"Luopuminen"

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Hane
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Hane

Hane

Oman äänensä löytänyt
Mistä kaikesta sitä joutuukaan tavallaan luopumaan ja jättämään vähemmälle? Näitä tulee välillä pohdittua ja varsinkin kun mies tuntuu pelkäävän menettävänsä oman harrastuksensa, jotta tuleva vauva ja minä sausimme rauhassa levätä ja nukkua.

Olisiko kenelläkään myös vinkkejä ja viisauksia tähän? Kyllähän ne omatkin harrastukset on tärkeitä ja niitä saa ja pitääkin olla, vaikka vauva tulee kuvioihin mukaan. Miehellä ehkä traumoja kun ed. suhteessa hänet jätettiin yksin ensimmäisen vauvan hoidon kanssa kun äiti meni menojaan ja lähti. Meitä olisi nyt kaksi vauvaa hoitamassa, joten tilannehan on hieman toinen. :smiley-bounce012

Minulle luopuminen on tällä hetkellä kahvin jättämistä vähemmälle, olen oikea addikti, nyt pitää selvästi vähentää! Samoin joitain ruokia pitää jättää syömättä, esim. Tykkään paljon maksasta ja kaloista ja inkivääriä meni päivittäin raakana ja jauheena, nyt unohdettava! Seitiä onneksi saa syödä!?:alien
 
Mä en oikein pysty samaistumaan käsitteeseen luopuminen. En edes pienissä asioissa. En koskaan ole luopumista edes ajatellut silloin kun vauvoja odotin ja nyt kun osa lapsista on isoja. Johtuuko tämä osittain siitä että sain ekan 18 vuotiaana ja lapset ovat aina näin kuuluneet elämääni. En näin nelikybää lähestyneenäkään koe mistään luopuvan vaan saavan vaikka pian saan vauvan. Kaikki on yhteensovitetettavissa vaikka lapsia on! ja siltikin vaikka on yh! Vaikka äiti ,silti nainen myös ja omat juttuni.
Tämä on näkökulma tälläinen.
 
Muokattu viimeksi:
Aivan niin! :-) En ehkä osannut määruttää termiä oikein mikä vastaisi paremmin tilannetta :inpain: Lapsihan nimenomaan tuo mukanaan kaikkea ihanaa ja muut asiat siinä sivussa, niin kyllähän ne on yhteensovitettavissa :joyful:
 
Vauva on vanhemmille todennäköisesti alkuun heidän koko maailma, mutta koko maailman ei pidä pyöriä vauvan ympärillä. :) Alkuun varmasti kumpikin haluaa olla kotona ja lähellä vauvaa. Se on ihan luontevaa. On kuitenkin tärkeää, että molemmat saavat sitä omaa aikaa ja aikaa irti vauvasta. Meillä on ihan taloudellisista syistä jouduttu vähän vähentämään omia harrastuksia, mutta kummallakin on 1-2 omaa menoa viikossa edelleen. Joskus on omaa aikaa, kun saa käydä ihan rauhassa suihkussa tai ottaa tunnin päikkärit. Näiden on hyvä toimia molemmin puolin. Lisäksi tarvitaan myös sitä parisuhdeaikaa, ettei muututa vain äidiksi ja isäksi. Ollaan edelleen myös mies ja nainen. :)
 
Joo minäkään en kyllä koe että mistään joutuisin luopumaan. Jotkin asiat toki saattaa jäädä vähän taka-alalle,muttei missään nimessä tarvitse mistään luopua!

Omat harrastukset niin isällä kuin äidillä on tärkeitä. Meillä tällähetkellä mies ja lapset harrastaa eli harvasenpäivä joku on treeneissä tai viemässä jotain treeneihin, ihan vaan aikatauluttamis kysymys :cat:.

Kaikki kyllä menee omalla painollaan , turhaan sitä ennakkoon stressaamaan:happy:
 
Mulla ainakin meni niin etten osannut ottaa omaa aikaa ollenkaan ja hetkittäin rupesi jo seinät kaatumaan päälle kun aina vaan olin lasten kanssa. Vihdoin olen oppinut että kyllä isikin osaa lapsensa hoitaa ja olen hankkinut harrastuksen jossa käyn pari kertaa viikossa. On muuten tehnyt hyvää! ;) Voi siis tosiaan kiintyä liikaakin, tai ainakaan mulla ei pää kestänyt 24/7 lasten-kanssa-elämää jota kuitenkin vietin kaksi ja puoli vuotta :o huh! Muistakaahan nollata :D
 
Miks kalasta pitää luopua? Kyllähän sitä saa kypsänä napostaa kohtuudella, poislukien hauki.

