Meillä lapset ovat iältään 8 v, 6 v, 2 v ja pian 9 kk. Kaksi isointa eivät ole biologista sukua, vaan ovat lapsia minun ja mieheni aiemmista liitoista. He tapasivat minun esikoiseni ollessa puolivuotias ja miehen esikoisen ollessa 2 v 8 kk. Heillä on siis hiukan yli kaksi vuotta ikäeroa. He ovat aina olleet kuin paita ja peppu, tosi hyvät kaverit, jotka toki tappelevat välillä mutta aika vähän. En muista että miehen tytär olisi ollut juuri koskaan mustasukkainen pojastani.
Kahdella pienimmällä on verrattain iso ikäero kahteen vanhimpaan. 8-vuotias suhtautuu heihin kumpaankin ihanan isosisarellisesti. Myös 6-vuotiaan suhde vauvaan on hellivä ja huolehtiva. Sen sijaan 6- ja 2-vuotiaat tappelevat välillä paljonkin. Heillä on hiukan vajaa 4 vuotta ikäeroa, ja usein he provosoivat toinen toisiaan niin että kaikilla meinaa mennä hermo. Toisaalta myös leikkivät ja etenkin riehuvat yhdessä.
Pienin ikäero on kahdella nuorimmalla, 1 v 7 kk. Pelkäsin etukäteen pientä ikäeroa, mutta ihan hyvin on mennyt. Vauva tykkää kovasti isoveljestään, joka pelleilee ja hauskuuttaa häntä. Heistä tulee varmasti vielä hyvät kaverit. Nyt ihan viime aikoina taapero on tosin ollu aika raju vauvaa kohtaan: yrittää töniä, läpsiä ja potkia. Joku vaihe varmaan, mutta melko rasittava sellainen, kun koko ajan saa kärppänä vahtia ettei hän satuta vauvaa. Vauva silti pitää taaperoa turvanaan ja esimerkiksi äitini luona hoidossa ollessaan seuraa koko ajan, missä isoveli menee ja hätääntyy jos tätä ei näy.
Jokaisessa ikäerossa on varmasti puolensa ja haasteensa. Ja varmasti riippuu lapsien luonteistakin, miten yhteiselo sujuu. Omalla kokemuksella sanoisin, että pieni ikäero tarkoittaa usein leikkikaveria, mutta toisaalta myös taisteluparia, ja isommalla ikäerolla isosisaruksesta taas voi kuoriutua ihana pikkusiskon tai -veljen hellijä. :) Isommassa ikäerossa on sekin hyvä puoli, että isosisaruksesta on apua pienemmän hoidossa. Äidin suihkussa käyminen helpottuu, kun isompi voi sillä välin vahtia pienempää. :)