Maalismasujen uudelleensynnyttäjät

Picsu

Satasella mukana keskusteluissa
Ajattelin, että olisi mukava tietää muiden uudelleensynnyttäjien kokemuksia odotuksesta sekä ajatuksia uuden vauvan kotiutumisesta yms.

 
Itse olen vertaillut aika paljonkin tämän ja ensimmäisen raskauden kulkua. Olen kokenut odotuksen nyt paljon rankempana, mutta toisaalta aika on mennyt paljon nopeammin esikoisen kanssa päivittäisissä hommissa. Mites teillä muilla?

Tuleva synnytys toki jännittää ja mietityttää, kun ensimmäinen päätyi sitten siihen sektioon. Mutta toisaalta synnytys kestää kuitenkin vähän aikaa verrattuna koko loppuelämään, joten se ei ainakaan nyt tunnu mahdottomalta. Toki vielä ei tiedä, mitä siellä synnytystapa-arviossa sanotaan, että jos sittenkin leikataan tms.

Mutta toinen asia, mikä myös on mielessä, on se miten kodin arki muuttuu kun toinen lapsi tulee taloon. Alussa rytmien hakeminen on varmasti haastavaa. Minkälaisia kokemuksia teillä muilla on tai minkälaisia mahdollisia suunnitelmia tulevaa varten olette miettineet?

Me ollaan mietitty ainakin, että yritetään pitää esikon päivärytmistä kiinni ja muuten mennään päivä kerrallaan. Esikko on kuitenkin vielä todella pieni, joten mietityttää miten hän kokee uuden sisaruksen ilmestymisen elämään.

No tämmöisiä ajatuksia itselläni ainakin tänään. :)
 
Minulla odotus eronnut aiemmasta niin, että pahoinvointi oli alussa paljon voimakkaampaa, sitten oli iskiasvaivoja ja nyt ei mitään eli sanoisin kaikenkaikkiaan, että helpommin/huomaamattomammin. Tähän aikaan kun vihlo nivusia ja maha todella painoi niin nyt ei huomaa sellaista.

Synnytys jännittää, ehkä vähenemäänpäin on sekin (onneksi). Sitä kuvittelee, että jotenkin nopeammin ja helpommin tämä toinen nyt tulee mutta nähtäväksihän se jää... 12h meni ekan kans (2 päivää synnytys salissa) 3740gr painoi ykkönen.
Nyt kun se neuvolantäti horisee, että tämä istuu ja käännetään niin olen alkanut miettimään sektiota mikä ei kyllä ole mieluinen vaihtoehto kuitenkaan. Se selvinnee koht puolin se.

Esikoinen on 2,5 v ja puhuu ja on täysin kuiva joten saa nähdä mitä takapakkia sitten mennään. Ei ole oikeastaan minkäänlaisia odotuksia niin ei sitten petykään :) Enkä oikein osaa etukäteen ajatella koko tilannettakaan... kyllä se siitä, tavalla tai toisella!
 
Moip!

Onpa mukava topikki kun täällä aika paljon tuntuu olevan ekan odottajia (?) ja itse olen juurikin pikkukakkosta ulos pukkaamassa joten joskus keskustelut tuntuu vähän..öö..oudoilta..tai ehkä outo ei ole oikea kuvaus mutta kuitenkin ymmärtänette mitä tarkoitan; positiivisessa mielessä tietenkin! 
Itseäni on alkanut synnytys jännittää aika lailla. Ensimmäisessä menetin hallinnan täysin ja kiljuin täyttä kurkkua loppujen lopuksi kun puudutus ei tehonnut emoticon
Nyt olen yrittänyt henkisesti valmistautua, mutta tiedän kyllä että siihen kipuun ei mikään valmista, se on vaan niin yltiömäistä. Toivon kuitenkin että pystyisin nyt jotenkin hallitsemaan itseäni ja jäisi hyvät muistot. Ei edellisestäkään huonot muistot jäänyt, kun tuntuu etten paljoa muistakkaan; vaikka siitä on vajaa 3 vuotta; juurikin sen takia koska olin niin paniikissa että luulin kuolevani. Elin sekunti kerrallaan. 
Ponnistusvaiheessa lämpökääreistä oli todella paljon apua ja toivon että nytkin niitä saan emoticon  En niistä ollut ikinä kuullutkaan mutta aina ponnistusvaiheessa ponnistuksen loppuessa kätilö painoi lämpökääreellä (lämminliina joka on kastettu kuumaan veteen) välilihan seutua, juurikin varmaan siksi että venyy paremmin eikä tarvittukkaan leikata emoticon
Suosittelen muillekkin!
Noh tässä nyt enimmät tuntemukset tällä kertaa.
 
