "mitäs olet tuollaisen kanssa lapsen tehnyt..."

Mies on hakenut apua, käynyt aa:ssa (säännöllisesti), syönyt antabusta, reviat on kaapissa ja terapiassakin ollaan käyty kokeilemassa. Puheyhteys on oikein hyvä ja ainakin kovasti vaikuttais ymmärtävän tilanteen ja ongelmansa aina ryyppyreissunsa jälkeen. Ongelma onkin siinä, että noin kuukauden jälkeen alkaa lupaukset ja ongelmanmyöntämiset unohtua kunnes jossain vaiheessa taas repsahtaa. Olen kuullut niin miljoona lupausta, anteeksipyyntöä ja itkua, etten pysty niitä edes laskemaan. Repsahduksensa jälkeen mies osaa todellakin vetää niistä oikeista naruista (valitettavasti [&o]) ja olla aina jonkun aikaa todellinen unelmamies...

Sosiaalista verkkoa on kyllä ympärillä, mutta ongelmaksi esim. kotiavussa nousee nämä meidän koirat. Ne kun on vartiokoiria, jotka eivät ihan ketä vaan päästä edes sisällä. En siis voisi kuvitellakaan, että kukaan pystyisi esim. hoitamaan joskus vauvaa niin etten ole kotona. Eikä ole kyllä siihen halukkaitakaan, juuri noiden koirien vuoksi. Anoppi ja appi asuvat samassa kaupungissa, mutta jotenkin mulla on olo, että jos tässä nyt ero tulee, niin en haluaisi tuota miehen puoleista sukuakaan kovasti osaksi elämää. Suvusta löytyy juuri tuota alkoholiongelmaa ja välillä tuntuu, että mä olen se jota siellä pidetään hulluna, kun en sulata miehen juoksuja. Omat vanhempani asuvat n. 40km:n päässä, joten matka ei ole pitkä. Vauvan kanssa siis apua saa varmasti, jos on valmis jättämään pikkuista joskus, mutta tämä raskausaika tässä enemmän huolestuttaa, ja juurikin nämä kotityöt jne. Onneksi vanhempi poikani on jo 12-vuotias ja osaa olla avuksi - aina välillä murkkupuuskiensa keskellä! [:D]

Nyt vaan pitäisi löytää jostain voimaa olla kovana ja vastaamatta noihin miehen anteeksipyyntöviesteihin ja aneluihin, joita on tullut eilisillasta alkaen... Ei ole sekään helppoa, kun edelleen kaikesta huolimatta toista rakastaa... [&:]
 
Hei Papunen, yllättäen tilanteesi muistin, ja etsin tämän viestikeskustelun uudestaan.

Halusin vain kysyä, että oletko saanut tilanteeseen jo jotain uusia raameja? Ei ole pakko vastata, en tarkoita udella.

Toivon kaiken olevan siellä hyvin!
 
Hei kaikille!

Täällä kaikki tällä hetkellä hyvin, asioita on puitu ja paljon. Päätin antaa sen kuuluisan viimeisen mahdollisuuden, kun poikakin oli sitä mieltä, että miehen pitäis vielä yrittää.

Nyt mies on käyny 4 kertaa viikossa aa:ssa, ja syö antabukset joka aamu. Tähän saakka kaikki on näyttäny hyvältä - paremmalta kuin koskaan - mutta tottakai sitä itse elää pienessä päivittäisessä pelossa, että kuinka mahtaa käydä... Sitä ei muu kun aika näytä, tottahan toivon parasta. Mutta joka päivä miettii, että koska se alkaa lipsumaan tuosta kerholle lähtemisestä, niinkuin aina ennemmin on käynyt. Tämä on kyllä jo pisin aika, ettei ole jättänyt yhtään kokousta väliin ja lähtee ihan omasta halusta, ei mun pyynnöstä, joten täytyyhän sitä jostain olla onnellinen!

Vaavi massussa jakselee hyvin, supistelee paljon, mut eiköhän se siellä vielä pysyttele jonkin aikaa! :)
 
Hei, Papunen, huomasin tämän viestiketjun vasta tänään ja haluan muutaman kannustavan sanan yrittää sanoa.

