Luonteiden isot erot ihmissuhteissa uhka vai mahdollisuus?

[Bella Swan]

Kaikki ovat omia yksilöitään, mutta esim. temperamentti voi olla vaikka äidillä ja tyttärellä molemmilla vahva. Miten olette kokeneet, onko vaikeaa kun ei ollakaan samanlaisia muiden kanssa?

Veljeä ei voi valita (eikä lapsiaan), mutta olen itse kokenut että parhaiten viihdyn itseäni rauhallisempien ihmisten kanssa. Olen itse se luokan pelle, aina äänessä ja hauskuuttamassa, sosiaalinen. Parhaat ystävät ovat sitten ihan vastakohtia. Seurustelukumppanit ovat myös olleet täysin sellaisia, joita ei kuulema ikinä uskoisi minun kumppaniksi.
Tyttären kanssa huomaan, että on paljon samaa kuin minussa. Se on välillä haastavaa, kun ollaan niin tulisia molemmat. Mutta sitten taas osaan samaistua häneen ja se auttaa.

 

[Pilkki24]

Ainakin parisuhteessa on minusta mukavaa, jos toinen on aika erilainen, mutta omaa kuitenkin samanlaiset arvot. Arki rullaa soljuvammin, kun molemmilla on omat vahvuutensa ja molemmat täydentävät toisiaan.

Kavereissa siedän enemmän variaatiota, koska vietän kavereiden kanssa vähemmän aikaa. Ärsyttävät piirteet ärsyttävät vähemmän, kun niiden kanssa ei tarvitse olla kosketuksissa jatkuvasti.

Minä tuun hyvin erilaisten ihmisten kanssa toimeen ja ainoa mitä oikeastaan muilta odotan on hyväsydämisyys. Katkerat ja ilkeät ihmiset poistan elinpiiristäni olivat he sitten sukulaisia tai ystäviä.

Olen kuitenkin huomannut, että todella hiljaisten ja rauhallisten parissa otan sen vetovastuun juttelusta ja sitten taas todella puheliaiden ja vilkkaiden kanssa mie olen rauhallisempi ja hiljaisempi. Eli kai minä sopeudun vallitsevaan tilanteeseen. Lähtökohtaisesti olen kuitenkin itse yleensä puheliasta tyyppiä.

 

[Ginger]

Kumppanini täytyy ehdottomasti olla minua rauhallisempi ja enemmän jalat maassa. Myös hieman sellainen, että varovasti voi välillä tökätä eteenpäin jos jään jumittamaan ja kauhistelemaan jotain sekä vastaavasti hiukan pidättelee, kun olen pää edellä jossain. Olen hyvin ääripääihminen, niin kumppanin pitäisi olla tasaisempaa sorttia, onneksi niin onkin :D
Huumorintajun ja arvojen on silti kohdattava! En kestäisi, jos kumppanini olisi kaikessa samanlainen kuin minä.

Ystävissäni on hyvin erilaisia ihmisiä. Niin miehiä kuin naisiakin, hyvin samankaltaisia kuin minä tai sitten hyvin erilaisia. Muutama asia on, joita en oikein ihmisissä siedä, esim. hyvin erilaiset arvot kuin itsellä, niin sellaiset henkilöt kyllä tipahtavat aika äkkiä pois. Parhaimmat ystäväni ovat useimmiten olleet miehiä (huumori yleensä osuu paremmin yksiin), mutta tällä hetkellä minulla on yksi läheinen naispuolinenkin ystävä.

Sama kuin Pilkillä, olen kanssa se kameleontti joka on höpötin kun on hiljaisempia ihmisiä ja kovin höpöttäväisten kanssa yleensä hiljaisempi. Pääosin kuitenkin olen sellainen joka papattaa melkein aiheesta kuin aiheesta. Joskus suodatin on turhan löysällä ja saan tuomitsevia katseita huumorintajustani tai siitä, että puhun muiden mielestä epäsoveliaita asioita.

Vanhemman isosisareni kanssa ollaan aika erilaisia. Nuoremman isosiskon kanssa yhtäläisyyksiä on enemmän, mutta ei olla silti kovin samanlaisia. Isäni ja äitini kanssa koen olevani kovin erilainen. Äidissä ja minussa saattaa olla jotain samaa näin, kun on itselle tullut ikää lisää, käääk... Lapsistani esikoinen on hyvin samanlainen luonteeltaan kuin minäkin, se on välillä vaikeaa! Nuoremmallakin on samoja piirteitä, tosin hän on hieman enemmän isänsä kaltainen.