Masuasukki ja koira

jaica

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Päätimpä aloittaa avan uuden keskustelun Masuasukeista ja koirista.
Onko koiranne vaistonnut perheenlisäyksen olevan tulossa ja kuinka se on sen ilmaissut?
Onko kokemusta koiraperheellä johon on tullut pienokainen aikaisemmin?
 
Meillä on vuoden ikänen, monirotuinen, narttu koiruus. Minusta tuntuu ettei tuon tolvanan päähän ole mennyt "äidin" uusi tila. Ainakaan en ole kiinnittänyt huomiota erilaiseen käytökseen. Saa nähä sitte ku masu alkaa kasvaa kunnolla...
 
Meillä on reilun vuoden ikäinen pomeranian poitsu joka on mielestäni kyhnännyt kyljessäni entistä tiukemmin, välillä pötköttää poikittain pitkin pituuttaan mahani päällä jota ei tehnyt ennen raskautta. Muuten en ole huomannut mitään esim. "valtataistelua" tai suojelua.
 
Meillä on 2 sero narttua. Toinen on pian 2v ja toinen täytti juuri vuoden, ekaa juoksua odotellaan.
Molemmat on alkaneet puolustamaan ja kiehnäämään hieman enemmän kuin ennen. Mutta tiedä häntä johtuuko se nuoremman kohdalla siitä että juoksu on juuri alkamassa vai mistä [:D]
 
Meillä on 1v4kk Dobbe narttu ja käytöksesessä on tapahtunut muutosta.
Tytteli suojelee minua, ruokiani ja kauppakasseja enemmän kuin koskaan ennen.
Lieneekö siitä, että reipas kuukausi sitten loppui toiset juoksut.

Hassua huomata kuinka nuoria koiria kaikkilla näyttää olevan =)
 
Liekkö koirat otettu "vauvoiksi" ennen ku on kunnolla tärpänny [;)] [:D]
 
Meillä on kohta 11 viikkoinen beagle tyttö, joka on ollut meillä kohta 3 viikkoa. Tästä tapauksesta on siis paha mennä sanomaan, että onko se vaistonnut mitään, kun kerran monet muutkin asiat on uusia ja kummallisia [:D].
 
Ja kyllähän tää meidän tyttö on meille "vauva", samoin kuin meidän kaksi kollin retkua (toinen 2-vuotias ja toinen 1-vuotias).
 
Meillä majailee kohta nelivuotias Australiankelpie(leikattu uros) ja puolitoistavuotias Labbis-narttu.
En ole huomannut kummempia reaktioita.. Ainoa vaan tolla lapukalla on ruvennu nisät selkeesti turpoomaan... Kuulin että voivat kehittää valeraskautta samaan aikaan emännän raskauden kanssa?!? Koska tiettyhän ne sen haistaa varmasti jo nyt [:D]
Mut en tiiä, toivotaan ettei se nyt ala pesää rakentelemaan, sit vaa lelut yms pois hetkeks.... Juoksu oli kesäkuussa joten siitäkään ei ole kyse.

Kiva kuulla että täällä on muitakin koiraihmisiä odottamassa vauvaa!!! [:)]
Me ollaan miehen kanssa koiraporukkaa henkeen ja vereen! Aateltiin ostaa vaunut hyvissä ajoin ja treenaa kulkemista ENNEN ku niissä on asukkia mukana! Kahen ison ja voimakkaan koiran kanssa ku se ei välttämättä aina oo niin iisiä... Ni hyvä totuttaa vaunuihin ajoissa [;)] Mä oon päättäny et meidän haukut kulkee vaunujen vasemmalla puolella koko ajan ja piste. Kelpie jo ostaa käyttäytyä mutta toi labbis on sen verran kakara vielä että töitä pitää sen kanssa tehä.. Toivotaan et se on vähän aikuisempi ku vauva syntyy! [:-]
 
Meilläkin ollaan päätetty alkaa harjoittelemaan vaunujen kanssa kulkemista heti kun vaunut on hankittu. Ilman pikkuista siis. Sillä jos tuo neiti päättäisi lähteä vetämään vaunut olisivat heti mukkelis makkelis, olen suunnitellut myös,
että neiti saa opetella vetämään pulkkaa ja vaunuja. Vetovaljaat on edelliseltä koiralta tallella, mutta odotetaan että kummatkin ovat hieman vahempia ja koiralla rakenne kunnolla kehittynyt ennekuin alkaa rasittamaan paikkoja.
 