Todella hienoa kuulla, etä kaikki menee tällä hetkellä hyvin ja toivottavasti myös jatkossakin. Oot ihan tosi hankalassa tilanteessa ja kunnioitettavasti jaksanu taistella perheesi puolesta. Ensisijaisesti mulle tuli tunne, että sinun pitää suojella itseäsi ja lapsiasi mutta toisaalta ymmärrän myös rakkauden selväpäistä miestäsi kohtaan ja myös halun uskoa aina siihen parempaan huomiseen. Eli minuun mielestä oot tehny ihan oikein siinä, että vaadit itsellesi selvää miestä ja lapsillesi turvallista isää ja annat miehellesi mahdollisuuden olla sitä ja osoittautua luottamuksen arvoiseksi. Muistat sitten vaan, että loputtomasti ei voi kukaan antaa aina vaan uudelleen ja uudelleen anteeksi. Siun pitää myös miettiä omaa jaksamistasi ja pikkuelämää sisälläsi, se tarvitsee nyt sinun hyvinvointia. Samoin sitten kun vauva syntyy, niin ei ne asiat ainakaan helpommaksi muutu, silloin sinun jaksamista vasta tarvitaankin. Varmasti tiedätkin tämän kaiken mutta sanonpahan vielä heikon hetken varalta!

Mutta koska asiat on teillä nyt hyvin, en halua alkaa maalailemaan piruja seinille vaan oon tosi huojentunu teidän tilanteesta. Sellasen vinkin/ehdotuksen voisin antaa, että kirjottele ylös tuntojasi nyt, kun teillä menee hyvin ja voit olla iloinen miehesi käytöksestä. Kirjoittele kaikenlaisia tunteita siitä, miten hyvältä jokin pienikin asia tuntuu, esim. kaikki miehen antama käytännön apu, miten sinusta on mahtavaa ajatella yhteistä tulevaisuutta ja perheonnea uuden vauvan kanssa ja miten tärkeää sulle on ollut se, että koet että voit luottaa häneen jne. Voit kirjoittaa ylös myös pelkojasi, kunhan et varsinaisesti syyllistä miestäsi vaan päätät kirjeen luottamuksen ja rakkauden sanoihin. Sitten voit joskus miehellesi kirjeen/kirjeet antaa, kun on sopiva hetki ja hän saa lukea ne rauhassa. Ehkä hän voi kaivaa kirjeet esiin myös joskus, kun hänestä tuntuu vaikealta ja sillä alkoholin tuskalla tuntuu hetkellisesti olevan merkitystä enemmän kuin muulla. Miehesi taistelee katalaa vihollista vastaan ja tarvitsee siinä taistelussa huojumattoman tunteen siitä, että hänellä todella on jotain minkä takia tämä taistelu pitää voittaa. Tää ei oo mikään asiantuntija-esimerkki vaan ihan omaa kokemusta siitä, miten mies usein ymmärtää asioita todella vasta silloin, kun hänellä itsellään on sopivat hetki ja rauha niitä ajatella. Ei tietty välttämättä toimi kaikkien miesten kohdalla mutta sopiihan sitä halutessaan yrittää! Kaikki peliin rakkauden ja perheonnen pelastamiseksi. Toivon teille vilpittömästi kaikkea hyvää.
 
Pyydän anteeksi jo etukäteen asennettani.

Olen itse elänyt narsistin kanssa ja siinä oli kanssa tätä jatkuvaa lupailua että asiat muuttuvat paremmaksi mutta ei ne muuttuneet. Minä tein silloin raskaan päätöksen ja lähdin. Kirpas ja pahasti mutta en enää kadu päivääkään.

