Taas kerran kotitöiden jakamisesta. Miten ihmeessä ne kotityöt saisi jaettua niin ettei kaikki jäisi minun tehtäväkseni? Olen puhut ja pyytänyt että puoliso tekisi oman osansa. Lupaa yrittää parhaansa mutta sanoo että kaikki ei tapahdu silmän räpäyksessä. Vuosia on jo mennyt tätä odotellessa. Kaikkea on kokeiltu. On sovittu että hänelle kuuluu tietyt työt, esim. imurointi ja ruoan laitto joka toinen kerta. Tämä järjestely ei kuitenkaan toimi koska työt vaan yksinkertaisesti jäävät tekemättä. On sovittu jotain mutta siitä ei pidetä kiinni. On sovittu että nurmikko leikataan kerran viikossa, mutta yhtäkkiä on mennyt kaksi tai kolmekin viikkoa ja piha senkun metsittyy. Jos ruokaa ei ole tehty, hän ei syö tai kaivaa kaapista jotain mitä ei tarvitse laittaa.
Hän tekee kyllä useimmiten jos pyydän, mutta saa olla hyvin tarkkana milloin pyytää. Hän käy normaalisti töissä kuten minäkin ja harrastaa todella paljon eli on paljon poissa kotoa. Kahtena iltana viikossa hän tulee kotiin vasta myöhään, välillä on myös viikonloppuja poissa tai sitten on kavereita käymässä koko päivän. Nämä siis harrastusosiota, työ on päivätyötä. Usein kotona ollessaan ilmoittaa että on väsynyt ja haluaa vain levätä. Saattaa suuttua jos pyydän väärään aikaan tekemään jotain tai sitten ilmoittaa tekevänsä sen myöhemmin (tämä tarkoittaa että sitä ei tehdä). Olen yrittänyt sanoa että jos viettää vapaa-aikansa poissa kotoa niin sitten sitä vapaa-aikaa on kotona vähemmän, mutta hän kuulemma tarvitsee harrastuksensa jotta jaksaa arjessa. Minun pitää siis suunnitella mitä kotona pitäisi tehdä, sitten tutkia hänen mielialaansa ja iskeä juuri oikealla hetkellä. Ja varautua silti kuuntelmaan kuinka en ymmärrä miten rankkaa hänen elämänsä on.
Olen ehdottanut että sovittaisiin tietty aika päivästä joka pitää käyttää kotitöihin (esim 30 min). Hänen mielestään tämä ei toimi koska esim. nurmikon leikkaamiseen menee aina vähintään tunti, jolloin päivittäinen aika on jo ylittynyt. Joskus suunnittelimme että tietyt kotityöt tehdään tiettyinä päivinä. Puoliso huomautti että päivien kanssa pitää joustaa, koska kaikki viikot eivät ole samanlaisia. Sitten jousti kaikista kotitöistään pari kolme viikkoa ja unohti koko asian.
Osaltaan kyse on myös asenneongelmasta, on sanonut että jos hän rupeisi tekemään kotitöitä niin minä en silti olisi tyytyväinen vaan keksisin jonkin toisen asian josta valittaa. Olen pyytänyt että hän kokeilisi joskus, saattaisi yllättyä positiivisesti. Hän myös piiloutuu kroonisen sairautensa taakse, koska se vie kuulemma häneltä paljon voimia. Samaan aikaan hän ilmeisesti unohtaa että minä olen myös kroonisesti sairas ja hoidan silti kaiken kotona, vaikka se vie voimia minultakin. Hän oli pitkään kotona sairauden vuoksi eikä tehnyt silloin senkään vertaa kuin nykyään.
Pitkä vuodatus mutta kertokaahan nyt konkreettisia keinoja joilla saadaan kotityöt jaettua edes suurin piirtein puoliksi, Eihän niitä millään ihan tasan saa menemään, mutta jos edes jotain sinne päin. Ei ole kyse siitä ettenkö jaksaisi, yleensä jaksan aika hyvin, toki joskus uuvuttaa. Mutta se katkeruus. Kun toinen tekee ruokaa, laittaa pyykkejä, imuroi, tyhjentää astianpesukonetta, kantaa puut sisälle ja lämmittää. Ja toinen istuu tietokoneella.
