kp37 ja negaa näyttää, kertokaahan omia kokemuksianne :)

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja tuntun
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

tuntun

Vasta-alkaja
Edelliset kuukautiseni olivat 12.11.2012 ja kuukautiskiertoni pituus on n. 31-34 päivää. Kp 24 mulla tuli parina päivänä muutamia tippoja ensin kirkkaan punaista ja sitten ruskeaa vuotoa. Kp28 alkoivat nipistelyt alavatsassa, yltyivät yöllä sen verran koviksi että oli vaikea nukkua ja soitin sitten aamulla terkkariin. Oireiden perusteella epäilivät raskautta mutta eivätpä ne mitään löytäneet ja raskaustestikin näytti negaa.

Pientä pistelyä jatkui koko viikon ja taas kp35 yltyi kovemmaksi, etenkin vasemmalla alavatsalla, melkein nivusissa, häpyluun yläpuolella ja tuossa lonkkaluun lähettyvillä tuntui nipistely ja myös selässä. (Välillä nippailuja myös oikealla)

Tänään kp37/31-34 kuukautisia ei näy vieläkään, tein taas testin joka oli yllättäen nega.. Yritystä takana on jo muutama vuosi, kierto ei ole koskaan ollut näin pitkä eikä mulla ennen ole tullut mitään välivuotoja. Nyt on närästystäki ollut yli viikon, koskaan aiemmin ei. Raskaus(mielikuvitus??!)oireista mainittakoon väsymys, kuvotus, jatkuva pissahätä jopa yöllä. Lisäksi yöllä on kokoajan kylmä-kuuma-kylmä..

Mitähän tämä voisi olla? Voisinko olla raskaana mutta jostain syystä ei näy testissä, kenties kohdunulkoinen raskaus? Onko muilla kierto yhtäkkiä pidentynyt tai tullut yllättäen välivuotoja.. Kertokaahan omia kokemuksia.

Mulla on aika gynelle tammikuussa mutta ennen sitä ois kiva kuulla muiden kokemuksia. 

Oletteko saaneet negaa mutta olleet silti raskaana?
 
mulla ihan sama juttu, menkat oli viimeks 8.11. ja mulla on tosi epäsäännölliset. Nyt on ihme nipistelyä alavatsalla ja kyljissä, välillä myös selässä. Väsyttää kans kokoajan ja kuvottaa pitkin päivää, käyn pissalla ihan kokoajan ja myös yöllä, mikä ei oo mulle normaalia toimintaa. Palelen myös paljon mikä ei myöskään oo normaalia. Ja lisäksi vielä mua närästää välillä mitä ei oo ikinä ennen tapahtunut, en eka ees tajunnu mitä tapahtuu kunnes joku sano että sehän on närästystä. Mulla myös testi näyttää negaa vaan kokoajan. Ärsyttävää tällänen että on "raskausoireita" vaikkei sit kuitenkaan ookkaan! ;s tää vastaus ei ny ihan ollu sitä mitä pyysit, mutta oli pakko kommentoida ku ihan ku olis omaa juttuaan lukenu, kiva etten oo ainoo! ;)
 
Heips!

Mulla menkat alkoi viimeksi 23.11.12 ja kierron pituus on  aina 28 päivää (muistini mukaan poikkeuksena elämäni aikana 2 x 27 päivää, 1 x 29 ja 1 x 30). Uusien menkkojen olisi pitänyt alkaa pe 21.12, mutta ei ole kuulunut. Nyt elettäisiin siis laskujeni mukaan rv 4+4 jos olisi tärpännyt, mutta.. Oon tehnyt jo kaksi raskaustestiä ja molemmat vaan negaa. Toisen tein la päivällä, siinä ei päälle päin näkynyt mitään toista viivaa, mutta valon alla käänneltynä sain jonkun häivähdyksen, ajattelin että se on varmaan se viivan paikka, mihin se värikin ilmestyisi jos olisin raskaana. Tänään aamulla kävin ostamassa uuden testin, sillä halusin varmistaa voinko tänään nauttia esim. alkoholillista glögiä joulun kunniaksi.. Tähänkään testiin ei tullut toista viivaa.

