Maailmantuskat + toisen lapsen yrittäminen

[Pappo]

Meillä on yksi lapsi, joka on nyt parivuotias. Hänen syntymänsä jälkeen koin pian melko lamaannuttavaa maailmantuskaa (ahdistuin ilmastokriisistä ja sodista), joka varmasti johtui suurelta osin hormonimyrskyistä. Jossain vaiheessa sen yli päästiin niin, että aloin nauttimaan lapsiarjesta. Vaikka huolet ovatkin vielä taustalla, ja välillä meinaavat puskea päälle enemmänkin, niin parasta elämässäni silti on olla äiti meidän lapsellemme, enkä vaihtaisi tästä päivääkään.
Nyt kuitenkin on ollut melko pitkään semmoinen olo, että haluaisin alkaa yrittää toista lasta. Kumppanini on tästä samoilla linjoilla kanssani.
Olen väkisinkin miettinyt, että mitä jos nämä aiemmat ahdistukset tulevat takaisin päälle rajuina, jos toinen lapsi alkaa näyttää merkkejä tulostaan.
Haluaisin kuulla muiden ajatuksia seuraavista asioista:

Vaikuttaako maailmantilanne (esim. juuri ilmastonmuutos ja sodat) sinun/teidän lapsisuunnitelmiin?
Huolettaako jälkikasvusi pärjääminen, kun maailman tulevaisuus on niin epävarma?
Onko mielestäsi parempi, että lapsella on sisarus (vaikka juuri kaukaista tulevaisuuttakin ajatellen), vai onko parempi jättää lapsiluku yhteen? Miksi?

Itse ajattelen, että olisi ihanaa, jos lapsella olisi sisarus, jonka kanssa leikkiä, ja voisivat toivottavasti vanhempana olla sitten myös toistensa tukena ja turvana erilaisissa asioissa, kuten itselläni on käynyt oman sisaruksen kanssa. Kuitenkin juuri tämä maailmantilanne on se, joka mieltäni vaivaa eniten.
Toisaalta, johan tässä on tähän maailmaan saatu se yksi perheenlisäys meilläkin, olisiko se toinen niin paha?

En tiedä kuinka typeriltä ajatuksilta nää nyt muille kuulostaa, mutta en kai tällä näkemysten kyselyllä mitään myöskään menetä.

 

[jamm]

Meillä myös toisen yritys ajankohtainen. Välillä kyllä kovasti huolestuttaa tulevaisuus. Juurikin samat mitä sanoit ja yleinen turvallisuus Suomessa/kouluissa. Mutta haluaisin sisaruksen esikoiselle. Eihän sitä toista välttämättä edes saa vaikka yrittäisi..

 

[Pappo]

Meillä myös toisen yritys ajankohtainen. Välillä kyllä kovasti huolestuttaa tulevaisuus. Juurikin samat mitä sanoit ja yleinen turvallisuus Suomessa/kouluissa. Mutta haluaisin sisaruksen esikoiselle. Eihän sitä toista välttämättä edes saa vaikka yrittäisi..

Mulla kanssa on tosi kova halu saada sisarus meidän lapselle. Ja se on totta, ettei välttämättä saa, vaikka yrittäisi. Saanko kysyä, yritättekö te tai aiotteko yrittää, vaikka tulevaisuus huolestuttaa?
Sitä kuulee itse raskausuutisia sieltä ja täältä, ja tietää muita jotka yrittävät lasta, ja oma halu toiseen lapseen vaan kasvaa koko ajan. Nää huolet vaan huutelee takaraivossa varsinkin nyt, kun toinen olisi suunnitelmissa.
Tiedän kyllä senkin, että olen taipuvainen yliajatteluun, varsinkin tällaisten uhkakuvien kohdalla.

