Kuinka pian uudelleen raskaaksi?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja ehkäpä
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

ehkäpä

Satasella mukana keskusteluissa
Miulla on 10viikkonen poika, kaverihan sille täytyy tehdä JOSSAIN VAIHEESSA. :)
Eli kiinnostaa, miten pian olette hankkineet "seuraavan lapsen"?
 
Me ollaan ajateltu, että tämä yksi rakas saa meille riittä ja että saisi hänelle antaa kaiken mahdollisen,
mutta nyt on tullut sellainen olo, että olisi ihanaa olla raskaana taas ja olis ihana kun olis kaveri niin saman
ikäinen.[:)]
 
Meillä kävi niin että 2 kk esikoisen syntymän jälkeen huomasin olevani jälleen raskaana. Lapsille tuli ikäeroa 11kk ja 2 pv. En ole katunut yhtään!!! Toki alussa oli vähän kuin olisi kaksosia hoitanut kun kaksi vaippaikäistä ja syötettävää. Mutta myöhemmässä vaiheessa vallan hyvät leikkikaverit toisilleen [:D]
 
Me haluttais ainakin yksi lapsi lisää ja pienellä ikäerolla. Tästä tietysti on mielipiteitä monia, mutta kiva kuulla miten on muilla asiat sujunut. Olen nyt 24 ja haluisin saada lapset nuorena. Kivahan se olis esikoisellekin, kun olis kaveri suht samanikänen ja sit sekin taloudellinen fakta, että kaikki tavarat ja vempaimet on jo hankittuna eikä tarttis niitä myydä heti pois ja sit taas hankkis uudet jos tekis toisen lapsen joskus vasta myöhemmin. Mulla oli tuo synnytys aikamoinen koettelemus, luulen että suhtautuisin toisen synnytyksen odotukseen paremmin nyt, kun joskus myöhemmin. kaikki olis sit kohta jo "tehty" eikä eka synnytyskokemus jäis pitkäks aikaa kummittelee.
 
Ehkäpä: Tuo on ihan totta ettei tarvi hommata varusteita uudelleen ja vaatteitakin löytyy...ja tietty hoitohommakin menee jo "rutiinilla". Olin muuten juuri sinun ikäinen silloin kun ensimmäinen lapseni on syntynyt. Ajattelin silloin itse että on hyvä aika tehdä lapset nyt kun ei kuitenkaan itse ole vielä kovin "vanha" kun lapset lentävät pesästä.
No nyt on iltatähti tulossa ja nuo esikoiset jo kohta teini-iässä. Silti ajattelen, että ihan hyvä tämä aikakin on tehdä lapsi [:D] .Tosin edessä on kaikkien mahdollisten tarvikkeiden hankinta[8D]
 
Mieheni haluaa myös lapsia ja antaa minun "päättää" ajankohdan, koska aletaa yrittelee taas. Meillä oli raskasta lapsen ekat viikot, koliikkia ja vauva oli/on iso ja painava kannella kun huutaa päivät pitkät. Silti me molemmat olemme halukkaita tekemään lisää. :) Kaikesta pääsee yli ja hankaluudet väistyy ja uusia tulee tilalle. Oli lapsia tai ei.
 
Meillä tämä ensimmäinen yhteinen poitsu nyt kohta 10 kuukautta ja 3 muuta lasta ala-asteikäisiä eli ollaan uusperhe. Toista yhteistä mun tekisi vielä mieli, mies ollut kuin tuuliviiri asian suhteen, millon haluaa ja millon ei. Nyt kuitenkin taitaa olla sitä mieltä että ehkä sitä vielä yhden voisi... Olisi kiva että lapsilla olisi pari vuotta ikäeroa ettei molemmat ole ihan vauvoja. Töihin lähden nyt ja pitääkin miettiä että miten taloudellisesti pärjätään jos 5 lapsi tulee taloon, että riittääkö talossa tilaa ja mites se raha puoli kun on sitten kahdesta lapsesta päivähoito maksut ja kolmen muun lapsen harrastuskulut ja ruokaakin kuluu tämänkin kokoisessa perheessä aika lailla yms. Mä aina ajattelen sydämmellä, että kyllä yksi vauva vielä mahtuu meille, mutta onneksi mies ajattelee edes järjellä [:)] Mun motto onkin, että: Kyllä kaikki aina järjestyy!
 
Mä kärsin jo kauheesta vauvakuumeesta [8|] Tai oon kärsiny jo synnäriltä asti [:D], mutta meinattiin, että ens kesänä alettais sit yrittää. Meillä on häät ens heinäkuussa, enkä sillon tahtois olla paksuna tai "vasta" synnyttäny. Jos sit hääyönä alottais yrittämisen :). Vaikka jos nyt tulisinkin raskaaksi, niin ei varmasti häitä enää alettais siirtää. Toisaalta toivon pientä vahinkoa, mutta toistaiseksi kyllä olen kiltisti pillerit napsinut [:)]
 
Takaisin
Top