Hei vaan kaikille lokakuisille!
Olen seurannut teidän elämää sivusta hyvinkin aktiivisesti suunnilleen raskauden puolivälistä lähtien. Nykyisin luen foorumia tabletilla jokaisen yöheräämisen yhteydessä, päivisin harvakseltaan. Monta kertaa on tehnyt mieli liittyä mukaan jakamaan ajatuksia mutta saamaton kun olen... Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että on ihan pakko saada ajoittain semmoista vertaistukea mitä kukaan muu kuin samassa tilanteessa oleva ei voi antaa. Eli jos sallitte, liittyisin nyt mielellään mukaan porukkaan, toivottavasti ei ole liian myöhäistä :)
Tunnen aktiivisimmat kirjoittelijat jo kohtuullisen hyvin, joten lienee paikallaan esittäytyä ja kertoa vähän taustoista jotta tekin opitte tuntemaan minut. Meillä oli siis laskettu aika 2.10., mutta poikamme syntyi 28.9. eli periaatteessa voisin liittyä myös syyskuisiin. Tunnen kuitenkin tämän ryhmän enemmän omakseni kun olen seurannut teidän vaiheita niin tiiviisti ja syyskuisia huomattavasti vähemmän.
Olen 29-vuotias neitokainen Lahden seudulta. Olen seurustellut mieheni kanssa jo iäisyyden, 14 vuotta, ja naimisissa olemme olleet 3 vuotta. Isommat ja pienemmät ylä- ja alamäet on siis ehditty kokea. Jätimme ehkäisyn pois jo noin puoli vuotta ennen naimisiinmenoa ajatuksella "tulee jos on tullakseen". Aina silloin tällöin yritimme enemmän ja vähemmän tosissaan, mutta vasta vuosi sitten tärppäsi. Tämä on meidän ensimmäinen lapsi, toiveissa on kyllä sisarus jossain vaiheessa.
Raskaus sujui hyvin, mitään isompia fyysisiä vaivoja ei onneksi ollut. Alkuraskaudessa vaivasi jatkuva etova olo ja loppuraskaudessa kipeä selkä, mutta näiden kanssa pystyi kyllä elämään. Meidän elämässä vaan tapahtui niin paljon tänä vuonna, että välillä oikein hirvitti. Muutimme pääsiäisenä uuteen kotiin ja kolme päivää muuton jälkeen koiramme synnytti 7 pentua. Samaan rytäkkään piti sitten alkaa rakentaa koiratarhaa, kaatamaan pihasta puita ja tekemään remonttia. Sanoisin että olipa hullu kevät! Kesällä meno sitten rauhoittui ja pystyin nauttimaan raskaudesta, joka oli kevään ajan vaan ollut mukana "siinä sivussa" kaiken hässäkän keskellä. Välillä oli henkisesti tosi rankkaa ja väsymys oli jotain uskomatonta, mutta niin sitä vaan selvittiin kaikesta täysjärkisinä ja vauvakin pysyi menossa mukana.
Synnytys oli hyvä kokemus, vaikkakin pitkä taival. Säännöllisistä supistuksista laskettuna synnytys kesti n. 22 tuntia. Minulla ei ollut mitään isoja ennakko-odotuksia synnytyksen suhteen ja olin varautunut kaikkeen mahdolliseen. Kaikki eteni kuitenkin "oppikirjamaisesti" ja vauva (50 cm ja 3590 g) saapui maailmaan rauhallisesti puolen tunnin ponnistamisen jälkeen. Pieni repeämä tuli, mutta siitä ei ole sittemmin ollut mitään vaivaa. Kivunlievityksistä tuli kokeiltua varmaan melkein kaikkea mahdollista ammeesta ilokaasuun, mutta mikään muu kuin epiduraali ei auttanut. Sen jälkeen olikin helpompaa ja sain levättyäkin hieman ja kerättyä voimia loppurutistukseen. Meille osui aivan ihanat nuoret kätilöt jotka auttoivat ja tsemppasivat kovasti. Jos nyt jotain huonoa kokemuksesta hakee, niin olisihan se voinut edetä vähän nopeammin.
