Liikunta ja kuulumiset

käyttäjä53me

Silmät suurina ihmettelijä
Eli yksin kertaisesti, miten tällä hetkellä menee? liikkuuko vauva, millä viikolla, onko arvot olleet koholla? Miten hoidat liikunnan?

Ei paljoa vauva liiku enää, alussa tuntui enemmän. Kai tilaa tullut enemmän liikkua. Välillä oikein mietin onko sielä ketään enää.
Arvot olleet kokoajan ok. Liitoskipuja vähän mutta kun kävelee auttaa. Välillä outo ja kömpelö olo, kävely välillä outo kun ei tiedä miten pitää ryhti suorassa, maha vetää eteen. Vessassa saa välillä ravata.

Iltaisin teen omaa sarjaani, en joka ilta. Siinä reenaan selkää, rintakehää, koko jalkoja, takapuolta ja käsiä. Sen lisäksi kävelen paljon ja joogaan aina kun jaksan tai venyttelen viikottain.

Huomasi kyllä, että jos ei jonain iltana vähän venyttele tms, menee jäykäksi ja kömpelömmäksi.
 

Vauva liikkuu kovasti päivitäin ja arvot ovat olleet hyvät.

Täytyy sanoa et liikunta on kyllä jäänyt tänä hyvin vähiin. syksyllä kävin muutaman kerran zumbassa ja kävelyllä silloin tällöin ja siinä se. Onneksi kesällä kuntoilin oikein urakalla kun tiputin painoa eli kyllä jonkinlaista pohjakuntoa on. Tänään oon menossa pitkästä aikaa kuntosalille (ekaa kertaa raskaaksi tulemisen jälkeen). Suunnitelmissa on kevyt treeni, lähinnä crosstraineria, juoksumattoa (kävellen) ja kuntopyörää. Mulla on toisessa olkapäässä jänteen ja luun välinen tila liian kapea ja se ärsyytyy esim. painotreeneistä. En ole siksi uskaltanut raskauden aikana käsipainoihin koskea koska tulehdus ei mene ohi kuin kortisonipiikeillä ja kovilla kipulääkkeillä

Ajattelin kevään jatkaa tuota kevyttä kuntosalitreenia niin kauan kuin voin. Varsinkin näin liukkailla keleillä kävelen mieluummin juoksumatolla.
 
Minä liikun, vauva ei :D

Elikkä siis tarkennettuna, etten mitään liikkeitä ole vielä tuntenut (tunnistanut). Arvoista en tiedä, kun ei ole kuin ekalla neuvolakäynnillä otettu verikoe, silloin kaikki okei.

Salilla oon pyrkinyt kolme-neljä kertaa viikossa käymään, treeniä olen kyllä huomattavasti keventänyt. Tuo liikkuminen on itselle niin tärkeä juttu, että toivon pystyväni mahdollisimman pitkään normaalisti salilla käymään. Oli aivan tuskaa pitää huonon olon takia taukoa, nyt onneksi pahoinvointi alkaa olla vähissä!

Tekisi mieli jotain uutta jooga-tyyppistä rauhallisempaa juttua kokeilla, mutten oikein tiedä että mitä. Ois kiva kaveri saada mukaan tunneille, oon niin huono yksin lähtemään uusiin juttuihin mukaan :)
 
Viikon sisällä olen alkanut tuntea vauvan liikkeet. Illalla, kun makaan selälläni ja laitan käden vatsalle, niin yleensä hetken odottelun jälkeen tunnen hentoja liikkeitä. Mitään kuplintaa en kyllä ole huomannut - tai osannut tunnistaa...

Ulkoilu (lenkkeily, hiihto, pyöräily kesäisin) on aina ollut mieluista liikuntaa ja raskauden aikana se on tuntunut entistä tärkeämmältä. Olenkin kävellyt noin 5 km työmatkan kotiin lähes päivittäin. Hiihtääkin on tänä talvena voinut, mutta nyt olen tullut hieman araksi noiden alamäkien suhteen. Toivottavasti pian pääsee jäälle sivakoimaan auringonpaisteessa.

Muutenkin on ollut ihanaa, kun väsymys on alkanut helpottaa ja viimepäivinä on ollut oikein energinen olo. Toinen ultra on vasta helmikuun puolivälissä, ja sitä jo kovasti odotellaan. Toivottavasti kaikki on siinä vaiheessa edelleen hyvin.
 
Heippa!
Kiva kuulla, että olette voineet hyvin. Minäkin oon yrittänyt liikkua entiseen tapaan, mutta tietenkin rauhallisemmin. Kävelyä, hiihtoa ja syystalveen asti pyöräilin töihin. Työhöni kuuluu myös liikunnan opetus, joten senkin puolesta tulee liikuttua säännöllisesti. Nyt olen suunnitellut aloittavani uinnin ja minuakin kiinnostaisi syvävenyttely tms.

