Lapsen antaminen adoptioon, vertaistukea ja neuvoja vailla!

K

Kyfi9450240

Silmät suurina ihmettelijä
Ekaa kertaa kirjoitan tänne foorumille.. Eli olen 29 viikolla raskaana eli laskettu aika joulukuun alussa. Mulla on sellainen tilanne, että tulin raskaaksi vahingossa ja en edes seurustellut tän miehen kanssa, oli ns. Seksisuhde.. Mies käyttää päihteitä ja on muutenkin kelvoton isäksi. Päätin aluksi etten hänelle kerro, mutta kerroin kuitenkin.. Mies haluaisi lasta nähdä mutta en voisi ikinä luottaa hänelle edes lemmikkiä hoitoon.. Ja mua itseä ei kiinnosta tän miehen kanssa olla missään tekemisissä, mulla on uusi poikaystävä myös kuvioissa ja olen itse päässyt päihteistä eroon juuri ennen raskautta..
Aattelin kuitenkin pitkään, että pärjään kyllä lapsen kanssa yksinkin ja että haluan lapsen, mutta nyt olen alkanut ajattelemaan etten halua tätä lasta.. Joten aloin miettimään lapsen antamista adoptioon.. En ole kehdannut puhua kenellekään adoption harkitsemisesta, koen sosiaaliset paineet todella ahdistavaksi.. Mitä kaikki sanovat jos annan lapseni adoptioon? Miten itse pärjään? Ja mitä jos haluankin lapseni takaisin enkä voi enään saada sitä?
Musta tuntuu, että lapselle paras vaihtoehto olisi tulla adoptoiduksi.. Kumpikaan vanhemmista ei ole tasapainoinen.. Mulla myös rankkaa päihdetaustaa.. Toisaalta koen että haluan lapsen, mutta en vaan tätä lasta, tän ihmisen kanssa. Ja koen suurta häpeää ajatuksistani.. Kaipaisin kokemuksia niiltä jotka on antaneet lapsensa adoptioon tai niiltä jotka harkitsevat sitä! Kiitos etukäteen!
(Anteeksi sekava teksti, ajatukset pyörii päässä niin että vaikea pukea sanoiksi)
 
Olet rohkea kun olet uskaltanut kirjoittaa tänne <3 Vastauksia en osaa sanoa kysymyksiisi, halusin kuitenkin tulla sanomaan sulle tsemppiä tulevaan, mitä ikinä päätätkään <3
 
Mulla ei ole samanmoisia kokemuksia.
Mutta.. Jos saan vähän yrittää selkeyttää ajatuksia? Antamalla sulle valitettavasti lisää kysymyksiä ja ajateltavaa mutta ehkä ne olis semmosia jotka auttais sua tekemään päätöksen..?

Ensinnäkin, miksi koet ettet olisi lapselle hyvä vanhempi? Johtuuko se ehkä siitä että et koew ansaitsevasi häntä koska menneisyytesi on rikkonainen ja muiden silmissä hävettävä ja huono? Sinä kumminkin olet edennyt, päässyt irti päihteistä, löytänyt ihmisen rinnalle jonka kanssa on hyvä olla. Minusta se ansaitsee hatun noston :)

Äitiyteen ei koskaan tule olemaan valmis. Minä oon itte alan ammattilainen, ja äitiys oli todellinen yllätys.. Niin sen kamaluudellaan kun ihanuudellaankin.. Mutta mä en päivääkään vaihtaisi pois.. Usko itseensä kasvaa sitä mukaan kun lapsikin. Sä olet päässy irti päihdekoukusta, olet siis päättäväinen ja vahva ihminen. Luota itsees, kuuntele mitä sun sydän sanoo.. Se tietää kyllä.
Adoptioitakin on monenlaisia. Esim avoin adoptio on vaihtoehto jos haluat lastasi tavata mutta et koe että hälle on hyväksi asua ja olla sun kanssa. Mutta tämä avoin adoptio ja sen ehdot tietysti riippuu adoptioperheestäkin.

Sun on kumminkin mahdollisuus saada kattavat kotiavut, jos päätät että haluat pitää lapsen :) Vertaistukiryhmiä on myös paljon.