hyvin keksitty topikki :)

Minä siis odottelen kolmatta...
Tämä raskaus poikkeaa edellisistä aivan täysin! Pahoinvoinnit, närästys, nivuskivut ja kaikki muu... tosin onhan mulla jo ikääkin paaaaljon enempi kun aiemmissa :)
Synnytys jännittää tääläkin, ensimmäinen oli normi 8h55min kestoltaan epiduraali puudutus mutta olen satavarma että vaikutus oli lakannut synnytys hetkellä, huusin kans täyttä kurkkua ja ääni olikin käheänä seuraavana päivänä. Kovin kivoja muistoja ei siitä hetkestä jäänyt, kuukauden kipea takapuoli kylläkin! :/ Esikko painoi 4160g ja 53cm (poika) (La oli 7.9-97 syntyi 14.9-97) Toinen synnytys oli sektio, odotus meni yli ja käynnistettiin kaks päivää. Supparit alkoi hyvin mutta vauva ei laskeutunut joten päädyttiin sektioon lopulta. Ei kauhean hyvät muistot tästäkään, haava tulehtui ja vietin sairaalassa 14 päivää! :( Toipuminen kesti kauan. Tosikko painoi 4580g ja 54cm (poika) (La oli 28.10-99 syntyi 6.11-99)
Elikäs mulla on nyt sitten aikaa aikaslailla edellisiin synnytyksiin (11 vuotta) joten JÄNNITTÄÄ! Nyt olen kans koittanut henkisesti paremmin valmistautua ja ottaa asiat vastaan niinkuin ne tulee eli sekunti kerrallaan :) Ja aion kans kokeilla niitä lämpöisiä kääreitä, jos alatie synnytykseen päädytään... olen siis kans menossa sinne synnytystapa arvioon, edellisen sektion vuoksi.

Mitä noihin päivä rutiineihin tulee niin saan mennä ihan vauvan mukaan, koska edelliset ovat siis jo isoja ja pärjäävät itsekseen... kouluun lähdöt sun muut jutut.
Tässä on jotenkin jännät asetelmat tällä kertaa, kun ei tosiaan ole niitä pieniä lapsukaisia sit kahta tai kolmea :)

Malttia ja voimia sekä positiivisuutta synnytyksiin :)
 
Niin ja sen verran vielä lisäisin että todellakin odotusaika on mennyt kuin siivillä jos vertaa ensimmäiseen. Lapsen kanssa touhutessa päivät kuluu nopeasti emoticon
 
gabor itsekkin yritän olla mahdollisimman avoimin mielin siitä, miten arki sitten lähtee käyntiin. Ettei tule pettymyksiä. Samoin tein esikonkin kanssa ja yllätyin positiivisesti. :) Saas nähdä miten nyt käy.

