Kun kasvava vatsa ahdistaa.

P

Puolukan varpu

Oman äänensä löytänyt
Mikäpä silloin neuvoksi? Ehkäpä tarvii avata vähän...
Eli toinen lapsi tulossa. Ensimmäisen kanssa kävi niin, että silloinen mies jätti mut huomiotta neljännen kuun jälkeen. En kuulemma ollut enää haluttava, eikö hän halunnut enää antaa muutakaan huomiota. Suukkoja tai haleja. Sitten mies alko pettämään.. Kiinni sain muutamasti - kaikkea en varmaan edes tiedä. Se sai aikaan sen että loppu aika raskaudesta oli henkisesti todella raskaita.. Pakotin itseni syömään, ja söinkin aina itkien. En halunnut syyä koska en halunnut että vatsa kasvaa.. No se siitä.

Nyt olen kimpassa ihanan miehen kanssa. Joka on alusta asti rakastanu mua semmosena kun oon. Kun hän alko puhua että voitaisiinko tehdä yhdessä vauva kerroin suoraa mitkä traumat edellisestä jäi johon hän vastas ihanasti että mulla on paljon vielä opittavaa oikeesta parisuhteesta..
Odotusaika on hänen kanssaan ollu kovin erilaista ku edellisen kerran. Hän kohtelee mua samalla tavalla kun ennenkin ja kaikki aikuisten väliset toiminnat on jatkunu edelleen samalla tavalla. Välillä kum pahottelen että oon niin pyöreä vatsainen jo, ja että ymmärrän jos hän haluaa intiimimmät kanssakäymiset lopettaa hän vastaa mulle että mutta sehän olen silti minä.. Että hän näkee edelleen minut - ei mahaa..

Eli kaikki on periaatteessa enemmän kuin hyvin.. Mutta..
Tänäänkin hän jäi tuijottamaan vatsaa ja kommentoi "onpa sun masu tullu nopsasti isoksi" ja kun koitin pahotella asiaa ja sanoa että yritän kyllä syödä niin että se ei kasvaisi hän sanoi et pitää vetää maha sisään.. Tiedän et hän ei tarkoita pahalla. Hänkään
Mutta näitä.kommentteja kun tulee nyt sieltä ja täältä. Ja etenkin jos häneltä niim mulle iskee paniikki.. Nieleskelen kyyneleitä ja poden huonoo omaatuntoa koska oon epäonnistunu puolisona kun oon näin iso nyt.. Tulee hirvittävät itsesyytökset ja pahamieli kun alan miettiä että hän ei oo tyytyväinen ehkä tilanteeseen..

Koitan syödä mahdollisimman vähän, juoda vaan vettä tai sokerittomia juomia. Joskus jos otan karkkia niin tulee pahamieli heti. Oon tälläkin viikolla purskahtanu itkuun jo 3 kertaa.. Eikä sille itkulle tule loppua kun se alkaa.

Onko kenelläkään kokemusta näistä fiiliksistä? Tai ootko läpikäyny samaa.
Olis kiva rupatella
 
En tiedä osaanko sanoa oikeita asioita, mutta yritän sanoa jotain. Tuli niin kovin surullinen olo puolestasi. :red-heart:
Se ensimmäisen miehen aiheuttama trauma on varmasti jättänyt valtavan epävarmuuden ja kelpaamattomuuden tunteen. On sääli, että hän pääsee nyt pilaamaan sinulta odotuksen onnea. Muista, että sinä et ole tehnyt mitään väärää silloin. Miehesi kohteli sinua todella törkeästi naisen elämän valtavan mullistuksen aikana. Se ei ollut millään tavalla sinun syysi. Hänen olisi pitänyt pystyä tukemaan ja rakastamaan sinua.

Ihana, kun nykyinen miehesi osaa puhua sinulle kauniisti ja rakastaa sinua raskaanakin.

Minulla on alkamassa viimeinen kolmannes kolmannen lapsemme odotuksesta ja vatsa on yhtä iso kun esikoisesta muutama viikko ennen laskettua aikaa. Enkä kuitenkaan ole saanut painoa merkittävästi enempää. Vatsa vain antaa periksi nopeammin kun on yksi tai useampi raskaus jo taustalla.

Ehkä itse yrittäisin olla yhdistämättä vatsan kasvua ja syömistä jotenkin toisistaan riippuvaisiksi asioiksi. Vatsa kasvaa omaa tahtiaan kuitenkin. Syömisestä on kuitenkin mukava nauttia ilman paineita.

