Kuinka paljon synnytys sattuu?

Keskustelun 'Synnytys' aloitti siilityttö, 16 loka 2008.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Heissan!
     
    En (ainakaan vielä) varsinaisesti pelkää synnytystä, joka koittaa noin kahden kuukauden kuluttua. Mutta kyllä se kivun kokemus joka tapauksessa on alkanut pohdituttaa. Että kuka synnyttänyt voisi kertoa: Mihin synnytyskipua voisi luonteeltaan ja intensiteetiltään verrata? Pahimipien painajaisten kuukautiskipuihin? Juurihoitoon? Luun murtumiseen? Kiitos kaikille jo etukäteen kokemuksista!
  2. Ansuli Vieras

    Minä olen kesäkuussa saanut tytön, mutta eipä ole paljon kerrottavaa kun ehdin tuntea noin 12 supistusta, ei ollu pahoja ja sit tuliki epiduraalia ja sektioon. ei mulla tullut mieleenkään et synnyttäsin jotenki muuten ku alakautta mutta neiti oliki tulos pylly eellä niin näin kävi. sektio harmittaa.
  3. Miskaro Vieras

    Minä kerkesin kyllä supistuksia kestää, mutta kun liikkui ja keinutti lanteita ne eivät tuntuneet menkkakipuja pahemmilta. Sitten kun ne oikein yltyivät pyysin kipulääkitystä ja taas helpotti. Pari piikkiä sain pakaraan kunnes paikat olivat niin auki että lähdettiin saliin missä sitten sain epiduraalin ja heippa vaan kipu. Eli ei se ole niin kamalaa kuin mitä elokuvissa ja sarjoissa näytetään, kauheaa huutoa ja kärsimystä... Ei ollenkaan. Mutta liikkumista suosittelen.
     
    Epiduraalin jälkeen kipuja ei tosiaankaan enää ole, ollenkaan. Ponnistusvaiheessa ainut kipua tuottava asia on se kun pää on tulossa ulos kun pimpan limakalvot joutuvat venymään, siihenkin auttaa vesipullolla suihkutus (käitlön hommia). Se nyt aiheuttaa vaan kirvelyä, ei varsinaista kipua. Mutta kirvely on tunteista aika lailla inhokkeja.
     
    Muistat vaan antaa pään tulla rauhallisesti ilman ponnistusta, niin ei paikatkaan repeä, ei mulla ainakaan [:)]
    Mutta ei, ei se ole mitään raajojen irtirepimistä tai muuta kamalaa, kyllä mua hammaslääkäri enemän jänskättää kuin tuleva pikkukakkosen synnytys
  4. Pompula Vieras

    On otettava huomioon, et jokaisella on erilainen kipukynnys, mikä siis vaikuttaa kivun kokemiseen. Mulla ekan kanssa oli kyllä pahat kivut ennen epiduraalia, joka taas vei tosiaan supistuskivut ihanasti pois. Mulla ei oo luita murtunu enkä oo saanu juurihoitoa eli lähinnä tosi pahoihin kuukautiskipuihin voisin niitä verrata ku ne tuntuu sillain samoilla alueilla ku kk-kivut. Mä en älynny/jaksanu juuri liikkua eli en voi tietää auttoko se -pitää pikkukakkosen kohalla kokeilla... Onneks supistukset ei tuu ihan yhteen putkeen loppuvaiheessakaan eli välillä sai olla rauhallisemmin. 
     
    Mulla vaan oli vielä sellanen outo ja ärsyttävä homma heti kunnon supistusten alkaessa (myös keskenmenon yhteydessä!), että koko mun keho tuntu menevän "kramppiin" eli tärisin ihan hulluna! Onko muilla ollu tällanen kokemus? Epiduraali toi kyllä siihenkin helpotuksen ku se rentoutti. Ponnistusvaiheessa tietenki taas sattu mut ei läheskään niin pahasti ja se oli tosiaan erilaista kipua, niinku Miskarokin kerto. Mulle laitettiin puudutusainetta (suihkeena) sinne, ku jouduttiin vähän "nipsaseen" (kätilön käyttämä termi...[;)]) välilihaa mut eihän se juuri muuhun auttanukaan. Tota vesisuihkuttelua ei mulle ees tarjottu enkä ollu siitä aiemmin kuullu.
     