Itseäni jännittää se synnytystapa-arvio, koska toivoisin niin paljon pystyväni alatiesynnytykseen. Sektiosta ei jäänyt mitään mukavaa muistoa. Ja haluaisin kokea, miltä se alakautta synnyttäminen tuntuu. Esikkoa synnyttäessä olin niin motivoitunut koko touhuun, että pärjäsin mielestäni ihan ok sen kivun kanssa, vaikka epiduraalikaan ei tehonnut. Viimeksi siis avautuminen pysähtyi eikä vauva laskeutunut ja lopuksi tulehdusarvot nousivat, kuume nousi, saturaatio oli huono, jolloin epäilivät keuhkokuumetta. Jouduin olemaan neljä pitkää tuntia tarkkailussa leikkauksen jälkeen, vaikka olisin tietenkin niin kovasti halunnut päästä näkemään ja pitelemään sylissä ihanaa vauvaani. Ja leikkauksesta toipuminen oli hankalaa ja kivuliasta... Joten toivon niin paljon, että asiat menisivät tällä kertaa paremmin! Ja jos leikkaukseen päädytään, niin onhan suunniteltu sektio ihan eri asia kuin kauan kestäneen synnytyksen päätteeksi tehty sektio.

Kyllähän se jännittäminen kuuluu kait asiaan, kun tulossa iso elämänmuutos ja kun ei tosiaankaan tiedä miten synnytys menee. Luin jostakin, että jännitys synnytyksessä on hyvästä kun siinä vapautuu adrenaliinia (pelko tosin on sitten eri asia). Toivois vaan, että synnytys olis jo takana ja pikkuinen nyytti sylissä. :)
 
Pakko tulla tänne vähän marmattamaan, kun ny tuntuu että se arki vauvan synnyttyä tulee olemaan ihan tosi rankkaa ja mahdotonta!! Itse olen yrittänyt olla mahdollisimman positiivisin mielin, mutta nyt tulee niin kuin joka puolelta kommenttia että en tule jaksamaan tai että arki tulee olemaan ihan kauheeta... Tai erilaisissa ohjelmissa tai lehtijutuissa vanhemmat kertovat vaikeasta arjesta. Kun olen jo valmiiksi väsynyt, niin vaikea pysyä avoimin ja hyvillä mielin......

Ja vielä näyttää siltä, ettei mies pysty kovin pitkään olla kotona vauvan synnyttyä, joten jo sen takia tuleva pelottaa. Miten jaksaa? Ja jos vielä sektio edessä, niin lasten hoitaminen on monta viikkoa todella hankalaa....

Mites teillä muilla kakkosen odottajilla, mitkä tunnelmat? Ja miten muuten Nannasu teillä meni uuden vauvan kanssa kun pikkukakkonen syntyi teille? Miten esikko otti tulokkaan vastaan?

Jotenkin meinaa paniikki iskeä, joten jos mitenkään voitte helpottaa oloani niin suuri KIITOS siitä!

Plääh, mitä hermoilua ja valitusta....
 
Picsu: Itselläni siis on ennestään tyttö joka täyttää parinkuukauden päästä 3 vuotta ja hänestä on nyt yht¨äkkiä tullut erittäin huono uninen! Ja itse ei muutenkaan saa nukututtua tämän mahan kanssa mitenkään pitkiä pätkiä ja sitten vielä tyttö heräilee (veikkaan painajaisia mutten tiedä) Niin silloin tällöin yön pimeillä tunneilla todella mietin ja itkeä tihrustan että miten sitä jaksaa sitten kun kuukauden päästä vauvakin on täällä omien itkujen kanssa. Nytkin kun tätä kirjoitan huimaa ja väsyttää enemmän kuin laki sallii. Koetan silti olla positiivisin mielin ja toisekseen, monilla on useitakin lapsia ihan vuoden ikäeroilla ja tuntuvat hyvin pärjänneen. Ja uskon että meillä kaikilla on ne hyvät ja huonot päivämme.. Ei vain huonoja päiviä emoticon
Toivottavasti piristi edes hiukan.
[url=http://lilypie.com][img]http://lbdf.lilypie.com/3T1vp3.png[/img][/url]
 
Hei!
Liitynpäs minäkin tähän porukkaan mukaan!
Uudelleen synnyttäjä olen, vaan kovasti tuntuu että kaikki on ihan uutta, kun edellisestä on aikaa.

