Lisääntyminen ja mahdollisesti periytyvä sairaus

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vargynja

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Mieheltäni löydettiin keväällä syöpä. Syöpiäkin on montaa eri tyyppiä perinnöllisyyden suhteen ja alttius tähän syöpään saattaa olla perinnöllistä. Geenitutkimus on vielä kesken eli ei tiedetä vielä mitään varmaa. Jos kyseessä on perinnöllinen alttius, se periytyisi käsittääkseni 50% todennäköisyydellä (kromosomiparista toinen on "terve" ja toinen "sairas" ja lapsi saa kummaltakin vanhemmalta toisen). Tämä mahdollinen perinnöllisyys sitten mietityttää lapsihaaveiden suhteen.

Vauvakuume olisi hirmuinen, mutta tuntuu vähän pahalta tehdä tietoisesti maailmaan lapsi joka saattaa joutua kärsimään jonain päivänä saman mitä mies käy nyt läpi. Ainakin suuremmalla todennäköisyydellä kuin ihminen jolla on "puhtaat" geenit (tai ehkä pitäisi sanoa että ihminen, jonka vanhemmilla on "puhtaat" geenit). En halua nähdä lapseni kärsivän ja toisaalta kanssa tuntuu itsekkäältä jos lapsi joutuu kärsimään koska minä halusin hänet maailmaan tuoda.

Toisaalta tuo näyttää tuolla tavalla kirjoitettuna aika järjettömältä. Tuskin kukaan haluaa ettei olisi syntynytkään jos sairastuu syöpään. Mies on sitä mieltä että ajattelen asiaa liikaa, kun ei kuitenkaan voi ikinä tietää mitä tapahtuu. Lapsi voi olla täysin terve ja geeneiltään terveelle ihmiselle voi tapahtua mitä hyvänsä. Ja syövät yleistyy joka tapauksessa niin että kohta suurin osa ihmisistä varmaan sairastaa syövän tehdään me sitten mitä hyvänsä. Ja sitten on se tyhjä syli ja ajatus siitä että poikamme jäisi ainokaiseksemme tuntuu todella surulliselta.

Millaisia ajatuksia tällaiset perinnölliset sairaudet muissa herättää? Pitäisikö jättää lisääntyminen terveemmille vai olenko pöhkö kun ajattelen tällaisia?
 
Tieto lisää tuskaa - pätee ainakin tuossa asiassa varsin hyvin! Eihän noita tarvitse miettiä/tuu mietittyä jos ei osu kohdalle.
Sanoisin kuitenkin että geenitaakkamme meillä kaikilla on kannettavana, se että sille negatiiviselle voidaan antaa syövän nimi, tekee toki asiasta asteen rankemman käsitellä.
Mutta tavallaanhan samaa pohdintaa suorittaa monessa muussakin, itse esimerkiksi siinä, onko oikeutettua tehdä näin monta lasta näillä ihan "normigeeneillä". Täytyykö kaikesta hakea supersuorittajia jo ennen elämän alkua? Siis täytyisikö vaan erityisten ominaisuuksien sallia ihmiskunnassa lisääntyä? Näin puettuna se omasta mielestä vastaa kysymykseesi jo aika hyvin?

Onhan se ihmiskunnan variaatio, kaikkine vikoineen ja erikoisuuksineen, aika olennainen juttu asioiden kehityksen ja inhimillisyyden kannalta.
Elämää ei tosiaan voi tietää tätä päivää pidemmälle, huomenna voi edessä olla ihan eri haasteet kun tänään.
Voimaa teille näiden perimmäisten asioiden pohdintaan!
 
Kiitos lambi vastauksesta. :) Tottahan tuo on, että kaikilla on geeneissä jotain mitä voi pitää epätoivottuna eikä ole mieltä että vain "valioyksilöt" saisi lisääntyä.
 
Täällä taas yksin haavaisen paksusuolentulehduksen kanssa taisteleva ja esikoinen suunnitteilla. Itsekkään en vielä aivan sinut ole sairauteni kanssa ja olen kuullut et vois olla periytyvää. Pelko siis, jos lapsi saa kyseisen sairauden ja pilaanko sen elämän sillä? [emoji51][emoji31] itsestäni tuntui kun kaks vuotta sitten diagnoosin sain, että elämäni on täysin pilalla, mutta selviydytty on toistaiseksi ainakin. kiitollinen saan olla kuinka "helpolla" itse selvinnyt kun lukee muiden tarinoita, mutta pahenemisvaiheen tullessa tuntuu, että kyllä se elämä taas potkii päähän ja pahemman kerran. Olen suvussani ainut, joten ei ainakaan itselle tullut perintönä. [emoji28] Entä jos lapselleni periytyy sama sairaus, mutta paljon pahempana? Syyttääkö hän minua siitä vanhempana?
 