Ehkäisy on jätetty pois lokakuun lopussa 2011, joten reilu vuosi tässä odoteltu tärppäämistä. Koska olen luonteeltani hätähousu ja aina jos menkkojen alkamispäivänä aamun aikana ei ole vuoto alkanut, olen tehnyt testin, samoin myös tuolloin kun tähän vuoden sisälle on mahtunut tuo yksi 29kp. Ja kokemuksesta voin kertoa, että jos se raskaustesti on näyttänyt negaa, niin aina on menkat alkaneen parin tunnin sisällä siitä, aina. Näin oletin käyvän myös nyt lauantaina, mutta eipäs käynytkään ja olen siitä kovin kummissani. Eikä tänäänkään sen testin tekemisen jälkeen ole näin käynyt. Se on varmaan joku psyykkinen juttu, että kun se nega pamahtaa ja pettymys iskee, niin ne menkatkin tulee. Mutta nyt ei vaan käy niin.

Vaikka menkkoja ei näy, niin torstaina alkoi sellainen "menkat tulossa"-jomotus ja lauantai-illalla iski menkkakivut selkään, lanteille ja vatsaan, ja mulla ne ei mitään lieviä ole. Sunnuntai aamuna otin panadolin, koska lähdin matkustamaan aamulla jo klo 7 ja tiesin että noin 10 tunnin istumisesta ei tulisi mitään kipujen kanssa. Panadol helpotti vähän, mutta silti junassa istuessani tunsin kuinka kivut ikään kuin tulevat sen panadolin vaikutuksen läpi, ja siinä vaiheessa olinkin jo ihan varma että nyt ne menkat alkaa. Ainiin ja viime maanantaina tuli hetken pikkareihin rusahtavaa vuotoa, ja silloin mietin että alkaapas tää menkkojen enteily vuoto aikaisin tällä kertaa. Mutta sitäkin tuli tosiaan vain sen hetken ja ihan vähän.

Hmm, jotain oireitakin on ollut. Vähän reilu viikko sitten nännit tuli pariksi päiväksi tosi kipeiksi ja sitten se kipu hävisi. Nyt tissit vaikuttaa tosi turvonneilta. En voi maata mahallani tai nukkua sillein kyljelläni että kyljen mahan puoleinen osa ottaisi kiinni patjaan, se jotenkin ahistaa kun tuntuu että mahassa on joku mötikkä. Alavatsaa kipreilyttää välillä, ja välillä tuntuu vähän niinkuin kuplimista. Etova olo on aika usein, muttei yrjötä. Parina yönä olen joutunut nousemaan vessaan. Kuuma/kylmä/kuuma/kylmä ihan hassusti, esim. eilen junassa istuin koko matkan takki päällä kun oli kylmä mutta tänään kun käytin koiran -20 asteen pakkasessa, mulla oli kuuma. Tänään on tullut kuvioihin myös huippaus mukaan.

Mielelläni näkisin sen kaksi viivaa siinä testissä!
 
Heippa!

Miten teillä on käynyt? Tuliko menkat vai tuliko plussa?

Mulla on kans ollu aika samanlaisia oireita ja tilanne päällä ku teillä. 23.11 alko menkat ja kiertoväli on aika tarkalleen se 28 päivää. Yrittäminen aloitettiin vasta joulukuun alussa, itse asiassa eka yhdyntä ilman mitään ehäisyä oli 10.12. ja luulen et se oli hieman ovulaation jälkeen.