Vauva-arki on sujunut pääsääntöisesti hyvin. Poika on kasvanut hienosti ja on iloinen ja sosiaalinen tapaus. Hän "juttelee" ja hymyilee paljon ja viihtyy hetkiä myös itsekseen. Läheisyyttä hän kyllä vastapainoksi kaipaa kovasti. Temperamenttiakin löytyy (kiihtyvyys nollasta sataan noin kaksi sekuntia), yleensä suurimmat pultit vedetään siitä jos ruokaa ei ole tarjolla per heti ja mielipide ilmoitetaan kyllä tarpeeksi kuuluvasti. Iltaisin on myös usein havaittavissa sellaista turhanpäiväistä kitinää ja yleistä tyytymättömyyttä, ja monesti nämä liittyy yliväsymykseen. Lelujen päälle hän on alkanut ymmärtää pikkuhiljaa ihan viime päivinä eli tarttuu niihin ja vie suuhun. Vauva-asennossa ei enää viihdytä ollenkaan vaan pitää päästä "istumaan" tai pystyyn kuikuilemaan maailmaa. Niskaa hän on kannatellut jo melkein syntymästään asti todella jämäkästi, monet ovatkin sanoneet jo pienestä että onpa jäntevä vauva. Pariin otteeseen hän on pyörähtänyt selältä mahalleen ja toisin päin, mutta nämä ovat kyllä nähdäkseni olleet pikemminkin vahinkoja vielä. Poika on ollut aika terve, ensimmäinen kuume tosin koettiin ennen joulua. Onneksi siitä selvittiin parissa päivässä. Vatsaa on tietysti vääntänyt, mutta tuntuu että se on nyt hieman helpottanut kun se maaginen 3 kuukauden ikä saavutettiin.
Muutama sana imetyksestä... Se teki alkuun todella kipeää ja päädyinkin käyttämään rintakumia, mistä oli paljon apua. Imetys oli kuitenkin lähes jatkuvasti sellaista säätöä, että päädyin noin kuukauden jälkeen toisenlaiseen ratkaisuun. Ongelmana oli ilmavaivat, mystiset rintaraivarit ja se että poika malttoi sydä noin 5 minuuttia ja hetken päästä oltiin taas ruokailemassa. Eikä ne rintakumitkaan mitään maailman näppärimpiä olleet, voi sitä sotkun määrää! Hain neuvolasta lainaan tehokkaan sähkökäyttöisen rintapumpun jolla olen sittemmin pumpannut noin 4-6 tunnin välein ja poika saa siis aina maitonsa pullosta. Hän on oppinut juomaan pullosta alusta alkaen, koska on saanut korviketta iltaisin oman maidon lisäksi. Sanoisin että suhde on ollut koko ajan suunnilleen 80/20. Vaikka pumppaamisessa on oma hommansa, olen ollut tyytyväinen tähän ratkaisuun. Kuka tahansa voi syöttää poikaa ja hän syö kerralla enemmän ja rauhallisemmin. Tällä oli myös radikaali vaikutus yöunien pituuteen.
Poika on nukkunut alusta alkaen omassa sängyssä minun sängyn vieressä. Aamuisin otan hänet viereen kun mies on lähtenyt töihin ja me jatkamme unia. Ensimmäisen kuukauden ajan herättiin 1-3 tunnin välein ja se oli aika rankkaa. Uuden syömistyylin jälkeen unet pitenivät heti niin että sittemmin on nukuttu seuraavalla rytmillä: nukkumaan klo 22-23, eka herätys klo 4-5, toinen klo 7-8 ja ylös noustaan klo 10-11. Joskus toki tämä heittää härän pyllyä ja herätään useamman kerran, muutamana yönä on toisaalta päästy jopa 8 tunnin ekaan unipätkään (nämä kyllä ovat sellaisia satunnaisia onnenkantamoisia vielä). Kahden tai kolmen tunnin päikkärit poika nukkuu iltapäivän puolella. Illalla saattaa sitten torkahtaa hetkeksi, mutta ei aina.
Uskoisin että tässä on tiivistettynä tärkeimmät asiat joista olisin kirjoitellut tänne foorumille matkan varrella. Kirjoittelen mieltä painavista asioista sitten tuonne varsinaisiin ketjuihin. Saittepahan nyt ainakin tuhdin tietopaketin meidän elämästä. Toisaalta, ymmärrän kyllä jos tämmöisen romaanin jälkeen haluatte antaa minulle porttikiellon teidän porukkaan heti alkuunsa
Oikein hyvää uutta vuotta kaikille ja ihania hetkiä pikkuisten kanssa myös ensi vuodelle!
