Murmeliini90
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Aiemmin ajattelin, että taaperoikäiset ne vasta on vaikeita. Ja sitten se täytti kolme... Muiden kokemuksia kuunnellessa ajatukseni on vain vahvistunut. Kolmevuotisuus on kokonaan omassa kategoriassaan, uhmaiän huippu. Pikku riiviö loputtomalla energialla ja temperamentilla.
Kolme vee on alati liikkeellä puuhailemassa mitä erikoisempia juttuja, ja etsii porsaanreikiä säännöistä tai sivuuttaa ne kokonaan. Se kysyy koko ajan "mitä" ja "miksi".
Se haluaa tietää ja ymmärtää aivan kaiken. Se tekee pelottavan tarkkanäköisiä, tai sitten suloisen naiiveja johtopäätöksiä näkemästään ja kuulemastaan. Se muistaa kaiken ja käyttää sitä sinua vastaan.
Sillä on raudanluja tahto ja valtava mielikuvitus. Se on aivan liian itsenäinen, mutta kun pitäisi tehdä jotain, niin yhtäkkiä ei muka osaakaan. Sen käsitys siisteydestä ja hygieniasta on puistattava.
Kolme vee saa sinut hulluuden partaalle sata kertaa päivässä, korottamaan volyymia "pitänee kirjoittaa anteeksipyyntö naapureille" - tasolle vähän väliä, vaikka joka aamu päätät olla tänään aivan rauhallinen. Ja älä edes aloita ruuasta ja ruokailuista..
Toisaalta kolme vee saa nauramaan älynväläyksillään ja huumorillaan enemmän kuin parhainkaan koomikko, ja rakastaa, halii ja suukottelee vanhempia ihan hirveästi (siis silloin kun ei vihaa).
Vai olenko ainoa havaintoineni?
Mulla on vaikeuksia hahmottaa kuinka pieni meidän tyttö on vielä, kun se on jo niin ison tytön oloinen ulkonäöltään ja pikkuvanha puheiltaan.
Tämä ikäkausi herättää enemmän ristiriitaisia tunteita ja huono mutsi-fiiliksiä, kuin mikään hetki tähän asti. Tämä viimeistään on se, kun lapsi imee itseensä vaikutteita ja arvoja, jotka muodostaa persoonallisuuden loppuelämäksi.
Kaikki tähänastiset ketjut Lokakuisissa -13 on enemmän vähemmän sidoksissa vauva-aikaan, ja itse ainakin oon aina pulman edessä miettiessäni, minne purkaa tuntoja. Aletaanpa siis ihan tälle ajalle pyhitetty ketju, minne voi tulla verbaalisesti repimään hiuksia päästä, hakemaan vertaistukea, pyytämään apua tai iloitsemaan saavutuksista. :)
Kolme vee on alati liikkeellä puuhailemassa mitä erikoisempia juttuja, ja etsii porsaanreikiä säännöistä tai sivuuttaa ne kokonaan. Se kysyy koko ajan "mitä" ja "miksi".
Se haluaa tietää ja ymmärtää aivan kaiken. Se tekee pelottavan tarkkanäköisiä, tai sitten suloisen naiiveja johtopäätöksiä näkemästään ja kuulemastaan. Se muistaa kaiken ja käyttää sitä sinua vastaan.
Sillä on raudanluja tahto ja valtava mielikuvitus. Se on aivan liian itsenäinen, mutta kun pitäisi tehdä jotain, niin yhtäkkiä ei muka osaakaan. Sen käsitys siisteydestä ja hygieniasta on puistattava.
Kolme vee saa sinut hulluuden partaalle sata kertaa päivässä, korottamaan volyymia "pitänee kirjoittaa anteeksipyyntö naapureille" - tasolle vähän väliä, vaikka joka aamu päätät olla tänään aivan rauhallinen. Ja älä edes aloita ruuasta ja ruokailuista..
Toisaalta kolme vee saa nauramaan älynväläyksillään ja huumorillaan enemmän kuin parhainkaan koomikko, ja rakastaa, halii ja suukottelee vanhempia ihan hirveästi (siis silloin kun ei vihaa).
Vai olenko ainoa havaintoineni?
Mulla on vaikeuksia hahmottaa kuinka pieni meidän tyttö on vielä, kun se on jo niin ison tytön oloinen ulkonäöltään ja pikkuvanha puheiltaan.
Tämä ikäkausi herättää enemmän ristiriitaisia tunteita ja huono mutsi-fiiliksiä, kuin mikään hetki tähän asti. Tämä viimeistään on se, kun lapsi imee itseensä vaikutteita ja arvoja, jotka muodostaa persoonallisuuden loppuelämäksi.
Kaikki tähänastiset ketjut Lokakuisissa -13 on enemmän vähemmän sidoksissa vauva-aikaan, ja itse ainakin oon aina pulman edessä miettiessäni, minne purkaa tuntoja. Aletaanpa siis ihan tälle ajalle pyhitetty ketju, minne voi tulla verbaalisesti repimään hiuksia päästä, hakemaan vertaistukea, pyytämään apua tai iloitsemaan saavutuksista. :)
Muokattu viimeksi:
Oma-aloitteisuus ja itsenäisyys vaihtelee päivittäin. 
Uhkailu, kiristys ja lahjonta toimii, järkipuhe harvemmin.
Ja siis joo just näin, tuo Murmeliinin kuvaus sopisi tietosanakirjaan kolmevuotiaan kohdalle! 
Iloista kevättä kaikille, jotka vielä tänne välillä eksyy!
Mutta pennun kasvaessa pahimmat pentusekoilut ovat vähentyneet ja poika on paremmin löytänyt yhteistä säveltä koiran kanssa. Heillä on jo yhteisiä leikkejä :) Voi kyllä jokunen tovi mennä, että kaksikolle voi selkäänsä kääntää, molemmat kun ovat suht vauhdikkaita ja arvaamattomia... 