 

[jamm]

Mulla kanssa on tosi kova halu saada sisarus meidän lapselle. Ja se on totta, ettei välttämättä saa, vaikka yrittäisi. Saanko kysyä, yritättekö te tai aiotteko yrittää, vaikka tulevaisuus huolestuttaa?
Sitä kuulee itse raskausuutisia sieltä ja täältä, ja tietää muita jotka yrittävät lasta, ja oma halu toiseen lapseen vaan kasvaa koko ajan. Nää huolet vaan huutelee takaraivossa varsinkin nyt, kun toinen olisi suunnitelmissa.
Tiedän kyllä senkin, että olen taipuvainen yliajatteluun, varsinkin tällaisten uhkakuvien kohdalla.

Juu siis kyllä yritetään :) pystyn olemaan suurimman osan ajasta ajattelematta näitä huolestuttavia asioita. Ja toivon että kaikki menee hyvin.

 

[Pingviiniemo]

Ite ajattelen että elämä on jokatapauksessa rajallinen oli sotia, ilmastokriisiä tai mitä tahansa. Me ei voida kaikkeen vaikuttaa, mutta me voidaan itse pyrkiä tekemään parempia valintoja ja opettaa sitä eteenpäin. Tulevaisuus voi pelottaa eikä sitä pelkoa voi poistaa, mutta se ei tarkoita sitä etteikö saisi elää, unelmoida ja mennä eteenpäin. Elämä on tehty elettäväksi ja se on arvokas oli se minkä pituinen tahansa.

Vääryydelle ja kärsimykselle ei pidä tai tarvitse sulkea silmiään, mutta eteenpäin voi mennä eikä se tarkoita ettei välittäisi ympäristöstä, muista tai muistaisi heidän tuskaansa.

Ite oon ajatellut että elämä tarkoitus on elää niin hyvää elämää niin pitkään kuin kykenee. Me ei voida taata etteikö tulisi jotain sairautta tai onnettomuutta tai sotaa tai kriisiä joka lyhentää elämää, mutta me saadaan unelmoida aurinkoisista päivistä ja valoisasta tulevaisuudesta. Edes silloin kun sairastuu vakavasti ei unelmointia tarvitse lopettaa. Ihminen saa rakentaa ja unelmoida vaikka hautaan asti.

Pelossa ei välttämättä kannata elää vaan pyrkiä näkemään ne positiiviset asiat mitä voi tapahtua. Realisti saa olla ja kaikesta ei tarvitse eikä kuulu päästä yli, mutta mua itseä helpotti kun aloin uskoa siihen että kaikkien hirveiden asioiden rinnalla tapahtuu paljon hyvääkin ja asiat ei aina pääty huonosti, vaan ne voi myös päättyä hyvin!

Välillä asiat on niin väärin, että henki salpautuu kaikesta pahasta mitä tapahtuu. Välillä sitä ei saa pois mielestään ja lohtu on se, ettei tarvitse saada.

Elämä on just nyt tässä ja ne jotka saa lahjan vanheta ja kuolla arvokkaasti ovat käsittämättömän onnekkaita.

Siirretään viisautta ja rakkautta sukupolvelta toiselle. Se on suurin lahja mitä voidaan antaa. Lopputulos ei jokatapauksessa meillä kenelläkään ole maapallon päällä joten elämästä voi tehdä merkityksellisen olemalla täällä niiden pienien rakkaiden ja tärkeiden asioiden äärellä mitkä tekee omasta elämästä merkityksellisen.

Mua itseä erityisesti itkettää, surettaa ja suututtaa lapsikaappaukset ja koskettaa syvälle. Mut sitten niitäkään ei voi koko elämää pelätä ja uskon että paha saa aina lopulta palkkansa muodossa tai toisessa.

Yhdessä me voidaan tehdä elämästä elämisen arvoinen! Rakastetaan ihan loppuun asti ja ei suostuta vihaamaan. Hyvä kiertää kyllä lopulta.