Olen seurannut teidän elämää sivusta hyvinkin aktiivisesti suunnilleen raskauden puolivälistä lähtien. Nykyisin luen foorumia tabletilla jokaisen yöheräämisen yhteydessä, päivisin harvakseltaan. Monta kertaa on tehnyt mieli liittyä mukaan jakamaan ajatuksia mutta saamaton kun olen... Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että on ihan pakko saada ajoittain semmoista vertaistukea mitä kukaan muu kuin samassa tilanteessa oleva ei voi antaa. Eli jos sallitte, liittyisin nyt mielellään mukaan porukkaan, toivottavasti ei ole liian myöhäistä :)
Tunnen aktiivisimmat kirjoittelijat jo kohtuullisen hyvin, joten lienee paikallaan esittäytyä ja kertoa vähän taustoista jotta tekin opitte tuntemaan minut. Meillä oli siis laskettu aika 2.10., mutta poikamme syntyi 28.9. eli periaatteessa voisin liittyä myös syyskuisiin. Tunnen kuitenkin tämän ryhmän enemmän omakseni kun olen seurannut teidän vaiheita niin tiiviisti ja syyskuisia huomattavasti vähemmän.
Olen 29-vuotias neitokainen Lahden seudulta. Olen seurustellut mieheni kanssa jo iäisyyden, 14 vuotta, ja naimisissa olemme olleet 3 vuotta. Isommat ja pienemmät ylä- ja alamäet on siis ehditty kokea. Jätimme ehkäisyn pois jo noin puoli vuotta ennen naimisiinmenoa ajatuksella "tulee jos on tullakseen". Aina silloin tällöin yritimme enemmän ja vähemmän tosissaan, mutta vasta vuosi sitten tärppäsi. Tämä on meidän ensimmäinen lapsi, toiveissa on kyllä sisarus jossain vaiheessa.
Raskaus sujui hyvin, mitään isompia fyysisiä vaivoja ei onneksi ollut. Alkuraskaudessa vaivasi jatkuva etova olo ja loppuraskaudessa kipeä selkä, mutta näiden kanssa pystyi kyllä elämään. Meidän elämässä vaan tapahtui niin paljon tänä vuonna, että välillä oikein hirvitti. Muutimme pääsiäisenä uuteen kotiin ja kolme päivää muuton jälkeen koiramme synnytti 7 pentua. Samaan rytäkkään piti sitten alkaa rakentaa koiratarhaa, kaatamaan pihasta puita ja tekemään remonttia. Sanoisin että olipa hullu kevät! Kesällä meno sitten rauhoittui ja pystyin nauttimaan raskaudesta, joka oli kevään ajan vaan ollut mukana "siinä sivussa" kaiken hässäkän keskellä. Välillä oli henkisesti tosi rankkaa ja väsymys oli jotain uskomatonta, mutta niin sitä vaan selvittiin kaikesta täysjärkisinä ja vauvakin pysyi menossa mukana.
Synnytys oli hyvä kokemus, vaikkakin pitkä taival. Säännöllisistä supistuksista laskettuna synnytys kesti n. 22 tuntia. Minulla ei ollut mitään isoja ennakko-odotuksia synnytyksen suhteen ja olin varautunut kaikkeen mahdolliseen. Kaikki eteni kuitenkin "oppikirjamaisesti" ja vauva (50 cm ja 3590 g) saapui maailmaan rauhallisesti puolen tunnin ponnistamisen jälkeen. Pieni repeämä tuli, mutta siitä ei ole sittemmin ollut mitään vaivaa. Kivunlievityksistä tuli kokeiltua varmaan melkein kaikkea mahdollista ammeesta ilokaasuun, mutta mikään muu kuin epiduraali ei auttanut. Sen jälkeen olikin helpompaa ja sain levättyäkin hieman ja kerättyä voimia loppurutistukseen. Meille osui aivan ihanat nuoret kätilöt jotka auttoivat ja tsemppasivat kovasti. Jos nyt jotain huonoa kokemuksesta hakee, niin olisihan se voinut edetä vähän nopeammin.
