Kultaako aika synnytysmuistot?

[Vargynja]

Unohtuuko kivun pahin terä? Muisteletko synnytystä lämpimämmin kuin miltä se todennäköisesti oikeasti tuntui?

Esikoisen synnytyksen suhteen ei ole tainnut aika kullata muistoja. Se oli ikävä kokemus. Kuopuksen synnytys meni paljon paremmin ja siinä on saattanut aika tehdä tehtävänsä. En oikein muista sattuiko supistukset ponnistusvaiheessa. :Alien:

 

[Foreverfever]

Minulla kyllä hyvin aika kullannut muistot kivusta. 1. 2. ja 3. aikaa tähän meni n. 5min, kuitenkin synnytyksen aikana ajatus oli ei enää ikinä!!
4. meni n. kk kun alkoi ajattelemaan, oliko se nyt muka niin kamalaa ja nyt 8kk myöhemmin ei kyllä yhtään muista kipua.

 

[Pingviiniemo]

Esikoisen synnytyksessä aika enemmänkin paransi ja kuopuksen kokemus pysynyt hyvänä kokoajan.

 

[pronssi]

Oikeastaan synnytyksessä ei ollut huonoja fiiliksiä, mutta jälkeenpäin, kun paremman tiedon ja ajatuksen kanssa kävi prosessia läpi, harmitti muutama asia. Kipu ei synnytyksessä haitannut, sillä sillä oli oma tarkoituksensa. Oli hauska huomata, miten synnytyskipuun pystyy keskittymään ja sen aaltoiluun sopeutumaan, vaikka se kovaa olikin.

 

[Ginger]

Kyllähän mä muistan esikoista synnyttäessäni ajatelleeni että ei koskaan enää. :D Mutta muistaakseni kätilö kysyi multa jo suihkussa ollessani (varmaan tunti synnytyksestä) että tuutko uudestaan. Sanoin joo. Aika nopeasti kultaantui. :D
Kyllä toisenkin synnytyksen aikana taisi mielessä käydä, että ryhtyykö tähän enää. Mutta aika lailla heti synnytyksen jälkeen ajattelin että voisin mä vielä. Synnytys on sen verran positiivista kipua kuitenkin.

 

[TinttiElina]

Meillä tulevalla vauvalla todella iso ikäero sisaruksiin (tällä hetkellä kuopus 12v). pikkuisen alkaa jännittään tulevan vauvan synnytys tammikuussa. Tällä hetkellä tuntuu ettei 12 v sitten luomuna syntyneen lapsen kanssa ollut mitään kipuja. Voin olla eri mieltä tammikuussa, kun synnytys käynnistyy..

 

[turotus]

Ei ole aika kullannut muistoja. Ei se kipu niinkään, mutta ponnistaminen on sen verran kamalaa, etten todellakaan enää vapaaehtoisesti synnytä. Vauvakuume kyllä nostelee taas päätään, mutta en ole valmis uhrautumaan enää kolmatta kertaa.

 

[MM]

Ei ole aika kullannut muistoja.

Se ihan järkyttävä kipu alapäässä lähes 4kg vauvaa ulos ponnistaessa, kun ainoana kivunlievityksenä ollut ilokaasu käskettiin unohtaa ja keskittyä ponnistamaan. Asteikolla 1-10, sanoisin 15. Selvis sille kivulle sitten syykin, kolmannen asteen repeämä.

Mutta en mä synnytystä muuten mitenkään huonolla muistele, ja muuten kipukin oli ihan siedettävissä ja vauvan arvoinen. Ainoastaan nuo ihan viimeiset minuutit sekä sitten jälkeenpäin kasaankursiminen.

 

[Maiconii]

Mulla molemmat synnytykset oikeinkin hyviä ja ihania kokemuksia. Sattuuhan se mutta tavallaan koin sen vain niin, että jos ei tuntuis, nii mitään ei tapahtuiskaan Esikoisen kohdalla ponnistus sattui alusta asti ihan sikana ja toisen kohdalla kipu tuntuu vasta pään syntyessä. Ihanat kokemukset Nyt kuitenkin lapsiluku täynnä

 

[Evergreen]

Mulla synnytys oli niin helppo, että annoin kympin arvosanaksi ja olisin ollut heti valmis synnyttämään uudelleen (no ehkä nyt ei ihan )

Pahin vaihe oli 45min taksimatka synnärille, kun supisti lyhyellä aikavälillä ja lapsivedet tihkui. Tuollekkin osannut nauraa jälkeenpäin

 

[Mila85]

Ei ole kullannut, vaikka aikaa on mennyt paljon. En ois ikinä kuvitellut, että sellaista kipua voi olla olemassa ja tokasta synnytyksestä näin painajaisia varmaan vuoden. En todellakaan tiedä miten pystyn vielä kerran synnyttää.