Niin tai näin.
Sä olet kumminkin äiti.. :)
Saat itse päättää millainen.
Älä kenenkään ihmisen menneisyydestä määrittää sitä millaisen arvon itse annat itsellesi. Älä anna menneisyyden haavojen ja virheiden vaikuttaa siihen miten elät tulevaisuuden. Älä suotta häpeä tai kadu.. Sillä jos et olisi tehnyt ja kokenut kaikkea sitä. Et olisi sinä nyt. Äläkä sairasta tulevaisuuden tauteja ja murheita vielä..

Sä pärjäät kyllä.. :) Ihan varmasti.
 
Kookospallo sanoi:
Unohdin kysyä myös, miksi et halua juuri tätä lasta..?
Click to expand...

Koen etten ole valmis äidiksi, monella mun kaverilla on lapsia (ja mies) ja silti se on niin vaikeaa, se ei ikinä Oo tuntunut siltä mitä haluaisin.. Mutta yksin kaikki ois vielä tuplasti vaikeampaa, en voi luottaa siihen että mun nykyinen poikaystävä jää mun kanssa, kun ei ole lapsen isä niin on ollut vähän vaikeaa..
Haluaisin antaa lapselleni parasta mahdollista, mutta koen että olen katkera lapselle siitä että se tekee mun elämästä vaikeaa, vaikka se on ihan mun oma päätös ollut saada lapsi.. Tavallaan..
Pelkään myös sitä jos retkahdan raskauteni jälkeen taas päihteisiin..
Kun mietin tulevaisuutta lapsen kanssa, näen sen synkkänä ja ahdistavana, sellaisena asiana mitä en halua..
Kun taas mietin tulevaisuutta niin että annan lapseni adoptioon, en tunne ahdistusta, koen että se on oikein lapselle ja että saan aikaa järjestää oman elämän kuntoon, (mulla koulut käymättä, ulosottoa..) hankittua koulutuksen ja työn. Ja sen jälkeen voisin mahdollisesti hankkia lapsia sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa haluan olla loppu elämäni.. Tunnen että mun syyt on osittain itsekkäitä, mutta mietin toisaalta myös lapsen parasta..
 
Pakko vielä lisätä tähän! Eniten mua ahistaa adoptioon antamisessa se mitä kaikki mun läheiset sanoo.. Olen tähän asti kaikille sanonut että pidän lapsen ja mun vanhemmat on innoissaan tullessaan isovanhemmiksi.. Pelkään sitä että kaikki tuomitsevat mun päätöksen.. Miten voin sanoa kaikille että en halua mun omaa lasta.. Että se ei jää mun elämään, eikä heidän elämään..
Se ahdistaa mua enemmin kuin se ajatus siitä että annan mun lapsen pois, tai se miten ite jaksan sen jälkeen..
 
Avoin adoptia mahdollistaa lapsen tapaamisen myöhemminkin. Päätös on vaikea, mutta ainoastaan sinun. Pelastakaa lapset antaa neuvontaa ja tukea ♡
 
Minulla ei ole mitään kokemusta adoptiosta, joten en osaa siinä neuvoa, mutta olethan saanut keskusteluapua itsellesi esim neuvolan kautta? Jonkun ulkopuolisen ammattilaisen kertomaan sinulle vaihtoehdoista ja tukemaan sinua päätöksessäsi? Lapsen antaminen pois on iso päätös ja vaikuttaa sinun loppuelämääsi, päädyt ihan kumpaan ratkaisuun tahansa. Toivon, että saat ja löydät apua ja tukea oikean päätöksen tekemiseen. Kukaan muu ei sitä voi puolestasi päättää.. ♡
 
Kyfi9450240 sanoi:
Pakko vielä lisätä tähän! Eniten mua ahistaa adoptioon antamisessa se mitä kaikki mun läheiset sanoo.. Olen tähän asti kaikille sanonut että pidän lapsen ja mun vanhemmat on innoissaan tullessaan isovanhemmiksi.. Pelkään sitä että kaikki tuomitsevat mun päätöksen.. Miten voin sanoa kaikille että en halua mun omaa lasta.. Että se ei jää mun elämään, eikä heidän elämään..
Se ahdistaa mua enemmin kuin se ajatus siitä että annan mun lapsen pois, tai se miten ite jaksan sen jälkeen..
Click to expand...

