Kuukautiset + hiiva, apua/vinkkejä lääkitykseen

MM

Piirimestaruustason postaaja
Lokakuiset 2023
Ensin alkoi viikonloppuna menkat ja lähes välittömästi perään hiivan oireilu. :Grimacing Face: Pääsin tänään käymään apteekissa ja ostin mitään ajattelematta samaa lääkettä kuin joskus aiemminkin ollut, sisälle tungettava tabletti+voide. No, kotona sitten vasta hoksasin, että ai niin joo menkat. Eihän se tablettu pysy veren valuessa sisällä, ja ohjeussakin lukee, että ei kuukautisten aikaan.
Eli mitäs nyt? Kai tuota ulkoista voidetta sentään voi käyttää jo nyttenkin, tai siis käytinkin jo. Pitäiskö koittaa pärjätä sen kanssa pahimmat vuotopäivät, ja sitten parin päivän päästä vuodon vähentyessä tabletti sisälle? Ei kai mun sentään tarvi ens viikonloppuun odottaa vuodon loppumista kokonaan? Vuoto niin runsasta, etten halua edes kokeilla pärjätä yötä pelkällä siteellä, eikä tabletti paljoa tauda auttaa kuukupin pohjalle pudotessa.
Ei olis oikein varaa myöskään hukata paria kymppiä ihan turhan takia ja lähteä ostamaan syötävää lääkettä. Mulla on hiivaa niin harvoin, että todennäköisesti tuo ostettu pakettu ehtis vanhenemaan ennen seuraavaa tarvetta.
 
Takaisin
Top