Lapsettomuuspolin ensikäynti

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Reggie
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Reggie

Puuhakas puhuja
Meidän lapsettomuuspolin ensikäynti lähenee ja paniikki ja pelko alkaa vallata mielen.

Mitä kaikkea ensikäynti pitää sisällään? Voidaanko ensikäynnillä jo alkaa sopia hoitoja? Kuinka hitaasti tutkimukset/hoidot etenevät? Otanko miehen mukaan, vaikka kutsu tulikin vain minun nimellä?

Käynti on siis julkisella.
 
Tämäkin on varmasti yksilöllistä riippuen sairaanhoitopiiristä. Voin tähän kertoa meidän kokemuksen.

Kävin ensin neuvolalääkärillä juttelemassa lapsihaaveista ja yrittämisestä, koska aikaa oli jo kulunut ja ikää molemmilla, hän kirjoitti lähetteen lapsettomuuspolille. Polilla piti olla molemmat mukana, ja ennen käyntiä miehen piti käydä antamassa siemennestenäyte, sekä molempien verikokeissa. Käynnin aikana mulle tehtiin ultra ja miehen kivekset tunnusteltiin. Sen perusteella oli jo aika varma tieto, mikä vikana ja ehdotukset jatkotoimenpiteille. Meille se oli kova shokki ja jäätiin useamman kuukauden ajaksi sulattelemaan tietoa.

Ehkä tarkistaisin tuon miehen osuuden vielä polilta? Jotenkin kuulostaa oudolta, että kutsu vain sinun nimellä. Meillä tuli iso pino esitietolomakkeita, molempien piti täytellä omat tiedot ennen käyntiä.

Tsemppiä tutkimuksiin!
 
Mäkin soitin polille ennen ensikäyntiä että tuleeko myös mies mukaan ja mulle vastattiin että aina molemmat on mukana ensikäynnillä, vaikka kutsu tulee vain toisen nimellä. Meillä kaikki käynnit on kirjattu mun nimiin ja mä olen heidän silmissä potilas, mun mies vain roikkuu mukana.
Kaikkien hoitopolku on toki erilainen, joten mitään ei voi sinänsä varmaksi sanoa. Teillä voi hyvinkin olla että pääsette ensin inssiin jo seuraavassa kierrossa jos kaikki on näennäisesti ok. Reggie jos oikein muistan niin mainitsit toisella palstalla olevasi helposti raskautuva, eli ainakin sinun osaltasi pitäisi olla ok?
Me haettiin lähete helmikuussa 2020, kesäkuussa 2020 ensikäynti, syyskuussa 2020 lahjasoluneuvonta ja nyt taas odotellaan että mikä on seuraava mahdollinen siirto.
Ensikäynnillä meille rakenneltiin jo suunnitelmaa etenemisen suhteen, lääkäri oli tosi mukava ja kertoi kyllä heti että millä asiassa lähdetään liikkeelle ja mitä keinoa yritetään ekana.
Enpä muuten osaa sanoa, vaikuttiko kevään koronatilanne jollain tavalla meidän käynnin ajankohtaan, koska poliklinikka suljettiin samana päivänä kun meidän lähete meni perille. Toivottavasti niitä ei enää suljeta!

Tsemppiä Reggie!
 
Meillekin kutsu tuli mun nimellä, mutta siinä sanottiin, että käynti on pakollinen molemmille ja molemmille tulee poliklinikkamaksu. Multa otettiin ennen käyntiä verikokeita ja mieheltä siemennestenanalyysi. Kaikenlaisia papereita piti kans täytellä ja palauttaa.
Käynnillä käytiin läpi kokeitten tulokset ja lääkäri kyseli kaikenlaista. Seuraavaan kiertoon tehtiin aukiolotutkimus. Koska syytä lapsettomuudelle ei löytynyt ja oltiin lääkärin mukaan nuoria (29 ja 38) piti vähintään puoli vuotta vielä yrittää luomuna tai ovulaation induktiolla. Valitsin oi-hoidot ja viiden kierron jälkeen saatiin siirtyä ivf-jonoon. Jonotettiin suunnitteluaikaa keskussairaalaan 4kk ja sen jälkeen siirryttiin lähetteellä oysiin, jossa hoidot tehdään. Suunnittelukäynnistä on nyt kuusi viikkoa ja vielä ootellaan tietoa millon päästään alottamaan. Oysin arvio jonosta on 3-6kk. Inseminaatiota meille ei tarjottu ollenkaan, koska miehen näyte oli normaali, tämä on meidän keskussairaalan linjaus, koska he ovat maksumiehenä. Eli meidän tapauksessa kaikenlaista odottamista ja jonottamista on ollut ihan riittämiin.:sad001
 
Meillä oltiin tehty jo hoitoja ja tutkimuksia yksityisellä. Ensikäynti julkisella oli pakollinen kumpasellekkin ja laskutettiin käynnistä kumpastakkin. Ensikäynnin sisältöä:Paino otettiin, ultrattiin ja otetiin papa+ käytiin elämäntapoja läpi ja sairauksia ja mitä perinnöllisiä tai suvussa ilmeneviä sairauksia on onko jotain sellaista, kirjoitettiin hoitosuunnitelmat ja hoidoista puhuttiin. Meidän silloisen tilanteessa mentiin ekaksi inseminaatiolla vaikka yksityisellä niitä oltiin tehty paljon. Ikä, selittämätön lapsettomuusdiagnoosi oli suurin syy tälle miksi edelleen jatkettiin inssejä. Tällöin vuosi oli 2016.
 
Meillä oli lokakuun alussa ensikäynti HUS:issa Tilkassa.