Omilla veljilläni on alkoholi ongelma ja olen kyllästynyt katsomaan sitä vierestä joten en enää pidä heihin kunnolla edes yhteyttä kun aina soittavat humalassa tai ovat humalassa ku menen siellä käymään. Olen ankara siis tässä asiassa ja olen heille sanonut että en puhu enkä käy ennenkuin asiat alkavat muuttua. Niitä ei olla valitettavasti saatu perheen kanssakkaan menemään aa-kerhoon kuten sinä olet saanut. Olet rohkea ja sitkeä, mutta älä väsytä itseäsi!! On hyvä jos teillä alkaa mennä hyvin jne. mutta jos hän pilaa tämän viimeisen mahdollisuutensa niin sitten kerrasta poikki oikeasti. Parempi yksin lapsen kanssa kuin valehtelevan miehen. Kaverini koki tälläisen valehtelevan miehen tuurijuopon tai no joo se oli täys juoppo, pahemman kautta. Hänen lapsensa alkoi pelätä tätä miestä ja se pahoin piteli minun kaveria kännissä. Hän teki onneksi parhaan mahdollisen ratkaisun ja lähti pois lapsensa kanssa.

Vaikka olisi yhteisiä lapsia niin ei kannata tinkiä tippakaan omasta onnesta. Kun olet itse onnellinen niin on myös lapsetkin onnellisia vaikka vanhemmat ei olisi yhdessä!
 
Toivottavasti hyvä tilanteenne jatkuu. Alkoholismi on sairaus, josta ei voi parantua, mutta jonka voi saada kuriin. Muista kuitenkin asettaa oma ja vauvasi hyvinvointi muun edelle, jos vielä tulee vaikea valinnan paikka. Iloista loppuodotusta!
 
Hei! Luin viestisi juuri ja haluaisin kertoa omasta kokemuksestani. Mun mieheni raitistui Minnesota-hoidon avulla reilu vuosi sitten. En sitä ennen olisi voinut kuvitellakkaan, että tohon alkoholismiin on oikeasti jokin hoito joka tehoaa. Sairaus ei parane koskaan, mutta siitä voi toipua oikean hoidon avulla. Minnessä, miksi me sitä paikkaa kutsumme on kaikki henkilökunta toipuneita alkoholisteja ja tietävät parhaiten miten alkoholisti ajattelee, käyttäytyy ja kuinka hänet saadaa ymmärtämään mistä on kysymys.
Olen niin syvästi kiitollinen siitä avusta mitä me olemme perheenä saaneet. Siellä hoidetaan myös läheisiä ja kerrotaan miksi mies juo ja mikä on läheisen rooli tässä asiassa.
Kannattaa käydä sivuilla www.minnesota-hoito.fi Sieltä saa tietoa alkoholimista ja kyseisestä hoidosta.
Me ollaan oltu yhdessä 9 vuotta jonka aikana olen kuullut jos jonkinmoista katumusta ja uutta mahdollisuutta. Niitä on myös annettu ja petytty katkerasti. Reilu vuosi sitten keräsin kamppeet ja lähdin lopullisesti. Olin kerran jo asunut vuoden erillään ja palannut takaisin, mutta viimein lähdin lopullisesti. Sitten yllätyin täysin kun mies suostukin lähtemään Minneen hoitoon ja me lupasimme täten tulla takaisin.
Tätä iloa on vaikea kuvailla mitä nyt tunnen jälkeenpäin..reilu vuosi siis mies on ollut nyt raittiina ja hyvältä näyttää.
Kolmas lapsemme syntyy tämän vuoden joulukuussa raittiiseen perheeseen. [:)]
Jaksamista sinulle teit minkä ratkaisun tahansa, halusin vain kertoa että apua on saatavilla jos saa miehen vaan suostumaan.
 
Hei Papunen!!

Toivon sinun olevan niitä onnekkaita, jotka saavat viimein raittiin miehen..

Haluan kuitenkin alkoholistin lapsena tuoda myös toisenlaisen näkökulman asiaan. Isäni on siis täysin alkoholisoitunut työtön (joi siis myös työpaikkansa). Tyttärenä olen seurannut sivusta asioiden luisumista totaaliseen umpikujaan kymmenien vuosien juomisen jäljiltä. Aikuistumaan jouduin jo nuorena, kun äitini hoiti yritystä ja isä ryyppäsi.. Olin tuolloin ala-aste ikäinen ja huolehdin paljon myös 5 vuotta nuoremmasta sisarestani.

Nyt odotan itse lasta ja päätynyt ratkaisuun, että isäni ei ole lapseni kanssa tekemisissä ilman totaalista raitistumista.

