Lapsilisän uudistus - mitä mieltä olette?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Lapsilisään ehdotetaan uudistusta, josta tarkemmin täällä Ylen uutisessa. Mitä mieltä olette ehdotetusta uudistuksesta?

Mielestäni useamman lapsen korotuksen poistaminen on tylsä eikä sen korvaaminen alle 3-vuotiaan korotuksella ole... No korvaava. No on se siinä mielessä perusteltu että se tukee pidempään kotona olemista. Kotihoidon tuki kun on surkean pieni ja 3-vuoden kohdallahan se päättyy. Yritin siis kai sanoa ettei mielestäni jos jostain otetaan pois ja ihan toiseen kohtaan lisätään, se sinällään korvaa sitä poistettua.

Lapsilisän maksaminen 15-vuotiaalle lapselle suoraan taas on perusteltua vain jos lapsella on sille tarvetta esim. jos muuttaa opiskelemaan. Muussa tapauksessa epäilen sen hyvin monella siinä iässä menevän ihan muuhun kuin elämiseen tai välttämättömiin asioihin. Toki niitä järkeviä ja vastuullisiakin nuoria on, mutta ennemmin ajattelisin olevan fiksua tuen menevän vanhemmille ja vanhemmat huolehtii lapsen elatuksesta sinne 18-vuotiaaksi asti. Jos tällainen itsenäistymisavustus halutaan tehdä niin ennemmin juuri 17-18-vuotiaalle.
 
En kannata. Meillä on kolme lasta, joten en todellakaan halua, että korotys useammassa lapsesta poistetaan. Vanhin on nyt 15v. Jos lapsilisä menisi lapselle itselleen, se käytettäisiin varmaan meikkeihin, herkkuihin ja vaatteisiin. Ei varmaan söisi enää enää mitään oikeaa ruokaa, pelkkiä epäterveellisiä välipaloja. 15v ei ole oikein kypsä vielä kovin suureen taloudelliseen vapauteen. Tämä kuulosti aivan jonkun lapsettoman poliitikon idealta.
 
Kyllä meillä ainakin sitä rahaa menee eniten isompiin, mutta alle 15-vuotiaisiin. Johan vasta uutisoitiin harrastusmaksuista! En siis ymmärrä miksi ihmeessä korotus olisi vain alle 3-vuotiaille! Toki tukisi näin kotona pientä lastaan hoitavaa, mutta silti.

Lapsilisän maksu 18 vuoteen asti olisi hyvä uudistus, mutta että lapselle itselleen? Koulu matkoineenhan ei maksa mitään eli millä perusteella? On lapsen kuitenkin syötävä ja taatusti keksivät mukavampia käyttökohteita rahalle! Suurin osa tietysti saa sen ruuan kotona siinä missä muukin perhe, mutta ostaisiko köyhät sitten omat ruokansa samaanaikaan kavereiden shoppaillessa?
 
Tavallaan ymmärrän et vaippaikäisestä maksettaisiin enemmän, kyllä meillä ostoskorissa näkyy kaksi vaipan käyttäjää. Siltikin tuo sisaruskorotus on paikallaan, sillä meillä on lapsien vuoksi pidettävä monipaikkaista autoa joiden ylläpito on selvästi kalliimpaa kuin pienempien. Ajatus päättäjille:

Monipaikkaisten perheautojen verotusta alas! - Perustelu: Samalla päästömäärällä on mahdollista kuljettaa useampi ihminen kerralla, eli kysehän on kimppakyydistä!

Ja tuo lapsilisät 15-vuotiaille... Ehkä kaikki eivät tosiaan ole kypsiä käsittelemään sellaisia rahoja, varsinkaan jos sen eteen ei ole tehty mitään. Uskon siis että nuori katsoo tarkemmin vaikkapa kesätyötienestiensä perään kuin rahan joka "tulee seinästä". Lapsilisää olisi hyvä kuitenkin maksaa sinne 18-vuotiaaksi asti. Vanhempien elatusvelvollisuus kun kestää sinne asti, ja alaikäisille on käytännössä huonot mahdollisuudet työllistyä. Lisäksi lasten pitäisi käyttää aikansa koulunkäyntiin, sivutyö olisi pois koulunkäynnistä. Toisaalta taas nuorten olisi paikallaan oppia sitä rahan käyttöä, budjetointia jne., miettiä mitä todella tarvitsee ja mikä on kelpo hinta sellaisesta.
 