    Ei ku vaan annat mennä (ammattilaisten ohjeitten mukasesti tietty) sit ku sen aika tulee! Onhan sitä synnytetty ennenkin... [:D]  Mä en ainakaan vieläkään voi sanoo, et tietäsin varmasti mitä tän toisen kanssa tulee tapahtumaan -viitaten Ansulin (ja monien muiden) kokemukseen. Kyllä ne kätilöt ym varmasti kaikkensa tekee, et kaikki menee hyvin.
     
     
     
    ALKUPERÄINEN: siilityttö

    Heissan!

    En (ainakaan vielä) varsinaisesti pelkää synnytystä, joka koittaa noin kahden kuukauden kuluttua. Mutta kyllä se kivun kokemus joka tapauksessa on alkanut pohdituttaa. Että kuka synnyttänyt voisi kertoa: Mihin synnytyskipua voisi luonteeltaan ja intensiteetiltään verrata? Pahimipien painajaisten kuukautiskipuihin? Juurihoitoon? Luun murtumiseen? Kiitos kaikille jo etukäteen kokemuksista!
  5. JanKi Vieras

    Kivun sieto on yksilöllistä ja kyllä siihen vaikuttaa myös miten synnytys etenee, onko lapsi iso omaan kroppaan nähden jne.
    kivuton se ei ole, sen voin sanoa.
    Oma synnytys oli hyvin siedettävä, kipulääkitystä en saanut enkä tarvinnut. En kokenut kipua sietämättömäksi.
    kipuun vaikuttaa myös oma toiminta. Hengittäminen ja liikkuminen, heijaaminen yms helpottavat kipua. Sängyssä makaaminen ja haukkominen taas pahentaa.
    Turha murehtia etukäteen, murehtiminen aiheuttaa jännitystä ja se taas voi johtaa vaikka synnytyksen jymähtämisen paikoillee.
    mammajoogaan mars mars [:D]
  6. hennarha Vieras

    kun menin esikoista synnyttämään, tuli sairaalassa aika vanha sairaanhoitaja täti ottamaan verikoetta multa ja kun minä siinä kärvistelin kamalien supistusten kans nii nainen sano, että sitte kun tuntuu että kuolet niin se lapsi syntyy....
    en muista mitä ajattelin sillon tuosta, mutta muistan aina sen naisen kasvot ja noi sanat! pelotti ihan pirusti, tosin olin sillon 17v
    ja kaikki oli muutenki nii jännää.. nyt kun toisen kanssa pitää lähtä synnyttämään luulen että menee paremmin kun tietää mitä on tulossa ainaki suurinpiirtein..:) ei se loppu peleissä niin kamalaa ollut vaikka eka kesti 18h!! kun saa sen pienen vauvan syliin nii unohtuu et edes kävi kipeetä...
  7. PandaMamma Vieras

    mie vasta ekaa odotan,mutta oon kuullut että ne synnytyskivut loppuu melkolailla samantien kun vauva
    on syntynyt? ja eiköhän se oman lapsen syntymä ole sen kivun arvoista kummiski.
  8. jozz Vieras

    Heh, kyllä minusta just tuntui siltä että kuolen. :)
    Oli se kipu ihan oikeasti jotain järkyttävää. Mulla ei auttanut edes epiduraali, tunsin senkin jälkeen supistukset ja ponnistusvaihe oli aivan hirveää kipua, toiseen lonkkaan koski ihan jumalattomasti ja kätilöt vain luuli että mulla oli kramppi siinä, kun tuntui että koko jalka lähtee irti samantien. Sain vielä jonkun infektion kun lapsivedet oli menneet vuorokausi sitten, ja olin 39 asteen kuumeessa kun poika syntyi, sain antibiootteja suoneen.
    Mä kyllä tärisin ja mulle sanottiin että se on ihan normaali reaktio tuohon epiduraaliin, mutta toisaalta se saattoi johtua mun kohdalla myös kuumeesta.
    Mutta totta, kipu loppuu samantien kun lapsi on syntynyt.
    Ja sen myötä unohtaa koko helvetilliset synnytyskivut! Oli se vain sen arvoista ;)
  9. Pompula Vieras

