Kotiäidin sosiaalinen elämä

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kippu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kippu

Kippu

Satasella mukana keskusteluissa
Ennen lapsen syntymää ennakoin, että vauva-arki tulee olemaan yksinäistä ja näinhän se on ollutkin kohdallani. Jo loppuraskaudesta koko kesän ajan olin todella yksinäinen. Olin juuri valmistunut ja työtön. Olisin kovasti halunnut jotain töitä tehdä, mutta kukaan ei halunnut palkata viimeisillään raskaana olevaa. Joka päivä saan vajaan annoksen sosiaalisesta kanssakäymisestä ihmisten kanssa ja se tekee mielen alakuloiseksi.

Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia yksinäisyydestä ja sen kanssa pärjäämisestä.
 
Parhaillaan täälläkin mieli on vähän alakuloinen. Keskusteltiin juuri miehen kanssa siitä kuinka se aina ilmoittaa että menen tänäiltana sinne ja seuraavna iltana sinne ja mua ärsyttää se... Kysyy kyllä voinko mennäMutta yleensä kyllä sanon aina että mene vaan ja jos sanon oman mielipiteeni että olisi kiva jos et menisikään niin sitten se on niin että kun minä en PÄÄSTÄ sitä! Ja eniten tässä harmittaa se että aiemmin pystyin itsekin menemään kaverille aina sillon kun huvittaa niin nyt se ei enää onnistukkaan yhtä helposti. Miehellä se vaan aina onnistuu niin helposti. Voinhan aina ottaa vauvan mukaan mutta niinkuin tiedätte se ei ole sama asia. Kuin se että saisi viettää ihan rauhassa kaverin kanssa aikaa. Mieheni kyllä aina ehdottaa että nyt hän on tämänillan kotona että minä voin mennä johonkin. Useasti juuri se ilta on sellainen että kaverini on töissä tai minulla ei juuri silloin ole minne mennä. Paitsi ehkä ulos lenkille. Mutta tarviis välillä niitä sosiaalisiakin suhteita. Tänään minulla olisi ollut mahdollisuus mennä illalla kaverini luo mutta miehellä on oma harrastuksensa (jossa on ollut tälläviikolla jo kolmesti) tänään illalla niin hän ei voi olla menemättä, mutta voisi hankkia lapsen vahdin. Minä kun olen sellainen sitten ihmisenä että jos mulla eioo mikään pakko meno niin sillon ei lapsenvahtia tarvita, joten jään kotiin. Mies ei tietenkään edes ehdottanut että voisi jäädä. :/ äh ja ärrinmurrin. Sit mulla meni vielä mieli maahan siitä kun mun ihanat ystävät oli lauantaina viettämässä pikkujouluja ja sit katoin kuvia facesta niitten illasta ni siitäkin tuli paha mieli kun ennen minäkin oisin ollu mukana. Mut nyt ei enää oo niin helppo lähtee toiselle paikkakunnalle sadan kilometrin päähän bailaamaan kavereiden kanssa, mut ehkäpä joskus vielä... Tulipa pitkä valivali kirjelmä :D Tämmöisiä mietteitä täällä.
 
Mulla myös on tilanne se, että toukokuussa valmistuin, jonka jälkeen lähes kaikki sosiaalinen elämä hävisi. :( Raskausaika vielä menetteli, ne kaverit jotka ei ollut vielä hylänny raskauden vuoksi kävi kylässä ja itsekkin pääsin ihmisten ilmoille. Mutta nyt, vauvan syntymän jälkeen meidän luona on käyny pääasiassa mun äiti, ja lähellä asuva sisko. Melkeen joka päivä tunnen oloni tosi yksinäiseksi ja masentuneeksi, vain sen takia ettei mulla periaatteesa ole enää yhtään ystävää. Koitan silti aina luoda positiivista mieltä itelleni sillä, että mulla on kotona maailman ihanin poika ja rakas mies. :)

Meillä ei itsellä ole autoakaan, emmekä siksi pääse kovin usein minnekkään kauemmas. Sen ja tietenkin vauvan takia syyllistänkin itseäni siitä, että pitäisi itsekin olla aktiivisempi sosiaalisissa suhteissa, ja että on ihan oma vika ettei kukaan tahdo olla kaveri, Eihän ne "lapselliset" enää mitään voi tehdä! :D
 
