Krooninen vauvakuume

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Vauvakuumetta aina vain? Vaikka olet esim. raskaana, vastasyntyneen äiti tai lapset on jo tehty?
 
Voisin kuvitella, että olisin ikuinen vauvakuumeilija. Ainakin tähän asti vauvakuume on vain pysynyt ja pysynyt, läpi raskauden ja vauva-ajankin.
 
Mäkin olen krooninen vauvakuumeilija... Mieheni myös. Kun lapsi oli pari kuukautta, niin alkoi kuumeilut uudestaan. Silti lapsiluku ois meidän kohdalla hyvä olla max. 4. Ainakin se ois tavote...:notworthy
 
Jonkinlaista haavetta kolmannesta on, vaikka odotan nyt toista vasta :rolleyes: Saapi nähä miten muuttuu - jos muuttuu - kun tämä on syntynyt. Ollaan päätetty, että haluaisimme vähintään kolme, mutta aion ottaa ehkäisyn takaisin tämän raskauden jälkeen ja odottaa ainakin vuoden ennen uutta yritystä. Mutta kuumeilla kai voi :angelic:
 
Mulla alkanut oikeastaan melkein heti jokaisen synnytyksen jälkeen vauvakuume. Toisen lapsen piti olla viimeinen. Kotona oli haaveilemani poika ja tyttö. Kierukka olikin vain 4kk kun mieli muuttui ja aloitettiin yritys vauvan ollessa 8kk.
Myös kolmannen piti olla viimeinen. Nyt odotin että vauva vuoden ennen kuin hankin pidempiaikaista ehkäisyä kun päässäni oli juupas eipäs taistelua onko järkeä enää haluta lisää lapsia.
Lääkäri vitsaili kierukkaa asentaessa, että kauanko tällä kertaa aion pitää. Kierukka oli taas vain 10kk.
Mies on todella lapsi rakas ja sitä mieltä että saisi tulla niin monta kuin on tullakseen. Eipä auta kuin itse yrittää joku järki tässä kuumeessa pitää. Neljättä nyt ainakin yritetään, voi olla että jos se vielä saadaan ei jää haaveilu siihenkään.
 
Toisesta lapsesta haaveillut vähintään "sitten joskus" mielessä melkein synnäriltä lähtien. Mikään sen jälkeen ei ole vauvakuumetta sammuttanut, joten kai tämä jo aika kroonista on (esikoinen on n. 5 ja puoli vuotta).
 
ensimmäisen vauva-ajan kohdalla en käsittänyt miten kenelläkään voi olla enemmän kuin yksi lapsi, niin raskaalta se kaikki tuntui. Mutta toisen odotuksen kohdalla alkoi se kunnon kuumeilu :grin.. mies ei kuumeillut koskaan, mutta on onneksi auttanut vaimoa kuumeen "hoidossa", vaikkakin aina piitkän henkisen työstön päätteeksi vasta. Nyt on seitsemän elävää olemassa ja kyllä se kuume vieläkin on jossain takaraivossa, jopa näinä hulluina corona-aikoina kun usean etäopetus imee mehuja ja kiristää hermoa - ja vauvakin on kovin pieni vielä. Ikä tosin voisi jo tuoda harkintaa tähän, en usko että enempiä saan(ikä, mies, teinit, elämä) vaikka kuume myöhemmin nousisikin.
 
Takaisin
Top