Lasten kontaktien rajoittaminen koronan aikaan

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Oletteko rajoittanut lasten kontakteja näinä aikoina? Mitä mieltä olette esim. perhe- tai päiväkerhojen tai lasten harrastuksien tauoista?
 
Lapset käy päiväkodissa, kun ollaan töissä. Muuten on rajoitettu kontakteja aika lailla minimiin, kun täällä pk-seudulta asutaan. Ennen kuljettiin jonkin verran julkisilla ja esim. pääsiäisenä ollaan oltu usein äidilläni ja menty sinne pitkän matkan bussilla.

Sukulaisia ja ystäviä ei nähdä muuta kuin korkeintaan ulkona joskus. Kavereita ei juuri nähdä paitsi leikkipuistossa lapset leikkii muiden lasten kanssa. Harrastuksia ei vielä ole, joten niitä ei ole tarvinut vähentää.

Sanoisin, että ennen on varmaan noin kerran viikossa käyty kahvilassa, pitsalla, hampparilla tai kaverilla kylässä ja ne on jääny nyt ihan minimiin. Jopa pojan hiukset leikkaan koneella, ettei tarvi viedä parturiin. Loppuisi jo tää korona-aika. Kyllä tässä kaipaa jo ihmisiä ja vapaampaa olemista. :smiley-angelic003
 
Lapsi otettiin pois päiväkodista viime vuoden maaliskuun alkupuolella, elokuussa kävi 3 päivää ja sai heti päiväkodista hengitystieinfektion, joten todettiin päiväkoti riskiryhmäläisille liian vaaralliseksi paikaksi, ja siitä lähtien on oltu kotona. Mitään kodin ulkopuolisia harrastuksia ei ole sen jälkeen myöskään ollut.

Lapsi on oppinut jo hyvin leikkipuistoissakin pysymään vähintään 2 metrin päässä kaikista muista aikuisista ja lapsista.
 
Muokattu viimeksi:
Kaikki lapset olivat vuosi sitten 2,5kk kotona koronan vuoksi. Muuten ovat olleet päivähoidossa, mutta muita lapsia päiväkodin ulkopuolelta on tavattu vain ulkona. Vieraita ihmisiä vältellään, eivätkä lapset ole mukana mm kaupassa tai muualla.
 
Esikoinen oli vuosi sitten kotona jonkin aikaa juniorin syntymän jälkeen. Hän kuitenkin halusi takaisin päiväkotiin, kun kotona vauva oli koko ajan äidissä kiinni.
Esikoulun alettua on käynyt siellä koko ajan, koska sieltä ei niin vain olla poissa. Minun vanhempiani olemme nähneet suhteellisen säännöllisesti ja esikoinen on saanut leikkiä yhden parhaan kaverinsa kanssa vapaasti, koska hän asuu naapuritalossa.
Lapsen ainoa harrastus ( ratsastus) ei ainakaan vielä ole päättynyt.
Kaupassa ei olla käyty pitkään aikaan, koska ruoka tulee kotiin. Ja kun esikoinen tarvitsi uudet kengät, niin mies lähti hänen kanssaan kauppaan kahdestaan.
 
Viime keväänä lapsi oli poissa päiväkodista maaliskuusta elokuuhun, sen jälkeen on ollut normaalisti hoidossa. Yksi harrastus on ollut syksystä lähtien, mutta se on toisinaan etänä. Yksi kaveri on käynyt kotona sisällä leikkimässä, mutta ei meillä muutenkaan usein käy lapsivieraita.
 
Takaisin
Top