    Mulla tuntu tän toisen kans jotenki pahemmalta vaikka mies sano, etten näyttäny/kuulostanu kivuliaammalta. Ekan kans mulla taas epiduraali vei tärinän pois, mut jozz'lla on tosiaan voinu johtua infektiostakin se tärinä. Kauheeta, jos sulla se ei ollu auttanu kipuihin! Mut toisaalta, tunsin mäkin sillon ponnistusvaiheessa ne supistukset -en vaan kovin pahana enää.

    En tiiä sit, oonko hirvee äiti, ku mä kyllä muistan synnytyskivut, ja se ainaki tällä hetkellä saa ajattelemaan, ettei tän enempää lapsia tule! Mun äitihän luuli, etten tekis ees tätä toista, ku mulla on sen mielestä tosi matala kipukynnys...
  10. Minnuska89 Tuttu foorumilla

    Kerron oman kokemukseni ensimmäisestä synnytyksestä alateitse.Synnytys ei sattunut yhtään ainakaan itselläni vaikka alateitse synnytin,kaikki meni todella hyvin ja otin kyllä epiduraali puudutuksen mutta se oli kivuliasta ottaa ja eikä se auttanut ollenkaan,joten ainut puudutus mikä minulla oli synnytyksessä niin oli kohdunkaulan puudutus joka auttoi supistuksiin ja polttoihin todella hyvin.Synnytyksestä ei jäänyt minkäänlaisia traumoja että olen valmis kohtaamaan synnytyksen vielä joskus uudestaan.Synnytyksestäni on tällä hetkellä takana päin 1 viikkoa ja 4 päivää.Ei tullut itselleni minkäänlaista välilihan repeämää mutta pieni haavauma tuli ja sain 3 tikkiä vain.Vaikka sanotaan että ensi synnyttäjällä kestää synnytys kauan ja ponnistus vaihe kauan niin itselläni kesti synnytys noin 16h koska minut käynnistettiin teko poltoilla eli tipalla ja käynnistys tableteilla,sen takia synnytykseni kesti noin kauan koska kohdun kaula ei meinannut millään aueta tekopoltoilla eikä käynnistys tabletilla ja vauva ei ollut laskeutunut alaspäin vaikka minulta puhkastiin kalvotkin jotta synnytys nopeutuisi mutta ei vieläkään silloin tapahtunut mitään,mutta sen voin sanoa että en ikinä enään suostu käynnistykseen koska se on suoraan sanottuna yhtä helvettiä koska supistukset ja poltot ovat mitä kauheimpia ja yhtä tuskaa,itkin todella useasti kun olin niin kipeä ja supisteli ja poltteli ihan kauheasti että ei sitä voinu pelkällä hengityksellä rentoutua.Ja sinä aamuna kun synnytys alkoi niin ennen synnytystä oksentelin vain koska poltti ja supisteli ja olin todella kipeä.Sen jälkeen kätilö tunnusteli kohdun kaulaa ja se oli ihan kokonaan auki ja vauva oli laskeutunut alaspäin ja ponnistusvaiheeni kesti 21 minuuttia ja sitten vauva oli jo syntynyt ja kaikki poltot ja supistukset loppui siihen paitsi imetyksen aikana on jälkisupistuksia jotka oireilee ihan kuin olisi kuukautis kipuja mutta nekin supistukset loppuu aikanaan.Tässä oli teille minun ensimmäinen synnytys kokemus alateitse.Toivottavasti oli jotain mieltä rauhoittavaa että ei tarvitse pelätä että synnytys kävisi kipeää. [:)] Onnea teille kaikille joilla on synnytys edessä päin,muistakaa että ne kaikki kivut mitä te joudutte kokemaan eli supistukset ja poltot niin lopussa teidät palkitaan sillä kun vauva on maailmassa ja saatte sen heti syliin sinun lämpimän paidan alle<3 Kerron että se oli todella ihana kokemus ja itkuhan siinä tuli miehelläni ja minulla kun näimme ensimmäisen vauvamme<3
  11. Anolinno Vieras

