Itse olen myös haaveillut vaihtoehdosta C.. Minulla OLI pienenpienet itseluottamukset siihen, että synnyttäisin alakautta. Kaikki nämä kuitenkin karisivat, kun erehdyin käymään synnytyssairaalan tarjoamassa synnytysvalmennuksessa. Koko homma jotenkin konkretisoitui siinä ja sain melkein paniikkikohtauksen siellä videota katsoessa. Tämän jälkeinen viikko oli jotain aivan hirveää. Sain yksin ollessani paniikkikohtauksia ja en mitään muuta tehnyt kun valvoin ja itkin - minkä virheen olenkaan mennyt tekemään kun hankkiuduin raskaaksi. Tyhmä tyhmä minä..
Pelkopolille minulla oli jo lähete aikaisemmin, mutta itse aika sinne oli vasta tuosta valmennuksesta parin viikon päähän (en muuten ymmärrä miksi ne ajat ovat yleensä n. viikoilla 30, koska miten siinä EHTII enää käsitellä mitään pelkoa synnytykseen mennessä, jos tapaamisia on vaikkapa kerran kuussa/kahdesti???) Ironista koko hommassa oli se, että minulla oli tämän synnytyssairaalan verkkosivuille tehty synnytyssuunnitelma oikein mallikkaasta luomusynnytyksestä ilman kivunlievityksiä, ja valmennuksen jälkeen kaikki vaikutti ihan hirveältä.
Kätilön kanssa juttelusta ei ollut minkään valtakunnan apuja. Hän tarjosi mahdollisuutta käydä tutustumassa synnytyssaliin ja tästä kieltäydyin, koska sain jo siitä ohi kulkiessani pienen hysteerisen itkukohtauksen. Pyynnöstäni käytiin sitten läpi sektion riskit ja sain mukaani ohjelehtisen suunnitellusta sektiosta. Seuraava aika olikin vasta 1kk päähän!! Tämän ajan sitten pyörittelin asioita kotona ja panikoin mitä hittoa synnytyksen kanssa oikein teen. Koko ajan ahdisti ja aika vain kului eteenpäin
N.viikko ennen pelkopolia päätin kokeilla päivän ajan ajatusta, että pyytäisin ja saisin sektion. Tästä päätöksestä tuli niin mielettömän hyvä olo ja rauha verrattuna kaikkeen siihen paniikkiin, itkuun ja ahdistukseen, että päätin pelkopolilla pyytää pelkosektiota. Juttelin tästä mm. äitini kanssa, ja hän oli todella ihana. Äitini kertoi itsellään olleen aivan järkyttävä synnytyspelko, kuulemma vieläkin näkee painajaisia siitä, että joutuisi synnyttämään! Että jos minusta yhtään tuntuu siltä, että pelottaa niin paljon etten pysty hän tukee minua tässä ja mietti, että jos se siihen aikaan olisi ollut mahdollista olisi varmaan itsekin pyytänyt leikkausta.. Tästäkään en koskaan aikaisemmin ole kuullut!
Kuitenkin juuri ennen pelkopolikäyntiä kävin juttelemassa psykiatrilla, ja hän päätti sitten valistaa minua reppanaa sektion riskeistä, miten ainakin 10 päivää joudut olemaan sairaalassa ja olet ainakin vuoden sitten kipeänä siitä. Ainiin joo, ja imetyshän ei sitten onnistu kunnolla koska sektiossa ei liiku samat hormonit kuin alatiesynnytyksessä, joka sen imetyksen käynnistää. Tässä vaiheessa piti keskeyttää paasaus ja mainita, että se on se istukan irtoaminen mikä maidontuotannon käynnistää eikä suinkaan mitkään helvetin synnytyshormonit. Tuon tapaamisen jälkeen suututti, että psykologi, jonka tarkoituksena olisi päinvastoin tukea minua tällaisissa ahdistavissa elämäntilanteissa jne. päätti asiasta mitään tietämättömänä valistaa minua (ihan niinkuin en paria tuntia viettäisi päivittäin lukemassa sektiosta JA alatiesynnytyksestä ja mitään asioista en tietäisi?). Tuo tuntui vain pahalta kun piti erikseen pelotella. Ja kyllä huomasin psykologini oman mielipiteen kaiken tämän paasauksen takana.. Kuitenkin piti sanoa loppuun, että kyllä hän kuitenkin kokee, että minulle olisi henkisesti parempi se sektio. Aha, hyvä kun päätit ahdistella valistuksellasi ja sitten kuitenkin "suositella" sitä mitä itse henkilökohtaisesti pidät kaameana vaihtoehtona. Minusta kun tuokin keskustelu olisi kuulunut sinne pelkopolille, ihmisen suuhun joka asioista jotakin jopa tietää. Tästä sitten lähti epävarmuus tuohon sektioonkin.. X__x
Pelkopolikäynti meni sinänsä ihan ok, kätilö oli aivan mielettömän kiva (paljon parempi kuin ensimmäisen tapaamisen kätilö) ja tuntui ymmärtävän pelkoani eikä pelotellut enää yhtään enempää tällä "toisella" vaihtoehdolla. Lääkärin kanssa taas ei mennyt jutut ihan yksiin. Tottakai ymmärrän, että sektio on iso leikkaus ja siinä on riskejä, mutta tuntui pahalta, kun en saanut sellaista fiilistä että minua olisi ihan oikeasti ymmärretty :/ Tapaamisessa en myöskään halunnut sanoa, että olen VIELÄKIN kahden vaiheilla tässä synnytysasiassa, koska pelkäsin että sitten en sektiota saa ja jos synnytys käynnistyisikin etuajassa ja menen sairaalaan sellaisena etten halua synnyttää, pakotettaisiin tekemään se alakautta kaikesta huolimatta. Sain sektiopäätöksen ja jopa päivämäärän viikoilla 34+5. Kuitenkin, vaikka tuon päätöksen nyt sain ja olon kuuluisi helpottua, junnaan edelleen tätä samaa asiaa ja mietin mitä hittoa synnytyksen kanssa teen. Kumpikin vaihtoehto pelottaa nyt ja pikkuhiljaa olisi PAKKO valita!