Arvot ovat olleet hyvät, hemoglobiini  mm. viime viikolla 145 .Verenpaineen tosin mittaan kotona, kun sillä on tapana nousta huimasti valkotakkisten seurassa, joten sovittiin neuvolan tädin kanssa, että mittaan sen aina kotona. :) Ensi viikolla on rakenneultra, joten sitä innolla odottaen, sillä hentoja liikkeitä tunnen hyvin harvakseltaan. Maha on tosin alkanut kasvaa hurjaa vauhtia.

Jos Tapiolan suunnalla on innokkaita liikkujia, niin mielelläni ottaisin seuraa kävelylenkille tai uimahallille.

Mansikkainen
 
Hello!
Täälä liikutaan vielä kuten normaalisti, ratsastan lähes päivittäin ja käyn zumbassa kerran viikossa. Pitää olla kyllä onnellinen ettei oo  mitään vaivoja ja pystyy vielä harrastamaan :) Oon niin tekeväinen ihminen että ahdistaa ajatus siitä ajasta kun ei fysiikka anna enään periksi..ja täytyy rauhottaa meno :/
Rautaa sain viimeksi neuvolasta. Nyt tiistaina rakenneultra, jota on kyl ootettu!
 
Moikka!

Täällä samoilla linjoilla mennään. Liikkua olen onnekseni saanut täysin normaalisti, ehkä olen jopa hieman liikkunut enemmän syksyyn verrattuna. Spinning, hiihto (eilenkin 30km!), kuntosali jne. Kuntosalilla käyn kerran viikossa tai kahdessa treenaamassa personal trainerin kanssa, antaa aika kivasti potkua treeniin, ja saa hyviä vinkkejä sopivista liikkeistä, suosittelen! Kauhulla odotan sitä päivää, kun ei enää pysty kiivetä spinningpyörän selkään, tai hiihtovaatteet ei mahdu päälle :D 

Tsemppiä kaikille :)
 
Viime päivinä olen huomannut liikkuessani, että nyt pitää harrastaa sellaisia lajeja, joissa pääsee nopeasti vessaan. Hiihto- tai sauvakävelylenkki ei saa siis venyä liian pitkäksi, kun tuntuu, että koko ajan saa juosta vessassa. Tämä on raivostuttavaa!

Aloitin uinnin viime viikolla ja se tuntuu hyvältä. Parasta liikkua paljon, sillä ruokahalu on kasvanut tosi paljon viime viikkojen aikana.

Onko teillä samoja havaintoja?

 
Mansikkainen, ihan sama juttu täällä! Hiihtolenkillä olen joutunut pari kertaa tukalaan tilanteeseen, kun vessahätä on yllättänyt kesken kaiken :( Pakko vaan oppia suunnittelemaan vessapaikat etukäteen. Käytännössä olen ajatellut hiihdellä jatkossa vain Oittaalla, jossa on hyvät ladut ja kahvila avoinna :)

Toinen ylläri tuli koettua tällä viikolla, kun hankittiin verenpainemittari. Viime neuvolassa, joka oli jo joulukuussa, verenpaine oli ihan normaalilukemissa. Mutta hupskeikkaa - nyt verenpaine on laskenut ihan älyttömän alas, lukemat olleet tällä viikolla noin 95/60! Tämä on ilmeisesti ihan normaalia, en vain tiennyt tätä aiemmin. Onneksi ei ole huippannut tai muutenkaan ollut sen kummempi olo. Ja kai se on parempi, että lukemat on alhaalla kuin liian korkealla. Seuraavaan neuvolaan vielä pari viikkoa, kiva saada sitten lisää tietoa tästäkin asiasta...
 
Millie!

Minäkin olen käynyt Oittaalla hiihtelemässä. Haluaisitko lähteä joku ilta yhdessä lenkille? Voit laittaa vaikka yksityisviestin, jos kiinnostuit!

Mansikkainen
 
Mä olen itse yrittänyt zumbailla ja lenkkeillä, mutta nyt alkaa käymään epämukavaksi pomppia tai juosta. Kaikenlaiset tärähdykset painavat virtsarakkoa ja tuntuu, että pissaan housuuni, jos hytkyn, pompin tmv. :-D

Parin päivän päästä neuvola, ajattelin kysyä neuvoa...
 
Täällä vauva liikkuu 24/7 ja minä yhä vähenevissä määrin supistelujen ja jo viikosta 10 alkaneitten liitoskipujen takia. On hyviä päiviä liitoskipujen suhteen ja sitten niitä päiviä, että sattuu koko ajan ja jokaisessa asennossa emoticon
 
musulle paljon jaksamista liitoskipujen kanssa!! Täälläkin ne ovat tuttu riesa vuoden vaihteesta lähtien, mutta onneksi tuntuvat vain liikkuessa eli eivät paikaltaan istuessa/maatessa (paitsi rankimpien päivien jälkeen). Mitään keinoa en tiedä niiden lievittämiseen, mutta toivottavasti sympatia edes vähän lämmittää mieltä, musu!
 
