Kylmyys

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Rita29
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Rita29

Puuhakas puhuja
Joulukuun mammat 2017
Huh, siis tää kylmyys on jtn niin ärsyttävää. Etenkin iltasella tulee kylmä, ja tuntuu ettei mikään auttais. Tälläkin hetkellä viltin alla ja sormet kuin kalikat. Mites muilla?
 
Minulla oli koko raskausajan aivan älyttömän kuuma. Muistan kaverini ihmetelleen kun minä menin ulos hihattomassa t-paidassa ja satoi lunta. Kuumuus loppui synnytykseen, mutta tuo syntynyt muru ei ensimmäiseen puoleen vuoteen käyttänyt vaatteita juuri lainkaan, koska hikoili hirveästi jo ihan tavallisessa huoneenlämmössä.
 
Minulla oli koko raskausajan aivan älyttömän kuuma. Muistan kaverini ihmetelleen kun minä menin ulos hihattomassa t-paidassa ja satoi lunta. Kuumuus loppui synnytykseen, mutta tuo syntynyt muru ei ensimmäiseen puoleen vuoteen käyttänyt vaatteita juuri lainkaan, koska hikoili hirveästi jo ihan tavallisessa huoneenlämmössä.
Näin olen kuullut, että joillain on kylmä ja joillain kuuma. Itsellä vielä kylmä, toki kaippa tämäkin voi tästä vielä muuttua, ja pian vielä hikoilen kovasti.
 
Alkuraskaudessa mä kärsin kylmyydestä ja sain aivan jäätäviä horkka kohtauksia, mutta keskiraskauden paikkeilla alkoi loppumaan. :) Nyt on viimeset viikot käsillä ja kärsin kuumuudesta. Välillä pelkkä paikallaan olo ja tekemättömyys saa kuumuuden aikaiseks. :facepalm:
 
Minullakin oli alkuraskaudessa jäätävän kylmä, varpaat ja kädet kuin jääkalikat, aina piti hakea enemmän päälle, vilttiä ja villasukkaa ja silti paleli. Nyt keskiraskaudessa on oikeastaan normaali olo ja pelkään tosiaan tuota että loppuraskaudesta tulee kuuma olo yhdistettynä kuumaan kesään...
 
Muistakaa palelijat (ja toki muutkin) juoda tarpeeksi = paljon. Nestehukka aiheuttaa palelua vaikka olisi lämmintä. Ei se toki kaikkea palelua poista, mutta ainakin mulla oli raskaana lämpimämpi kun nesteytys oli kunnossa. Samoin syödä kannattaa aina vähän (tai enemmänkin jos maistuu) vaikka olisi huono olo (varsinkin jos on huono olo, nälkä vaan pahentaa sitä). Ei elimistö jaksa pitää lämpöä yllä senkään vertaa ilman polttoainetta ja vettä.
 
Se oli jännä miten sitä olikaan niin jäässä alkuraskauden aikana :D enää ei ole sitä huolta, enköhän kohta ala jo hikoilemaan hulluna
 
Miulla oli aina raskaana kuuma! Onneksi oli talvi, ei kyllä tarvinnut toppatakkia ollenkaan. Ja ennen raskautta oli aina kylmä,käytin lokakuussa jo toppatakkia. Nyt synnytyksestä 7 kk ja edelleen hiki koko ajan. Loppuiskohan kuumuus kun imetys loppuu..
 
Elokuussa päästetty sisälle 15 kertaa, Syyskuussa 18 kertaa, lokakuussa 11 kertaa, marraskuussa 18 kertaa ja joulukuussa 25 kertaa. Viidessä kuukaudessa yhteensä 87 kertaa.

Elokuussa päästetti ovulaatiopäivänä (11.8) 3 kertaa, syyskuussa (17.9) 2 kertaa, lokakuussa (15.10) 2 kertaa, marraskuussa (6.11) 4 kertaa ja joulukuussa (7.12) 3 kertaa.
 
Takaisin
Top