Mies oli käynyt etukäteen jättämässä spermanäytteen, joka osoittautuikin huonoksi, siittiöiden määrä kokonaisuudessaan vain 15 miljoonaa ja 5,2milj/ml, lisäksi liikkuvuudessa ongelmaa. Käynnillä miehen kivekset tutkittiin, ja käskettiin uuteen kontrollinäytteeseen kolmen kuukauden kuluttua ensimmäisestä.

Minut ultrattiin eikä löydetty mitään poikkeavaa. Keskusteltiin historiasta, elämäntavoista jne. Sovittiin, että mies käy uudestaan jättämässä näytteen ja siitä seuraavista kuukautisista voisin varailla aikaa suunnittelukäynnille(?). Aukiolotutkimukselle ei nähty tarvetta, kun olen tullut raskaaksi (vaikkakin menneet kesken), mutta mennään samassa "rytmissä" heidän kanssaan joille se tehdään.

Seuraavat kuukautiset alkavat parin viikon päästä, joten silloin päästään aikaa varailemaan. :)
 
Meiltä löytyy myös tuore artikkeli, jossa kerrotaan ensikäynnistä Lapsettomuusklinikalla. :) Toivottavasti siitä on vertaistuen ohella apua ensikäyntiä odottaville. Tsemppiä kaikille hoitoihin ja pikaista plussaa!
 
Heippa!

Kyselen täällä vanhassa ketjussa, että onkohan kellään sattunut olemaan kuukautiset juuri tuolla ensikäynnillä?

Meillä ensikäynti lähestyy ja nyt näyttäisi, että kuukautiset alkaisivat päivää ennen sitä. Onko tuosta jotain haittaa? Ymmärsin, että sisätutkimuksia tehdään, niin kiinnostaisi myös tietää miten se tapahtuu kuukautisten aikaan (jos siis on edes mahdollista).
 
Hei! Tässä yksi lapsettomuuslääkärillä käynyt. Kaksi käyntiä takana, ensimmäisellä keskusteltiin molempien taustoista ja mahdollisuuksista, gynekologinen tutkimus alustavasti ja sitten sovittiin jatkotoimenpiteitä. Vaikka vastaukset eivät olleet ihan positiivisimmat niin kyllä kannattaa lähteä lääkärille jos on yhtään huolta asiasta!

Toisella käynnilla minulle todettin toinen munajohdin kiinni (ei saatu mitään suolaliuosta lähtemään läpi oikealla puolella) ja AMH arvo hyvin alhainen. Hän kutsui sitä harmaaksi alueeksi. Miehellä oli kaikki kunnossa, joten ongelma on selkeästi minä. Lääkäri suositteli, että vuoden verran pudotan painoani ja kun (jos) pääsen tavoitteeseen, niin lähdemme uudestaan vastaanotolle keskustelemaan koeputkihedelmöityksestä. Kaikki tämä voi toki olla turhaa, jos joskus onni suosisi minulle onnistumista, mutta Hannu Hanhi-onninen mies ja Aku Ankka-onninen nainen ei kuulosta siltä, että saisitällaisia onnenpotkuja! :hilarious:
 
Heippa!

Kyselen täällä vanhassa ketjussa, että onkohan kellään sattunut olemaan kuukautiset juuri tuolla ensikäynnillä?

Meillä ensikäynti lähestyy ja nyt näyttäisi, että kuukautiset alkaisivat päivää ennen sitä. Onko tuosta jotain haittaa? Ymmärsin, että sisätutkimuksia tehdään, niin kiinnostaisi myös tietää miten se tapahtuu kuukautisten aikaan (jos siis on edes mahdollista).

Ei tosiaan haitanneet kuukautiset, ultraaminen kuukupin vierestä (?) onnistui ongelmitta!
 
Hei,

olemme Jyväskylän yliopiston varhaiskasvatustieteen maisteriopiskelijoita ja teemme pro gradu-tutkielmaa tahattomasti lapsettomien miesten kokemuksista. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia miesten lapsihaaveet ovat ja millaisia tunteita tahaton lapsettomuus herättää miehessä. Haluamme erityisesti tuoda esille miesten näkökulmaa aiheesta, sillä sitä on tutkittu huomattavasti vähemmän naisiin verrattuna.

Vaikka suurin osa foorumin käyttäjistä naispuolisia, voi tutkimuksesta vinkata esim. puolisolle :) Avasimme vastauslomakkeen uudelleen vastausten määrän kasvattamiseksi. Vastausaikaa on 15.9 saakka.

Perheellistymisestä haaveileva mies, osallistu tutkimukseen!

Jos haaveilet lapsesta, mutta toiveesi ei syystä tai toisesta ole vielä toteutunut, kuulut kohderyhmäämme. Olisimmekin kiitollisia, jos kertoisit meille kokemuksistasi.

Pääset osallistumaan tutkimukseen webropol-lomakkeella anonyymisti ja vastauslomake on auki 15.9 asti. Lähettämällä kirjoitelmasi hyväksyt tietosuojailmoituksen ja tekijänoikeussopimuksen sekä annat luvan vastauksesi käyttämiseen tutkimuksessamme.

Linkki tietosuojailmoitukseen ja tekijänoikeussopimukseen löytyy webropol-lomakkeen alusta. Vastauksia käytetään vain tähän tutkimukseen ja ne hävitetään tutkimuksen valmistumisen jälkeen. Opinnäytetyö valmistuu keväällä 2022.

Linkki kyselyyn: https://link.webropolsurveys.com/S/052A0754ECBA046D

Kiitos kokemustesi jakamisesta jo etukäteen. Aurinkoista syksyä!

Ystävällisin terveisin: Julia Tanttu ja Suvi Norja
 
Takaisin
Top