Toi pulkka/kelkka-veto on kyllä loistoidea! Ainakin meidän labbiksella on voimia siihen! Sitäki kerkee treenaa ku menee hetki ennen ku lapsi on sen ikänen että istuu kyydissä [:D]
Jos sitä ennen teettäis koiralla kauppakassien yms kuljetukset pulkassa [;)]
 
BTW Jaica, huomasin että meillä on sama LA! [:)] Jänskää :))) Kiva ku tääl on porukka niin samoilla viivoilla!!!
 
Meillä on 3v. landseer narttu. En ole huomannut koirassa mitään suurempia muutoksia. Se on onneksi maailman lapsiystävällisin koira joten odotan innolla että saan siitä apualais vahdin kun muksu alkaa harjoittelemaan liikkumista. Tuo olikin hyvä idea että harjoittelee vaunujen kans kulkemista jo etukäteen. Meillä on jo vaunut ja rattaat joten ei ku treenaamaan.
Minä ainakin myönnän et koira on otettu hieman vauvan korvikkeeksi vaikka sitä kyllä kohdellaan ihan koirana. Mut eipä sen asema mihinkään muutu vaikka ihan oikea vauvakin on tulossa.
Juttelin just ystäväni kanssa joka on sekä kahden lapsen äiti että koiraihminen niin sanoi että sellaiset ihmiset jotka ovat tottuneet hoivaamaan koiria ja eläimiä oppivat vauvan hoidonkin huomattavasti sujuvammin ja pärjäävät ns. ongelmatilanteissa paremmin kun ihan uudet äidit joilla lapsi eka hoivattava.
Mietin itsekin jossain vaihees et mistä sitä tietää että mitä se lapsi haluaa kun itkee ja kitisee mut sit mun lansu tyttö kertoi et kato äiti tiedäthän sä milloin mulla on se katse kun mul on jano tai sit se katse kun haluan denta stickin tai sit pissalle kiitos!! Ja totesin et just näinhän se menee!!
 
Viikonloppuna heräsin muutaman kerran yöllä teltassa siihen kun likka oli painanut pään masulle ja tullut aivan viereen nukkumaan.
Nukkui muutenkin vieressä eikä jalkopäässä niinkuin yleensä teltassa.
Kotona makuuhuone on eristetty elukoilta. (koira + kaksi kolli kattia)
 
lansut rules!![:D][:)]
Mamman mussukka joka ei kyl varo viel yhtään mun masua!! Oli tänään vähän ylimääräistä energiaa ja halusi välttämättä ottaa nyrkkeilymatsin mun kans. Se on sellaista koira-omistaja painia... hauskaa mut jään kyllä alakynteen välittömästi. Mut se sille on opetettu sana Riittää! joka tarkoittaa että mikä tahansa toiminta kyseessä onkin se pitää heti lopettaa. Toimii onneks hyvin.
 
Tulin vähän tuolta helmimasujen puolelta tänne (vaikka periaatteessa kuuluisinkin tammiodottajien puolelle, LA 31.1), kun meillä ei siellä ole vastaavaa ketjua.
Meillä myös koira, jota ei kyllä ole tarkoituksella ole otettu "korvikkeeksi" mutta on hänestä vähän sellainen tainnut tulla. Nyt olenkin koittanut pikku hiljaa jättää suurinta paapomista ym pois, ettei tule sitten yht äkkiä suurta muutosta.
Meillä myös havaittavissa, että neiti kiehnää mun ympärillä, seuraa mua ja nukkuu mahan päällä. Hälläkin myös juoksu tulossa, mutta tehnyt tuota jo pidemmän aikaa. Jännittää vähän, että miten käy kun vauva tulee, kun mein neiti on meinaan seurakoira ja vaatii myös sitä seuraa (bichon frisé).
 
