Kumpi teillä kieltää herkemmin lasta, isä vai äiti?
Itse olen todennut, kun olen lapsen kanssa päivät kotona, että ihan kaikesta ei vaan jaksa eikä voikaan kieltää. Ehdottoman ei:n olen pitänyt kaikissa sähkölaitteissa, kissan vessassa ja kissan ruokakupeissa. Muiden juttujen kanssa ei nyt ole niin tarkkaa. Kukkapurkkejakaan ei saa kaivaa, mutta nätisti voi koskea. Mieheni taas tuntuu kieltävän ihan kaikesta. Ei saa ottaa kenkiä, ei saa mennä kissan luo jos kissa nukkuu, ei saa heiluttaa sitä keppiä ettei se osu silmään, äläs nyt mene sinne keinutuolille ettei jää varpaat alle, ei saa aukoa niitä laatikoita jne. Useamman kerran olen sanonut hänelle, että anna olla ei se pahaa tee, jos vähän sattuu. Esim. jos kissa raapasee niin siitäpähän oppii ettei kiusaa (meidän kissat siis ei ole mitenkään aggressiivisia, pikemminkin lähtee pois, jos eivät tykkää). Jotenkin tuntuu, että mieheni kuluttaa Ei sanan niin ettei sillä kohta ole mitään merkitystä. Muutenkin neiti 11 kk koettelee koko ajan rajojaan mitä saa tehdä ja mitä ei.
Toki turvallisuus on tärkeä asia ja lasta pitää pitää silmällä ja puuttua heti, jos homma menee vaaralliseksi, mutta eihän kaikelta voi aina suojella ja vahinkoja sattuu väkisinkin.
Mielenkiinnosta utelen, miten muissa perheissä homma toimii?
Itse olen todennut, kun olen lapsen kanssa päivät kotona, että ihan kaikesta ei vaan jaksa eikä voikaan kieltää. Ehdottoman ei:n olen pitänyt kaikissa sähkölaitteissa, kissan vessassa ja kissan ruokakupeissa. Muiden juttujen kanssa ei nyt ole niin tarkkaa. Kukkapurkkejakaan ei saa kaivaa, mutta nätisti voi koskea. Mieheni taas tuntuu kieltävän ihan kaikesta. Ei saa ottaa kenkiä, ei saa mennä kissan luo jos kissa nukkuu, ei saa heiluttaa sitä keppiä ettei se osu silmään, äläs nyt mene sinne keinutuolille ettei jää varpaat alle, ei saa aukoa niitä laatikoita jne. Useamman kerran olen sanonut hänelle, että anna olla ei se pahaa tee, jos vähän sattuu. Esim. jos kissa raapasee niin siitäpähän oppii ettei kiusaa (meidän kissat siis ei ole mitenkään aggressiivisia, pikemminkin lähtee pois, jos eivät tykkää). Jotenkin tuntuu, että mieheni kuluttaa Ei sanan niin ettei sillä kohta ole mitään merkitystä. Muutenkin neiti 11 kk koettelee koko ajan rajojaan mitä saa tehdä ja mitä ei.
Toki turvallisuus on tärkeä asia ja lasta pitää pitää silmällä ja puuttua heti, jos homma menee vaaralliseksi, mutta eihän kaikelta voi aina suojella ja vahinkoja sattuu väkisinkin.
Mielenkiinnosta utelen, miten muissa perheissä homma toimii?