    Minulla kai normaalia korkeampi kipukynnys, sillä mielestäni synnytys ei satu-se tuntuu hetkellisesti kuin halkeaisi... Olen läpikäynyt kaksi erilaista käynnistystä;lääkekäynnistys ja toinen omasta pyynnöstäni -etten tarvitsisi enään mennä kotia,niin kalvojen puhkaisulla käynnistys, ja yhden ns. normaalisynnytyksen ,sillä kaikki kolme raskauttani ovat olleet lähes 2viikkoa yliaikaisia. Ainoa ns.kivunlievitys ollut näissä käynnistetyissä niin ilokaasu. Positiivisesti olen kokenut käynnistyksetkin, vaikka niitä yleisesti pelotellaan kivuliaiksi.
    Minun suurin pelkoni onkin, jotta lapsi syntyy autoon -kun en yksinkertaisesti tunne supistuksia ja sen ainoan kerran kun vesikin meni autossa matkalla sairaalaan-lapsi syntyi puoli tuntia sen jälkeen, mutta ehdimme onneksi kirjautua sairaalaan sisään 18.25 ja poika näki päivänvalon 18.33...eli siinä ei kauan aikailtu.
    Eli mielestäni synnytystä ei kannata pelätä, luottaa omaan kehonsa signaaleihin ja kuuntelee kätilöä. He neuvovat mielestäni hienosti miten toimia lapsen ja itsensä parhaaksi, jottei repeytyisi suotta.
    Itse sanonut joskus synnyttäväni vaikka joka vuosi ,jos vain tietäisin päivän kun saan ponnistaa lapsen maailmaan turvallisissa olosuhteissa[:)].
  12. Väiski Uusi käyttäjä

    Tässä yksi kertomus lisää...[:)] Minun esikoiseni synnytys oli kai sieltä vaikeammasta ja kivuliaammasta päästä. Poika syntyi imukupilla ja ponnistusvaihe venyi 1h 45min että kestämistä oli. Johtuu siitä että olen hyvin pieni kokoinen (156cm) ja vauva minulle liian iso synnyttää normaalisti (3830g ja 52.5cm)... KIva kun se kätilö ja lääkäri tämän jälkikäteen kertoi.[:D] no mutta niihin itse kipuihin niin kyllä synnytys sattuu!!!! itselläni auttoi ihan alun kipuihin todella hyvin lämmin kauratyyny jonka laitoin selän ja kyljen päälle ja ammettakin kokeilin ja hyvä oli sekin lievittämään kipuja. Sain myös tietty normaaleja kipulääkkeitäjoista nyt en voi ihan varmasti sanoa auttoiko ne vai ei... melko sama oli ottiko ne vai ei. Synnytyksen ihan kunnolla käynnistyttyä otin heti epiduraalin koska olin jo kaksi yötä nukkunut huonosti ja olin väsynyt jatkuvaan kipuun ja välillä minulla oli supistuksia jotka ei ns. loppunut ollenkaan... ne oli kaikkein kamalimpia ja silloin tuntui että henki lähtee. Epiduraalin kun sai en tuntenut supistuksen supistusta ja nukuin kahden tunnin pätkissä koko yön. No näistä loppu avautumisvaiheen kivuista selvisin näin, mutta kun ponnistus kivut alkoi ei auttanut enää mikään muu kuin että lapsi ulos ja äkkiä, mutta niin ei käyny. [:D] Se paineen tunne lantiossa ja kätilön "kopeloinnit" oli pahinta. Kipu oli sietämätön!!! Ne joilla ponnistusvaihe ei kestä kauan saavat olla onnellisia! KOska kaikkialla sanotaan että lopun kipu on pahin, mutta se ei kestä pitkään. Minulla se loppu oli melko raakaa katsottavaa kun tosiaan imukupilla tuli ulos ja sekin irtosi ainakin 5 kertaa lapsen päästä ja pää painui aina takaisin, eli olin monesti taas ihan alku pisteessä ja siinä kohtaa mietin oikeasti että kuolen mielummin kuin kestän enää yhtään kipua! Kaikki tämä vaikeus johtui siis minun pieni kokoisuudestani ja seuraavaa lasta kun alan tekemään vauvan kokoa ilmeisesti tarkkaillaan tarkemmin ettei tälläinen synnytys pääsisi toistumaan mun kohdalla.
    Jälkisupistuksia en tuntenut ollenkaan missään vaiheessa mutta epistomia haava oli sitäkin kipeämpi kun se ei jäänyt mitenkään pieneksi haavaksi. Lantioluihin pakotti kaksi päivää ja yöt oli pahimpia.
    Tästä kauhu synnytyksestä on nyt kolme viikkoa vähä päälle ja voisin kuvitella että parin vuoden sisällä teen toisen lapsen, eli kyllä ne kovatkin kivut unohtuu ja tosiaan se kipu loppuu kuin seinään kun vauva on ulkona!
    Tässä siis tälläinen tarina kivusta ja sen kestettävyydestä. Onneksi kaikki synnytykset on erilaisia![:D]
  13. sanelma Vieras