Esikoinen täyttää huhtikuussa jo 8wee, joten meillä ei ole montaa pientä yhtäaikaa.

Picsu: Omasta mielestäni lapset kannattaa tehdä mahdollisimman pienin "väliajoin", tällöin lapset saavat seuraa toisistaan ja uskoisin että tulevat olemaan myös vanhempana läheisempiä, kuin suurella ikäerolla olevat sisarukset.
Ja jotenkin mielestäni on helpompi myös vanhemmille kun lapset on tehty ns. "yhteen syssyyn", ei tarvitse olla töistäkään pois joka 5.vuosi, ja tavaratkin pysyy itsellä kierrossa.

Tuttavani saa nyt neljännen pienen lapsen jalkoihinsa pyörimään. Esikoinen on jotain 2wee, kaksoset reilu yksi ja nyt tosiaan vielä neljäs emoticon  Hattua kyllä nostan useamman pienen lapsen vanhemmalle! Itse en tiedä pysyisinkö järjissäni tuommoista porukkaa pyörittäessä. 2 pientä voisi ehkä vielä mennä..korostan ehkä, kun ei ole kokemusta. :D

Toivottavasti en nyt ketään loukannut, mutta nämä on minun mielipiteitä ja jos aikoinaan lapsi olisi heti esikoisen jälkeen suostunut tulemaan, niinkuin meillä oli toive,olisi minullakin kokemusta useamman lapsen arjen pyörityksestä.
Nyt meillä on jo koulu ikäinen lapsi, ja kun ollaan kolmistaan kuitenkin oltu joku tovi, ei tämä tuleva lapsi oikein vieläkään tunnu todelta.

Tämä toinen raskaus on tuntunut alusta loppuun ihan erilaiselta kuin ensimmäinen. On kaikki maailman vaivat ja kolotukset. Ensimmäistä odottaessa en muista kärsineeni mitään näitä raskausajan kipuja. En tiedä onko aika kullannut muistot, vai onko raskaus todellaki erilainen.
 
Picsu: älä sure, kyllä sinä jaksat... alku voi tuntua pelottavalta/hankalalta, mutta hetken päästä kun rutiinit löytyvät niin arki alkaa pyöriä mukavasti. Esikon kanssa kannattaa olla kuitenkin mahdollisimman paljon ja hänelle laittaa asiat aina ensin eteen ja auttaa, vauva kyllä odottaa ja jos huutaa niin antaa huutaa, ei se rikki mene ;) Muistaa vaan itse pysyä rauhallisena. Lepää myös itse kun siihen on mahdollisuus eikä koita olla mikään super äiti kun ei kerta tarvitse! Tsemppiä vaan kyllä se alkaa siitä sujumaan. Me naiset saadaan sitä energiaa ja jaksamista jostain kuin lahjana vaikka ei sille aina tunnukaan.

Kysyit kuinka pärjäsin itse silloin esikon ja tosikon kanssa... tässä ensin hieman "taustoja" esikko oli tosikon syntyessä 2v2kk vanha. Tosikko syntyi keisarinleikkauksella, sain myös haavaan sairaalapakteerin jonka vuoksi toipuminen oli todella hidasta ja kivuliasta vielä kotonakin. Asuin tuolloin kerrostalossa ja olin yksinhuoltaja joten hoidin lapset yksin yöt ja päivät... sekä meidän kaksi koiraa vielä lisänä.
Eli helppoa ei ollut... siinä mentiin hammasta purren eteenpäin, äiti kävi välillä auttelemassa minkä töiltään kerkesi. Onneksi esikko ei ollut mustasukkainen vaan halusi auttaa vauvan hoidossa. Vauva taas söi ja nukkui hienosti yönsä, joten sain myös itse levätä. Päiväunet pojat ottiva yhtäaikaa joten silloin oli myös mahdollista itse levätä. Sain siis aika pian aikaiseksi selkeät rutiinit joista kiinnipitämällä jaksettiin "selväjärkisinä" eteenpäin :)