Vauva-arki on sujunut pääsääntöisesti hyvin. Poika on kasvanut hienosti ja on iloinen ja sosiaalinen tapaus. Hän "juttelee" ja hymyilee paljon ja viihtyy hetkiä myös itsekseen. Läheisyyttä hän kyllä vastapainoksi kaipaa kovasti. Temperamenttiakin löytyy (kiihtyvyys nollasta sataan noin kaksi sekuntia), yleensä suurimmat pultit vedetään siitä jos ruokaa ei ole tarjolla per heti ja mielipide ilmoitetaan kyllä tarpeeksi kuuluvasti. Iltaisin on myös usein havaittavissa sellaista turhanpäiväistä kitinää ja yleistä tyytymättömyyttä, ja monesti nämä liittyy yliväsymykseen. Lelujen päälle hän on alkanut ymmärtää pikkuhiljaa ihan viime päivinä eli tarttuu niihin ja vie suuhun. Vauva-asennossa ei enää viihdytä ollenkaan vaan pitää päästä "istumaan" tai pystyyn kuikuilemaan maailmaa. Niskaa hän on kannatellut jo melkein syntymästään asti todella jämäkästi, monet ovatkin sanoneet jo pienestä että onpa jäntevä vauva. Pariin otteeseen hän on pyörähtänyt selältä mahalleen ja toisin päin, mutta nämä ovat kyllä nähdäkseni olleet pikemminkin vahinkoja vielä. Poika on ollut aika terve, ensimmäinen kuume tosin koettiin ennen joulua. Onneksi siitä selvittiin parissa päivässä. Vatsaa on tietysti vääntänyt, mutta tuntuu että se on nyt hieman helpottanut kun se maaginen 3 kuukauden ikä saavutettiin.
Muutama sana imetyksestä... Se teki alkuun todella kipeää ja päädyinkin käyttämään rintakumia, mistä oli paljon apua. Imetys oli kuitenkin lähes jatkuvasti sellaista säätöä, että päädyin noin kuukauden jälkeen toisenlaiseen ratkaisuun. Ongelmana oli ilmavaivat, mystiset rintaraivarit ja se että poika malttoi sydä noin 5 minuuttia ja hetken päästä oltiin taas ruokailemassa. Eikä ne rintakumitkaan mitään maailman näppärimpiä olleet, voi sitä sotkun määrää! Hain neuvolasta lainaan tehokkaan sähkökäyttöisen rintapumpun jolla olen sittemmin pumpannut noin 4-6 tunnin välein ja poika saa siis aina maitonsa pullosta. Hän on oppinut juomaan pullosta alusta alkaen, koska on saanut korviketta iltaisin oman maidon lisäksi. Sanoisin että suhde on ollut koko ajan suunnilleen 80/20. Vaikka pumppaamisessa on oma hommansa, olen ollut tyytyväinen tähän ratkaisuun. Kuka tahansa voi syöttää poikaa ja hän syö kerralla enemmän ja rauhallisemmin. Tällä oli myös radikaali vaikutus yöunien pituuteen.
Poika on nukkunut alusta alkaen omassa sängyssä minun sängyn vieressä. Aamuisin otan hänet viereen kun mies on lähtenyt töihin ja me jatkamme unia. Ensimmäisen kuukauden ajan herättiin 1-3 tunnin välein ja se oli aika rankkaa. Uuden syömistyylin jälkeen unet pitenivät heti niin että sittemmin on nukuttu seuraavalla rytmillä: nukkumaan klo 22-23, eka herätys klo 4-5, toinen klo 7-8 ja ylös noustaan klo 10-11. Joskus toki tämä heittää härän pyllyä ja herätään useamman kerran, muutamana yönä on toisaalta päästy jopa 8 tunnin ekaan unipätkään (nämä kyllä ovat sellaisia satunnaisia onnenkantamoisia vielä). Kahden tai kolmen tunnin päikkärit poika nukkuu iltapäivän puolella. Illalla saattaa sitten torkahtaa hetkeksi, mutta ei aina.
Uskoisin että tässä on tiivistettynä tärkeimmät asiat joista olisin kirjoitellut tänne foorumille matkan varrella. Kirjoittelen mieltä painavista asioista sitten tuonne varsinaisiin ketjuihin. Saittepahan nyt ainakin tuhdin tietopaketin meidän elämästä. Toisaalta, ymmärrän kyllä jos tämmöisen romaanin jälkeen haluatte antaa minulle porttikiellon teidän porukkaan heti alkuunsa
Oikein hyvää uutta vuotta kaikille ja ihania hetkiä pikkuisten kanssa myös ensi vuodelle!
Samassa veneessä kaikki ollaan. Samalla tässä kiitos kaikille osallistujille. :)
No jos jotkut tutut uteliaisuuttaan tulevat tänne lukemaan mun kirjoituksia, vaikka anonyyminä täällä haluankin olla, niin se on sitten heidän murheensa jos eivät pidä lukemastaan. Näin olen sen ajatellut kun välillä epäilen että jotkut tutut ovat "salaa" lukenut juttujani täällä 