Kaikkea hyvää raskausaikaan! Yritä luottaa mieheesi, hän kuulostaa hyvältä mieheltä, joka todella rakastaa sinua ja osaa nähdä sinut kauniina isommankin mahan kanssa. :red-heart: Sillä sitähän se raskausmaha on: kaunis, olipa se sitten pieni pallo tai isompi.
 
vähän vielä jatkan, kun luin aloituksen vielä kerran:
Miehesi ei varmasti tarkoita mitään pahaa sillä, että hän kommentoi mahan kasvua. Hän ei vain aina muista, että se on sinulla aihe, josta olet vereslihalla.
Raskausaika herkistää mieltä. Itse olen herkillä, jos mieheni sanoo jotain, minkä minä tulkitsen alentuvaksi. Vaikka, että minun mielipiteeni on tyhmä. (Ei siis sano näin suoraan, vaan tulkitsen hänen tarkoittavan sitä.) Se on minun herkkä kohtani ja raskausaika on tehnyt minut sen suhteen vielä herkemmäksi. Ja tiedän, että mieheni ei kohtele minua alentuvasti. Mieleni vain tulkitsee sen niin, enkä jaksa aina taistella tunteitani vastaan, vaan alan itkeä.
 
Värisointu sanoi paljon asioita joita koitin pukea myös sanoiksi.

@Murukahvi, exäsi kohteli todella törkeästi! Hän pilasi sinulta ensimmäisen raskauden, ja nyt on vaarana että hän pilaa toisenkin raskauden sinulta. Nyt on todella tärkeää ymmärtää, että sinun miehesi on parempi kuin exäsi, ja hän ei kohtelisi sinua tuolla tavalla. Tunteesi nousevat aikaisemman raskauden pettymyksistä, ja ne on tärkeää käsitellä ja ymmärtää, etteivät ne ole sinun tai miehesi syy. Sure ja itke kun tunne tulee, ja ymmärrä että se on menneisyyden asia joka on noussut uudelleen mieleen raskauden edistymisen myötä. Käsittele tunnetta ja päästä irti, käsittelemällä tunteet voit päästä traumasta ylitse. Puhu miehellesi aikaisemmasta pettymyksestäsi ja pyydä häntä ymmärtämään ja tukemaan sinua jos olosi alkaa tuntumaan surkealta, kerro hänelle ettei surkeutesi ole hänen vikansa.

Vauvasi tarvitsee energiaa. Älä pelkää syödä nälän mukaan, luonto kyllä kertoo mitä tarvitset. On hyvin tärkeää että vauva saa tarpeeksi ravintoa, jotta hän kehittyisi parhaalla mahdollisella tavalla. On tutkimuksien kautta todettu että vauvat joiden äidit kärsivät raskasaikana nälkää sotien tai nälänhädän vuoksi, kärsivät helpommin aikuisena sydän- ja verisuonitaudeista. Monipuolinen ja riittävä syöminen on siis vauvallesi tärkeää, sillä on vaikutusta loppuelämään. Raskausaika on niin pieni hetki äidin elämästä, mutta niin tärkeä aika vauvan elämässä.

Ehdotan myös että ottaisit asian puheeksi neuvolassa, ehkäpä heiltä löytyisi apua purkaa tätä ikävää tunnetta. Olisihan se koko perheen etu, ja tärkeä asia.

Raskausvatsa on iso vain pienen hetken. Ja minusta raskausvatsa on kaunis. Tsemppiä loppuraskauteen! Mieli on niin kovin herkkä.
 
Muokattu viimeksi:
Edellinen miehesi toimi törkeästi!

Minäkin suosittelen soittamaan asiasta neuvolaan, ja kysymään psykologia, koska on ilmiselvää, että tuollaisesta kokemuksesta voi jäädä traumoja, ja sekä sinun että vauvan hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että tuotakin hoidetaan.
 
VäriSointu sanoi:
Kaikkea hyvää raskausaikaan! Yritä luottaa mieheesi, hän kuulostaa hyvältä mieheltä, joka todella rakastaa sinua ja osaa nähdä sinut kauniina isommankin mahan kanssa. :red-heart: Sillä sitähän se raskausmaha on: kaunis, olipa se sitten pieni pallo tai isompi.
Click to expand...
Kiitos ❤️
Mieheni on kyllä hyvä, enemmänkin. Hän on taivaan lahja mulle ja mun tytölle. Hän on alusta asti ottanu mun tytön yhdeksi omistaan, kohtelee häntä täysin tasavertaisesti omiensa kanssa. Ja mua hän on kärsivällisesti opettanu siihen mitä se on kun toinen rakastaa sua. Ja arbostaa sua. Hän kun anto mulle synttärilahjan, purskahdin itkuun.. En edellisessä suhteessa saanut synttärilahjaa kun kerran.. Hän tuo kukkia. Hän pitää kiinni kädestä kun ollaan kävelyllä tai kauppakeskuksessa. Ja joka kerta mä edelleen hämmennyn niissä tilanteissa.. Joudun prosessoimaan kovasti että hän toimii näin koska hän rakastaa.. Ja samalla iskee hirvittävä menettämisen pelko.