Muistan ikuisesti erään kommentin useampi vuosi sitten, kun tuli puheeksi tulevaisuus perheestä. Kerroin etten ikinä halua lapsia, koska pelko on suuri että sairaus perityy. Hän sanoi, että todella surullista kun ajattelet noin. Sairaus voi olla geeneissä muttei välttämättä koskaan puhkea/sairastu, millä sanalla sitä nyt kutsutaankaan.
Edelleen välillä huoli ja pelko iskee. Joskus myös miehellä. Todella harvoin.

Meillä äidin isän puolen ihmisistä jokainen joka on jo kuollut, on kuollut syöpään... ja itse asiassa mummultakin (isän puolelta, periytyvä) on leikattu. Tämä.ei niinkään pelota. Anoppini (kiihko uskovainen) kommentti mieheni pelkoon pojan hukkumisesta (eräällä leirillä kun oppinut juuri uimaan, että katso ettei huku), sillehän ei sitten voi sitten mitään. Aika osuvasti sanottu (vaikken muuten hänen ajatus maailmastaan pidäkään). Ilman periytyviä sairauksia voi sattua mitä vaan tai voi sairastua vakavasti.

Lyhyesti olisin voinut oman näkemyksen asiaan kirjoittaa ettei ole itsekästä toivoa ja saada lasta vaikka on mahdollisuus lapsella saada periytyvä sairaus. Asiaa ei ole helppo hyväksyä vaikka mitä muut sanoisivat. Se on ensin sisäistettävä itse ns.ottaako riskin vai ei. En osaa ilmaista itseäni kauhean järkevästi, mutta ehkäpä pointin tästä irti saa.
 
Tsemppiä Kertsi! Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat. Ajatus siitä että oma pikkukullan nuppu joutuu kärsimään oman valinnan vuoksi, tuntuu kurjalta. En tietenkään varmasti voi tietää, mutta en usko lapsen syyttävän sinua vanhempana. Voimia vaikean asian äärellä ja sairauden kanssa. Toivottavasti se pysyy aisoissa.

Kiitos vastauksesta åke. Eiköhän viestistäsi pointti löydy. :) Mielenkiintoinen ajatus että tällaiset ajatukset on surullisia. Antaa ainakin uutta näkökulmaa. Ja tottahan tuo on, ettei sairaus välttämättä ikinä puhkea vaikka geeni siihen olisi. Jotenkin kuulostaa tosi karulta sanoa että sille ei sitten voi mitään, jos poika hukkuu. Toisaalta totta sekin on, mutta... En taida taas osata pukea ajatuksiani sanoiksi enkä varmaan ihan ymmärrä anoppiasi. :D Mutta ainakin muistutettiin taas siitä että mitä vaan voi tapahtua on sitten geenit millaiset hyvänsä.

Luulen että mun pitää sulatella asiaa vielä. Onhan se verrattain uusi. Mutta enköhän vielä vauvan yritä saada on geenit sitten mitä hyvänsä.
 
Itselläni on periytyvä sairaus ja lapseni tulevat olemaan tämän sairauden geenivirheen kantajia, mutta sairastuvat vaan, mikäli miehelläkin on sama geenivirhe ja saavat häneltäkin sen. Eli siis lapsien kohdalla riski on kuitenkin hyvin pieni. Odotan nyt toista lastani.

Kävin viime raskaudessa geenitutkimuksessa, jossa geenimutaationi selvitettiin ja kävin asiasta keskustelemassa. Minulle kerrottiin, että keskimäärin terve ihminen kantaa n. 30 geenivirhettä, joten ei sitä koskaan oikeasti voi tietää, mitä sairauksia lapsille voi tulla :) Ja vaikka niitä geenimutaatioita olisikin, ei se tarkoita, että mikään sairaus silti puhkeaisi. Itsenikin kohdalla on melkein todennäköisempää, että lapseni saa jonkin muun sairauden, kuin sen, mitä itse sairastan.
 
jnnajsminella on pointti. Aiemmin puhutuista "valoyksilöistä", että pitäisikö vain heidän antaa lisääntyä. Jos he ovat päälle päin huipputerveitä eikä suvussakaan ole päälle päin mitään niin kertooko se että heillä ei ole mitään riskigeenejä? Ei kerro.
Muutama vuosi sitten äitini sai kuulla kantavansa verisyövälle altistavaa geeniä kun oli toisen diagnosoimattoman vaivan takia tarkemmissa tutkimuksissa. Meillä lapsilla on ilmeisesti oikeus käydä verikokeissa ottamassa selvää löytyykö meiltä sitä (en ole käynyt, mitä minä sillä tiedolla teen että onko mulla sitä vai ei? Jos on niin murehtisin vaan turhaan kenties? ) . Tarvitaanko isän puolelta myös se geeni että "saa" verisyövän, vai tuleeko sitä välttämättä silloinkaan.. Joskus tarvitsee vain toiselta vanhemmalta geenivirheen ja lapsikin sairastuu , mutta silloin geenivirheen omaava vanhempikin on sairas. Geenit ja periytyvyys on ihan älyttömän kiehtovia asioita! Vargynja, en tuomitsisi teitä jättämään lapsen tekoa. Elämä on yhtä arpapeliä, oli geenit suunnilleen minkälaiset tahansa vain! :)
 
Takaisin
Top