Helppoa ei toki ole kahden pienen kanssa, mutta kyllä siitä selviää. Tsemppiä vaan ja malttia, niin hyvä tulee.
Aika kuluu pienten kanssa kuin siivillä ja pian heistä on seuraa toisilleen, jolloin vanhemmat saavat omaa aikaa jopa päivälläkin! Sanoisimpa jopa, että kahden lapsen äidillä on helpompaa kun tietää jo mitä tekee, kun taas esikoisen odottajalla on kaikki opeteltava eessä. 

Toivottavasti tämä valoi uskoa jaksamiseen ja helpotti tulevaa. Kyllä sitä jaksaa ja oman jaksamisen tietää parhaiten itse... ei kannata kuunnella muiden kommentteja siitä että ei jaksaisi, mistä ne muut sen tietää!!
 
Kiitos kaikille kannustavista kommenteista! :) Tänään ollut vähän parempi päivä näitten ajatusten kanssa.

Itsekkin olen sitä mieltä, että lasten on hyvä olla lähellä toistensa ikiä. Nyt tosiaan väsyneenä sitä maalailee kaikenlaisia uhkakuvia mielessään. Meilläkään esikko ei ole nukkunut hyvin monena yönä peräkkäin, heräilee ja on itkuinen. Olisko hampaita tulossa tai voihan hän aavistella oman väsymykseni ja epämukavan olon.

Meillä lapsien ikäeroksi tulee vain 1v3kk, joten esikoinenkin vielä hyvin pieni. Hänkin tarvitsee vielä todella paljon hoivaa ja syliä. Mutta tosiaan lapsista tulee olemaan paljon seuraa toisilleen kunhan vauva kasvaa.

Ja Nannasu hattua nostan sinulle, kun olet jaksanut lastesi kanssa yh-äitinä! Annoit uskoa minullekin, että kyllä me äidit selvitään niin tilanteista kuin tilanteista! Ja ei todellakaan tarvitse yrittää olla täydellinen, koska täydellistä äitiä (ja ihmistä) ei oikeasti ole olemassakaan.

Ja onhan se ihan eri asia kuulla toisten kauhisteluita yms, koska omien lasten kanssa se on aina jotain ihan muuta ja minä itse tiedän rakastavani ja tekeväni kaikkeni lasteni ja perheemme eteen. Ja tosiaan kyseessä on jo toinen lapsi, jolloin perusasiat on vielä rutiininomaisesti mielessä.

Kyllä nyt vähän helpottaa, mutta jännittää ja pelottaa siltikin. Ehkäpä se kuuluu asiaan. Näitäkin asioita on hyvä käydä jo etukäteenkin läpi. Tää on varmaan mun kasvua äitinä.

Päivä kerrallaan. :)
 