Yritän olla liittämättä syömistä vatsan kasvuun, vaa-alla en ole uskaltanu käydä raskauden aikana kun kerran. Vielä pitäisi 3kk tsempata. Onneksi näitä tilanteita aina sitten helpottaa ne tilanteet kun mies laittaa käden masun päälle ja höpöttelee vauvalle. Tai halii tota palloa.
 
Niinakee sanoi:
Värisoinnulta viisaita sanoja, joita komppaan, enkä sen vuoksi oikein osaa mitään siihen lisätä. Onko teillä kunnassa mahdollista käydä neuvolapsykologilla käsittelemässä aikaisempien kokemustesi vaikutusta nykyiseen raskauteen?
Click to expand...
Mun neuvolatäti on joka kerta kyselly vointia. Varmasti olisi mahdollista tuommoinen terapiakin. En uskalla vaan mennä semmoiseen kun pelkään (pienestä kunnasta johtuen) että ex saa tietää asiasta ja käyttää sitä mua vastaan meisän lapsen asioissa.

Mun neuvolatäti muisti mut, 8vuoden takaa. Melkein yhdeksän. Kun menin ekalle käynnille hän sano että tämä odotus ja vauva-aika tulee olemaan varmasti erilainen kun edellinen.. Häkellyin. Sit hän alko kertomaan kuinka muistaa millasta mulla oli edellisen kanssa. Kaikkien pettämisten, syömisongelmien ym kanssa.
 
Neuvolatäti on toiminut mun terapeuttina. Hän muistaa mun edellisen odotukse 8vuoden takaa. Melkein yhdeksän jo. Hän ekalla käyntikerralla sano mulle että tämä odotus ja vauva-aika tulee olemaan erilaiset kun edelliset. Hämmennyin tilanteessa ja sit hän kerto et hän muistaa mutt, kaikki pettämis episodit, syömisongelmat ja muut ongelmat jotka parisuhteessa ilmeni.
Keskusteltiin jonkun tovin näistä traumoista, alkoi hänkin pyyhkimään silmäkulmaansa hetken päästä.

Muistan menneestä suhteesta eräänkin kerran kun exä tuli baarista kotiin 5 aikaa yöllä ja oli aivan kauheessa humalassa. Menin tyhmä kysymään et olitko tosiaan näin kauan baarissa vai jossain muuallakin (täällä kun tuo kippola menee 3 kiinni). Hän flippas.. Hän alko huutamaan mulle kurkkusuorana että mä petän häntä ja etti pitkin kämppää sitä toista miestä jota ei ollu. Vein äkkiä tytön (1v) naapuriin ja lähin hakemaan autoa parkkipaikalta että lähde pois. Niin tulikin perässä.. Töni ja huito mua koko matkan aina autolle asti. Autolle päästyä karjasin vasta nii lujaa kun pystyin että nyt saatana riittää... loppu meneekin sitten sumussa. Mutta pois päästiin tytön kanssa.. Olis pitäny tajuta lähtee sillon..
 
Murukahvi sanoi:
Neuvolatäti on toiminut mun terapeuttina. Hän muistaa mun edellisen odotukse 8vuoden takaa. Melkein yhdeksän jo. Hän ekalla käyntikerralla sano mulle että tämä odotus ja vauva-aika tulee olemaan erilaiset kun edelliset. Hämmennyin tilanteessa ja sit hän kerto et hän muistaa mutt, kaikki pettämis episodit, syömisongelmat ja muut ongelmat jotka parisuhteessa ilmeni.
Keskusteltiin jonkun tovin näistä traumoista, alkoi hänkin pyyhkimään silmäkulmaansa hetken päästä.

Muistan menneestä suhteesta eräänkin kerran kun exä tuli baarista kotiin 5 aikaa yöllä ja oli aivan kauheessa humalassa. Menin tyhmä kysymään et olitko tosiaan näin kauan baarissa vai jossain muuallakin (täällä kun tuo kippola menee 3 kiinni). Hän flippas.. Hän alko huutamaan mulle kurkkusuorana että mä petän häntä ja etti pitkin kämppää sitä toista miestä jota ei ollu. Vein äkkiä tytön (1v) naapuriin ja lähin hakemaan autoa parkkipaikalta että lähde pois. Niin tulikin perässä.. Töni ja huito mua koko matkan aina autolle asti. Autolle päästyä karjasin vasta nii lujaa kun pystyin että nyt saatana riittää... loppu meneekin sitten sumussa. Mutta pois päästiin tytön kanssa.. Olis pitäny tajuta lähtee sillon..
Click to expand...