Pitää nyt sanoa jotain positiivistakin, puolisoni ei nimittäin ole mikään suttupytty, vaan laittaa aina astiansa koneeseen (omat, ei sentään kattiloita tai muuta sellaista) eikä jätä sukkamyttyjä olohuoneeseen.
Hän tekee kyllä useimmiten jos pyydän, mutta saa olla hyvin tarkkana milloin pyytää. Hän käy normaalisti töissä kuten minäkin ja harrastaa todella paljon eli on paljon poissa kotoa. Kahtena iltana viikossa hän tulee kotiin vasta myöhään, välillä on myös viikonloppuja poissa tai sitten on kavereita käymässä koko päivän. Nämä siis harrastusosiota, työ on päivätyötä. Usein kotona ollessaan ilmoittaa että on väsynyt ja haluaa vain levätä. Saattaa suuttua jos pyydän väärään aikaan tekemään jotain tai sitten ilmoittaa tekevänsä sen myöhemmin (tämä tarkoittaa että sitä ei tehdä). Olen yrittänyt sanoa että jos viettää vapaa-aikansa poissa kotoa niin sitten sitä vapaa-aikaa on kotona vähemmän, mutta hän kuulemma tarvitsee harrastuksensa jotta jaksaa arjessa. Minun pitää siis suunnitella mitä kotona pitäisi tehdä, sitten tutkia hänen mielialaansa ja iskeä juuri oikealla hetkellä. Ja varautua silti kuuntelmaan kuinka en ymmärrä miten rankkaa hänen elämänsä on.
Olen ehdottanut että sovittaisiin tietty aika päivästä joka pitää käyttää kotitöihin (esim 30 min). Hänen mielestään tämä ei toimi koska esim. nurmikon leikkaamiseen menee aina vähintään tunti, jolloin päivittäinen aika on jo ylittynyt. Joskus suunnittelimme että tietyt kotityöt tehdään tiettyinä päivinä. Puoliso huomautti että päivien kanssa pitää joustaa, koska kaikki viikot eivät ole samanlaisia. Sitten jousti kaikista kotitöistään pari kolme viikkoa ja unohti koko asian.
Osaltaan kyse on myös asenneongelmasta, on sanonut että jos hän rupeisi tekemään kotitöitä niin minä en silti olisi tyytyväinen vaan keksisin jonkin toisen asian josta valittaa. Olen pyytänyt että hän kokeilisi joskus, saattaisi yllättyä positiivisesti. Hän myös piiloutuu kroonisen sairautensa taakse, koska se vie kuulemma häneltä paljon voimia. Samaan aikaan hän ilmeisesti unohtaa että minä olen myös kroonisesti sairas ja hoidan silti kaiken kotona, vaikka se vie voimia minultakin. Hän oli pitkään kotona sairauden vuoksi eikä tehnyt silloin senkään vertaa kuin nykyään.
Pitkä vuodatus mutta kertokaahan nyt konkreettisia keinoja joilla saadaan kotityöt jaettua edes suurin piirtein puoliksi, Eihän niitä millään ihan tasan saa menemään, mutta jos edes jotain sinne päin. Ei ole kyse siitä ettenkö jaksaisi, yleensä jaksan aika hyvin, toki joskus uuvuttaa. Mutta se katkeruus. Kun toinen tekee ruokaa, laittaa pyykkejä, imuroi, tyhjentää astianpesukonetta, kantaa puut sisälle ja lämmittää. Ja toinen istuu tietokoneella.
Pitää nyt sanoa jotain positiivistakin, puolisoni ei nimittäin ole mikään suttupytty, vaan laittaa aina astiansa koneeseen (omat, ei sentään kattiloita tai muuta sellaista) eikä jätä sukkamyttyjä olohuoneeseen.
Sen nyt jotenkin kestää, kun suhde on muuten hyvällä pohjalla. Mutta niin. Jotenkin nää tuntuu olevan hirveän hyviä keksimään tekosyitä. Valitettavasti en osaa muuta antaa kuin sympatiaa kovasti! 
Meilläkään ei miesten ja naisten töitä ole. Ja kun kerrostalossa asutaan, niin pihahommiakaan ei löydy, joten helpolla pääsee. Että jokin sokeus se näissä siisteys asioissa taitaa olla...