Haluan tällä vain tuoda esiin sen millaiseen asemaan lapsi voi joutua jos mies ei raitistu.. Ole rohkeasti "itsekäs" ja ajattele omaa ja lapsesi parasta.

Toivon teille oikein ihanaa jatkoa ja perheonnea!!
 
moi olen yli vuoden ollu naimisissa mies juo melkein joka viikon loppu ja meille eka lapsi tulossa maaliskuussa.mies lupas mulle ku mennää naimisiin et lopettaa juomisen mut kissan viikset.niitten puolella on alkoholi ongelma.mies ite ei myönnä et sillä olis joku ongelma.viikot käytöissä ja pelaa jalkapalloa.
 
Suonette anteeksi, että puran hieman pahaa oloani täällä.. Voitte ehkä saada tästäkin jotain näkökulmaa..

Isäni siis alkoi juuri tuosta silloin tälöin juomisesta ja lopettamisen lupailusta kymmeniä vuosia sitten.. Alkuun ongelmaa toki salailtiin ja sitä ei pidetty merkittävänä.. Alkoholistin puolisona olosta en tiedä muuta kuin sen, että äitini on nyt kymmenen vuoden avioliiton ( 28 vuoden yhdessäolon) ja monien ero aikeiden jälkeen toivottavasti lopullisesti ottamassa eroa isästäni..

Tämä meidän nykyinen rapajuoppo jäi tänään kiinni toiseen kertaan rattijuoppoudesta.. Puhalsi yli 2 promillea.. Miljoonia saarnoja sille on lopettamisen tarpeellisuudesta pidetty, mutta ei tuo ota kuuleviin korviinsa.. [:@]

Viimeisen vuoden aikana luvannut valehtelematta sata kertaa lopettaa, ollut hoidoissa ja lääkityksellä mielisairaalassakin.. Mikään ei vaan ole muuttunut.. Hullumpaan suuntaan mennään ja läheisillä alkaa tulla raja vastaan..

Ainoa neuvo minkä mielestäni voi alkoholistin puolisolle antaa on: Tee minkä koet parhaaksi.. En voi hyvällä omallatunnolla neuvoa jättämään miestä.. Jokaisen on arvioitava itse mitä on tarpeellista tehdä..

Minulta saa kysellä ja minulle saa jutella sähköpostitse alkoholismista ( en ole ammattilainen, mutta monen vuoden elämänkokemusta aiheesta löytyy). En halua kenenkään mieltä viesteilläni pahoittaa, mutten myöskään salailla sitä millaiseen jamaan meillä on päädytty..
 
Niina88: Kirjoittelinkin tossa aiemmin omasta kokemuksestani. Se on todellakin niin kiinni ihmisestä itsestään raitistuuko vai ei.
Mun isäni on myös alkoholisti..ei ole raitistunut tähän päivään mennessä. Kurja katsella kun se on niin sairas ja silti vaan juo henkensä uhalla. Olen ottanut sen kannan että aiukuinen mies tehköön omat päätöksensä vaikka kurjalta tuntuukin. Asutaan eri paikkakunnilla nykyään, joten en enää joudu jatkuvasti olemaan tekemisissä hänen kanssaan.
Lapsuuteni kuitenkin vietin alkoholisti perheessä ja siksi ajauduin avioliittoon myös alkoholistin kanssa.
Itse kuitenkin olen saanut nähdä mieheni raitistumisen ja sitä myöden uskon että se on mahdollista!
Minnen kautta olen nähnyt myös monia muita raitistuneita miehiä, isiä, poikia ja tyttäriä. Se on valtavan hienoa sen epätoivon rinnalla mitä olen joskus kokenut.
Toivon sinulle kovasti voimia omassa tilanteessasi, koska tiedän että se ei ole helppoa katseltavaa, kun läheinen ajautuu vaan huonompaan suuntaan. Sitä tulee katkeraksi ja vihaiseksi kun toista ei saa ymmärtämään. Täytynee kuitenkin muistaa että alkoholismi on sairaus. Se täytyy vaan alkoholistin itse ymmärtää.
 
en ole koskaan osannut kyseenalaistaakaan etteikö alkoholismista voisi parantua, mutta kun se tosiaan on alkoholistista itsestään kiinni.. Edelleenkin osaan olla aidosti iloinen muiden perheiden raitistuneista..

