Liikunnasta muutama kyssäri!

kyfi9786

Piirimestaruustason postaaja
Tästä varmaan olisi löytynyt keskustelu jostain, mutta en nyt jaksaisi millään lähteä kaivelemaan.. Joten kertokaahan, että mitä teille on sanottu liikunnasta raskausaikana, mikä se joku sykehomma oli ja kuinka pitkälle asti saa esim hyppiä ja tehä vatsallaan selkälihasliikkeitä..? Olen näitä joskus jostain lukenut mutta en nyt kuollaksenikaan muista.. Vielä olen ihan kaikkea tehnyt koska itsestä ei ole tuntunut pahalta vaikka tuo vatsa jo vähän pömpöttää, mutta aloin vain miettiin että onko sitä määritelty että missä vaiheessa pitää vähän himmata. Tajusin meinaan että itselleni ei ole sanottu mitään, enkä viime neuvolassa tietenkään älynnyt edes kysellä.. Joten kertokaa kaikki mitä tiedätte! :grin
 
Suoria vatsoja ei saisi treenata tai venyttää sen jälkeen kun ne vatsalihakset alkavat erkaantua (noin puolen välin maissa tai uudelleensynnyttäjillä aiemmin). Eikä lankkuja, punnerruksia jne. mitkä laittaa sitten lihasten kalvoille painetta. Syy on lähinnä esteettinen - lihasten treenaaminen tuolloin voi jättää pysyvästi raon lihasten väliin ja se ei parane kuin kosmeettisella leikkauksella. Samoin suorien vatsojen treenaamista pitäis välttää heti synnytyksen jälkeen kunnes ovat palautuneet takaisin yhteen.

Tietty jos vatsalihakset jäävät pysyvästi erilleen niin se VOI myös tuon vatsalihasten näkyvän raon ja vatsan pömpöttämisen lisäksi kai lisätä esim. kohdunlaskeuman riskiä kun ei vatsalihakset tue sisäelimiä enää riittävästi.
 
Hei tattista teille! :) Juttelinkin tänään tuossa jumpan ohjaajan kanssa ja hänkin osasi hyvin neuvoa ja juuri noista vatsoista mm. puhuttiin.
 
Joo täytyy kyl sanoa etten oo sykettä kyl mitenkään seuraillukkaan. Eiköhän sen sit huomaa jos meinaa leikata pumppu kii.. :grin
 
Joo aiemmin tota sykerajaa perusteltiin sillä, että se verenpaineen nousu kovan liikunnan myötä voi heikentää istukan verenkiertoa samalla tavalla kuin raskausmyrkytyksessä verenpaineen nousu tekee. Mutta jos on ns. normaaliraskaus niin osa noudattaa sykerajoja yhä, osa pitää hätävarjelun liioitteluna.
 
Mie aloin seuraamaan sykkeistä rv 29-30 kun hengästyin niin helposti.
Sitä ennen menin aika nopeilla sykkeillä lyhyitä aikoja.
Paras syke on tällä hetkellä 130-140 pitkäkestoisena, kun kohoaa 150 niin alkaakin jo valmiiksi heikottaa kun vauhdin pysäyttää!


Sent from my iPhone using Vau Foorumi mobile app
 
Takaisin
Top