marraskuun mutinat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Retu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kiva juttu, ehkäpä tuo Hurmaavat heinäkuulaiset voisi toimia paremmin sellaisena esittelyosiona...?
Marraskuu tosin vetelee jo viimeisiään, kohta saa aloittaa joulukuulle uuden keskustelun :)


Pahoinvointi mulla vaan jatkuu, mutta nyt se onkin enemmän jotenkin iltapainotteista. Outoa. Mutta eilen en oksentanut kuin kerran, jee! Vellova ja öklö olo silti ihan yhtä lailla... ja kauhea nälkä & tyhjyyden tunne vatsassa.

Huomenna sitten viimein eka neuvola (rv 9+3), mies on tulossa mukaan. Vähän jännittää, onko se kätilö sellainen kiva jonka kanssa tulee juttuun... toivottavasti!
 
Tunnustan, että otin ensimmäiset mammahousut jo käyttöön... Viikkoja 6+2 noin.
Eilen oli pakko saada puhtaat housut jalkaan enkä ole saanut pyykkiä pestyä vähään aikaan ja housuja ei mulla kovin monia ole, joten muistin että mulla oli mammavaatelaatikossa yhdet mustat perushousut joista olen saksinut sen tuubiosan pois. Eli näyttävät muuten ihan normaaleilta farkuilta, mutta edestä vähän madallettu. Ja tuntuu kuulkaas ihanalta jalassa! Vähän on turvotusta jo alamahan kohdalla, niin ettei näy vielä mihinkään mutta jos pitkään istuu tiukat farkut päällä niin alkaa tuntumaan ilkeältä.
Eikös nämä viikot ole aika lailla ne kriittisimmät? Että jos sikiö on kunnossa ja terve niin tämän jälkeen keskenmenon todennäköisyys pienenee? Haluaisin jo päästä tästä huolesta ja stressistä..
 
Kysymys jo aiemmin lapsen saaneille:
Kuinka paljon isompia mammavaatteita ootte yleensä joutuneet ostamaan, kuin mitä normaali vaatekokonne on?
Vai onko mennyt sama koko mammavaatteissakin?

Mietin vaan, josko jo jotkut housut kävisi ostamassa, kun tuota mahaa turvottaa, ja ei tunnu kovin kivalta pitää normaalivyötäröisiä housuja... mutta että osaisi ostaa sen kokoiset jotka menisi sittenkin kun oikeasti sitä vatsaa on...
 
Mulla on hassu pieni pallomaha! En tiedä, johtuuko se yleisestä lihomisesta, mutta kovin se läsä on tohon alavatsan kohdalle asettunut! Housut alkavat tuntumaan ahtailta ja kotosalla kuljen nappi auki jos jotkut farkut ym. sattuu olemaan jalassa. Legginsit ja joku kolttu on kyllä mukavat kotivaatteet.
Minäkin odotan kärsimättömästi, että saisin varmaa tietoa siitä, että sisälläni on elämää ja kaikki olisi kunnossa. Epätietoisuus on ehkä kamalinta tässä alkaraskaudessa. Mutta koitan olla murehtimatta turhia ja luottaa siihen, että kaikki on ok niin kauan kuin ei mitään hälyttävää tapahdu.
 
Mun kokemuksen mukaan alku- ja puolivälissä raskautta menee mammavaatteissa aika hyvin oma koko, mutta loppuvaiheessa en oo ite mahtunu enää niihin kun turvotustakin tullut ja kiloja reippaasti.
 
Martuti

Ensimmäistä odottaessa ostin yhdet mammalegginssit ja kolmet mamma-alkkarit. Huijausta ne oli, ihan tavallisia kalsareita kaikki olivat! Yhden äitiyspaidan ostin jo lomareissulta, tosin vieläkin on käyttämättä koska se oli aivan liian iso loppuraskaudessakin. Ainoat käyttämäni äitiysvaatteet olivat imetysliivit! Ihan normi farkkulegginssejä käytin silloin koko raskauden ja LA oli heinäkuun lopulla. Koska koko kesä oli kaikkien aikojen kuumin niin loppuvaiheessa käytin lähinnä mekkoja ja nekin ihan normipuolelta. Normikoko on M ja sitä käytin koko raskauden vaikka paino nousi 20 kg..

NYT tilasin jo henkkamaukalta muutamat äitiysfarkut sovitukseen koska kaikki nykyiset housut ahdistaa eikä mulla ole enää niitä vanhoja farkkulegginsejä mitä ennen käytin.. Yhtäkään mammapaitaa en aio ostaa vaan ihan pitempiä normipaitoja. Mammavaatteisiin kun saa aika paljon menemään rahaa ja käyttöikä on melko lyhyt.

Mun käsittääkseni myynnissä on jotain "nappeja" joiden avulla voi pidentää omien farkkujen käyttöikää mikäli menevät muuten päälle. En vaan millään saa päähäni niiden nimeä..