Rohkaisisin teitä lähtemään aktiivisesti mukaan johonkin perhekahvilaan tai muuhun perhetapaamiseen tms. Itse olen saanut uusia äitiystäviä täältä foorumin kautta ja sitten ollaan nähty tämän kaupungin perheiden ajanviettopaikassa. Ja sieltä on taas voinut tutustua uusiin ihmisiin. Voisihan täällä foorumilla laittaa kyselyä, onko samalta paikkakunnalta äitejä, jotka haluaisi tavata toisia äitejä. Tsemppiä kaikille teille, jotka olette yksinäisiä, mutta muistakaa, ettette jumiudu liikaa kotiinne, koska ihmisten ilmoille lähteminen ja uusien ihmisten tapaaminen voi sitten vaan ajan kanssa muuttua entistä vaikeammaksi. Ja innolla mukaan vaikka johonkin ilmaisiin seurakunnan kerhoihin, kyllä niitä tuttavuuksia ja kavereita alkaa pikkuhiljaa muodostua <3
 
Minä allekirjoitan Mennan sanat. Monet solmii loppuelämän kestäviä ystävyyssuhteita juuri tässä vaiheessa kun tapaa samassa elämäntilanteessa olevia naisia perhekerhoissa, -kahviloissa, muskareissa ja myöhemmin leikkipuistoissa. Moni muukin äiti varmasti teidän kotikaupungeissa kaipaa seuraa ja siksi lähtee ihmisten ilmoille noihin tilanteisiin missä on mahdollista tavata muita äitejä.
 
Minä myös samaa mieltä. Vaikka minulla paljon ystäviä onkin ollut ympärillä raskausaikana ja sen jälkeenkin, on ollut ihana tutustua uusiin ihmisiin juri tämän foorumin ja tuon Facebook ryhmän kautta. Aikuisiällä on niiiin kamalan vaikea luoda uusia ystävyys suhteita. Myös se tunne että voi todella vaikka vaan puhua vauvasta näiden uusien mammakavereiden kanssa (ja kaikesta äitiyteen liittyvästä) on ihana koska sitähän se minun elämäni nyt on, äitiyttä. Rohkeasti vaan hakemaan kontakteja samassa elämäntilanteessa olevilta. Siitä saa niin paljon voimaa! Ja tulevaisuuden leikkikavereita lapselle :)
 
Mun lähes jokainen läheinen kaveri on tänä vuonna myös saanu perheenlisäyksen, joten juttuseuraa riittäis ku kaikki lomaillaan, mutta mutta.. Lasten mukaan tarvii kaikki näkemiset sopia. Yhden kaverin vanhin lapsi on kauheessa uhmassa, toisen kaverin vauva on vasta kolme vkoinen, kolmennella koliikki, neljäs suurperheen äiti, jne jne.. Joten ei kovin useasti siltikään tule heitä nähtyä. Ja tietty toi oma pallero osaa kans välillä kiukutella nii, ettei viitti ihmisten ilmoille mennä.
 
Minä tunnistan molemmat puolet. Mulla on ihan älyttömän hyvä tukiverkosto täällä Oulussa, kun perhe asuu 10 minsan päässä, sukulaisia on eripaljon ja serkukset ollaan keskenämme parhaimpia ystäviä. Lisäksi nuoruuden ystäväni on saanut vauvan 5 viikkoa minua ennen, joten mulla on kaikki tarvittava ajoittaisesta autostakin lähtien käytössä. Ja linjuri menee ihan vierestä 15min välein, jolla pääsee ilmatteeksi minne haluaa vaunujen kanssa.

Mutta toistaalta - oon myös supersosiaalinen, ja tottunut myös spontaanisti lähtemään minne tykkään ja milloin tykkään. Lapsi tokikin tätä hidastaa, mutta ei oo ollut vielä este. Silti on paljosta luopunut, ja tunnistan myös tuon lapsiperheen hylkäämisen. Se on jännä ilmiö! Onneksi mun parhaimmat ystävät on myös perheellisiä, eli meillä on yhteistä.
Miettii vaan, että oonkohan tehnyt tuon saman huomaamattani lapsettomana vielä muille tutuilleni. En ainakaan tarkoituksella.. :/

Ja on ollut tosi kiva tutustua tätä kautta uusiin ihmisiin, AinoS:n kanssa ollaan jo pari kertaa tavattu, ja huomenna mennään kahvittelemaan muidenkin oululaisäitien kanssa. :)
 
Totta toinen puoli.

Minusta taas on ihanaa kun saa luvan kanssa olla vaan kotona ja olla tekemättä mitään. On ihanaa lojua vauvan kanssa koko päivä sohvalla, kutoa ja katsella telkkua. Mä tapaan kerran viikossa vauvallista ystävääni. Olen järkeillyt asian niin, että kun vauva kasvaa joutuu todenteolla aktivoitumaan ja olemaan paljon ulkona, puistossa sun muissa harrastuksissa. Nyt jo kauhulla mietin töihin paluuta ja olenkin päättänyt jäädä kotiin niin pitkäksi aikaa kun vaan on taloudellisesti mahdollista.