Muttasiis.. Ainoa ehkä mistä sillai juotuu luopumaan, on tietynlainen vapaus ja helppous. Jos haluat jotain tehdä, pitää miettiä voiko lapsen ottaa mukaan vai hoitaako joku muu.

Riippuu ihmisestä itsestään, mistä luopuu ja kuinka paljon.
Mulla on tuttuja jotka on lopettaneet jonkun harrastuksen kokonaan lapsen saatuaan, itse en voisi tätä kuvitellakaan.
Sitten on niitä, jotka työntää jo pariviikkoisen mummolaan hoitoon, että pääsee viihteelle. Tätäkään en kyllä itse ymmärrä.

Kohtuus kaikessa.

Aika vähän niitä juttuja on, jotka pitäisi jättää väliin koska lapsia on. Lähinnä raskauden aikana ja muutaman ekan vauvakuukauden aikana ehkä.
 
Mä pohdin paljon esikoisen odotusaikana juuri omasta ajasta luopumista ja miten sitä sitten on niin kiinni vauvassa ja kaikkia muutoksia, mitä vauva tuo arkeen. Kun vauva sitten synty niin käsi sydämellä voin sanoa, että en vielä tähän päivään mennessä ole kaivannut elämää ennen vauvaa. Päin vastoin oon miettinyt, että mitä mä oikein tein ajallani sillon ennen vauvaa :hilarious: Mä oon saanut elämääni niin paljon lisää vauvan tulon jälkeen, että en edes osaa ajatella, mistä oisin joutunut luopumaan.

Mä en ole koskaan ollut kotihiiri ja kun vauva oli kahden viikon ikäinen alettiin käydä ensin neuvolan järjestämissä vauvaryhmätapaamisissa ja pikkuhiljaa mukaan tuli äiti-vauvaharrastuksia. Meillä oli vauvan kanssa menoa lähes päivittäin. En halunnu olla vauvasta erossa, vaan ikävä oli kova, jos vaikka kävin vaan kampaajalla yksin. Tutustuin myös useisiin uusiin äitikavereihin.

Palasin töihin kun esikoinen täytti vuoden ja sekin toi elämään uutta virtaa :) Nyt päästään miehen kanssa menoihin ihan niin paljon, kun halutaa, mutta yleensä pari menoa viikossa on riittävästi. Tykätään molemmat viettää aikaa ja touhuta pojan kanssa.

Muutos on ollut iso, mutta pelkästään positiivinen :)
 
Tiedossa on toki suuri muutos, mutta en ajattele joutuvani luopumaan mistään :) Asioita joutuu vaan järjestelemään paremmin. Omat vanhempanikin ottivat minua vauvasta asti aina mukaan ulkomaanmatkoille. :happy: Oon todella monen ystäväni suusta kuullut, että aikovat tehdä lapsia vasta sitten kun ovat matkustelleet ja nähneet maailmaa. Vaikee vaan ymmärtää miksi lapsen tulo tarvitsisi muuttaa asiaa?Jos rakastaa matkustelua, niin lapsi vaan mukaan ja menoks:rolleyes:
 
Sofia90 hyvin kirjotettu :) Me ollaan miehen kanssa kovia matkustelemaan eikä vauhti ole juuri hidastunut vauvan tulon myötä. Reissut vaan ovat vähän erilaisia. Maaliskuussa mä lähden jo toista kertaa pikkumiehen ja mun vanhempien kanssa Kanarialle all inclusive lomalle. Ennen vauvaa en ollu koskaan käyny Kanarilla eikä ollu juurikaan kiinnostusta edes lähteä sinne, mutta kokemus oli niin positiivinen, että tällekin vuodelle piti varata matka. Ollaan myös oltu vauvan kanssa Kaliforniassa sukuloimassa jo kun vauva oli 3kk. Toinen reissu sinnekin on varattu kesäkuun alkuun. Saksassa on myös käyty vauvan kanssa. Ekana vuonna oli helppoa matkustella, mutta nyt täytyy sanoa, että jännittää vähän enemmän pitkät lennot tuon energiapallon kanssa :grin

Eli mun mielestä vauva ei missään nimessä ole este matkustelulle. Tavaraa on mukana moninkertaset määrät, mutta sekin on vain järjestelykysymys :happy:
 
Mä toivon myös, että pystyisi vielä (mahdollisen) lapsenkin kanssa tekemään jokseenkin samoja asioita kuin nytkin. Eniten huolettaa se, miten selviää, kun sellaisen täysin vastuuttoman yksin kotona olemisen määrä vähenee. Tarvitsen tosi paljon aikaa, jolloin voin olla ihan yksin, ilman miestä, ystäviä tai mitään ja sen ajan määrä vähenee varmasti.
 
