Maitakeuute (koppelokääpä) & PCOS

silvera

Vauhtiin päässyt keskustelija
Tammikuiset 2024
Aloin kuuntelemaan muutamaa PCOS-aiheista podcastia, ja yhdessä niistä mainittiin luontaisena hoitokeinona maitake-sieniuute. Kiinnostuin aiheesta ja löysin tutkimuksen (https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/21034160/) missä on pelkällä maitake-uutteella saatu parannettua PCOS-potilaiden ovulaatiota 77 prosenttiin, clomeilla vastaava luku 93. Mielestäni siis aivan huikea tulos luontaistuotteelta. Tämähän on siis paljon hellempi vaihtoehto länsimaalaiselle lääketieteelle, esimerkiksi kaikki haittavaikutukset ovat minimaalisia.

Yritin googletella myös suomeksi kokemuksia mutta en millään hakusanoilla löytänyt mitään tietoa että joku olisi tämän avulla onnistunut ovuloimaan, joten päätin siis itse olla koekaniini ja testaan saanko ovulaatiota aikaiseksi.

En ole pillerien lopetuksen jälkeen (10/2021) ovuloinut kertaakaan. Aloitin 6/2022 ketogeenisen ruokavalion ja tässä kierrossa saatoin olla ainakin lähellä ovulaatiota mutta selvästi en sitä kiinni saanut.

Linkin tutkimus kesti 12vko (kolmen kierron ajan), joten ilmoittelen viimeistään silloin tuloksista.

Onko maitake-sieniuute jollain jo käytössä?
 
Oho en oo kuulukaan. Mielenkiintoista. En oo ovuloinu varmaa 5 vuotee ilman lääkkeitä. Toki olin välissä raskaana mut sama jatkuu nyttenkin. 🤔
 
Ja hei oliko hyviä podeja muuten? Onko suosituksia? 😊
Spotifystä The PCOS Girls Podcast, The PCOS Nutritionist Podcast ja The PCOS Podcast with a Cyster & Her Mister. Kahesta ekasta tykkäsin, viimeisessä on sietänyt sen miehen puhetyyliä niin se taitaa jäädä kuuntelematta. Jaksoja on tosi laajalti ja ne on mielenkiintosia, kannattaa kuunnella :)
 
Spotifystä The PCOS Girls Podcast, The PCOS Nutritionist Podcast ja The PCOS Podcast with a Cyster & Her Mister. Kahesta ekasta tykkäsin, viimeisessä on sietänyt sen miehen puhetyyliä niin se taitaa jäädä kuuntelematta. Jaksoja on tosi laajalti ja ne on mielenkiintosia, kannattaa kuunnella :)
Kiitti! Pitää tutustua🤩
 
Takaisin
Top