Moimoi...
Tuolla jo "virallisella" odotussivuilla kerroin,että meillä on 3v suomenpystykorvauros(metsästysverinen) joka on alusta asti käyttäytynyt vähän hassusti mua kohtaan.
Kerran se laittoi päänsä masuni päälle ja huokasi syvään aivan kuin kuunellen sieltä tulevia ääniä,no meidän natunen on perinyt eläinrakkauden ja päätti sitten moikata tätä uutta masun koskettelijaa lämpimästi[:D].Koiraparka katsoi ihmeissään masua kun potku osui rassua juuri kuonon alle.Ei äiskän kultapoju oikeen ymmärtänyt,vaikka varmasti on jo natusen sydänäänet kuullu jo kauan.kyllä tuo isäntä kuuntelutti jo sydänäänet koirallakin,mahtoi olla kummallista kun korviin tulee nopeampi syke kuin äiskällä ja vielä kuulokkeiden kautta[;)].kovasti se varoo masua ja nyt kun ilmat muuttuu syksyisimmiksi niin tullu maata mun jalkojen päälle aivan kun lämmittääkseen natusta ja mua.yleensä koira nukkuu isännän jalkopäässä kun mä potkin ja kääntyilen kokoajan unissani,nyt kyllä oon pysyny paikoillani aika hyvin kun masun kanssa ei pysty oikeen pyörimään enää.
En oo epäilly hetkeekään,etteikö lemmikit tiedä huomattavasti ennen ihmistä raskaudesta.Paljon oon ollu eläinten kanssa tekemisissä jo työnkin takia ja kyllä sen huomaa,että jopa lehmät alkaa varovaisimmiksi kun jotenkin vaistoavat sen,että tuon ihmisen massussa kasvaa elämä.Ei ne tyhmiä oo,leikkivät vaan [:D]
 
Juuh meillä on ruskea Dobermanni narttu. Aivan ihan otus.
Energinen tyttö kuin mikä ja ollaan alettu opettamaan sitä kevelemään lenkkipoluilla vapaa. Ennen mentiin metissä, mutta tulevaisuudessa vaunujen kanssa on helpompi liikkua leveämmillä poluilla ja tyttö saa painaa energiaa menemään. Remmilenkkejä en pelkästään voi edes kuvitella. Ja mikäs siinä kun kutsusta tulee luokse! =D

Oi ihanaa että ootte saanut kokea Doben kanssa elämisen, ei sitä ymmärrä ellei koe.
Ite oonki jo haaveillut, että jonain vuonna neiti saa kaverin, mutta siihen on vielä aikaa.
[align=center] [/align]
 
Tulin vierailemaan maalismasuista tänne [:D]
Eli täällä ihan hirveä koirakuume! Olen jo kauan aikaa halunnut antaa kodin pikkuiselle seurakoiralle, joka saisi olla jo aikuinen. Mopsi mieluiten, joku muukin käy. Olisiko tämä mielestänne järkevää näin raskausaikana jos koira olisi tottunut jo valmiiksi lapsiin? Olisi niin ihana, kun olisi joku seurana. Saisi vähän motivaatiota lenkkeilyynkin.. Aikuinen vain sen takia, kun ne on aina helpompia; valmiiksi sisäsiistejä jne... Ei menisi kaikki aika ja energia juuri tähän sisäsiistiksi opettamiseen jne.
 
Heips koiranomistajat!

Löysin netistä hyödyllisen artikkelin koskien vauvan tuloa ja koiria taloudessa. Laitan sen tännekkin, siinä on mielestäni paljon järkevää ja mietinnän arvoista asiaa.
Itse tosiaan on nyt tilattu vaunut ni ainaki niiden kanssa aletaan treenaamaan pian ku on nuo kaks aika isoja koiria ja muutenkin. Odotan koirilta kuitenkin suht moitteetonta käytöstä yhdessä ollessamme[;)]

Tässä linkki : http://www.shepmates.net/Shepmate%27s%20kids.htm
 
Takaisin
Top