Laitan tähän alle nyt pelkojani, mietin varoittaa etukäteen ettei kannata lukea etten puolestani ahdista kaikkia muitakin näillä kauhukuvilla.
Sektiossa pelottaa; kuolema, komplikaatiot jotka johtaisivat pitkittyneeseen sairaalassaoloon; sektiohaavan tulehtuminen, kohdun tulehtuminen, haavan vuotaminen, virtsarakon halkaisu (ymmärsin lääkärin puheista tämän olevan jopa "yleistä" ja tuli sitten pelko tekevätkö sen tahallaan jos menen tällaiseen pelkosektioon eikä minulla ole ns. lääketieteellistä syytä), kohtu ei supistuisi - vieraantuminen lapsesta kun olisin niin sairas/kuumeinen etten tajuaisi mistään mitään viikkokausiin. Pelottaa myös kohdunpoisto, kuitenkin ensimmäisestä lapsesta kyse ja oletan että haluaisin lisää! Veritulpat ja se ettei niitä huomata.. Pelottaa miten kipeä leikkauksen jälkeen on, pystyykö tekemään normaaleita asioita kotona vai ovatko seuraavat kuukaudet yhtä helvettiä ja pelkkiä särkylääkkeitä sängyssä maaten? Haluaisin kuitenkin hoitaa lastani. Haavan paraneminen, kiinnikkeet, kohdun arpeutuminen. Olen kuullut kauhujuttuja, että haava kipuilee vielä vuodenkin päästä leikkauksesta ja kiinnikkeet tuntuvat liikkuessa, kuin joku vetäisi puukolla pitkin sisuskaluja
Kuitenkin toisaalta, minulla on endometrioosiepäily, ja alavatsani on muutenkin AINA ollut jonkin verran kipeä, on ollut repäisykipuja, aivastaessa vihlaisee, tullut kipukohtauksia, alavatsan paineleminen on saanut kyyneleet silmiin gynellä. Mietin eroaako sektion tuomat MAHDOLLISET negatiiviset komplikaatiot kuitenkaan tästä kovin paljoa. Enkö ole jo tottunut mahdollisiin kipuihin ja särkyihin alavatsalla? Pelottaa myös seuraavien synnytysten kohdalla kuinka kohtu kestää ja tuleeko siihen pahoja arpeutumia
Alatiesynnytyksessä pelottaa; vauvan suuri koko, pahat repeytymiset, virtsan- ja ulosteenpidätysvaikeudet jälkikäteen, kohdunlaskeuma, arpeutumat alapäässä - tunnottomuutta, kipuja, kiristystä, seksielämän menetys. Ahdistaa myös ajatus siitä, että synnytyksen jälkeen ei riitä, että on jälkivuotoa vaan alapää olisi myös ihan muusina ja vessakäynnit ja istuminen yhtä kidutusta seuraavan x viikkoa. Ajatuksena tuntuu helpommalta, että alapää on ehjä ja normaali ja kivut olisivat alavatsalla.. Pelkään myös synnytystä itsessään. En halua kokea sellaista kipua, että haluaisin ennemmin kuolla. Pelkään myös kivun olevan niin mieletöntä etten enää tajua mistään mitään, paniikkikohtaus kesken synnytyksen - hyvin mahdollista! Vieras ympäristö, töykeä kätilö/lääkäri, että tehdään toimenpiteitä - välilihanleikkaus jne. kysymättä ja puuduttamatta yhtäkkiä. Imukuppi ahdistaa, lapsen mahdollinen hapenpuute synnytyksessä, jos en osaakaan/keho ei toimisi kuten pitää. Minua ahdistaa aivan suunnattomasti jo pelkkä sairaalaan meno ja tosiaan synnytyssalista pelkän kuvan katsominen sai aikaan paniikkikohtauksen. Alatiesynnytystä ajatellessani tunnen myös katkeruutta siitä, että joutuisi synnyttämään alakautta ja menisi sitten siitä täysin rikki. Pelkään myös, että minun vaurioituessani pahasti purkisin sen tuskan lapseen ja en pystyisi rakastamaan sitä sen vuoksi, että tavallaan se on ollut osasyyllinen. Minulla on muutenkin taipumusta ahdistua, masentua, panikoida ja pelkäänkin, että synnytys kokemuksena tällaisilla peloilla saattaisi laukaista jotakin pahempaa ja sitä eivät kätilötkään synnytysvaiheessa tajuaisi, että en ole ihan normaalissa tilassa. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että kaikki vähän niinkuin hehkuttavat synnytystä, se on mahtava kokemus ja olo sen jälkeen upea! Voin kuvitella, että olo HETI sen jälkeen on hyvä mikäli kaikki on mennyt hyvin, mutta sehän karisee parissa päivässä ja sitten kohdataan todellisuus alapään vaurioista, joista osa voi näyttäytyä vasta vuosienkin päästä synnytyksestä?
