Kuinka pitkään lapsi saa valvoa uudenvuoden yönä?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Miten teillä? Saako lapsi valvoa tavallista pidempään vai onko sängyssä samaan aikaan kuin tavallisestikin?

Me ainakin yritetään katsoa lähellä kuudelta järjestettävää ilotulitusta kotoa käsin ja syödään vasta sitten päivällinen. Tavallisesti päivällinen on viimeistään viideltä, joten kyllä tämä nyt vähän myöhäisemmäksi väkisin menee. Pitää hieman seurata lapsen väsymystä, ettei ihan yli mene...
 
Lapsi sai nukkua pitkät päiväunet, niin jaksoi valvoa tunnin myöhempään kuin tavallisesti. Tavallisesti herätetään päiväunilta kahdelta, nyt nukkui melkein kolmeen.
 
Samaan aikaan menivät nukkumaan kuin muutenkin lomalla reissussa. Kahdeksan jälkeen olivat jo sängyssä, ei oikein ollut mitään syytä valvoa yhtään pidempään täällä metsän keskellä, kun ei mitkään raketit edes näy.
 
Meillä lapsi on iltavirkku. On ollut sitä jo synnäriltä asti. Sai tänään nukkua pitemmät päiväunet ja valvoi illan puoleen yöhön asti kun käytiin katsomassa ilotulitusta oman talon pihalta.
 
Lapsi nukkui myöhäiset ja pitkät päiväunet, ja sai siksi valvoa puoleenyöhön asti nähdäkseen ilotulitukset. Niin kovin moni haluaa pilata tämän perinteen, että siitä pitää nauttia kun vielä voi.
 
Meillä kaikki lapset valvoivat normaalia pidempään: 2-vuotias vähän yli yhdeksään, 4-vuotias tunnin pidempään ja 8- ja 10-vuotiaat vähän yli puolenyön, koska halusivat nähdä raketteja. Pienemmät eivät olisi siihen asti jaksaneet, ja heitä ilotulitteet myös pelottavat, joten oli ihan hyvä että olivat nukkumassa reilusti ennen keskiyötä.
 
Takaisin
Top