    Omasta ekasta on kohta jo kaksi vuotta aikaa ja uusi vauva on ihan alussa mahassa vasta, mutta halusin siltikin kansaa korteni tähän kekoon: synnytys kyllä sattuu, mutta et sinä sillä hetkellä kipua ajattele vaan olet jossain ihan muissa sfääreissä.

    Omani oli 4,6 kiloinen jätti, en saanut mitään kivunhoitoa muuta kuin ilokaasua (itselleni sopi, ei käy kaikille), tahdoin kyllä epiduraalin vaan eipä saanut lääkäri onnistumaan seitsemännelläkään yrittämällä ja luovutti sitten. Siitä tuli itselle kylmän rauhallinen olo, että tämä hoidetaan sitten jumaliste näin luomutyylillä;) Ponnistamista kesti liki pari tuntia (koko kesto reilu 11 tuntia) ja toinen henkilö puski lasta ulos mahan päältä joka supistukselle, joten uskoisin ettei tämä synnytys ollut ihan maailman helpoin. Istukka piti painella irti, ja se oli mielestäni kaikista veemäisin osuus, kun lapsi oli jo syntynyt ja olisin häntä ihmetellyt, ja se painaminen sattui todella kipeästi.

    Siltikin toivon ja odotan, että saan seuraavani synnyttää ihan tavallisesti, kenties kuitenkin epiduraalilla. Mutta synnyttäessä jokin kumma voima minkä olemassa olosta et tiedä ennen kuin sitä tarvit, ottaa vallan ja se kipu ei lannista. Se on hyvää kipua jonka avulla saat lapsen käsiisi ihan pian ja tapaat sen olennon, jota jo olet pitkäänkin rakastanut. Ainakin itsestä tuntui tuolta.

    Seuraavana päivänä ei ollut ihan yhtä ihmeen täyteistä, kun koetti viimein hoippua vessaan ja suihkuun hoitajan kainalossa pyörtymättä[;)]
  14. katusutariina Tuttu foorumilla

    No itse en ole ikinä varsinaisesti ponnistusvaiheeseeen edes päässyt, että siitä en tiedä mitään. Ensimmäinen lapsi käynnistettiin muutaman pv yliaikaisena ja sitä sitten yritin saada pihalle kaiken kaikkiaan pari pv!!! Supistukset oli heikkoja ja tuon parin pv jälkeen kohtu oli auki vaivaiset 9 cm, jonka jälkeen päätyivät sectioon.. luojan kiitos. No siis melko tuskallista, väsyttävää, todellakin.

