Kuinka paljon lahjoja on sopivasti?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Kuinka paljon lapsesi on saamassa joululahjoja? Minkä verran on sopivasti?

Meidän poika on saamassa meiltä vanhemmilta kolme lahjaa + aattoaamuna kaksi joulupiirrettyä DVD:llä. Nuo DVD:t ei olleet alkuperäissuunnitelmissa, mutta koska meillä ei ennestään ollut kuin Lumiukko ja kaipasin niitä vähän omasta lapsuudesta kävin Prisman levylaarilla. Yksi piti ottaa, mutta kaksi tarttui kuitenkin mukaan ja päätettiin antaa ne aattoaamuna niin saa pukin odotusajan sujumaan vähän vähemmällä seinille hyppimisellä. Sukulaisilta on myös tulossa jotain, mutta tarkka määrä ei ole tiedossa. Riippuu isovanhempien lahjomisinnosta. Yli viisi, mutta (varmaan) alle kymmenen pakettia tulossa avattavaksi aattoiltana, mikä on mielestäni ihan sopivasti. :)
 
Me vanhemmat ostetaan kummallekin lapselle neljä lahjaa, sukulaisilta ja kummeilta on myös tulossa mutta en tiedä kuinka paljon.
 
Meiltä vanhemmilta on isommalle lapselle kaksi lahjaa (piti olla vain yksi, mutta hän esitti lahjan jo ostettuani ensimmäisen ihan oikean lahjatoiveen, joten hain vielä toisen paketin), ja kuopukselle tulee yksi paketti, ellen löydä etsimääni juttua vielä ennen joulua jolloin sekin pääsee pakettiin. Lisäksi lapsille on yksi yhteinen joululahja.
Isovanhemmilta ja muilta sukulaisilta tulee todennäköisesti n. 15 pakettia per lapsi, joten ei itse olla hankittu siksi sen enempää.
 
Itse ostin pojalle kaksi lahjaa, mies innostui vielä ostamaan yhden, plus sitten sukulaisilta tulevat lahjat. Varmasti menee johonkin 10-20 välille, mikä mielestäni on hiukan liikaa. Onneksi poika on enemmän kysellyt mitä hän voi antaa jouluna, eikä niinkään mitä hän saa :grin
 
Meiltä tulee kaksi pakettia ja sukulaisilta sitten varmaan 10000 lisää... Mielestäni alle 10 sen olla pitää, mieluiten siinä 5 lahjan paikkeilla. Se ei vaan koskaan toteudu kun on niin paljon sukulaisia ja ystäviä jotka muistavat lasta. :rolleyes:
 
Miksi pitäisi olla mitään rajaa?

Me pyritään antamaan lahjoja pääasiassa jouluna ja syntymäpäivänä mieluummin kuin vähän väliä jotain pitkin vuotta. Tästä syystä näille päiville kasaantuu aika paljon lahjoja, niitä on laidasta laitaan lelusta käyttötarvikkeeseen. Esimerkiksi nimikoitu saunapefletti on käyttötarviketta, mitä paketista löytyy. Lahjoja on siis aika iso kasa ja se on myös pakko myöntää, että hurahdin täysin lahjoja ostaessa... Toisaalta meillä ei ole kovin montaa sukulaista lapselle lahjoja ostamassa joten olisi se ankeaa, jos olisi vain pari pakettia pukin säkissä.
 
Me miehen kanssa vähän...hurahdettiin. Ensin ei mukamas ollut "paljoa mitään", ja nyt näyttää siltä että on aika paljon... Ja siitä puuttuu vielä isovanhempien paketit...
Heitinilmaan ehdotuksen että avataan lahjoja aattona ja joulupäivänä...
 
Takaisin
Top