Voi ei, mitä sinä olet joutunut kestämään! :red-heart:
Ihana, että neuvolatäti on noin empaattinen ja kykenevä auttamaan psyykkisissä asioissa.
Nepeta Cataria sanoi hyvin, että tunnereaktiot tulevat menneisyydestä. Isolla osalla meistä on asioita, jotka laukaisevat vaikeita tunteita, vaikka tällä hetkellä on kaikki hyvin. Ne on vaikeita tilanteita.
Meillä aika lähekkäin lasketut ajat. Minulla 9.9.
 
VäriSointu sanoi:
Voi ei, mitä sinä olet joutunut kestämään! :red-heart:
Ihana, että neuvolatäti on noin empaattinen ja kykenevä auttamaan psyykkisissä asioissa.
Nepeta Cataria sanoi hyvin, että tunnereaktiot tulevat menneisyydestä. Isolla osalla meistä on asioita, jotka laukaisevat vaikeita tunteita, vaikka tällä hetkellä on kaikki hyvin. Ne on vaikeita tilanteita.
Meillä aika lähekkäin lasketut ajat. Minulla 9.9.
Click to expand...
Joo se on jotenkin hämmentävää ja jopa ärsyttävää kun tuntuu että maailma kaatuu, pelkää että kaikki viedään pois ja joudun taas keräämää palasia lattialta - kun samaan aikaan en voisi olla onnellisempi..

Onpa kiva kuulla. Meillä vielä rakenne ultrassa sanottiin että heidän mielestä olis 10.9. Mutta etteivät nyt lähde muuttelemaan kun vaan yks päivä..
 
Murukahvi sanoi:
Mun neuvolatäti on joka kerta kyselly vointia. Varmasti olisi mahdollista tuommoinen terapiakin. En uskalla vaan mennä semmoiseen kun pelkään (pienestä kunnasta johtuen) että ex saa tietää asiasta ja käyttää sitä mua vastaan meisän lapsen asioissa.

Mun neuvolatäti muisti mut, 8vuoden takaa. Melkein yhdeksän. Kun menin ekalle käynnille hän sano että tämä odotus ja vauva-aika tulee olemaan varmasti erilainen kun edellinen.. Häkellyin. Sit hän alko kertomaan kuinka muistaa millasta mulla oli edellisen kanssa. Kaikkien pettämisten, syömisongelmien ym kanssa.
Click to expand...
Neuvolapsykologin kanssa voi olla myös teams-keskustelut. Kätevää eikä kukaan ulkopuolinen näe vastaanotto ovesta kulkemista. Suosittelen ainakin mahdollisuutta kysymään.
 
Neuvolan työntekijöillä on myös vaitiolovelvollisuus. He eivät saa kertoa mistään keskusteluista miehellesi tai kenellekään muullekaan. Ja teams-yhteydellä onnistuisi tosiaan niin ettei kukaan näe käyntejäsi.

Olet todella joutunut kokemaan kurjia asioita exäsi kanssa. Ei ihme jos ne nyt tuntuu vyöryvän päälle. ❤️ Onneksi nykyinen miehesi on paljon parempi. Kunpa tämä raskaus voisi olla sinulle edes hieman korjaava kokemus. Hyvä kun purat asiaa tänne. Jo sen kirjoittaminen voi auttaa.

Yritä syömisen suhteen muistaa, että vauvamaha kasvaa joka tapauksessa. Se kasvaa vauvan kasvaessa, eikä ole lihomista. Muista siis syödä nälän mukaan, niin sekä sinä että vauva saatte tarvitsemanne ravinnon.
 
Minua alkoi kolme vuotta sitten raskaana kasvava vatsa ahdistamaan. Itselläni ahdistus alkoi heti, koska myös turvotus alkoi heti ja vain salakavalasti vaihtui kasvaneeksi vatsaksi. Oma ahdistukseni kumpusi hoikan tytön identiteetistä. Olen tottunut koko ikäni olemaan pieni, siro ja hoikka. Ja yht äkkiä suurin osa vaatteista lakkasi sopimasta tai alkoi ahdistaa. Eivät ne koskaan ole olleet vartaloa nuolevia, mutta ei niissä ollut tilaa sellaiselle turvotukselle. Itselläni tämä ja moni muu seikka johti lopulta raskauden aikaiseen masennukseen. Raskausaikana en onnistunut selättämään ahdistusta, mutta nyt olo on helpottanut ja olen pystynyt puhumaan miehen kanssa myös uudesta lapsesta.

