Koronatartunta raskaana

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tooto
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Tooto

Sukkela juttelija
Toukokuiset 2022
Onko täällä muita raskaana olevia, jotka saaneet koronatartunnan? Olisi mukava lukea kokemuksia ja käytänteitä, miten toimittu ja selvitynyt taudista. Onko tauti vaikuttanut jotenkin loppuraskauteen, seurantaa siirretty äitiyspolille tai muuta erityistä? Raskaana olevat siirrettiin riskiryhmäänkin nyt omikron-variantin myötä.

Itse olen nyt rv 23 ja noin viikon sairastanut ilmeistä omikron-varianttia. Alle kahdessa vurokaudessa ensimmäisen oireista oli tauti jo koko perheellä. Vielä olisi muutama päivä eristystäkin jäljellä. Oireet vaihtelee edelleen päivittäin.

Ensioireina oli kurkun karheutta ja yskää. Lämpöilyä (37,5) ollut vähän joka päivä, tukkoisuutta ilman selkeää nuhaeritystä, voipuneisuutta, kovaa hengästymistä, ajoittaista vaikeutta hengittää syvään ja makuaisti heikentyi selkeästi pari päivää sitten. Toivottavasti alkaisi jo väistymään eikä keksisi antaa enempää oireita.

Napapiikki määrättiin 30vrk tukoksia estämään.
 
Sairastin omikronin tässä vuoden alkajaisiksi. Silloin oli rv 15. Sain heti soiton neuvolalääkäriltä tyyliin minuutteja sen jälkeen kun testitulostekstari oli tullut. Napapiikki määrättiin mulle myös ja ne pistämiset edelleen menossa.

Mulla oli alla kaksi rokotusta, niin ei mikään kovin kamala tauti ollut. Päivän oli kunnon kuume, muuten sitten n. viikon ajan lievempiä oireita. Tyypillistä oli, että yhtenä päivänä oli jo ihan terve olo ja seuraavana sitten taas heikko. Mutta tosiaan reilussa viikossa oli kaikki oireet jo poistuneet.

Ei ilmeisesti oo mitään seurantaa sen kummemmin tässä nyt sit. Seuraava neuvolakin on vasta kuukauden päästä.
 
Viime viikolla alkoi päänsärky ja aivastelu jota seurasi kuume. Kuumetta kesti 2 päivää ja sen jälkeen iski flunssa jossa olen hiukan edelleen, rokotuksia ei ole, selvisin ihan normaali kuumeflunssalla jota tämä tauti ilmeisesti taitaa lähinnä olla oli rokotuksia tai ei, nyt miehellä todettiin korona ja hän ei ole sitäkään vähää kipeä mitä minä olin,päänsärky taitaa olla isoin vaiva, hänelläkään ei rokotuksia ole... Piikkiä minulle ei määrätty, viikkoja nyt 12.
 
Oletpa saanut nopeasti lääkärin langanpäähän. :thumbs-up: Mulla kävi tässä napapiikkiasiassa vähän hassusti, kun jouduin ilman ohjeistusta tai kokemusta alkaa vaan pistää niitä itse, mutta hyvin olen selvinnyt niistä alkujännityksen jälkeen. Eristysmääräyksen sain hoitajalta ja hän kertoi, mihin pistetään. Ne oli lyhyet ja ytimekkäät ohjeet ne. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Tukisukkia aloin myös käyttää tukosriskejä pienentämään.

Tohon yhdyn kyllä, että vaihtelevasti meni oireet ihan yhdenkin päivän sisällä. Ihan lieviksi en omia oireita sanoisi, vaikka kaksi rokotusta olikin.

Nyt odottelen eristyksen loppumista, että pääsisin vihdoin kävelemään muuta kuin taloa ympäri. Siihen on jäätynyt kunnon luistinrata ympärikierretyistä askelista. :tears:

Hyvä, että näyttää teille tulleen lievänä. :thumbs-up:
Vaikuttaa siltä, että tämä omikron on muuttanut taudin enemmän juuri tollaiseksi kuumeflunssaksi.
 
Täällä kolmen piikin ottanut sairaudenkin vuoksi riskiryhmäläinen koronan juuri sairastanut/toipumassa oleva. Lievin oirein olen selvinnyt, nuhakuumetta lähinnä ollut, mutta sitkeässä on paraneminen. Rv 33 menossa. Määräsivät mulle napapiikin 14 vrk, ei minullakaan pistokokemusta, mutta HUSin sivuilta löytyi hyvä opastusvideo, minkä avulla pääsi liikkeelle.:smiling-eyes:
 
Oletpa saanut nopeasti lääkärin langanpäähän. :thumbs-up: Mulla kävi tässä napapiikkiasiassa vähän hassusti, kun jouduin ilman ohjeistusta tai kokemusta alkaa vaan pistää niitä itse, mutta hyvin olen selvinnyt niistä alkujännityksen jälkeen. Eristysmääräyksen sain hoitajalta ja hän kertoi, mihin pistetään. Ne oli lyhyet ja ytimekkäät ohjeet ne. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Tukisukkia aloin myös käyttää tukosriskejä pienentämään.