 

[BellAmi]

Tämä oli minulle todella ajankohtainen keskustelun avaus, josta eilen yritinkin etsiä keskustelua.
Itse olen alkanut kaivata kolmatta lasta, jolle antaisin saman tien luvan tulla ellen pelkäisi tulevaisuutta. Olen monet kerrat itkenyt sitä, millaiselta tässä maailmassa näitten jo olemassa olevien poikieni tulevaisuus voi pahimmassa tapauksessa näyttää.
Haluaisin uskoa, että kaikki menee hyvin mutta pelolle en voi mitään. Kauhistuttaa myös ajatella jos todella pahin tapahtuisi ja sota tulisi ja sattuisin silloin olemaan raskaana, synnyttämään yksin sodan keskellä...
Sydäntä särkee ajatella ihmisiä, ketkä oikeasti jo elävät keskellä sellaista, jotka ovat joutuneet luopumaan unelmistaan ja elämästään. Ja ajatella omia lapsia joiden elämä voi jäädä lyhyeksi jonkun niin turhan asian takia...
Mutta sekin tuntuu väärältä kun pitänee luopua omista unelmista pelon takia. Tuntuu väärältä, kun tähän maailmaan ei uskalla tuoda uutta elämää joka ehkä heti tuhotaan.

 

[Pappo]

Ite ajattelen että elämä on jokatapauksessa rajallinen oli sotia, ilmastokriisiä tai mitä tahansa. Me ei voida kaikkeen vaikuttaa, mutta me voidaan itse pyrkiä tekemään parempia valintoja ja opettaa sitä eteenpäin. Tulevaisuus voi pelottaa eikä sitä pelkoa voi poistaa, mutta se ei tarkoita sitä etteikö saisi elää, unelmoida ja mennä eteenpäin. Elämä on tehty elettäväksi ja se on arvokas oli se minkä pituinen tahansa.

Vääryydelle ja kärsimykselle ei pidä tai tarvitse sulkea silmiään, mutta eteenpäin voi mennä eikä se tarkoita ettei välittäisi ympäristöstä, muista tai muistaisi heidän tuskaansa.

Ite oon ajatellut että elämä tarkoitus on elää niin hyvää elämää niin pitkään kuin kykenee. Me ei voida taata etteikö tulisi jotain sairautta tai onnettomuutta tai sotaa tai kriisiä joka lyhentää elämää, mutta me saadaan unelmoida aurinkoisista päivistä ja valoisasta tulevaisuudesta. Edes silloin kun sairastuu vakavasti ei unelmointia tarvitse lopettaa. Ihminen saa rakentaa ja unelmoida vaikka hautaan asti.

Pelossa ei välttämättä kannata elää vaan pyrkiä näkemään ne positiiviset asiat mitä voi tapahtua. Realisti saa olla ja kaikesta ei tarvitse eikä kuulu päästä yli, mutta mua itseä helpotti kun aloin uskoa siihen että kaikkien hirveiden asioiden rinnalla tapahtuu paljon hyvääkin ja asiat ei aina pääty huonosti, vaan ne voi myös päättyä hyvin!

Välillä asiat on niin väärin, että henki salpautuu kaikesta pahasta mitä tapahtuu. Välillä sitä ei saa pois mielestään ja lohtu on se, ettei tarvitse saada.

Elämä on just nyt tässä ja ne jotka saa lahjan vanheta ja kuolla arvokkaasti ovat käsittämättömän onnekkaita.

Siirretään viisautta ja rakkautta sukupolvelta toiselle. Se on suurin lahja mitä voidaan antaa. Lopputulos ei jokatapauksessa meillä kenelläkään ole maapallon päällä joten elämästä voi tehdä merkityksellisen olemalla täällä niiden pienien rakkaiden ja tärkeiden asioiden äärellä mitkä tekee omasta elämästä merkityksellisen.

Mua itseä erityisesti itkettää, surettaa ja suututtaa lapsikaappaukset ja koskettaa syvälle. Mut sitten niitäkään ei voi koko elämää pelätä ja uskon että paha saa aina lopulta palkkansa muodossa tai toisessa.

Yhdessä me voidaan tehdä elämästä elämisen arvoinen! Rakastetaan ihan loppuun asti ja ei suostuta vihaamaan. Hyvä kiertää kyllä lopulta.

Ihana viesti, kiitos! Sulla on tosi hyviä ajatuksia, ja toivoisin osaavani joku päivä ajatella samalla tavalla kuin sinä. Oon lukenut sun viestin nyt aika monta kertaa () ja siitä tulee paljon kevyempi olo.