Kyllä oman ajan vähyys oli iso muutos mulle ekan lapsen kohdalla. Ja vapauden yhtäkkiä katoaminen tavallaan. Mutta koskaan en ole ajatellut että vanha elämä olis ollu parempi. Mun elämää kun lapset täydensi kokonaisuutena paremmaksi. Mutta olen kyllä vähän eri ihminen kuin ennen lapsia. Esikoinen kun on kasvanut niin nykyään mun vanhat harrastukset alkaa olla koko ajan enemmän sellasia et niitä voi tehdä yhdessä. Lapset kasvaa niin nopeasti, että lopulta sitä vanhana "suree" enemmän lasten kasvamista ja sitä jos he vaikka muuttaa kauas opiskelemaan. Niin olen ajatellut että omaa aikaa mulla on sitten vanhana viimeistään yllin kyllin, varmaan sitä ennenkin :D ja sitä ennen voin lasten kanssa tehdä kaikkea kivaa♥ itsellä on kyllä menny niin että ekana aina aattelen lapsia. Et kun he voi hyvin niin mäkin oon onnellinen. Mua lapset ja ikä on muuttanut niin, että esim viihteellä käyminen ei enää kiinnosta. Esikoisen aikaan vielä vähän kiinnosti mutta nyt ei yhtään. Että niin ihmiset muuttuu vaikka en olisi arvannut :) niin ja just kaikki äiti-vauva kerhot on tosi kivoja, ne ainakin mulla on ollut hyviä ja jos ei yks kerho nappaa niin toista kokeilemaan :) ja mua on kerhoissa viehättäny se että voi jutella tuntemattomien kanssa mut ei ole pakko ystävystyä :)
 
Muokattu viimeksi:
Nuo äiti-vauva kerhot kuulostaa hyville! Siinä saa uusia harrastuksia yhdessä lapsen kanssa ja sekin on tavallaan sitä omaa aikaa :cat: mitähän kaikkia äiti-vauva kerhoja tms onkaan? Ja minkä ikäisen vauvan kanssa voisi lähteä jo mukaan? :-):dummy1:
 
Kerhoissa on ollut pariviikkoisia vauvoja mukana. Ihan heti voi lähteä, kun itse haluaa. :) Moni lähtee kerhoilemaan perhekerhoihin, kun vauva on noin 6-10kk ja ympäröivä maailma jo kiinnostaa kovasti. Monella paikkakunnalla on vauvakahviloita, jotka on tarkoitettu yleensä alle 1v ikäisille. Kunnan, seurakunnan ja esim MLL:n nettisivuilta löytyy yleensä oman alueen kerhot. Meillä perhekerhot ovat olleet iso henkireikä ja kaksosten kanssa käydäänkin monta kertaa viikossa. :)
 
Itse en myöskään koe "luopuvani" mistään. Okei hetken aikaa en voi juoda alkoholia (ennen raskauttakin harvoin käytössä) ja jättämään joitain asioita syömättä, big deal? Not. Jos jaksaa niin liikkuu sen minkä pystyy, ei haittaa vaikka ei hetkeen pystyisi ihan samalla intensiviteetillä tekemään kuin aiemmin :wacky:

Sofia90 sanoi:
Oon todella monen ystäväni suusta kuullut, että aikovat tehdä lapsia vasta sitten kun ovat matkustelleet ja nähneet maailmaa. Vaikee vaan ymmärtää miksi lapsen tulo tarvitsisi muuttaa asiaa?Jos rakastaa matkustelua, niin lapsi vaan mukaan ja menoks:rolleyes:
Click to expand...

Itse olen ollut pieni kun perheeni on matkustellut paljon ja se harmittaa, että kun on ollut niin pieni, niin ei muista matkoista enää mitään! :joyful: Ja onhan se aikamoista vahtimista, missä pieni viuhtoo, varsinkin jos se on enempi äidin asia vahtia toisen perään.. :rolleyes:

Juuri ulkomaan matkalta tulleena ja kiljuvaa vauvaa lentokoneessa seitsemän tuntia kuunnelleena, en pitäisi ihan autuaana matkustaa todella pienen kanssa. Ja tähän voi lisätä vielä sen, että mikään ei ole kivempaa kuin lentokoneessa istumiseen kyllästynyt lapsi joka potkii tuolisi selkänojaa..:mad:

:hilarious:
 
Lenu sanoi:
Mä toivon myös, että pystyisi vielä (mahdollisen) lapsenkin kanssa tekemään jokseenkin samoja asioita kuin nytkin. Eniten huolettaa se, miten selviää, kun sellaisen täysin vastuuttoman yksin kotona olemisen määrä vähenee. Tarvitsen tosi paljon aikaa, jolloin voin olla ihan yksin, ilman miestä, ystäviä tai mitään ja sen ajan määrä vähenee varmasti.
Click to expand...