Moi!
Minulla on tämä kolmas raskaus ollut enimmäkseen helpompi kuin edelliset, pahoinvointia ei ollut tällä kertaa ollenkaan ja muutenkin olen välillä pystynyt jopa "unohtamaan" hetkiseksi tilani... Tosin nyt kun ollaan jo melkein loppusuoralla, olo alkaa olla kyllä surkeampi kuin edellisillä kerroilla (tai sitten en vaan enää muista). En ole synnytystä oikeastaan miettinyt toistaiseksi yhtään, luotan siihen että kaikki menee ihan omalla painollaan. Ensimmäinen synnytykseni oli pitkä ja hankala (säännöllisiä supistuksia melkein vuorokauden ympäri, sitten loppuivat tehot ja itseltäni voimat ja vauva autettiin pois imukupilla. Seurauksena repeämä joka parsittiin nukutuksessa ja verta menetin 2 litraa!). Toinen synnytys onneksi menikin sitten suorastaan mukavissa merkeissä; sain kivunlievitystä riittävästi ja muutenkin kaikki sujui aika nopeasti; avautuminen kesti vain kolmisen tuntia.
Tällä kertaa huolestuttaa lähinnä oma jaksaminen (meidän molempien vanhempien) ja arjen pyörittäminen kolmen lapsen kanssa. Meillähän ei ihan pieniä lapsia enää ole, kun esikko täytti juuri 9 vuotta ja kakkonenkin on ensi viikolla viisi, joten arjen haasteet ovat jo toisenlaisia ja toisaalta tämä vauva-arki tulee taas vähän niinkuin "uutena juttuna" - taas pitää aloittaa alusta - enkä ole enää niin nuorikaan. Jännitän esim sitä, että miten jaksan olla läsnä isommille lapsille tai miten sitä jaksaa vaikkapa herätä aamuseitsemältä laittamaan isompia tarhaan ja kouluun, jos on valvonut koko yön vauvan kanssa. Miehen pitää vielä jaksaa töissäkin käydä. Täytyy vain toivoa, että tulee hyvin nukkuva vauveli... Toisaalta uskon myös, että isommista on jo paljon apua vauvan kanssa, hoitavat varmaan innoissaan. Mietin myös lasten keskimmäisiä suhteita; toivottavasti keskimmäinen ei ole kovin mustasukkainen eikä tunne jäävänsä ihan paitsioon. Esikoisemme, muutenkin voimakastahtoinen tyttö, oli aikanaan pikkukakkosen syntyessä todella mustasukkainen, hän ei mm olisi millään antanut minun imettää vauvaa vaan kiipeili jatkuvasti niskassa tai vaati muuten huomiota (hän ei ollut missään hoidossa). Tällä kertaa olemme ajatelleet, että parempi 5-vuotiaan on jatkaa osa-aikahoidossa kun siellä kerran viihtyy, kuin kyhnätä vauvan ja äidin kanssa kotona (tämäkin asia tietysti on omiaan aiheuttamaan äidille valtavaa syyllisyyttä...). Lapsella kuitenkin on siellä omat kaverit ja touhua ja ohjelmaa ihan toisella lailla kuin kotona. Ja itse saan rauhassa tutustua myös tähän uuteen perheenjäseneen. Edellisellä kerralla oli varmaan tuon mustasukkaisuuden vuoksi stressihormonitkin aika korkealla kun ei saanut rauhassa keskittyä vauvaan ja imetykseen, ja tämän vuoksi ei maitoakaan oikein tullut riittävästi vaan annoimme vauvalle korviketta oman maidon lisänä koko imetysajan (8kk) kun taas esikoiselle riitti omaa maitoa 13 kuukautta. Toivottavasti tällä kertaa onnistuu paremmin (kolmas kerta toden sanoo?).

 
 
Tieto lisää tuskaa pitää paikkansa ainakin mun toisen raskauden kohdalla. Hätäilen ja hermoilen kaikenlaisista asioista enemmän kuin esikoisen kohdalla 18 vuotta sitten. Vuonna 1993 ei ollut nettiä eikä siis myöskään niin paljon tietoa saatavilla niin nopeasti. emoticon

Pohdin jo taloudellisia asioita ja töihin paluuta, päivähoitoa ja lainojen lyhennyksiä, joista ei ollut nuorena tietoakaan. Synnytys jännittää ja pelottaakin. Silti koen olevani vahvempi ja varmempi tällä kertaa. Vauvanhoito ei jännitä.

Raskaus on ollut tavallaan vähän vaikeampi kuin nuorena. Verensokerit koholla ja selkä viimeiset pari viikkoa kipeä. Synnytystapa-arviossa kuitenkin tieto 2790 g painavasta vauvasta ja alatiesynnytyksestä. Odotellaan! Hyvää loppuaikaa kaikille maalismasuille! Saa nähdä kenen vauva on se maaliskuun ensimmäinen emoticon !   
 
Takaisin
Top