Muoks, esimerkiksi tässä linkkiä : http://verkkokauppa.babystyle.fi/products/view/6045/pl
 
Mä ainakin ostin mammalegginssit. Ja pakko sanoo et en oo parempaa ostosta tehny hetkeen. Ah, mikä vapauden tunne kun mikään ei purista ja kiristä. Mammapaitoi tuskin tuun ostaa koska muutenkin käytän aika paljon tunikoita ja pitempii toppei. Katselen jos jotkut mammafarkut jossain vaiheessa hommaa mutta se on sitten kun mahaa oikeasti on. Mutta sitä ennen mennään legginsseissä ja verkkareissa :) työvaatteet kun ovat aina ne samat valkoiset "seksikkäät" hoitajan vaatteet niin ei pelkoa että puristaisi.....
 
Mielenkiintoinen tuo jatkokappalesetti :)

Mulla onkin ongelmana se, että mun kaikki housuni ovat vyötärömallisia, eivät lantio. Joten tulevat liian ylös, tai oikeastaan siis juuri väärään kohtaan..
Siksi mietin mammahousujen ostamista: sellaisia, joissa olisi matala, lantiomallinen vyötärö ja sitten se resori. Luulen että ne olisi eniten mun juttu, töissäkin kun joudun kyykkimään paljon. Töissä käytämme siis omia vaatteitamme, työnantaja kustantaa kaksi kertaa vuodessa pyykinpesuaineet...
Kotonahan mä nyt käytän tällä hetkellä vallan löysiä collegelökäreitä.

Mamma-alkkarit? Millaisia ne sitten ovat? o_O En ole ajatellutkaan :grin Mä olen kyllä siirtynyt käyttämään vähän erimallisia pikkuhousuja kuin yleensä, mutta niissä pärjään kyllä silti ihan tavallisten kanssa.
 
Ne mamma-alkkarit oli muistaakseni henkkamaukalta ja myytiin nimellä äitiysalushousut. Niissä ei ole mitään eroa tavallisiin! Paitsi ehkä hinta.. Ostin ne silloin kun halusin välttämättä jotain äitiysvaatetta siitä syystä että olin raskaana.. Mutta legginssit on mahtavat raskaana!
 
Mulla on varmaan kymmenet mammahousut tuol kaapis oottamas.. Ja ei kyl puhettakaa, et pystys mitään tavallisia housuja (ees leggareita!) käyttää enää sit ku vauvamaha tulee esiin. Mulla menee mammavaatteis pääasias normaali koko ekan ja tokan kolmanneksen.. Sit alkaa kerää nestettä ja painoa muuallekin kun mahaan niin oon tarvinnu sit about 1-2 kokoa isompia vaatteita.. Siis lähinnä housuja. Normi koko on S/36.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Ok, no jospa mä nyt vaikka yhdet jotkut mammahousut kävisin ostamassa, katsotaan kuinka pitkälle niiden kanssa sitten pärjää...
 
Mie ostin kahdet farkut, joista toiset menee näin alkuraskaudesta ja toiset on reilummat ja menivät sit koko loppuraskauden. Paitoja ostin ehkä kolme, yhden äitiystankkitopin (suosittelen alupaidaksi vilpittömästi alusta asti, tukee mahaa ja tissejä), yhden sellasen t-paita-tyyppisen ja yhden neuleen. Muuten käytin verkkareita, leggareita ja miehen paitoja


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Ketju joulukuun yleiselle lätinälle perustettu valmiiksi odottelemaan,
toivottavasti ei haittaa.. :)
 
Joo ei toivoakaa et tavlliset leggarit riittäis. Liikaa puristaa juuri tuota alavatsaa. Mammaleggareis ihana ku se vyötärö nousee mahan yli. Ihan jo nyt turvotuksen takia :)
Ja mä oon alushousuja ostanu henkasta ihan perus mallisii puuvillasii. Ne ollu ihan hyvii. Tosin ostin kokoo isommat ku normaalisti juuri sen takia ettei ihan heti ala puristaa.
 
Heips! Onko täällä heinäkuisissa ketään yrittäjä äitiä tai tulevaa sellaista,tai jotain joka vain muuten vain tietää esim,miten yrittäjän äitiyspäiväraha määräytyy yms?
 
Täälläkin menee aika sitten niiiiin hitaasti... eka neuvola olis ens torstaina. Siihenkin tuntuu olevan ikuisuus, saati sitten ekaan ultraan! Toivon kyllä neuvolasta sitä ekaa ultraa mahd pian, on kyllä ärsyttävää kun ei vielä oikein uskalla iloita koko raskaudesta kun ei ole varma onko siellä mitään oikeasti kasvavamassa. + ajateltiin kertoa sukulaisille tästä jouluna, niin olis hyvä saada se varmistus. Koko homma saattaa paljastua silloin väkisinkin kyllä, kun joutuu kieltäytymään alkoholista (ja siihen ei mitään tekosyytä keksi, eikä kukaan uskois vaikka keksiskin, sen verran on mulle viinit aina maistuneet :D).

Siinäki nyt sitten vähän totuttelemista, kun pitää se alko jättää. Alkoholitonta siideriä kokeilin viikonloppuna, mutta aika turhalta tuntui sellaista litkiä. Toistaiseksi on menny aika kivuttomasti, mutta katotaas kun ekat bileet tulee, varmaan ihan kohtalainen v*tutus edessä...
 
Takaisin
Top