En kuitenkaan tilanteen keskellä oleville halua aiheuttaa harhakuvaa raitistuvasta alkoholistista.. Kaikki alkoholistit kun ei niihin kuulu.. Kaikkia alkoholisteja kun ei saa järkeä ymmärtämään. Meillä myös raitistuneita alkoholisteja suvussa..

Mulla mottona alkkis isän kanssa ollut toivo parasta varaudu pahimpaan.. Muuta läheinen ei voi tehdä..

Kiva kuulla myös sinun kertomustasi.. En siis ole ainoa.. Onnekseni omalla puolisolla myös alkoholisti isä ( joskin edesmennyt), joten emme itse juuri alkoholia nauti..

Kaikesta huolimatta onnellista odotusta kaikille!!
 
Hei kaikille!

Kuulostaapa tutulta moni juttu, mitä olette kirjoitelleet! Kiitos Sape83 Minnesota-vinkistä (ihanaa että lisää oljenkorsiakin löytyy!) ja todellakin olen niina88:n kanssa samaa mieltä siitä, ettei voi luoda idyllistä kuvaa siitä, että kuka tahansa alkoholisti raitistuisi. Tulevalleäidille; Kovasti jaksamista - kuulostaa siltä, että olette vielä aivan alkutaipaleella "parantumisessa". Alkoholistilla sairauden rehellinen ja todellinen myöntäminen kun taitaa olla se kaiken perusta, sitä ennen on varmasti turha muutosta odottaa.

Meillä on mennyt paremmin kuin hyvin (*KOPKOP*). Nytkin parhaillaan mies on aa:ssa. Kertaakaan ei ole häntä sinne tarvinnut patistaa, päinvastoin lähtee nykyään jo melkein tuntia ennen kokouksen alkua, jotta ehtii höpöttelemään uusien ystäviensä kanssa! Jokaisena 4 kertana viikossa. Myös yhteiset aa:laisten saunaillat ja tapahtumat ovat astuneet elämäämme! 12-askeleen kirja on luettu lähestulkoon kymmeneen kertaan viimeisten kuukausien aikana ja puheet ovat muuttuneet teoiksi. Musta tuntuu, että elämä on muuttunut aivan totaalisesti, joskus mietin, että olen aivan uuden ihmisen kanssa suhteessa!! Ihanamman sellaisen! ;) Toki tiedän, että matka edessä on pitkä, mutta nyt tuntuu hyvältä ja aion tästä nauttia! :)

Meillä on UÄ:stä laskettuaika tänään. Olisin jo ihan valmis lähtemään, massu kun alkaa jo painaa riittävästi. Mutta poitsu tulee sitten kun tulee, kun vaan vielä malttais itse odottaa! :) Pakko myöntää, että varmasti synnytyksen jälkeen jännittää, repsahtaako mies viettämään varpajaisia, vaikka kuinka on niin kovasti muuttunut nykyään. Silloin mun maailmani kyllä romahtaisi, enkä todellakaan tiedä pystyisinkö sellaista antamaan anteeksi... Asiasta on kyllä jo puhuttu puolin ja toisin, mutta eipä se aina kaikkia mörköjä mielestä hävitä. Pitäkäähän peukut pystyssä, että selvitään tulevastakin ilman viinan kiroja! [&:]

Ihanaa kesää kaikille! [:D]
 
Kuulostaa tosi ihanalta!

Mies on selkeästi paneutunut tähän tehtäväänsä! Varpaiset on varmaan semmonen koetinkivi, mutta toivotaan senkin ylittyvän loistavasti.. Kiitos kivoista uutisista. Itselläni kun vain päivä päivältä huonompia uutisia omasta juoppo isästä.. Mutta olen aidosti onnellinen teillä tapahtuneesta loistavasta muutoksesta.. [:D] Olantaputuksia miehelle, ei ole varmasti ollut helppoa..
 
Takaisin
Top