 

[Aaltokukka]

Ei ole kullannut, vaikka aikaa on mennyt paljon. En ois ikinä kuvitellut, että sellaista kipua voi olla olemassa ja tokasta synnytyksestä näin painajaisia varmaan vuoden. En todellakaan tiedä miten pystyn vielä kerran synnyttää.

Me ihmiset ja meidän vahvat yksilölliset aivomme! Äärimmäisen ikävälle tuntui lukea kokemastasi kivusta!
Kannattaa ottaa asia puheeksi neuvolassa. Kirjoita vaikka vain sana pelottaa paperille ja ojenna "muistilappu" terkkarille, niin pääset asian alkuun.
Mikään pelko ei pitkään jatkuessaan katoa itsekseen keväällä sulavan lumiukon lailla... vaan se jopa invalidisoi ihmistä.

Sujukoon raskaus aikasi hyvin ja olkoon jarrusukissa paljon pitoa!

 

[Aaltokukka]

Synnytyskokemuksia on monenlaisia!! Ja aina aikakaan ei auta
Tiedättekö miten suomalaiset miestaksikuskit osaavat pelätä etenkin talvella (lapsiahan ei synny kesällä?) satunnaisia kotiosoite kyytipyyntöjä?
Parhaimmillaan saadessaan "ison vatsan" kyytiinsä ajavat omissa kauhuajatuksissaan kohti sairaalaa, vaikka määränpää olisi vallan muualle...
Pelkoja todennäköisesti ruokitaan erilaisilla kuskipolvesta toiseen kerrottavilla ajomatkojen synnytyskauhutarinoilla... Hyvä pojat!!

 

[Suski75]

Ei ole kullannut. Ja vaikka kipu oli infernaalista, jäi pahimmaksi muistoksi se, että sairaalaan oli käsittämättömän vaikeaa päästä sisään, ja kivunlievitystä ei saanut pyynnöistä huolimatta. Aina tuli sama vastaus, synnytys ei ole käynnissä, ei ole lääketieteellistä perustetta, ja sitten kun lopulta ne lääketieteelliset perusteet täyttyivät, ei mitään enää ehditty tekemään.

Toisen lapsen synnytys meni osittain samaa rataa, tosin esikoisen syöksysynnytyksen perusteella tällä kertaa voitin jankkauksen siitä, saanko jäädä sairaalaan vaikka "synnytys ei ole käynnissä eikä ole lääketieteellistä perustetta" yhtään mihinkään. Ja sitten synnytyksen jälkeen kätilöt kommentoivat, että hyvin tunnen kroppani, kun tiesin synnytyksen lähestyvän vaikka he eivät sitä mistään nähneet. Grrr. Että pitää tuollaisestakin asiasta ruveta Suomessa sairaalassa tappelemaan kun on muutenkin kehno olo supistusten voimistuessa ja huolestuttaa syntyykö lapsi kahvioon jos en saliin pääse.

Esikoisen synnytyksen jälkeen totesin jo sairaalassa, että voin minä toisenkin synnyttää -- selvisin hengissö esikoisenkin syntymästä luomuna, vaikka kätilöistä ei mitään hyötyä siinä ollutkaan, joten eiköhän toinenkin onnistu samalla kaavalla. Etenkin kun nyt tiedossa on, että sitä infernaalista koko tajunnan rajat ylittävää kipua ei kestä kuin maksimissaan tunnin ja tunnin nyt kestää lähes mitä tahansa.

 

[Sudensylin]

Mulla oli tosi pitkä avautumisvaihe, ponnistusvaihekin kesti 40min ja tarvittiin kolme ihmistä, imukuppi, eppari ja pari pikku repeämää ennen kuin poika syntyi ja senkin jälkeen mentiin vielä leikkuriin, kun eppariin tuli verenpurkauma. Mulla on ihan muutama kivulias tai ikävä muisto koko toimituksesta ja nekin tuntuu kovin epätodellisilta. Toki kävin koko kipulääkearsenaalin läpi. Aina vastaan kysyjille, että "hyvin meni. Paitsi, ettei ihan mennytkään" ja arvosanaksi annoin ysin, vaikka kätilökin kävi mua osastolla ihmettelemässä, että oonkohan selvinny ollenkaan. Sen sijaan nään kyllä edelleen painajaisia niistä viidestä päivästä osastolla, kun lakon takia ei päässyt perhehuoneeseen, olin yöt yksin, kipeä, hoitajat vaihtui kaiken aikaa ja seuraava oli ihan pihalla meidän tilanteesta ja nukkumaankaan ei pystynyt, niin järkihän siinä lähti ihan täysin.