Minulla sama tuntemus kuin sinulla, Lenu. Viihdyn olla yksin, suorastaan nautin välillä. Toisaalta ollaan jo puolison kanssa sovittu, että molemmat saa omaa aikaa sekä aikaa omiin harrastuksiin. Olen varma, että mummotkin auttaa hoitoasioissa mielellään :angelic: Joten en niin pelkää ajatusta.
 
Kyllä sitä jonkun verran joutuu luopumaan siitä omasta ajasta. Tämän huomasi myös siinä kun kaks ensimmäistä oli jo isompia kun sitten tuli kolmas. Eipä sitä ole enää päässytkään salille ja muihin omiin menoihin, mihin toisaalta ehti taas tottua. Miehen kanssa ollaan saatu käydä kaksin viettämässä aikaa viimeksi joskus ennen pojan syntymää, eli jotain reilu 1,5v sitten. Vauvan luotakaan lähteminen ei ole välttämättä aina niin yksinkertaista, jos se tissi vaan kelpaa.
Toisaalta tuntuu että mulle tulee jonkun verran enemmän omaa aikaa kun jään äitiyslomalle. Tällä hetkellä molemmat teemme vuorotyötä ja yritämme työt järjestää niin että ainakaan illat ja viikonloput ei osuisi päällekkäin. Lapsille kiva, mutta siitä arjen pyörityksestä ei pääsekään ns. pakoon vaikka sinne salille tai lenkille.
Me kuitenkin eletään tätä aikaa mitä ollaan haluttu. Ennen kolmatta ehdittiin jo kaksin istua hiljaisessa kodissa pyöritellen peukaloita kun lapset oli kavereilla. Kyllä meillä joskus taas on liikaa aikaa ja hiljaista. Tai jos meillä sitten on jo lapsenlapsia. Luulen, että jos niitä joskus saa niin mielellään hoidetaan. Huomattu kuinka kiva se apu olisi.
 
Niin on, pitäisi luottaa siihen kumppaniin ja antaa arvoa sillekin, että kyllä se mieskin pärjää lasten kanssa varmasti, vaikka en olisi siinä vieressä kyttämässä! :D Kyllä se osaa kotitoitäkin tehdä, omalla tavallaan ja omalla tyylillään, ei ne minun tyylit ja tavat oli niitä oikeita välttämättä vaikka siltä monesti tuntuu! :D
 
Mä en myöskään koe että olisin varsinaisesti luopumassa mistään, koska koen että raskaus ja perheellistyminen tuo mulle niin paljon asioita joita oon kokenut eläväni ilman. Mutta jos lähtee pinnallisemmin pohtimaan, niin joo kyllä mua vähän riepoo esim. yrttihaudukkeista ja inkivääristä luopuminen :D Ja cokiksen määrän rajoittaminen.

Mä en juurikaan tarvitse yksinoloaikaa, mä pystyn keskittymäänkin vaikka kotona on melua enkä häiriinny mikäli en "saa" olla yksin pitkiin aikoihin. Yksinolo toisaalta ei myöskään mua haittaa, käytän sen ajan hyödykseni aina jotenkin. Teen siis töitä kotona, opiskelujen ohella ja oon tottunut siihen, että aina ei vaan voi tehdä hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä. Lataudun mieheni kainalossa ja yhteyden kokemuksesta hänen kanssaan, vaikka enemmän intro- kuin ekstrovertti olenkin. Tai ehkä en oo kumpaakaan vaan ambivertti. Toisin kuin muut ihmiset, hän ei vie multa energiaa vaan päinvastoin lataa sitä muhun. Ja uskon, että tämä tulee koskemaan myös meidän lapsia. Nytkin jo mulle tärkeät ja läheiset lapset kuten kummilapset eivät musta "ime" energiaa. Eivät he niinkään mua rasita joten en usko että omatkaan lapset tulee liikoja mua rasittamaan (ja kyllä, olen viettänyt pitkiäkin aikoja lähipiirin lasten hoitajana). Oma perhe on kuitenkin se, mitä mä haluan ja josta mä koen saavani voimaa. Energiasyöppöjä mulle sen sijaan ovat ei-niin-läheiset ihmiset.

Mulla on myös sellanen mies, joka minunlaillani haluaa ja vaatii tasa-arvoista vanhemmuutta. Meillä tullaan jakamaan niin paljon puoliksi kuin vain mahdollista on. Vanhempainvapaista lähtien. Enkä koe, että se olis multa luopumista, koska onhan tää projekti meille yhteinen. Toisaalta sitä kautta en joudu kovin pitkäksi aikaa luopumaan opiskeluistani, kun vanhempainvapaan jakaminen mahdollistaa opiskeluiden jatkumisen suunnilleen koko ajan.

Eniten me pelätään että lapsella ei olekaan kaikki hyvin, että joutuu luopumaan tästä lapsesta.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top