Omaa ahdistustani pahensi häpeä. Koin, että yhteiskunta ei hyväksy sitä, että raskaana oleva tai juuri synnyttänyt nainen kaipaa omaa kehoaan tai pelkää siihen tulevia muutoksia. Itseäni on helpottanut feminismin löytäminen ja ajatus siitä, että myös lisääntyvä nainen saa olla ensisijaisesti nainen eikä muodoton pyhä äiti, joka elää vain lapselleen. Häpesin sitä, kuinka olin "pinnallinen" ja murehdin kehoani vaikka yhteiskunnan mielestä minun olisi kuulunut ajatella vain vauvaa. Kapinoin mielessäni paljon sitä vastaan, kuinka rintojen tulisi olla vain vauvaa varten, enkä muka saisi toivoa niiltä mitään muuta.
Häpeä "pinnallisuudesta" tuntui katkeralta, koska käytin ennenkin mukavia vaatteita, meikkasin vain harvoin enkä muutenkaan suosinut juuri mitään "pinnallisia" asioita.
Jälkikäteen yksi tehokkaimmista avuista on ollut myöntää ääneen kasvokkain seurassa, joka ei tuomitse, kuinka paljon vatsan kasvu ahdisti. Itse löysin tällaisen seuran osallistumalla Äimä ry:n vertaistukiryhmään.
Myös olen jälkikäteen tehnyt paljon töitä itseni kanssa sen suhteen, että oppisin rakastamaan omaa vatsaani. Ennen raskautta osasin rakastaa lähes kaikkea muuta itsessäni, mutta vatsaa opin rakastamaan vasta tänä vuonna, kun se turposi stressin takia ja alkoi näyttää aivan raskausvatsalta. Jostain syystä silloin ymmärsin, että minä voin silitellä hellästi omaa mahaani, näytti se miltä tahansa vain siksi, että se on minun mahani.
Valitettavasti sain selätettyä ahdistuksen vasta pitkälti raskauden jälkeen, kun olin jo palannut takaisin omiin mittoihini. Joten en pysty kertomaan, mikä silloin auttoi.

Mutta oma selviytymislistani mahdollisen tulevan raskauden varalle:
-sanoa suoraan ihmisille, että en halua kuulla mitään kommentteja vatsastani
-siivota hetkellisesti pois elämästä jokainen, joka ei tätä ymmärrä (omalla kohdallani esim anoppi)
-mennä mukaan raskaana oleville suunniteltuun liikuntaryhmään (itselläni kehonhallinta ja tuntemus auttaa hyväksymään oman kropan ja tuomaan hyvää oloa) (en missään nimessä suunnittele tätä laihdutusmielessä)
-menen tarvittaessa uudestaan mukaan Äimän toimintaan (Äidit irti synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, mukaan mahtuu yhtä hyvin myös raskaana olevat)
-haen voimaa feminismistä ja kuuntelen uudestaan Irene Naakan kirjan Ärhäkkä kuin äidiksi tullut. Etsin myös muita voimaa antavia kirjoa tai blogeja, joissa on itsestään selvyys, että jos on vuosikymmeniä kokenut ulkonäköpaineita, niin ei ne välttämättä itsestään hetkessä katoa. Ja että myös lisääntyvä nainen saa olla ensisijaisesti nainen ja vasta toissijaisesti äiti. (Ainakin omalla kohdalla jopa välit lapseen parani ja lapsen elämä parani, kun uskalsin ylpeänä toivottaa viimeisen lauseen osaksi omaa elämääni.)
-tuntea itseni tai edes joku osa itsestäni mahdollisimman usein kauniiksi
 
Wellulla on viisaita mietteitä ja hyvä näkökulma. Joskus voi pahaa oloa lisätä se jos yhteiskunta viestittää (tai muuten tuntuu) ettei saisi tuntea niin. Tämä koskee muitakin vanhemmuuteen liittyviä negatiivisia tunteita. Kaikki tunteet on kuitenkin sallittuja ja normaaleja. Jos jokin tuntuu pahalta, silloin se tuntuu ja sen saa kyllä sanoa. Tai ainakin pitäisi saada. Ainahan vastaanotto ei ole toivottu. Mutta tänne foorumille mahtuu kaikki tunteet, kunhan niillä ei loukkaa ketään. ❤️ Tunteet ei katoa hyssyttelemällä ja salailemalla.
 
Takaisin
Top