Viikko tästä niin alkoi kuvotus, menkkamaiset kivut ja väsymys. Päivälle kun menkkojen piti alkaa mulla tuli 21.12. hieman rusehtavaa vuotoja ja yhtenä päivänä punasempaa. Menkat oli tosi niukat ja lyhytkestoiset. 24.12 tein päivällä raskaustestin, koska nämä oireilut jatku edelleen. Negaa näytti. Viikon tästä testistä vein terveyskeskuksen labraan uuden testin ja taas näytti negaa. Viime la-aamuna taas testi ja näytti negaa. Nyt on kiertopäivä 19 ja edelleen on oireiluja. Tuntuu et alavatsa on jotenkin piukeena, menkkamaisia jomotuksia ja tuossa ns. häpyluun paikkeilla välillä tosi kipeitä vihlaisuja. Kuvotus on helpottunut, mutta ruokahalu vastaavasti lisääntynyt.

Oon vähän päätelly, et mulla on menossa just joku mielikuvitusraskaus... Oottelen et alkaako menkat 17.päivä. Jos ei ala ni on mielenkiintoista tietää, et oonko ollu koko ajan raskaana, mut hormonia ei vaan ole erittynyt tarpeeksi vielä testeihin asti vai onko tärpänny tästä toisesta varsinaisesta yrityskierrosta.

Tsemppiä teille kaikille yrittämiseen ja toivottavasti teillä on tärpänny!
 
tuntun & -mmila: olettehan tehneet raskaustestit aamupissasta? Silloin saa kaikkein tarkimman ja luotettavimman tuloksen.
Oireenne kyllä kuullostavat raskauden oireilta.
Voihan myös olla, että olette ovuloineet odotettua myöhemmin, ja jos hedelmöitys on tapahtunut, niin raskaushormonia ei ole ehkä erittynyt vielä tarpeeksi, että se näkyisi testeissä.

Ennen kun plussasin esikoisestani, tein yhden testin päiväpissasta, ja se näyttikin negaa. Viitisen päivää myöhemmin tein uuden testin aamupissasta, ja se olikin sitten plussa.
 
Mulla sitten lopulta alkoi menkat illalla kp 33/28, kovin oli niukat ja erikoiset normaaliin verrattuna. No, jätin asian sikseen ja päättelin, että tuskin olen raskaana. Kroppa vaan näköjään meni kokonaan sekaisin jostain tietämättömästä syystä.
 
 
Mulla oli myös noi viimeset menkat ennen plussausta todella oudot.. Alkuun vuosin 3-4 päivää ihan sellasta ruskeeta, ja sitte 1-2 päivää semmosta veristä vuotoo missä oli jo vähän klönttejäkin.. Eli tosi niukat oli kyllä mullakin..
 
No joo, mulla on yleensä niin, että ensin on sitä rusahtavaa vuotoa pari pv ennen menkkoja aika niukasti, tyyliin vaan pyyhkiessä, ja sit kun menkat alkaa niin sitä tavaraa tulee sitten kunnolla ja tosi nopeeta tahtia 4-5 pv ja sitten 2 pv kun ne on loppumaisillaan niin tulee sellasta ruskeeta vähäsen. Käytän kuukuppia, niin ollut aika helppo seurailla tuota määrää, kun alkumenkkojen aikaan tyhjennysväli on aika tiheä. Ja ne kivut on aina menkkojen aikaan ihan kamalat.

Noissa jotka nyt joulun jälkeen tuli, niin ei ollut mitään kipuja, vaan ne kivut tuli jo sillon aikasemmin. Menkat kesti yhteensä vain 4 päivää sen normaalin 6-7 sijaan ja ne oli tosi niukat. Ekat kaks päivää tuli reilusti alle puolet normaaliin määrään verrattuna ehkä noin 1/3 osa normaalista, kolmantena päivänä se muuttu jo sellaseks ruskeeks ja neljäs päivä oli vaan sellasta ruskeeta lopputuhrua. Kummallista.

Oon kuitenkin nyt päättänyt että jätän kaikenlaiset tuntemukset huomioimatta siihen asti että seuraavat menkat tulee/ei tule - sittenhän se selviää asian laita.
 
Takaisin
Top