Äni: KYLLÄ lämmittää emoticon !!!
Neuvolassa sanottiin ettei nämä välttämättä pahene, mutta lääkäri taas oli sitä mieltä, että loppuraskaudessa voidaaan ottaa kainalokepit avuksi..huoh! Katsotaan...
Minulla kivut tuntuvat istuessakin ja selällään makuukin on tuskaisaa. Arvaa vaan sattuiko maata tunti ultrassa selällään. Hyvä etten kontannut ulos huoneesta :(.
 
Ja kysyttäessä apuja kaikki ammattilaiset ovat sanoneet ettei tähän oikein auta mikään. Uimista suosittelivat, mutta itse en ole huomannut sen auttavan. Päinvastoin viimeeksi uinnin jälkeen olin kaksi päivää todella kipeänä.
 
Täällä myös kohtalotoveri liitoskipuineen. Ja näin toisessa raskaudessa ne on alkaneet vaan aiemmin ja kipeämpinä kuin eka kerralla :( Eipä näihin tunnu mitään helpotustakaan olevan, en ainakaan ite oo huomannu liikkumisella/liikkumattomuudella mitään eroa. Ainoa huomio minkä olen tehnyt on, että jos istuu kovalla alustalla, niin siitä liikkeellelähtö on yhtä tuskaa.
Vähän kyllä hirvittää, että käveleekö sitä loppuajasta niinkuin vanhat mummot rollaattorilla (kuten neuvolassa "peloteltiin") :) Ja vapuksi pitäis vielä lähtä lappiin. Huh huh!
 
Täälä kanssa liitoskipuja, ei ole herkkua, hyviä ja huonoja päiviä. Lepääminen auttaa, mutta ei tahtois antaa periksi.. Kyllä näitten kipujen kanssa pystyy vielä elämään, välillä irvistellen. Zumbailut olen jättänyt nyt väliin, hevosen selässä keikun vieläkin. Woimia teille kaikille kohtalotovereille!
 
"Mukava" kuulla ettei ole ainoa, joka näistä liitoskivuista kärsii! Juuri kun pääsin hehkuttamasta, että tuntuu "vain" liikkuessa, niin eikös tänään ole ensimmäinen päivä kun kipuilu tuntuu jo istuessakin. Istumatyö tuntuu vain pahentavan näitä oireita, auts..
musu: Mullekin on sanottu neuvolassa, että eipä näille oikein mitään voi. :( Itse olen huomannut, että sekä täysi lepo että liian rankka liikunta pahentaa oireita. Nyt vain yritän löytää sitä sopivaa tasapainoa, että lepäisi tarpeeksi mutta myös saisi liikuttua jonkin verran ettei aivan kävelykyky mene. Mulle myös neuvolan terkkari suositteli tukivyötä, ja sitä olen käyttänyt. Ei se kyllä tippaakaan näihin liitoskipuihin auta, mutta muuten tukee vatsaa niin ainakin se painolasti vähän kevenee tuosta edestä.
Tsemppiä meille kaikille näihin oireisiin! Kyllä se kuulemma loppujen lopuksi tulee olemaan tämän arvioista. ;)
PS. Onko kukaan ollut vielä saikulla oireiden vuoksi? Mä olin yhden päivän, mutta silloinkin oli vähän syyllinen olo. Koska kun olen vain kotona, eivät kivut juurikaan tunnu, koska tulee liikuskeltua enemmän (töissä sidottuna ktietooneen ääreen 8h putkeen) ja voi vaihdella istuma-asentoa (sohvalla, tuolilla, jne).
 
En ole ollut saikulla, kun hoidan esikoista kotona. Tämän vuoksi lepääminen onkin aika vaikeaa. Onneksi poika on kuitenkin jo kahden vuoden paremmalla puolella niin osaa jo kaikenlaista itsekin tehdä.
Huvitti viimeeksi neuvolassa, kun puhuttiin äitiysloman alusta yms. LOMA mikä ihana ajatus emoticon
 
Asiasta viidenteentoista, eli harjoitussupistuksiin. Miltä ne tuntuu ja onko teillä muilla jo ollut niitä?
Mulla on kohta parin viikon ajan tuntunut välillä joitain (kymmeniä) sekunteja alavatsassa sellainen paineen tunne, ikään kuin nyrkillä puristaisi tuosta aivan vatsanahan alta. Ensin luulin, ettö voisiko se olla Nyytti, joka möllöttäisi jotenkin hassussa asennossa vasten vatsanahkaa. Mutta eilen aloin tuumimaan, että voisiko nämä sittenkin olla harjoitussupistuksia?
Jostain luin että harjoitussupistukset tuntuu "vatsanpeitteiden kovenemisena", mutta mitäköhän sekin käytännössä tarkoittaa? En tajuu... Sellainen paine tuolla mulla tuntuu, mutta en alkuun ajatellut näitä harjoitussupistuksina, koska tuntemus ei todellakaan ole koko kohdun alueella, vaan paikallisesti vatsakummun alaosassa ja aivan edessä ihon alla. Mutta eipä tuossa harjoitussupistuksen kuvauksessa mitään kohdusta mainittukaan...?
Että osaisitteko te auttaa tyhmää? ;)
 
Takaisin
Top