Koetko olevasi normaali?

En. En tosin tiedä, mikä on normaali, mutta sen tiedän, että ei ainakaan tällainen. Mutta olen aina ollut omanlaiseni, niin se tuntuu ihan hyvältä.

Diagnoosien perusteella siis vastasin. Ja niitä on monta.
 
Jos näkisin itseni toisen silmin: eleet, kehonkielen, olemuksen, puhetyylin/-tavan, ensivaikutelman, niin varmaan kävisi niin etten tykkäisi itsestäni.

Hassua että mua itseäni ärsyttää suunnattomasti hiljaiset ujot ja vetäytyvät ihmiset joista ei_saa_mitään_irti vaikka yrittäisi keskustella päivän säästä.
Mä olen _itse_ tällainen.
 
Koen olevani ihan tavallinen ihminen, mutta välillä harmittaa paljon kun kuormitun niin helposti psyykkisestä sairaudesta johtuen. Olen monesti itkenyt että haluaisin jaksaa niinkuin normaalit ihmiset. Töissä pystyn onneksi käydä puolikkaalla ja se on mulle hirmu tärkeää. :happy:
 
Koen poikkeavani massasta. Syystä tai toisesta saan tuijotuksia osakseni, nykyään kun on hillitympi pukeutumistyyli, niin vähemmän. Normaali en kyllä ole.:hilarious:
 
Mä oon aina ollut ehkä vähän outsider.
Varmaan monessakin asiassa olen erilainen ja toimin eritavalla kun muut ihmiset, en niinkun "kuuluisi" toimia ja olla.
Mutta mieluummin oon oma itseni, en ole ikinä jaksanut ees yrittää miellyttää muita, enkä aio sitä tehdä, varsinkaan muuttamalla itseeni.
Oon myös superherkästi ylikuormittuva tyyppi, liika sosiaalisuus ja ihmisten kanssa oleminen ei sovi mulle. Pieninä annoksina se on ihan ok, kunhan se on mun oma valinta.
 
Mitä se normaalius ylipäätään tosiaan on. Yleensä sillä kai tarkoitetaan sitä että on niin kuin muut. Toisinaan myös huomaan toivovani että jaksettaisi niin kuin normaalit ihmiset. Siinä ajatusketjussa normaali = terve, kun omat voimavarat ei ole samat kuin "normaaleilla". Toisaalta eihän sairaus tai liian raskaat vuodet tee vähemmän normaaliksi. Mutta jos palataan tuohon "niin kuin muut" määritelmään niin en ole oikein ollut ikinä massan mukainen. En ole ollut kiinnostunut samoista asioista jne. kuin muut ikäiseni varsinkaan nuorena. Toisaalta pidän itsestäni sellaisena kuin olen.
 
Minusta "normaali" on normaalijakauman keskialueella oleva. Näin lääketieteessä määritellään terve; mitataan kaikilta jokin arvo ja normaalijakauman perusteella päätellään, mikä on "normaali" arvo. Samalla tullaan määritelleeksi, että ääripäät eivät ole terveitä, vaan samanlaisuus on normaalia ja tervettä, ja tämä on vähän ikävää. Mitään muutahan vertailukohtaa lääketieteessä ei ole kuin tilastotiede isoista ihmisjoukoista. Toisaalta kyllä lääkäritkin nykyään ymmärtävät, ettei epänormaaliudessa aina ole vikaa, ellei se ihmistä itseään häiritse, ja siksi mittausarvoja ei aina pitäisi ottaa lopullisena totuutena.

Olen monessa asiassa normaali, monessa asiassa epänormaali. Epäilemättä näin on kaikkien ihmisten kohdalla. En koe tarvetta yrittää piilottaa niitä asioita, joissa en ole normaali (esim. pituus, matemaattiset kyvyt, absoluuttinen sävelkorva, jne.), vaan yritän hyötyä niistä sen minkä niistä hyötyä voi, yksi elämähän meillä vain on.
 
Takaisin
Top