Tohon yhdyn kyllä, että vaihtelevasti meni oireet ihan yhdenkin päivän sisällä. Ihan lieviksi en omia oireita sanoisi, vaikka kaksi rokotusta olikin.

Nyt odottelen eristyksen loppumista, että pääsisin vihdoin kävelemään muuta kuin taloa ympäri. Siihen on jäätynyt kunnon luistinrata ympärikierretyistä askelista. :tears:

Hyvä, että näyttää teille tulleen lievänä. :thumbs-up:
Vaikuttaa siltä, että tämä omikron on muuttanut taudin enemmän juuri tollaiseksi kuumeflunssaksi.

Mä sain mennä infektiopolille saamaan ihan paikan päälle opastuksen siihen pistämiseen. Onneksi, kun en koskaan ole mitään tuollaista joutunut tekemään. Mutta helppoahan se lopulta onneksi oli :smiling-eyes:
 
Mulla ei vielä virallisesti ole todettu tartuntaa,mutta esikoisella tuli lauantaina positiivinen tulos ja mulla sunnuntaina haalea kotitesti näytti positiivista.
Oireet on vaihdellu eka särki 2 päivää päätä viime yönä nousi kuume ja lihaksiä särki.. en myöskään saamu napapiikkiä,kun ei kuulemma riskitekijöitä ole.
Nyt rv 14+1
 
Täällä kans tartunta parhaillaan ja rv 28. Oireita mm. päänsärky, yskä, nuha, pahoinvointi, ripuli ja oksentelu. Kuumetta ei ole ollut. En saanut napapiikkejä, lääkäri kysyi ohjeen naistenklinikalta. Kaksi rokotetta olen saanut.
 
Tänään 15. oirepäivä ja rv 15+1. Ensimmäinen oire oli satunnainen kurkun kutina. Seuraavana päivänä pcr-testi ja siitä positiivinen tulos. 3-4 päivää oli kova yskä ja nuha, mutta ei muita oireita. Ja noiden muutaman päivän aikana raskauspahoinvointi loisti poissaolollaan ja olin oikein virkeä ja toimintakykyinen ensimmäistä kertaa sitten marras-joulukuun vaihteen. Ai että oli ihanaa! :smiling face with heart-eyes: Nuhan ja yskän lievennyttyä hävisi haju- ja makuaisti pariksi päiväksi sekä pahoinvointi palasi. :side_tear: Ikävän tuntuinen päänsärky on aaltoillut pienesti lähes joka päivä.

Kunnan koronaneuvontaan soitin testituloksen saatuani, mutta ei määrätty verenohennuslääkitystä. Ohjeet raskaana olevia koskien olivat kuulemma juuri muuttuneet ja jos vaan pystyy juomaan ~3 litraa päivässä ja pysymään liikkeellä, niin ei anneta lääkitystä.

Töissä olin nyt pari vuoroa ja aamulla alkoi vapaat. Toivottavsti näillä vapailla oireet loppuisi kokonaan :Person With Folded Hands:

Edit. Pohjalla kaksi rokotusta.
 
Mulla sanottiin kans et ohjeistukset muuttunut ja sanoi et jos ei ihan vuodepotilaana joudu olee niin kaikki menee hyvin. Ostin kuitenkin varuiks tukisukat ehkäisemään tulppia jalkoihin :)
Mulla oikeestaan helpottanut oireet ensimmäisten päivien jälkeen <3
 
Minäkin sairastin koronan muutama viikko sitten alkuraskaudesta, n. rv10-11. 2 rokotusta oli alla ja lievän perusflunssan oireilla mentiin: alkoi kurkkukivulla, sitten matalaa kuumetta + lihas- ja päänsärkyä pari päivää, nuha ja yskä. Noin viikko oireiden alettua meni makuaisti, mutta se palautui muutamassa päivässä. Yskä sen sijaan oli aika kova yli 2 viikkoa, nyt onneksi alkaa olla kokonaan poissa.
Mulle nuo tukosestopiikit määrättiin, vaikkei ollutkaan pahoja oireita tai raskauden lisäksi muita riskitekijöitä. Ainakin vielä siinä kohtaa ne kuulemma annettiin täällä kaikille koronan sairastaneille raskaana oleville varmuuden vuoksi. Piikittäminen oli onneksi jo itselle tuttua lapsettomuushoidoista :smiling-eyes:
 
Tartuntapäivä 12: käytin maskia ekaa kertaa tartunnan jälkeen ja hengitys tuntuu tosi työläältä sen läpi. Tuli huono olokin, vaikka käyttöaika oli ehkä 15min. Ehkä minulla tauti meni jonkin verran myös keuhkoihin niin parannellaan niitä sitten hieman maltillisemmin. Verenpaineet näytti myös jossain kohtaa heittävän mitä sattuu, mutta nekin jo tasaantuneet. Muuten olo on jo normaalin kaltainen.
 
Miulla 7+6 tänään, ja 11.päivä jo sairaana. Tänään kävin aamulla päivystyksessä, lääkäri konsultoi vielä gyneäkin, mutta eivät aloita miulle sitä verenohennusta enää. Yskä ja hengenahdistus on oireet jotka vielä vaivaa. Toivon vaan et paranisin eikä sattuis mitään.
 
Takaisin
Top