Oma ensisynnytykseni kesti 4 h. Supistukset alkoi edellisenä iltana noin 21.00 ja tuli säännöllisen epäsäännöllisinä. Yön voivottelin sohvalla, koska kipu oli viiltävää ja ajoittaista. Eli varmaan kaksinkertainen kuin kova menkkakipu. Olin ollut juuri sinä iltana lääkärintarkastuksessa ja yhdelle sormelle tai 2 cm auki. Sairaalassa oli sydänkäyrillä ja hoitaja tuli sanomaan, että lopussa tuli tosi paljon ja usein supistuksia, että huomasinko. Sanoin etten huomannut mitään ja luulin vain että lapsi kiemurtelee ja mahaa vähän kutitti. :D
No yöllä soitin sairaalaan ja kysyin koska saisin tulla, kun supistuksia tulee jopa 7-10 min välein, mutta pärjään kotona kyllä. Kävin kuumassa suihkussa ja siellä ne lievenivät. Hoitaja käski ottamaan 2 panadolia ja lepäämään. No ei se lepääminen juuri onnistunut, kun nukahdin 5 aamulla ja heräsin joskus 10 aikaan. Supistuksia alkoi heti tulla, kun heräsin. Sitten ne taas lakkasivat ja pystyin nukkumaan noin puol 12 asti. Aloin taas laskea suppareiden aikaväliä, joka oli noin 5-12 min ja osa jäi tulematta. Keikuin pallon kanssa sitä halaten. Lopulta soitin sairaalaan 13.00 aikaan ja sanoin, että voisin lähteä tulemaan. Oikeen ponnistelin, että pystyin puhumaan selkeästi. Samantien puhelun jälkeen tuli aika iso supistus. No oltiin siinä vielä kotona, koitin syödä ja rauhoittua. Lähdimme kotoa 15.00 aikoihin ja kun olimme menossa ulos tuli aivan järjetön supistus, joka meinasi viedä jalat alta. Itkin kivusta ja sanoin miehelle etten pääse sairaalaan. No sitten se helpotti ja käskin kiirehtimään alas ennen seuraavan tuloa. Automatka oli elämäni tuskaisin, huusin, siis huusin kivusta, koska istuminen oli mahdotonta supistuksen aikana. Pääsimme sairaalan aulaan ja sanoin että on pakko mennä vessaan, kun oli kamala ponnistusolo. Sitten lähdimme osastolle hissillä ja matka sinne oli yhtä hoipertelua. Olimme 5 minuuttia odotushuoneessa kunnes hoitaja tuli. Hän aloitti hitaasti kertomaan, että jonossa on naisia, joilla on pian ponnistustarve ja voidaan joutua odottamaan. Katsoin hoitajaa enkä uskonut kuulemaani.. lähdimme käytävälle ja samassa tuli taas aivan kamala supistus ja nojasin seinää vasten puoliksi huutaen. :D Kätilö käski menemään synnytyssaliin suoraan. No olin 7 cm auki ja joskus 20 min päästä jo 10 cm auki ja sitä ennen oli todella suuri tarve ponnistaa, enkä saanut. En pystynyt istumaan enkä seisomaan vaan makasin kyljelläni.
Sain ilokaasua ja happea 50% molempia. Niin minun piti synnyttää ilman lääkettä, mutta koska olin valvonut jo yhden kokonaisen päivän melkein, niin kipu tuntui sietämättömältä. Ponnistusvaihe oli 50 min ja sain epiduraalin ihan loppu vaiheessa josta vain jalat puutuivat hieman. Vauva painoi 3150g ja olen itse 173cm pitkä ja lantioni on lähes 100 cm ympärimitalta. Kipukynnykseni on muuten suuri, mutta synnytyskipu oli jotain niin järkyttävää etten tiennyt kuolenko vai mitä. Joku sanoi omaa kipuaan joskus samaksi kuin kuvittelisi jonkun hakkaavan sua kirveellä ja sitä mä siellä silloin ajattelin. Tuntui kuin oisin katsellut itseäni katosta kuolleena :D mulla on ollut todella usein erittäin pahoja migreeneitä, mutta niistäkin olen selvinnyt kipuna hyvin. En edes viitsi sanoa kahdelle pian synnyttävälle kaverilleni, miten kamalalta mun synnytys tuntui. Mutta sitten, kun lapsi tuli ulos kaikki kipu hävisi samalla sekunnilla ja olin elämäni kunnossa heti 4 tikin laiton jälkeen (1 asteen ehkä maks 4 cm repeämien takia). Eli mulle toi oli kuin painajaisuni, jota ei enää osaa itsekään kuvitella, miltä se tuntui.
Mut älä mieti etukäteen, kaikki on erilaisia ja toiset ei tunne lainkaan kipua. :) Lääkettä saa kun tarvii ja jo ilokaasu auttoi hieman noinkin kovassa kivussa.