    Toinen raskaus tuli melkein perään. Ikäeroa on vaivaiset 1v ja 2kk, että nopeasti tuo kipu unohtuu. Silloin nostin neuvolassa metelin, kun raskaus eteni prikulleen samallalailla kuin aikaisempikin, että ottavat nyt selvää mistä tää 2 pv helvetti johtui. No selvisihän se. Lantio niin kapea tuolta "ylhäältä", ettei ohjaa lasta lainkaan laskeutumaan, eikä sieltä ikinä mitään pihalle mahdukaan.. Eli toinen päätyi automaattisesti sectioon.

    Nyt kolmannen kerran raskaana, ja sectioon täysin tyytyväisenä edelleen menossa.

    Itse oon kummallakin kerralla palautunut leikkauksesta nopeasti, ilman mitään ongelmia. Ja haava hyvä syy passauttaa miestä kotona parin ekan viikon ajan. Täydellistä [:)]
  15. leku Aloittelija

    Supistuksiin mulla autto liikkuminen ja kipu oli enemmänki jomottavaa ku viiltävää. Mulla kivunlievitys autto hyvin kipuun. Hämmentävää oli, että kipu tuntu supistuksen aikaan, mut loppu ku seinään supistusten välillä ja vauvan synnyttyä. Mielestäni kipu oli helpommin siedettävää ku esim. hammaslääkäri tms.
  16. SannaKoo Rakastunut foorumiin

    Oonko mä ainut, joka ei ihan täysin konkreettisesti edes muista, kuinka paljon se synnytys sattuikaan? Muistan kyllä, että se sattui, mutta en osaa enää sitä tunnetta tarkemmin kuvailla tms.

    Mut otettiin sinne synnärin odotustilaan ja lepohuoneeseen sisään rv 42+0 illalla, ja sovittiin, että synnytys käynnistetään seuraavana aamuna. Yhtäkkiä kuitenkin alkoi supistella ja kipuilla, ja olin ihan äimänkäkenä, että mitäs hittoa nyt tapahtuu! Olin just miehenki lähettäny kotiin nukkuu ja syömään, et on sit hyvissä voimin tulossa mun seuraks ku käynnistellään - ja ajatellu sen keeeeeeeestävän kauan. Vaan ei, koko homma oli 4h päästä ohi ja vauva sylissä, eli aika vähän aikaa niistä supistuksista lopulta sitten "sain" nauttia - enkö sen takia kunnolla siis muistakaan? Sen muistan, että en pystynyt olemaan makuulla, vaan oli pakko nousta siellä lepohuoneessa ylös sängystä ja seistä, soittaa hoitsua tuomaan lisää särkylääkettä (joka sitten käskikin pakata kamat ja siirtyä synnytyssaliin...) ja aika pian siitä sainkin jo epiduraalin - se laukaisi suurimmat kivut. Ponnistaminen sattui, ehkä kirveli, ja kiroilin todella paljon mutisten, mutta selvittiinhän siitäkin - toki sen verran pahoin vaurioin ja repeämin, verenhukkakin oli aikamoinen, mutta ihme kyllä en tilannetta itse alkuun tajunnut! Mahtoi kätilö ihmetellä mun kysymystä "Noooh, tarviikos sitä sitten tikata?" - vastaus kun oli "Joudun pyytämään lääkärin, tätä ei todennäköisesti voi tikata tässä, vaan vaatii isomman operaation leikkaussalissa nukutettuna".