Hirveän hienoa, että uskalsit kirjoittaa tänne! En osaa minäkään antaa vertaistukea tai neuvoja, mutta haluan toivottaa onnea ja tsemppiä mihin vaihtoehtoon ikinä päädytkään! Kummassakin tapauksessa saat varmasti tukea ja apua. Kannattaa varmasti hakea kunnan sosiaalityöntekijältä ja Pelastakaa lapset RY:ltä apua asian pohtimiseen, asiasta keskusteleminen ei vielä velvoita yhtään mihinkään. Kaikista vähiten sinun tarvitsee miettiä, mitä muut sanovat asiasta! Voimia päätöksen tekoon! :Heartpink
 
Kyfi9450240 sanoi:
Koen etten ole valmis äidiksi, monella mun kaverilla on lapsia (ja mies) ja silti se on niin vaikeaa, se ei ikinä Oo tuntunut siltä mitä haluaisin.. Mutta yksin kaikki ois vielä tuplasti vaikeampaa, en voi luottaa siihen että mun nykyinen poikaystävä jää mun kanssa, kun ei ole lapsen isä niin on ollut vähän vaikeaa..
Haluaisin antaa lapselleni parasta mahdollista, mutta koen että olen katkera lapselle siitä että se tekee mun elämästä vaikeaa, vaikka se on ihan mun oma päätös ollut saada lapsi.. Tavallaan..
Pelkään myös sitä jos retkahdan raskauteni jälkeen taas päihteisiin..
Kun mietin tulevaisuutta lapsen kanssa, näen sen synkkänä ja ahdistavana, sellaisena asiana mitä en halua..
Kun taas mietin tulevaisuutta niin että annan lapseni adoptioon, en tunne ahdistusta, koen että se on oikein lapselle ja että saan aikaa järjestää oman elämän kuntoon, (mulla koulut käymättä, ulosottoa..) hankittua koulutuksen ja työn. Ja sen jälkeen voisin mahdollisesti hankkia lapsia sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa haluan olla loppu elämäni.. Tunnen että mun syyt on osittain itsekkäitä, mutta mietin toisaalta myös lapsen parasta..
Click to expand...
Kovasti voimia sulle näiden asioiden pohdintaan! Ota nyt vaikka neuvolan kautta yhteyttä kaikkiin mahdollisiin tukeviin tahoihin - sosiaaliviranomaiset, kirkko, pelastakaa lapset. Voisi kuvitella että sinun tilnateessa yksi tomiva tukimuoto voisi olla es pysyvä tukiperhe. Sellainen jossa lapsi voisi olla sovitusti(ja ehkä myös hätätilanteissa?), joko pidempiä tai lyhyempiä aikoja. Sijaisperhekin on vaihtoehto jos oma elämä menee heikosti vaikka päihteiden takia. Silloin jää se takaportti parantaa omia olosuhteita ja saada lapsi takaisin kun sille aika olisi sopiva.
Itseä tässä huolettaa se miten sinä itse tulisit voimaan adoptioon antamisen jälkeen? Suuri riskihän olisi että kuvioon tulisi masennusta, päihteitä ja elämän luisumista syöksykierteeseen juuri tuon peruuttamattoman päätöksen takia. Sinulla on kuitenkin loppuelämänpituinen side juuri tähän lapseen, kasvatit hänet sitten itse tai et.
 
Sinä tiedät kyllä sitten kun olet tehnyt sen oikean päätöksen. Mitä ikinä päätätkin ei se helppoa tule olemaan. Jospa oppisit rakastamaan lastasi, ei hän ole isäänsä tai tulevaa elämäänsä valinnut mutta hän voisi olla sitäkin onnellisempi äidistään jos hän päättää olla rohkea ja ryhtyä kasvattamaan yksin oman nyyttinsä. Joskus voi olla etu että isä ei ole kuvioissa ja lapsen ja vanhemman välinen suhde on tiiviimpi siitäkin edestä. Minä toivon että pidät lapsesi mutta itse teet valintasi ja kannat siitä vastuun joka tapauksessa.:)
 
Entäs jos keskustelisit läheistesi kanssa juuri nyt etkä jälkikäteen? Suurempi shokki se heille on jos ei yhtään ole osannut varautua etukäteen.
 
Takaisin
Top