Tottahan se on, että elämä on aina epävarmaa, olipa kriisejä tai sotia, tai ei. Olen miettinyt myös, että mitä jos kaikki meneekin hyvin, ja olen vain tuhlannut terveyttäni ja aikaani murehtimiseen. Välillä pitää oikein muistutella itseään siitä, ettei saa menettää toivoa, koska mitäs järkeä missään sitten olisi!

Välillä sitä vaan miettii sitäkin, että mitä jos lapset isompina kyselevät, miksi heidät on tämmöiseen maailmaan haluttu tehdä. Mitä siihenkin sitten osaisi vastata.

Oon nyt tässä silti ehkä kallistumassa sille puolelle, että sisarus meidän pienelle olisi tervetullut.

 

[Pappo]

Tämä oli minulle todella ajankohtainen keskustelun avaus, josta eilen yritinkin etsiä keskustelua.
Itse olen alkanut kaivata kolmatta lasta, jolle antaisin saman tien luvan tulla ellen pelkäisi tulevaisuutta. Olen monet kerrat itkenyt sitä, millaiselta tässä maailmassa näitten jo olemassa olevien poikieni tulevaisuus voi pahimmassa tapauksessa näyttää.
Haluaisin uskoa, että kaikki menee hyvin mutta pelolle en voi mitään. Kauhistuttaa myös ajatella jos todella pahin tapahtuisi ja sota tulisi ja sattuisin silloin olemaan raskaana, synnyttämään yksin sodan keskellä...
Sydäntä särkee ajatella ihmisiä, ketkä oikeasti jo elävät keskellä sellaista, jotka ovat joutuneet luopumaan unelmistaan ja elämästään. Ja ajatella omia lapsia joiden elämä voi jäädä lyhyeksi jonkun niin turhan asian takia...
Mutta sekin tuntuu väärältä kun pitänee luopua omista unelmista pelon takia. Tuntuu väärältä, kun tähän maailmaan ei uskalla tuoda uutta elämää joka ehkä heti tuhotaan.

Siis niin kurjaa ajatella, että ei voi toteuttaa perhehaaveitaan, koska maailmantilanne on huono, eikä me voida kaikkeen (esim. sotiin) juuri vaikuttaa.
Itsekin mietin usein, millainen maailma on, kun esikoisemme kasvaa. Mutta hän on nyt täällä, ja selkeästi ainakin vielä nauttii taaperoelämästään, niin koitan ottaa hänestä mallia. On auttanut!

Mun on myös tosi vaikea hallita näitä pelkojani ja ahdistuksiani. Tiedän, ettei näille saisi antaa valtaa, koska sitten ollaan taas takasin siinä lamaantumisessa, eikä se tee kenellekään mitään hyvää.
Toivon sulle (ja itselleni ja muille samoja miettiville) hirveesti voimia näiden ajatusten kanssa.

Toivottavasti saadaan tänne vielä lisää näkemyksiä ja viisaita (ja ehkä myös lohduttavia) sanoja! Ei menetetä toivoa.

 

[Miyn]

Eihän Suomessa ole eletty kuin vasta 80 vuotta sellaista "normaalia" elämää, jonka soisi ihan jokaiselle.
No joo, ennen ei ollut vaihtoehtoja. Perhe oli perustettava, mielellään iso. Mutta silloinkin elettiin ja vielä paljon huonommilla lähtökohdilla. Tämän päivän Suomessa on kuitenkin aika hyvät lähtökohdat. Kukaan ei synny enää savupirttiin eikä elä mäkitupalaisena 8 muun sisaruksen kanssa. Maailma on ihan yhtä arvaamaton, taudit kiertää niinkuin silloinkin, tosin vakavimmat on saatu rokotteilla pois, mutta kulkutauteja kiertää silti.

Joo, on tässä tullut tehtyä sukututkimusta jouluvapaat ja eläydyttyä 1700-1800 -luvun juttuihin.