En kannata uudistuksia.

Ja samoilla linjoilla olen, että lapsilisiä pitäisi jatkaa sinne 18-vuotiaaksi saakka.
Moni aloittaa lukion juuri siinä 15 täyttämisen jälkeen ja rahaa tarvitsisi silloin bussilippuun ja lukiokirjoihin/ -tarvikkeisiin. Monella nuorella ei ole mahdollisuutta tehdä töitä opiskelujen ohessa.
 
Ei kuulosta hyvältä minunkaan korvaan tuo sisaruskorotuksen poistaminen. Johan sitä on osin poistettu, kun isoimman täyttäessä 17v, putoaa ekana pois se pienimmän lapsen (suurin) lisä jne.
Pienille löytyy myös loistavasti vaatteita ja varusteita käytettynä ja jos on enemmän kuin yksi lapsi, niin voi kierrättää perheen sisälläkin vaatteet ja vaunut. Vaipat maksaa joo, mutta muuten pienet ovat melko pieniruokaisia vs harrastavat teinit, joille ei vaatteitakaan löydä enää käytettynä juuri koskaan.

En myöskään laittaisi lapsilisää suoraan lapselle 15v alkaen.
 
Samaa mieltä edeltävien kanssa. Kokemuksesta voin sanoa, että isommat lapset kuluttaa paljon enemmän kuin pienet. Pelkästään jo ruokalaskut kahden isokokoisen teinin kanssa on ihan jäätävät. Pienille löytyy just vaatteita ja tarvikkeita kirppikseltä ja vaipat voi olla myös kestovaippoja ja näitä pystyy esikoiselta kierrättämään seuraaville. Pieni lapsi myös syö vähemmän. Kannatan myös lapsilisää sinne 18 vuoteen asti, mutta ei maksua lapselle itselleen. Meillä lapsilisät ainakin menee ihan tavalliseen elämään (lasten ruokiin, vaatteisiin, harrastuksiin ym.).
 
En kannata. Alle 3 -vuotiaan lapsen kulut on pienet. Lisää lapsilisää tälle ajalle ei tarvita. Lapsilisän sisaruskorotus taas mielestäni on perusteltu, sillä lapsia kun on enemmän, on luonnollisesti myös menoja ja järjestelyjä enemmän.
Lapsilisän maksaminen 15 -vuotiaalle itselleen on aivan pöhköyttä. Vanhempi voi antaa lapsilisästä lapselle jonkin osan omaan käyttöön, jos lapsi osaa taloudelliset perusasiat hyvin. Mutta vanhempi kuitenkin maksaa asumisen ja ruoat tämän ikäiselle lapselle lähestulkoon aina, niin lisä kuuluu vanhemmalle. 18v asti sitä olisi kuitenkin hyvä maksaa, koska alle 18v kuitenkin on vielä alaikäinen.

Kuluttajahintaindeksiin lapsilisän sitominen on kuitenkin aika hyvä ajatus, kuten myös yksinhuoltajakorotus.
 
Ei missään tapauksessa lapsilisiä 15-vuotiaalle lapselle itselleen, eikä lapsilisien maksuikää tarvitse muuttaa. Noista muista en nyt tiedä.

Meillä esim. lapset ovat kasvaneet niin eri tahtia, että esikoisen vaatteet ovat joko liian pieniä tai jättisuuria.( ikäero 6v, mutta ero syntymäpäivissä vain 23 päivää) Eli ei se ihan niin helppoa ole noita vaatteita kierrättää lapselta toiselle.

Meidän nuorempi on juurikin 3v, joten meidön perheeseen tuolla pikkulapsikororuksella ei ole enää väliä.

Olisin ehkä voinut olla pidempään kotona, jos kotihoidontuki ei olisi ollut niin surkea - ja tulojen reipas pudotus on myös reipas pudotus eläkekertymään.
 
Takaisin
Top