Lokakuu syntymäkuukautena

Ihan jees :smiling-eyes: Vielä ei ole paukkupakkasia, joten pääsee ulkoilemaan vauvan kanssa hänen ollessa pieni. Lämmintä vaatetta pitää ostaa pienelle :red-heart:
Syyskuu on ihana kuukausi aloittaa äitiysloma. On vielä hyvät ulkoiluilmat, ei tarvitse pelätä liukastuuko ison vatsan kanssa jäällä :thumbs-up: Eikä ole tukalan kuuma.
 
No ainakin se että perhevapaauudistus ehtii tulla voimaan! :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes::thumbs-up:
Mutta noin muuten ajatellen pikkuvauva-aika sattuu vuoden pimeimmälle ajalle, saattaa olla hyväkin asia, saa pesiä rauhassa. Eri tyyppiset varusteet tosiaan tarvitaan verrattuna keväällä syntyneelle esikoiselle.
 
Mulla esikoinen syntyi lokakuun lopussa.
Oli ihanaa vauva aikaa ja joulunakin saa syödä teoriassa jo mitä itse haluaa
Voi pesiä mukavasti pimeän ajan ja nauttia valoisista päivistä vauvan kanssa. Talvella mammalomailu oman kokemuksen perusteella oli kyllä ihan parasta! En tietty tiedä muusta.
 
Oon itse aina toivonut että vauva syntyisi alkuvuodesta, mutta lokakuu itsessään on kyllä ihanaa aikaa. Kiva tosiaan kun ei ole kunnon pakkaset vielä silloin!
 
Tämä tulee olemaan itselle uutta kun meillä on kaksi kesän lasta ja yksi kevään.

Kivaa ainakin se, ettei tarvi helteellä olla ison mahan kanssa. Ja se, että jouluna on sitten vauva kotona ❤️
 
Lokakuu on hyvä kun ei ole kovia pakkasia vielä eikä myöskään tarvitse pahimmilla helteillä olla viimeisillään.
 
Ihanaa, tällä kertaa ei isoa mahaa kesähelteillä, kuten esikoisen kanssa (joka syntyi elokuussa)! Samat vanhat raskausajan vaatteetkin voi kaivaa kaapin perältä käyttöön, kun ei luultavasti tarvitse mitään toppavirityksiä miettiä tällekään raskausmahalle.
 
Ei ole kokemusta loppuvuoden lapsista. jotenkin tykkäsin esikoisen kanssa keväästä ja tulevasta kesästä. Pukeminen oli helpompaa, samoin liikkuminen. Oli valoisaa ja jotenkin ihanaa kevätaikaa vauvan kanssa. Nyt siis vähän jännittää että miten sitten talvi ja pimeys vaikuttaa. Että mökittäytyykö sitä kotiin vaan. Toki nyt muutenkin jo Koronan vuoksi niin mökkiolo että eipähän tuo varmaan kovasti tähän muutosta tuo :D

syksy kyllä muuten on ihanaa aikaa! toki syksyllä alkaa aina kaikki flunssat ja vatsataudit että niitä vähän ehkä jo jännittelen sit kun on pieni vauva.
 
Olin toivonut että voisin jäädä äitiyslomalle suoraan kesälomalta, mutta ei tääkään huono ole. Ehkä ihan hyväkin niin, ettei kesähelteillä maha olisi vielä niin suuri :smiling-eyes:
 
Varmaan tulee tuskainen kesä vaikkei maha olisikaan vielä niin iso. No, mutta ihan kivasti jakautuu synttärit vuodelle. Esikoinen on syntynyt huhtikuussa, kuopus ja minä kesäkuussa, mies syyskuussa ja sit tämä kolmas tulis lokakuussa. :Hugging Face:
 
Itse en tunne ketään lokakuussa syntynyttä, joten sen suhteen jännittää, että millaisia vaaka-ihmiset on, onks teistä kukaan vaaka? :tears: Itse olen kauris ja mies neitsyt, ollaan kumpikin tyypillisiä omien horoskooppiemme edustajia. Vaakaihmisistä ei ole yhtään mitään kokemusta. Joo, uskon semisti horoskooppeihin, joten hieman kiinnostaa, että miltä tuleva perhe-elämä näyttää horoskooppien puolesta. :rolling:

Vuodenajan suhteen lokakuussa alkaa viimeistään yleensä talon lämmitys. Olen pitänyt pihalla sijaitsevan puusaunan ja puulämmitteisen talon lämmityksen omana pikkupuuhanani, mutta saattaa olla, että nyt ei siitä täysin yksin selviä. Kesäisin olen tehnyt aina umpihulluna töitä (ovat hyvin fyysisiä), mutta nyt voi olla, että pakko höllätä tahtia. Varsinkin, jos tulee +33'C kelejä taas. Kauheata ois, jos joutuisikin vuodelepoon, eikä pääsisi tekemään mitään.
 
Mun mies on vaaka, ja viettää synttäreitään vauvelin lasketun ajan tienoilla, joten jännitetään osuuko sama syntymäpäivä :rolling: Miehestä voin ainakin allekirjoittaa ne luonnekuvaukset, että on rauhallinen ja tasapainoinen tapaus. Näyttää kyllä tunteensa, mutta siinä kestää oma aikansa. Tulee kaikkien kanssa toimeen, huomioi muut ihmiset :smiling-eyes:
 
Kuulostaa hyvälle näin maamerkkien silmin! :rolling:
 
Meillä molemmat tytöt on syntynyt tammikuun alussa melkeen peräkkäisinä päivinä, niin olis ainakin vähän vaihtelua. :rolling: Lokakuu on kiva kuukausi, ei vielä liian kylmä ja joulu tulossa jne. :smiling face with heart-eyes:
 
Just tänään ajattelin että ihanaa kun ei tarvii viimeisillään raskaana työnnellä esikoista räntäsateessa :folded::tears:
 
Lokakuussa syksy ei ehkä enää ole kauneimmillaan, mutta onneksi pääsee silti heti ulkoilemaan vauvan kanssa. Illat tummenee ja on mukava takkatulen ääressä pesiä
 
Lokakuu syntymäkuukautena on ihan hyvä. Pimein vuodenaika menee vauvan kanssa mukavasti kotoillessa ja pieni ihminen varmasti piristäisi pimeitä vuodenaikaa :red-heart:
 
Itsekin ihan positiivisella mielellä lokakuusta, vaikka ehdottomasti olenkin itse kevään ja kesän lapsi. Lokakuussa syntyvä lapsi tuo kuitenkin varmasti paljon iloa pimeän syksyn keskelle <3
 
Takaisin
Top