    Että niin... en sitten osaa verrata, sattui kyllä, mutta sattuiko enemmän kuin pahin päänsärky tai hammassärky? Tai nilkan paha murtuma, joka vei lähes tajun? En tiedä...
  17. tonttutyttö Uusi käyttäjä

    Oma ensisynnytykseni kesti 4 h. Supistukset alkoi edellisenä iltana noin 21.00 ja tuli säännöllisen epäsäännöllisinä. Yön voivottelin sohvalla, koska kipu oli viiltävää ja ajoittaista. Eli varmaan kaksinkertainen kuin kova menkkakipu. Olin ollut juuri sinä iltana lääkärintarkastuksessa ja yhdelle sormelle tai 2 cm auki. Sairaalassa oli sydänkäyrillä ja hoitaja tuli sanomaan, että lopussa tuli tosi paljon ja usein supistuksia, että huomasinko. Sanoin etten huomannut mitään ja luulin vain että lapsi kiemurtelee ja mahaa vähän kutitti. :D

    No yöllä soitin sairaalaan ja kysyin koska saisin tulla, kun supistuksia tulee jopa 7-10 min välein, mutta pärjään kotona kyllä. Kävin kuumassa suihkussa ja siellä ne lievenivät. Hoitaja käski ottamaan 2 panadolia ja lepäämään. No ei se lepääminen juuri onnistunut, kun nukahdin 5 aamulla ja heräsin joskus 10 aikaan. Supistuksia alkoi heti tulla, kun heräsin. Sitten ne taas lakkasivat ja pystyin nukkumaan noin puol 12 asti. Aloin taas laskea suppareiden aikaväliä, joka oli noin 5-12 min ja osa jäi tulematta. Keikuin pallon kanssa sitä halaten. Lopulta soitin sairaalaan 13.00 aikaan ja sanoin, että voisin lähteä tulemaan. Oikeen ponnistelin, että pystyin puhumaan selkeästi. Samantien puhelun jälkeen tuli aika iso supistus. No oltiin siinä vielä kotona, koitin syödä ja rauhoittua. Lähdimme kotoa 15.00 aikoihin ja kun olimme menossa ulos tuli aivan järjetön supistus, joka meinasi viedä jalat alta. Itkin kivusta ja sanoin miehelle etten pääse sairaalaan. No sitten se helpotti ja käskin kiirehtimään alas ennen seuraavan tuloa. Automatka oli elämäni tuskaisin, huusin, siis huusin kivusta, koska istuminen oli mahdotonta supistuksen aikana. Pääsimme sairaalan aulaan ja sanoin että on pakko mennä vessaan, kun oli kamala ponnistusolo. Sitten lähdimme osastolle hissillä ja matka sinne oli yhtä hoipertelua. Olimme 5 minuuttia odotushuoneessa kunnes hoitaja tuli. Hän aloitti hitaasti kertomaan, että jonossa on naisia, joilla on pian ponnistustarve ja voidaan joutua odottamaan. Katsoin hoitajaa enkä uskonut kuulemaani.. lähdimme käytävälle ja samassa tuli taas aivan kamala supistus ja nojasin seinää vasten puoliksi huutaen. :D Kätilö käski menemään synnytyssaliin suoraan. No olin 7 cm auki ja joskus 20 min päästä jo 10 cm auki ja sitä ennen oli todella suuri tarve ponnistaa, enkä saanut. En pystynyt istumaan enkä seisomaan vaan makasin kyljelläni.

    Sain ilokaasua ja happea 50% molempia. Niin minun piti synnyttää ilman lääkettä, mutta koska olin valvonut jo yhden kokonaisen päivän melkein, niin kipu tuntui sietämättömältä. Ponnistusvaihe oli 50 min ja sain epiduraalin ihan loppu vaiheessa josta vain jalat puutuivat hieman. Vauva painoi 3150g ja olen itse 173cm pitkä ja lantioni on lähes 100 cm ympärimitalta. Kipukynnykseni on muuten suuri, mutta synnytyskipu oli jotain niin järkyttävää etten tiennyt kuolenko vai mitä. Joku sanoi omaa kipuaan joskus samaksi kuin kuvittelisi jonkun hakkaavan sua kirveellä ja sitä mä siellä silloin ajattelin. Tuntui kuin oisin katsellut itseäni katosta kuolleena :D mulla on ollut todella usein erittäin pahoja migreeneitä, mutta niistäkin olen selvinnyt kipuna hyvin. En edes viitsi sanoa kahdelle pian synnyttävälle kaverilleni, miten kamalalta mun synnytys tuntui. Mutta sitten, kun lapsi tuli ulos kaikki kipu hävisi samalla sekunnilla ja olin elämäni kunnossa heti 4 tikin laiton jälkeen (1 asteen ehkä maks 4 cm repeämien takia). Eli mulle toi oli kuin painajaisuni, jota ei enää osaa itsekään kuvitella, miltä se tuntui.