Olen sosiaalinen ihminen ja hiukan liiankin liikkuvainen. On ihanan "opettavaista" aikaa tämä kun joutuu oikeesti pysähtymään ja mihinkään ei enää niin vaan lähdetäkkään. Aluksi se oli vaikeaa, mutta nyt nautin siitä täysin rinnoin. Välillä oikein ahistaa kun "joutuu" lähtemään likkakavereiden kanssa kahvittelemaan. Olenkin ottanut nyt tavaksi etten sovi yhtikäs mitään vaan katson aamulla mikä on fiilis. Kotona olo on iiiihaaanaa!!!
 
Miten TerhiJii sinun muru suostuu pötköttelemään sohvalla?! Meillä max. 5 min ja sitten pitää olla taas liikkeellä. Eikä puhettakaan että minä kutoa pystyisin, sitä harrastusta onkin jo ikävä..
 
TerhiJii, oon muuten tuostakin samaa mieltä! Välillä on vaan ihana pötkyillä vauvan kanssa koko päivä :) töihin en minäkään kaipaile, onneksi ensi syyskuuhun on pitkä aika ja epäilen vielä että minut irtisanotaan niin kai sitä kotona oloa voisi jatkaa ;) ja nyt kun vauvasta alkaa olla tosiaan seuraakin!
 
Mä oon kanssa aika yksinäinen. Käyn juurikin seurakunnan järjestämässä vauvakerhossa ja pääsen kyllä treeneihin oman harrastukseni pariin useamman kerran viikossa. Ongelma on lähinnä siinä, että olen asunut tässä kaupungissa 1,5 vuotta ja en siltikään oikein tunne ketään tai onnistu tutustumaan kehenkään. Mutta mulle onkin aina ollut vaikeeta muutenkin ihmisiin tutustuminen ja luottaminen.
 
Mulla on iiisoiso sohva johon mahtuu vauvan leikkimatto, minä ja koirakin vielä :) Kun vauva on hereillä se joko syö, leikkii yksikseen tai sitten me yhdessä tehdään kotihommia tai lauleskellaan, jumppaillaan, mitä milloinkin. Kun se nukkuu mä kudon, ompelen, siivoon kaappeja tai vaan kölllöttelen sohvalla ja katon sinkkuelämää sarjoja kuudennen kerran... :-)

Yleensä aamut me touhutaan enemmän, kun alkaa väsähtää niin silloin sitten lähdetään kaupoille, kirppiksille, millon mihinkin. Hän nukkuu sitten hienosti ja on mukavempaa shoppailla.
 
Mä olen tällainen vähän erakko luonteeltani, joten mua ei niin kamalasti ole ihmetyttänyt tämä kotona vauvan kanssa olo. Sosiaalisen kanssakäymisen tarpeen olen sitten tyydyttänyt käymällä Lahtelaisten äitien kanssa tapaamassa, muutaman viikon välein vissiin. Välillä tuntuu iltaisin että on isännälle kamalasti asiaa, kun on päivän höpöttänyt vähän sitä sun tätä Ellin kanssa.. =) Mutta en siis koe olevani mitenkään sen enempää yksinäinen kuin koskaan ennenkään.
 
Mun elämänlaatu parani huomattavasti, kun aloin käydä vauvakahvilassa ja vauvauinnissa. Kaksikin lyhyttä kertaa viikossa toisten äitien seurassa tekee aivan ihmeitä! Lisäksi käyn vauvani kanssa joka viikko kaupungilla shoppailemassa ja katselemassa. Silloin tällöin piipahdan myös työpaikan kahvihuoneessa.

Olen tosi sosiaalinen persoona, joten mieheni seura iltaisin ja viikonloppuisin ei mitenkään riitä kauaa. Sitä paitsi Omppu on niin sosiaalinen vauva, ettei se viihdy kuin pari minuuttia itsekseen, ja on raskasta viihdyttää sitä yksin kaikki päivät. Mutta heti kun ollaan ihmisten seassa, Omppukin käyttäytyy enkelimäisemmin ja viihtyy. Ja vaunussa nukkuu päivisin, kunhan ne liikkuvat, sisällä saan sen vain torkahtelemaan pieniä aikoja. Pitää siis olla liikettä ja vilinää ja ääntä. Ja mä oon ihan ääni käheänä kun laulan ja juttelen aamusta iltaan vauvalle.
 
Kunusiini, samoilla linjoilla mennään. Muakin piristää älyttömästi, että pääsen ihmisten ilmoille. En oo koskaan ollut, enkä varmasti tule olemaankaan, kotihiiri. :)
 
marbles: Facebookin syyskuisten ryhmässä ainaski tuntu olevan useampia oululaisia ja ovat järjestäneet jotain tapaamisiakin siellä. Haluatko sinne fb-ryhmään mukaan? Voin liittää sut, jos laitat privaviestinä mulle sun sähköpostin, jota käytät Facebookiin. Jos siis oot siellä yleensäkin :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top