    Mut älä mieti etukäteen, kaikki on erilaisia ja toiset ei tunne lainkaan kipua. :) Lääkettä saa kun tarvii ja jo ilokaasu auttoi hieman noinkin kovassa kivussa. 
  18. tonttutyttö Uusi käyttäjä

    Niin ja lisään vielä, että mieheni totesi että synnytys oli helppo enkä edes huutanut, vaikka kiljuin, karjuin ja huusin kivusta aina supistuksen ollessa voimakkain. Koitin pari kertaa olla huutamatta, mutta se tuli väkisin eikä siinä vaiheessa auttanut enää leikkiä kaikkikestävää ja kovaa kipukynnystä :D ja kätilö käskikin karjumaan matalaa ääntä että saisin paremmin hengitettyä sillä happi auttaa siihen supistuksen kestämiseen. Ja kurkku olikin sit kipeä :D
  19. malin Peruskäyttäjä

    eihän sitä kipua jälkeenpäin muistele ku se nyytti on sylissä...
  20. Moon Ihastunut foorumiin

    Mihinkähän niitä kipuja vertaisi, hmmmm.  Varmaan ne menkkakivut helvetistä ois aika osuva.  Ehkä.  Äkkiä se unohtuu. 

    Esikoista tehtiin toista vuorokautta ja eka vrk meni ilman kivunlievitystä.  Mutta sitten kun se avautuminen todella lähti käyntiin niin kyllä halusin lääkettä.  Epiduraalia joutu odottamaan ja piti sitten siinä kohtaa epätoivon partaalla kokeilla jotain muuta.  Aquarakkuloita laitettiin ja pakko sanoa että NE sattu aivan helvetisti, synnytyspoltoista viis!  Jotenkin ne supistuskivut on semmosia että niiden kanssa kyllä tulee toimeen (ehkä sen tietosuuden takia että ne vie sitä toimitusta eteenpäin ja loppuu aikanaan) mutta ne aquarakkulat kipuineen oli kidutusta.  Epiduraali auttoi enkä sen jälkeen tuntenu enää mitään.  Tässä synnytyksessä oli älyttömän pitkä avautumisvaihe ja se on todella uuvuttavaa ja pistää kyllä haluamaan kivunlievitystä!

    Kuopuksen synnytys oli ihan hirveän nopea enkä ehtinyt epiduraalia saamaan.  Spinaalin sain mutta se puudutti vain varpaat, ei muuta.  Eli kipujen puolesta mentiin luomuna mutta ei haitannut koska synnytys tosiaan kesti niin lyhyen ajan.  Varmaan viimeinen supistus ennen kuin pääsi ponnistamaan oli semmonen "nyt mä kuolen" -tuntuinen mutta sitten taas kun pääsi toimimaan supistusten ajan niin ei tuntunut niin pahalta.  Ja eipä sen jälkeen tullutkaan enää kuin kaksi supistusta niin jo oli tyttö ulkona.  Ja siihenhän ne kivut sitten loppuikin.

    Sattuuhan se synnyttäminen joo mutta olisin koska tahansa valmis siihen uudestaan, on se sen verran ihanaa kuitenkin :D   Ja mä tosiaan uskoisin että se kipukynnys kyllä elää sen synnytyksen keston mukaan = pitkittynyt synnytys uuvuttaa ja sillon ne kivutkin tuntuu paljon pahemmilta.

Jaa tämä sivu